Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sivun yläreunassa - Copyright © Flickr/smerikal

Suomenhevonen

Ensimmäisiä kirjallisia merkintöjä hevosista Suomessa on 1200-luvulta. Tarkalleen ei tiedetä, mistä on kotoisin suomenhevonen, joka käytännössä oli maamme yksinomainen hevonen aina 1950-luvulle saakka. Monessa suhteessa suomenhevonen muistuttaa hevosen alkutyyppiä. Osaksi se on sukua mongolihevoselle, osaksi se polveutuu luultavasti vanhasta, pohjoismaisesta hevostyypistä, joita viikingeillä on ollut.

Suomenhevonen
Suomenhevonen
Suomenhevonen

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - suomenhevonen Tuppuran Tunne - Copyright © Karoliina Knaapi


Suomenhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/smerikal

Ominaisuuksia

Suomalainen rotu on selvästi kylmä- ja lämminverisen välimuoto - vaikkakin suomenhevonen luokitellaan kylmäveriseksi. Se on vankkarakenteinen, kiinteämuotoinen ja luonteeltaan rauhallinen - mutta toisaalta myös liikkuva, vireä ja tarmokas.

Suomenhevonen

Vanhat ajurit parittajia ja viinanmyyjiä

Poliisien ja vossikka-ajurien välit olivat jännittyneitä. Ajurit pitivät poliiseja pahanpäiväisinä kyttääjinä ja simputtajina, poliisit vosikoita viinan ja irtosuhteiden välittäjinä.

"Vanhoja ajureita pidettiin parittajina ja viinanmyyjinä. Niiden kanssa oltiin kaveria silloin kun tarvittiin nainen tai pullo. Ajurintaloissa oli usein kova meteli, ajureita vietiin paljon aamuyöstä putkaan, kun ne olivat kännissä ja akat syytteli ja tappeli."

Vossikoiden kyydit alkoivat vähentyä itsenäisyyden jälkeen. Sota-aika toi polttoaineensääntelyineen vossikoillekin lisä-aikaa, mutta sen jälkeen vossikka-aika oli ohi. Tampereella oli vuonna 1951 jäljellä enää yksi vossikka. Yksittäisiä, turistikäytössä olevia vossikoita on maassamme ollut tuonkin jälkeen. (Liinaharja - suomenhevosen taival)

Suomenhevonen

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - suomenhevonen Tuppuran Tunne - Copyright © Karoliina Knaapi

Vossikan kauramoottorina

Suomenhevosella on ollut historiansa aikana, eri aikakausina, hyvin erilaisia tehtäviä - yksi niistä oli työ vossikan hevosena. Suomenhevosten ensimmäinen vuosikymmen oli vossikoiden kulta-aikaa - jos nyt Venäjän vallankumoukseen ja Suomen itsenäisyyteen johtanutta levotonta vuosikymmentä kulta-ajaksi voi kutsua. Ne olivat kaupunkiliikenteessä korvaamattomia ajoneuvoja. Kaduilla tuoksui heinä, hevosenlanta, valjasnahka ja suuren eläimen lämmin, höyryävä hiki.

Helsingissä oli suomenhevosen kantakirjauksen alkaessa vuonna 1907 noin viisisataa vossikkaa, Tampereella parisataa. Kuopiossakin vossikoita oli useita kymmeniä. Vossikkakyydissä oli talvellakin suhteellisen lämmintä vällyn alla, mutta kuskipukilla odottelu alkoi pian hytisyttää. Siinä, missä ajuri tarvitsi turkkia ja kunnon huovikkaita, hevoselle oli tarpeen paksu loimi ja sateella peite.

Vossikoiden liikennesäännöt muistuttivat nykyisiä autojen liikennesääntöjä. Varomattomuus, piittaamattomuus, hurja vauhti ja juopuneena ajaminen olivat tuolloinkin rangaistuksen ja moitteiden aiheita.

Tupla-Erkki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Viirunen

Niina Perkkiö: Työhevonen Suomessa

Hevosia on ollut Suomessa tiettävästi ainakin 400-luvulta lähtien ja viitteitä hevosten työkäytöstä on saatu jo tuolta ajalta erilaisista hautalöydöksistä. Työkäytössä hevonen on ollut siis rinnallamme täällä Suomessa jopa 2 000 vuotta.

Hevonen teki aikoinaan valtavat määrät töitä maassamme. Sen varassa oli niin liikkuminen kuin maatalouskin, sillä ilman hevosen voimia eivät olisi esi-isämme kyenneet viljelemään maata täällä karussa pohjolassa. Sodassakin on hevonen meidän suomalaisten rinnalla kunnostautunut, jo 1600-luvun 30-vuotisesta sodasta lähtien. Tärkeimmän sotasaavutuksensa hevoset kuitenkin saivat myöhemmin, talvi- ja jatkosotien aikaan.

Hevonen oli pitkään tärkeä osa maataloutta, liikkumista ja sotavoimia, mutta koneellistuminen syrjäytti hevoset niin pelloilta, teiltä kuin armeijan palveluksestakin. Hevoset saivat Suomessa nauttia arvostetusta asemastaan maaseudulla aina 1960-luvulle asti, jolloin koneellistuminen alkoi.

Ennen koneellistumista maassamme oli arviolta jopa 400 000 suomenhevosta, joista suurin osa oli maatalouskäytössä. Koneellistuminen kuitenkin tiesi loppua työhevosen uralle ja jo 70-luvulla suomenhevosten kanta oli romahtanut vain 15 tuhanteen yksilöön.

Nykyisin työhevosia on maassamme vain muutamia tuhansia ja työhevoskulttuuri pysyy hengissä muutamien kymmenien aktiivisten harrastajien toimesta.

Hevosten valjastustyyppejä on kolme

Meillä Suomessa on käytetty ja käytetään, kolmea erilaista valjastustyyliä. Ensimmäisenä on luokkivaljastus, jota käytetään raskaiden kuormien vetämiseen sekä ajossa epätasaisessa maastossa, jossa on mäkiä ja mutkia. Luokkivaljaat erottaa hevosen niskan yläpuolella olevasta metalli tai puukaaresta, eli luokista.

Toinen perinteinen valjastusmuoto on tamppi eli silavaljastus. Tätä tyyppiä käytetään kevyemmässä ajossa, yleensä heinäkärryjen ja muiden renkaallisten ja kevyempien kuormien vetämisessä.

Kolmas Suomessa esiintynyt valjastustyyppi oli armeijan tykkivaljastus, joka poikkesi perinteisestä luokkivaljastuksesta vain länkien puolesta, jotka olivat umpinaiset ja alumiinista tehdyt.

Hevosen rooli sodissa

Hevoset olivat sotiemme aikana hyvin tärkeässä asemassa liikkumisen ja tavarankuljetuksen kannalta. Maastossa ei kyennyt mikään ajopeli liikkumaan kuin hevonen. Ne palvelivat sodissamme niin viestinviejinä, muonan, haavoittuneiden, aseistuksen kuin raskaiden tykkienkin kuljettajina.

Hevosen tärkeydestä sota-aikana kertoo jo pelkästään sotatoimissa olleiden hevosten määrä. Hevosia oli parhaimmillaan talvisodan aikana 71 800 ja vielä jatkosodankin aikana 62 000, vaikka armeija olikin nyt paremmin moottorisoitu.

Armeijan suuri hevosmäärä oli peräisin siviileiltä pakko-otetuista hevosista. Hevoset eivät kuitenkaan koskaan siirtyneet valtion omistukseen, vaan hevoset merkittiin ja ne pyrittiin palauttamaan takaisin omistajilleen, kun niiden palvelus rintamalla oli loppunut. Sotakelpoisia hevosia olivat 5 - 18-vuotiaat hevoset, jotka eivät olleet varsallisia tai tiineitä tammoja tai kantakirjattuja oriita. Myöskin liian pienet yksilöt jäivät kotirintamalle.

Hevoset joutuivat sodan aikaa kärsimään siinä missä ihmisetkin. Talvisodassa kuoli tai katosi 7 200 hevosta ja jatkosodassa tappiot olivat huomattavasti raskaammat, sillä jopa 14 500 hevosta kuoli tai katosi. Kaikkein altteimpia tappioille olivat tykistöhevoset, sillä raskaiden tykkien vetämiseen tarvittiin 6 - 8 hevosta, jotka kaikki menetettiin jos vihollinen onnistui tykistöyksikköön osumaan ilma-iskullaan.

Hevoset olivat tärkeitä sotilaille ja niiden kuolema oli jopa järkyttävämpää heille mitä ihmisten, sillä hevonen koettiin viattomana luontokappaleena joka joutui kärsimään ihmisten hulluudesta.

Työhevoset nykypäivänä

Työhevosia ei enää nykypäivänä ole juurikaan yhtään aktiivisesti missään sen aikaisemmista toimista, vaan työhevosperinnettä jatketaan pienen ryhmän voimin. Työhevosia on jäljellä maassamme muutama tuhat yksilöä.

Hevosmetsureita on maassamme noin 30 henkeä, joiden kanssa hevoset pääsevät vielä tekemään alkuperäisiä töitään metsissä, joiden hoitamista ei voida koneellisesti tehdä.

Työhevosperinnettä ylläpitää Suomen Työhevosseura ry, jonka tavoitteena on sekä ylläpitää että lisätä työhevostoimintaa Suomessa sekä pitää yllä suomenhevosen monimuotoisuutta. Työhevosseura järjestää useita erilaisia kursseja sekä näytöksia vanhaan työhevosperinteeseen liittyen. Työhevosten jalostusta varten on olemassa työhevoskilpailut, joissa mitataan hevosten voimat ja kyvyt muunmuassa vetämällä asteittain painavammiksi muuttuvaa rekeä.

Loppusanat

Työhevostoiminta toiminta jatkuu Suomessa koulujen ja aktiivisten harrastajien toimesta. Työajo on osa hyvää perinteistä hevosmiestaitoa, jota ei saa päästää vaipumaan unholaan. Työhevonen ja työhevostoiminta on antanut meille suomalaisille niin paljon, että se ansaitsee kunnioituksemme ja työpanoksemme tämän historiallisesti tärkeän perinteen vaalimiseksi ja säilyttämiseksi.

Suomenhevonen
Suomenhevonen
Suomenhevonen