Tunturisuden sivut

Metsäkauris (Capreolus capreolus)

Maamme pienin hirvieläin on metsäkauris. Metsäkaurista sanotaan kauneimmaksi hirvieläimeksi sen sirouden ja sopusuhtaisuuden vuoksi ja se muistuttaa paljon gasellia. Meillä elävän läntisen metsäkauriin (Capreolus capreolus) pituus on 90 - 135 senttimetriä, hartiakorkeus 65 - 85 cm ja paino 15 - 25 (35) kg, joten painon vaihteluväli on suuri. Hännän pituus 2 - 4 cm. Metsäkauris on pienin hirvieläin lauhkealla ja boreaalisella ilmastovyöhykkeellä ja Euroopan pienin hirvieläin.

Espoo
Espoo

Metsäkauriit Espoossa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Henna K.

Levinneisyys Suomessa

Metsäkauris on runsastunut Suomessa voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Nyt Etelä- ja Länsi-Suomessa on pysyvä kanta, joka levittäytyy tehokkaasti maan keskiosia kohti. Nykyään metsäkauriin voi tavata lähes kaikkialla eteläisessä ja keskisessä Suomessa, pohjoisessa myös Oulun läänissä, jossa kanta kaiken aikaa runsastuu. Leviämistä ovat edesauttaneet siirtoistutukset.

Metsäkauris

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright Artur Rydzewski

Väritys ja sukupuolten erottelu

Metsäkauriit ovat kesäaikana punaruskeita, syys-lokakuussa kesäkarva vaihtuu harmahtavammaksi talvikarvaksi. Poikkeuksellisesti ihan erivärisiä metsäkauriita myös esiintyy. Väritys ja ulkoinen olemus ovat sukupuolesta ja esiintymisalueesta riippumatta melko yhtenäiset. Sarvettomia pukkeja ja naaraita voi usein olla vaikeaa erottaa toisistaan maastossa, sillä pukit eivät ole kooltaan paljonkaan suurempia. Yleensä ne tekevät kuitenkin tiiviimmän ja "neliskulmaisemman" vaikutelman.

Erityisesti paksumpi kaula luo pukille voimakkaan profiilin. Nuoret yksilöt tunnistaa muiden hirvieläinten tapaan hintelästä olemuksesta ja niille ominaisesta levottomasta ja poukkoilevasta liikkumistavasta. Vastasyntynyt vasa on mustanruskea, selkäpuoli pitkittäisjuovin valkotäpläinen.

Erityisen hyvä tuntomerkki on sukuelinten karvoitus. Pukilla se on mahan alla selvästi roikkuva "pensseli" ja naaraalla peräpeilistä roikkuva tupsu. Molempien sukupuolten peräpeili erottuu vaaleana.

Sarvet

Uroksilla on sarvet, jotka putoavat marras-joulukuussa. Metsäkauriin sarvet ovat sirot ja elegantit verrattuna muiden hirvieläinten massiivisiin sarviin.

Metsäkaurispukin sarvet eroavat oleellisesti muiden hirvieläinten sarvista. Sarvien ulkonäkö voi kuitenkin vaihdella yksilöiden välillä sekä vuodesta toiseen. Toisinaan tavataan jo aivan nuorilla yksilöillä senttimetrin korkuisia ns. ensisarvia. Nuorilla yksilöillä on yksi- tai kaksipiikkiset sarvet ja vain hyvin harvoin tavataan nuoria pukkeja joilla on kolmipiikkinen kruunu.

Reviirijärjestelmä

Hirvieläimistämme vain metsäkauris on reviirieläin.

Pukkeihin sidoksissa oleva metsäkaurisyhteisön reviirijärjestelmä on poikkeuksellinen hirvieläinten keskuudessa. Reviirillä tarkoitetaan aluetta, jota pukki puolustaa muita saman lajin samaa sukupuolta edustavia yksilöitä vastaan. Naarasten oleskelualueita kutsutaan kotialueiksi. Seuraavassa tarkastellaan kaurisyhteisön elämää yhden vuodenkierron aikana.
Metsäkaurisvasa

Metsäkaurisvasa Hollannissa.

All Rights Reserved
*Kuva Copyright © Flickr/Wouter Marck - Wouter's Wildlife Photography
Photo used with permission.

Erottaminen valkohäntäkauriista

Metsäkauriin erottaa valkohäntäkauriista myös hännästä. Valkohäntäkauris heiluttaa selvästi erottuvaa häntäänsä usein. Metsäkauriin häntä on surkastunut eikä juurikaan erotu karvapeitteestä. Kun metsäkauriit säikähtävät jotakin, ne katoavat jäntevin pompuin kuusikon kätköihin. Silloin valkoinen peräpeili ja elegantit liikkeet paljastavat sirot eläimet metsäkauriiksi.

Metsäkauriit

Kesäajan ruskeasävyinen metsäkauris.

Metsäkauriit

Metsäkauriita Englannin kartanonummilla.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Mark Robinson

Metsästys

Metsäkauris on metsästettävä riistaeläin. Metsäkauris vapautettiin pyyntiluvan piiristä 1.8.2005 alkaen. Niinpä metsäkauriin metsästys on nykyisin sallittua ilman riistaviranomaisen erikseen myöntämää kaatolupaa. Riistanhoitopiirit ja -yhdistykset voivat kuitenkin metsästystä alueellaan rajoittaa. Metsäkauriin metsästyksessä ei tarvitse käyttää punaista vaatetusta. Seuruemetsästyksessä esimerkiksi punaisen lakin käyttäminen on kuitenkin suositeltavaa.

Karvapeite

Kauriin ikää voidaan arvioida karvapeitteen väristä. Tietyt ruumiinosat, erityisesti pää ja kaula, alkavat iän myötä harmaantua. Otsalla, kuonon selässä ja silmien ympärillä olevat harmaat alueet näkyvät selvimmin. Vanhimmilla yksilöillä saattavat silmien ympärystät olla vaalenneet niin, että näyttää kuin eläimellä olisi "silmälasit".

Normaalisti metsäkauriin karva vaihtuu kahdesti vuodessa, keväisin huhti-kesäkuussa ja syksyisin syys-lokakuussa. Ajankohta vaihtelee alueesta, yksilöstä ja vuodesta riippuen. Talvikarva esimerkiksi ankaran talven jälkeen vaihtuu myöhään keväällä. Lisäksi nuoret yksilöt vaihtavat karvansa vanhoja aikaisemmin, terveet ennen sairaita ja pukit ennen naaraita.

Harmaanruskea talvikarva suojaa pakkaselta, sateelta ja lumelta. Taljan karvat ovat onttoja ja talvikarva on huomattavasti kesäkarvaa karkeampi. Ontot karvat eristävät hyvin, joten eläin tulee toimeen kylmissäkin olosuhteissa.

Lisääntyminen

Metsäkauriin kiima on aikaisemmin kuin muilla hirvieläimillä. Naaraan kiima-aika on heinä-elokuussa ja touko-kesäkuussa se synnyttää 1 - 3 vasaa, joskus jopa 4. Meikäläisistä hirvieläimistä metsäkauris on nopein lisääntymään.

Pukit perustavat jo alkukesästä reviirin, jota ne puolustavat muita pukkeja vastaan ja viimeistään heinä-elokuussa uros pariutuu niiden naaraiden kanssa, jotka se on onnistunut houkuttelemaan reviiriinsä. Metsäkauris eroaa muista hirvieläimistä siinä, että sillä on viivästynyt sikiönkehitys. Hedelmöittynyt munasolu kiinnittyykin kohtuun vasta vuodenvaihteen tienoilla. Tätä seuraa viiden kuukauden kantoaika ja vasat syntyvät toukokuussa.

Vasat syntyvät suojaisessa paikassa, missä on kookkaita pensaita ja ruohoa. Jos vaara uhkaa metsäkauriin vasaa, se ei ponkaisekaan juoksuun ja pakosalle, vaan makaa aloillaan ihan liikkumatta ja hiljaa.

Kauriin lisääntymisbiologia eroaa muista hirvieläimistä. Se perustuu suurelta osin erikoiseen yhteisöjärjestelmään, johon kuuluu mm. urosten tiukka reviirijärjestelmä. Seuraavassa tarkastellaan joitakin näistä eroista lähemmin.

Metsäkauris

Kiima-aika

Metsäkauriin kiima-aika alkaa heinä-elokuun vaihteessa, mutta ajankohta saattaa vaihdella alueittain. Etelässä kiima-aika on viikon, pari aikaisemmin kuin pohjoisessa. Suurin osa pariutumisista tapahtuu elokuun alussa. Pukki voi tilaisuuden tullen paritella usean naaraan kanssa.

Parittelun ja hedelmöitymisen jälkeen munasolu ei kiinnity kohtuun viivästyneen sikiönkehityksen takia. Ilmeisesti tästä johtuen metsäkauriilla ei ole uusintakiimoja. Ennen varsinaista kiimaa esiintyy kuitenkin esikiimoja, joiden tarkoituksena on houkutella pukkeja paikalle. Kiima-ajan alkaminen riippuu myös eläimen iästä.

Englantilaisen ja saksalaisen kirjallisuuden mukaan nuoret naaraat tulevat kiimaan vanhoja aikaisemmin. Tämä johtuu siitä, että ne ovat paremmassa kunnossa kuin paljon energiaa vasojen kasvattamiseen kuluttaneet vanhat naaraat.

Pukkien lisääntymiskykyisyys ei todennäköisesti vaikuta kiima-aikaan. Spermantuotanto on runsasta sarvien ollessa nahattomat eli keväästä loka-marraskuulle. Aikuiset pukit pudottavat sarvensa yleensä marras-joulukuussa. Ensimmäiset sarvenpudotukset voivat tapahtua jo lokakuussa. Nuorilla pukeilla voi olla sarvet vielä tammikuun puolella.

Koska vanhat "valta-asemassa" olevat pukit pudottavat sarvensa aikaisin - joskus jo lokakuussa - voidaan kiimasesongin olettaa olevan niiden kohdalta ohi jo tässä vaiheessa. Jos joku naaraista on kiimassa vielä tätä myöhemmin syksyllä, hoitavat nuoret pukit tärkeän velvollisuuden. Pukit ovat tavallisesti täysin lisääntymiskykyisiä jo vuoden ikäisinä. Niiden lisääntymismenestys riippuu kuitenkin yleensä niiden kyvystä vallata ja pitää hallussaan reviiriään.

Viivästynyt sikiönkehitys

Metsäkauris on ainoa hirvieläin, jolla on ns. viivästynyt sikiönkehitys. Viivästynyt sikiönkehitys tarkoittaa sitä, että hedelmöittynyt munasolu jakautuu syksyllä vain joitakin kertoja ennen kuin se jää lepotilassa kohtuun. Varsinainen alkion- ja sittemmin sikiönkehitys alkaa vuodenvaihteen aikoihin.

Alkio kehittyy tämän jälkeen nopeasti ja vasominen tapahtuu aikaisintaan toukokuun lopussa, mutta yleensä vasta kesäkuussa ja etelässä jonkin verran pohjoista aikaisemmin. Kokonaisuudessaan tiineysaika on noin 300 vuorokautta. Viivästynyt sikiönkehitys on sopeutuma ankariin talviimme. Kaurisnaaraat siirtävät tällä tavoin paljon energiaa vaativan sikiön kehittymisen suotuisempaan vuodenaikaan.

Metsäkauris

Metsäkauris Paraisilla syksyllä 2014.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Kari Pihlaviita

Naaras ja vasominen

Metsäkauris on pohjois-eurooppalaisista hirvieläimistä tuottavin. Naaras saavuttaa sukukypsyyden vuoden ikäisenä ja säilyttää lisääntymiskykynsä läpi elämänsä. Nuorilla naarailla on alhaisempi tuottavuus kuin vanhemmilla ja tuottavimmillaan eläimet ovat 5 - 7 vuoden iässä.

Tavallisesti naaraat tuottavat yhdestä kolmeen vasaa, joskus jopa neljä. Metsäkauriilla tuottokyky vaihtelee vähemmän kuin esimerkiksi hirvellä ja yleensä kaikki niin nuoret kuin vanhatkin naaraat tulevat tiineiksi. Sikiöiden määrä naarasta kohti ei myöskään vaihtele paljoakaan.

Tuottokyky lisääntyy Keski-Euroopasta pohjoiseen siirryttäessä. Etelä- ja Keski-Ruotsissa havaittu 2,19 alkiota naarasta kohti (keskiarvo) on Euroopassa tutkituista alueista korkein. Suurin osa Manner-Euroopan kauriskannoista tuottaa keskiarvona vain 1,5 - 1,9 vasaa/naaras vuosittain.

Metsäkauriit

All Rights Reserved
*Kuva Copyright © Flickr/Mikko Sarén
Photo used with permission.

Äänet

Metsäkauriilla on useita ääniä. Haukkuminen varoittaa ja ilmaisee rauhattomuutta. Korkeahko, viheltävä ääni on yhteydenpitoa varten metsässä. Sitä on ihmisenkin pienen harjoittelun jälkeen helppo matkia. Vihellystä pedot eivät helposti paikallista, joten sekin on eräänlainen sopeuma petoja vastaan. Jos kauris napataan kiinni, se päästää pahan rääkäisyn. Hätähuuto on niin kova, että se saattaa harhauttaa pedon ja kauris saattaa päästä livahtamaan karkuun.

Talvi

Talvella pukkien sarvet ovat vielä nahan peittämät eivätkä pukit ole kiinnostuneita reviirirajoista. Ruokintapaikoilla tai muualla, missä on riittävästi ravintoa, voidaan yleensä nähdä samalla kerralla useita samaakin sukupuolta olevia eläimiä.

Talvisesta laumassa elämisestä on hyötyä ravinnon etsinnässä ja esiinkaivamisessa sekä petoeläinten havaitsemisessa ja jopa puolustautumisessa niitä vastaan. Hyökkäävällä käytöksellä, jota joskus havaitaan ruokinta-paikoilla, ei ole mitään tekemistä reviirikäyttäytymisen kanssa, vaan silloin suurin ja vahvin ainoastaan käyttää oikeuttaan syödä ensimmäisenä.

Kevät

Kevään tullen kauriiden käyttäytyminen muuttuu huomattavasti. Pukit aloittavat sarvien kelomisen ja samaan aikaan, tai jopa ennen, ne alkavat vallata ja puolustaa omia reviirejään. Suurimmat "kapitaalipukit" valitsevat parhaat ravinto- ja suoja-alueet. Vanhemmilla pukeilla on myös yleensä suuremmat reviirit kuin nuorilla, mutta yksilöllistä vaihtelua esiintyy. Samaa reviiriä pyritään yleensä pitämään hallussa vuodesta toiseen.

Jos pukkeja on paljon, reviirit vallataan nopeasti, niiden merkintä on kiihkeää ja tappelut tavallisia. Pukit jatkavat kelomista sarvillaan ja jättävät otsarauhasestaan hajumerkkejä ympäristöönsä. Yleensä ne valitsevat tähän tarkoitukseen esimerkiksi metsäaukeilla tai pellon- tai ojanpientareilla hyvin näkyvissä olevia pensaita tai pieniä puita. Tämän lisäksi ne voivat kaivaa kuoppia, joihin jää hajumerkkejä niiden sorkanpäällisrauhasista. Tehostaakseen merkintää ne saattavat myös virtsata kuoppaan tai sen läheisyyteen. Rajojen merkitsemisen lisäksi reviirimerkkejä tehdään myös alueen oleskeluosiin.

Jos reviirin haltijalle tapahtuu jotakin, läheiset pukit laajentavat omia reviireitään hyvin nopeasti vapautuneelle alueelle. Jos ylimääräistä aluetta jää tai reviiri on haltijalleen liian laaja, sen osia saattaa ottaa haltuunsa reviiritön nuori pukki. Sekä reviirin laatu että koko viestittävät muille siitä, kuinka merkittävä reviirin haltija on.

Kesä

Pukit puolustavat reviirejään muilta pukeilta, kunnes kiima-aika on ohi eli ainakin elokuun loppuun saakka. Niiden lisääntymismenestys perustuu suurelta osin siihen, että reviiri houkuttelee mahdollisimman paljon naaraita.

Kesällä pukkien varsinaiset kiimataistot vähenevät, sillä niillä on ollut koko kevät ja alkukesä aikaa mitellä voimiaan. Suurin huomio kohdistetaankin itse pariutumistapahtumaan. Kun pukki kohtaa kiimassa olevan naaraan, se vartioi sitä tarkasti, kunnes naaras on vastaanottavainen.

Pukki "valmistaa" naarasta paritteluun, seurailemalla sitä pitkiä aikoja. Paikalle voi muodostua näkyvä polku, jota sanotaan "noitaringiksi". Parittelun jälkeen pukki lepää tovin ja jatkaa sitten arkisia askareitaan, jolle reviirillä ole toista naarasta, joka vaatii samoja toimia.

Syksy

Kun kiimasesonki on ohi ja lähestytään syyskuuta, käyttäytyminen yhteisössä muuttuu ja pukit ja naaraat voivat jälleen oleskella samaakin sukupuolta olevien yksilöiden kanssa samoilla alueilla.

Pukit pudottavat sarvensa syksyn aikana ja eläimet kohentavat kuntoaan tulevaa talvea varten. Ne pysyvät kuitenkin yleensä kesäalueillaan lumen tuloon saakka. Samanaikaisesti liikkuvuus lisääntyy, jolloin kotialueet suurenevat kesäaikaisiin verrattuna.

Vaelluskäyttäytyminen

Metsäkauriiden vaelluskäyttäytymistä ei Suomessa vielä hyvin tunneta. Metsäkauriilla voidaan erottaa kolmea erityyppistä liikkumista: 1) Liikkuminen rajatun reviirin tai kotialueen sisällä. 2) Säännölliset kausivaellukset kahden tai useamman alueen, esimerkiksi kesä- ja talvilaidunten välillä. 3) Muuttovaellukset pois kotialueilta.

Herkkusuita - maitohorsmia, mustikoita ja sieneltä lakki

Suurimman osan ajastaan metsäkauriit kuluttavat ravinnon etsimiseen. Metsäkauris on ravintonsa puolesta vaateliain pohjoismaisista hirvieläinlajeista. Se valikoi runsasravinteisimpia ja helpoimmin sulavia kasvinosia. Ruokailutottumuksiensa vuoksi metsäkaurista sanotaan hirvieläinten herkkusuuksi. Eteläisillä levinneisyysalueillaan metsäkauriin ruokalistalle voi kertyä vuoden aikana jopa 1 000 kasvilajia.

Kesäisin metsäkauris hakee ravintoa pellon pientareiden ja hakkuuaukioiden kasvillisuudesta. Kesällä sen ravinnon muodostavat heinät ja ruohot ja se mutustelee hyvällä halulla meheviä yrttimäisiä kasveja, kuten maitohorsmia ja mesiangervoja. Myös niittyleinikki ja rentukka maistuvat, ja saattaapa nautiskelijan suihin kadota sieneltäkin lakki. Kaikkina vuodenaikoina ruokavaliossa ovat mukana vähäisessä määrin myös lehtipuut, kuten pihlaja, haapa, pajut ja koivut.

Talvikaudella ravintona ovat puiden ja pensaiden oksat sekä varvut, kuten puolukka ja kanerva. Pohjoismaisten ravintotutkimusten mukaan puolukoiden sukuun kuuluva kanervakasvi, mustikka on metsäkauriin ehdottomasti tärkeintä, talviaikaista ravintoa. Hirvistä ja valkohäntäkauriista poiketen metsäkauriit käyttävät talvella runsaasti myös porojen suosimaa ravintoa, kuten jäkäliä ja naavaa.

Havupuiden osuus metsäkauriiden talviravinnossa on vähäinen, toisin kuin hirvillä ja valkohäntäkauriilla. Siltikin, juuri sydäntalven hetkillä, kun varpukasvillisuuden saanti syvän lumen alta on estynyt, joutuvat metsäkauriit pakostakin taipumaan myös havupuiden käyttöön. Silloinkin ne valikoivat vain ohuimpia oksia.

Runsaslumisina talvina metsäkauriita menehtyy nälkään. Metsäkauriin talviruokinnan on todettu vähentävän merkittävästi riskiä viljelys- ja metsävahinkojen syntymiseksi. Talviruokinnan piirissä olevien kauriiden ei tarvitse turvautua ns. hätäravintoon, kuten puumaisiin kasvinosiin, jolloin riski puiden syönnistä on hyvin pieni.

Metsäkauriiden uhkia ja tukiruokintaa

Metsäkauriiden selviytymistä uhkaavat ja verottavat talviaikainen nälkiintyminen ja petojen saalistus. Talvi muodostaa metsäkauriiden selviytymisen kannalta kriittisen ajanjakson, kun varpukasvillisuus on lumen alla.

Metsäkauriiden selviytymistä talvesta voidaan hoitaa tukiruokinnalla. Erityisesti pohjoisessa talviruokinnan merkitys korostuu. Metsästäjien järjestämä ruokinta voi olla elinehtona kauriiden selviytymiselle talvesta.

Riistanhoidon kannalta metsäkauris on kiitollinen kohde, sillä se tulee auliisti ihmisen järjestämälle ruokintapaikalle.

Ketut muodostavat vakavan uhan metsäkaurisvasoille. Ruotsissa 45 % vastasyntyneistä vasoista, mutta tiheillä kettualueilla jopa 90 % vasoista päätyy kettu repolaisen, joka sekin on herkuttelija, ravinnoksi.

Suurpedoista etenkin ilvekselle metsäkauris on sopivan kokoinen ja helppo saalis. Ilveksen on todettu onnistuvan noin joka toisessa metsäkauriin saalistusyrityksessään.

Lähteinä
Mikael Luoma: Metsäkauris - ripeä levittäytyjä - Jahtimailla, Weilin+Göös
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi
Suomen luonto Nisäkkäät Eläimet - Weilin+Göös
Luonnossa Nisäkkäät - Weilin+Göös
Metsäkauris, uusi tulokas. Gummerus 2000 - Juhani Saarinen. Artikkelit Pentti Vikberg, Reijo Orava ja Jörgen Hermansson. Toim. Tapio Halla