Tontut suutareina - Grimmin veljekset

Olipa kerran suutari, joka työskenteli ahkerasti ja oli hyvin rehellinen: mutta silti hän ei kyennyt ansaitsemaan tarpeeksi elämiseen; ja vihdoin hän oli tyystin varaton ja pennitön, eikä mitään ollut jäljellä. Paitsi nahkaa oli kuitenkin vielä jäljellä sen verran, että hän aikoi tehdä siitä yhden kenkäparin.

Niinpä suutari iltasella leikkaili nahkan sopiviksi paloiksi, niin että kaikki olisi valmiina odottamassa seuraavana aamuna, jolloin hän voisi nousta aikaisin aamulla töihinsä.

Vaikka suutarin tilanne oli vaikea, niin siltikin hän kaikkien ongelmiensa keskellä asettui yölevolle omatunto puhtaana, rauhallisin mielin ja sydän keveänä. Hän jätti kaikki huolensa taivaan huomaan ja nukahti pian. Aamulla rukouksensa luettuaan suutari istuutui työpaikalleen; silloin hän suureksi ihmekseen näki, että kengät seisoivat jo valmiina pöydällä.



Hyvä suutari ei tiennyt mitä sanoa tai ajatella, kun näin oudosti tapahtui. Hän tarkasteli työn laatua; kengissä ei ollut yhtäkään väärää ommelta; kaikki oli niin siistiä ja toden totta, kengät olivat itseasiassa mestariteos.

Samana päivänä tuli asiakas, jolle kengät sopivat niin hyvin ja täydellisesti, että hän maksoi niistä mielellään tavallista korkeamman hinnan; ja köyhä suutari osti sillä rahalla nahkaa niin paljon, että saisi tehdyksi kenkiä kaksi paria lisää. Illalla hän keskeytti työnsä ja meni taas aikaisin nukkumaan, jotta hän voisi nousta ja aloittaa aikaisin seuraavana päivänä. Mutta taas hän säästyi kaikilta vaivoilta, sillä kun hän aamulla nousi, molemmat kenkäparit olivat valmiina pöydällä odottamassa.

Pian tuli ostajia, jotka maksoivat suutarille niin reilusti kenkäpareista, että hän saattoi ostaa nahkaa jo neljälle kenkäparille lisää. Taas illan saapuessa, suutari keskeytti työnsä ja kun hän aamulla heräsi, olivat pöydällä odottamassa neljät, mestarillisesti tehdyt kenkäparit.

Näin jatkui sitten jonkin aikaa. Sen, minkä suutari illalla jätti keskeneräisenä työpöydälleen, löysi hän aamulla valmiina. Niinpä suutarista tuli pian varsin varakas ja hänen suutarin työnsä suorastaan kukoisti.

Eräänä iltana joulun aikaan, kun suutari ja hänen vaimonsa istuivat tulen äärellä juttelemassa yhdessä, suutari sanoi vaimolleen: "Haluaisin istua piilossa odottamassa ja katsella tänä iltana, jotta voimme nähdä, kuka tulee ja tekee minun työni." Vaimo piti ajatuksesta; niinpä he illalla jättivät valon palamaan ja piiloutuivat huoneen nurkkaan, sinne ripustetun verhon taakse ja katselivat mitä tapahtuisi.



Kuva Copyright © Jim's Record Barn - All Rights Reserved.

Heti kun tuli keskiyö, huoneeseen puikahti hiljaa kaksi pientä, alastonta tonttu-ukkoa. He istuutuivat suutarin penkille kuin omalleen ja ottivat töikseen kaikki leikatut ja aloitetut työt. Heidän pienet kätensä suorastaan viuhuivat - ompelivat, kääntelivät ja koputtelivat kenkiä sellaisella vauhdilla. että suutari oli moisesta vilskeestä jo ihan pyörtymässä ja joutui hetkeksi kääntämään katseensa muualle.

Ja niin tontut jatkoivat, kunnes työt oli täysin tehty ja kengät olivat valmiina käytettäväksi pöydällä. Tämä tapahtui kauan ennen päivän koittoa; ja sitten tontut ryntäsivät pois yhtä nopeasti, kuin olivat ilmestyneetkin.

Seuraavana päivänä vaimo sanoi suutarille. "Nämä pienet tontut ovat tehneet meistä rikkaita, ja meidän tulee olla siitä heille kiitollisia ja korvata heille heidän työnsä, jos vain jotenkin voimme. Heillä ei ole laisinkaan vaatteita, joten minä voisin tehdä heille paidat, takit, liivit ja housut, suojaamaan heitä kylmältä. Voisitko sinä, rakas mieheni, tehdä heille omat, pienet kenkäparit."

Suutari suostui oitis tuumaan ja alkoi puuhata tontuille kenkiä, samaan aikaan, kun hänen vaimonsa leikkaili ja ompeli tontuille vaatteita. Sitten, eräänä iltana, kun kaikki vaatteet ja kengät olivat valmiita, he asettivat ne pöydälle keskeneräisten kenkien sijaan, ja menivät sitten piiloon katsomaan, mitä pienet tontut tekisivät.

Puolen yön tienoilla tontut taas saapuivatkin tanssien ja hyppien, kiertelivät huoneen ympäri ja menivät sitten istumaan työpöydän ääreen tavalliseen tapaansa; mutta kun he näkivät pöydällä odottavat vaatteet ja kengät, he nauroivat ja tanssahtelivat ja ihan riehaantuivat iloisiksi ja onnellisiksi.



Sitten he pukeutuivat silmänräpäyksessä ja tanssivat, pomppivat ja hyppelivät ympäriinsä, niin iloisina kuin vain voi olla mahdollista; kunnes vihdoin he kipittivät ulos ovesta ja pois pihamaan yli.

Hyvä pariskunta ei nähnyt tonttuja enää sen jälkeen; mutta suutarin ja hänen vaimonsa elämä sujui siitä eteenpäin hyvin ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.