Tunturisuden sivut

Joululahja - kirjoittanut Selma Lagerlöf

Me istumme eräänä jouluiltana suuren saranapöydän ympärillä Mårbackassa. Isä toisessa päässä ja äiti toisessa.
Siinä ovat Wacheldtin setä - hänellä on kunniasija isän oikealla puolella - ja Lovisa-täti ja Daniel ja Anna ja Gerda ja minä. Gerda ja minä istumme niin kuin aina äidin molemmin puolin, koska me olemme nuorimmat. Voin nähdä sen kaiken.
Me olemme jo syöneet sekä lipeäkalaa ja riisipuuroa että torttuja. Lautaset, lusikat, veitset ja haarukat on korjattu pois, mutta liina on vielä pöydällä, ja kaksi kotona valettua haarakynttilää palaa jaloissaan keskellä pöytää, ja niiden ympärillä ovat vielä suolakot, mausteteline ja suuri hopeapikari reunojaan myöten täynnä jouluolutta.
Koska ateria on näin päättynyt, meidän pitäisi nousta pöydästä, mutta sitä me emme tee. Me istumme paikoillamme odottamassa joululahjojen jakamista.

Seudulla ei ole toista taloa, missä joululahjat jaetaan illallispöydässä sen jälkeen kun joulupuuro on syöty. Mutta se on vanha perinne Mårbackassa, ja meistä se on hyvä. Mikään ei vedä vertoja sille, että odottaa tunti tunnin jälkeen koko pitkän jouluaaton ja tietää, että paras on edessäpäin. Aika kuluu hitaasti, hyvin hitaasti, mutta me olemme vakuuttuneita etteivät muut lapset, jotka ovat saaneet joululahjansa kello seitsemän tai kello kahdeksan, tunteneet sellaista nautintoa kuin me nyt, kun odotettu hetki vihdoinkin on koittanut.

Silmät loistavat, poskia polttaa, kädet vapisevat, kun ovi lennähtää auki ja joulupukeiksi pukeutuneet palvelustytöt raahaavat kaksi suurta koria, jotka ovat täynnä joululahjapaketteja, äidin paikan luo.
Sitten äiti kiirettä pitämättä poimii korista paketin toisensa jälkeen. Hän lukee vastaanottajan nimen ja tavailee epäselvästi kirjoitetut joululahjarunot ja ojentaa lahjat.

Pukinkontti

Olemme melkein ääneti ensi hetkinä, kun revimme auki lakat ja paperit. Mutta pian toinen toisensa jälkeen huudahtaa riemusta. Ja sitten me puhumme ja nauramme ja tutkimme käsialoja ja vertailemme joululahjoja ja annamme riemun kohota kattoon asti.
Sinä jouluaattona, jota nyt ajattelen, olin juuri täyttänyt kymmenen vuotta, ja istun joulupöydässä jännittyneen odotuksen vallassa. Tiedän niin hyvin, mitä toivon saavani. En kauniita pukukankaita tai pitsejä tai koruja tai luistimia tai makeispusseja, vaan jotakin ihan muuta. Kunhan vain joku olisi keksinyt antaa minulle sellaisen lahjan!

Annalta saan sitten tavattoman kauniin pienen koristellun neulatyynyn, joka sopii ompelulippaan yhteen lokeroon. Lovisa-täti lahjoittaa minulle hopeisen sormustimen, ja Gerda on ommellut minulle pienen merkkausliinan, niin että vastedes voin itse nimikoida sukkani ja nenäliinani.
Aline ja Emma Laurell ovat matkustaneet kotiin Karlstadiin, mutta he ovat muistaneet minua ja meitä kaikkia joululahjoin. Alinelta saan pienet koruompelusakset, jotka ovat Alinen itsensä hummerin saksesta ja silkkikankaan palasta näpertelemässä kotelossa. Emma antaa minulle pienen punaisesta villakankaasta tehdyn siilin, joka on piikkien sijasta täynnä nuppineuloja.

Ensimmäinen lahja, jonka puran kääreestään, on ompelulipas ja minä arvaan heti että se on äidiltä. Siinä on monta pientä lokeroa, ja äiti on sijoittanut niihin neulakirjeitä ja parsinlankaa ja tokan mustaa silkkilankaa ja vahaa ja ompelulankaa. Äiti haluaa varmaan muistuttaa minua, että minun täytyy yrittää kehittää ompelutaitoani eikä vain ajatella lukemista.

Joulun lukemisia

Tyttö lukee jouluna vuonna 1934 kynttilänvalossa kirjaa, vierellään pöytäjoulukuusi. Kuvaaja Aarne Pietinen, kuva Museovirasto.

Kaikki saamani esineet ovat todella sieviä, mutta minä alan käydä hieman levottomaksi. Siinä on hirveän paljon ompelutarvikkeita. Ajatella, ellen lainkaan saa sitä, mitä olen toivonut!

Voin kertoa, että Mårbackassa on voimassa sellainen tapa, että kun jouluiltana menee maate, saa nostaa sängyn viereen pöydän ja asettaa sille kynttilän, ja sitten on lupa lukea sängyssä niin kauan kuin ikinä haluttaa. Ja se on kaikista joulun huvituksista paras. Mikään ei ole hauskempaa, kuin loikoa sängyssä mukanaan uusi hauska joululahjakirja, kirja jota ei koskaan ennen ole nähnyt ja jota ei kukaan toinenkaan talossa tunne, ja tietää että saa lukea sivun sivun jälkeen, niin kauan kuin jaksaa pysytellä valveilla. Mutta mihin voi ryhtyä jouluyönä, ellei ole saanut joululahjakirjaa?

Tätä minä istun ajattelemassa samalla kun avaan ompelutarvikepaketin toisensa jälkeen. Korviani ihan kuumottaa; tämä on varmaan oikea salaliitto. Ajatella ellen saisikaan joululahjakirjaa!

Daniel antaa minulle hienon luisen virkkuukoukun, ja Johanilta saan somat kerinpuut pieniä lankavyyhtejä varten, ja viimeksi kantaa isä esiin suuren lahjan, koruompelukehyksen, jonka hän on tilannut Askersbyn taitavalta puusepältä. Se on juuri sellainen, hän sanoo, kuin se jolla hänen sisarensa lapsina ompelivat.

"Sinusta tulee varmaan oikea ompelijatar nyt kun olet saanut niin paljon kauniita ompelutarvikkeita", äiti sanoo.
Toiset nauravat täyttä kurkkua. Kai minusta näkyy, etten ole kovinkaan tyytyväinen joululahjoihini, ja he uskovat varmasti tehneensä minulle oikein hyvän kepposen.
Lahjojen jakaminen alkaa lähestyä loppuaan, ja minä olen jo saanut niin monta lahjaa kuin voin toivoa saavani. Minulla ei ole enää mitään odotettavana.
Lovisa-täti on saanut romaanin ja kaksi albumia, Svean ja Nornanin, ja niistä on minulle vielä iloa, mutta ensin täti lukee ne itse. Niin, ei todellakaan ole helppoa säilyttää kasvonsa ja näyttää iloiselta.

Kun äiti nostaa viimeisen paketin joululahjakorista, näen jo sen muodosta, että siinä on kirja. Nutta se ei tietenkään ole minulle. On varmaan sovittu, etten minä tule saamaan kirjaa.
Mutta paketti on sittenkin osoitettu minulle, ja kun pitelen sitä käsissäni tunnen heti, että kirja siinä on. Minä punastun ilosta ja suorastaan huudan innoissani saada lainata sakset ja leikata narut poikki. Revin kiireesti auki paperin ja näen edessäni mitä kauneimman pikku kirjan, satukirjan. Sen ymmärrän päällyksessä olevista kuvista.
Tunnen, että kaikki pöydässä istuvat katsovat minuun. He tietenkin tietävät, että tämä on paras joululahjani, ainoa josta olen tullut oikein iloiseksi.
"Minkä kirjan sinä sait?" kysyy Daniel ja kumartuu ylitseni. Silloin käännän esiin nimiösivun ja jään tuijottamaan. Minä en ymmärrä sanaakaan.
"Anna minun katsoa", hän sanoo, ja sitten hän lukee: "Nouveaux contes de fées pour les petits enfants par Mme la comtesse de Ségur."
Hän sulkee kirjan ja antaa sen minulle takaisin.
"Se on ranskankielinen satukirja", hän sanoo, "siitä tulet saamaan paljon huvia."
Olen lukenut ranskaa yhden lukukauden Aline Laurellin johdolla, mutta kun nyt avaan kirjan ja selailen sitä, en ymmärrä sanaakaan.

Joulukoronaa

Joulupukki on tuonut perheelle lahjaksi koronapelin ja siinäpäs riittääkin mukavaa ajankulua joulun pyhiksi. 1950-luku. Kuva Museovirasto.

Se, että saa ranskankielisen kirjan on melkein pahempaa kuin ettei saisi kirjaa laisinkaan. On aika vaikea pidättää itkuaan. Mutta onneksi silmiini osuu kirjan sivulla oleva kuva.
Siinä ajaa mitä suloisin prinsessa vaunuissa, joita vetää kaksi strutsia, ja toisen strutsin selässä ratsastaa pieni hovipoika yllään sulkahattu ja vaakunoin koristettu nuttu. Prinsessalla itsellään on avarat puhvihihat ja pöyheä röyhelökaulus. Strutseilla on päässään korkea sulkatöyhtö, ja ohjaksina on leveät kultaketjut. Mitään sievempää ei saata olla.
Kun selailen eteenpäin, löydän kokonaisen aarteiston kuvia, jotka esittävät ylpeitä ruhtinattaria, muhkeita kuninkaita, jaloja ritareita, loistavia haltijattaria, vastenmielisiä noita-akkoja, ihmeellisiä satulinnoja. Se on kirja, jonka takia ei tarvitse itkeä, vaikka se onkin ranskaa.

Koko jouluyön makaan katselemassa kuvia, varsinkin ensimmäistä, sitä jossa strutsit ovat. Siinä on kylliksi ajanvietettä moneksi tunniksi.
Joulupäivänä, sen jälkeen kun olemme käyneet joulukirkossa otan esiin pienen ranskan sanakirjan ja alan lukea ranskaa.
Vaikeata se on. Minähän olen opiskellut vain Grönlundin menetelmän mukaan. Jos näissä saduissa olisi puhuttu "suuren miehen pienestä hatusta" tai "taitavan puusepän vihreästä sateenvarjosta", silloin minäkin olisin ymmärtänyt, mutta kuinka voisin saada selvää yhtäjaksoisesta ranskankielisestä tekstistä?

Satukirja alkaa näin: Il y avait un roi. Mitä se merkitsee? Kestää varmaan tunnin, ennen kuin kykenen käsittämään, että se on käännettävä: "Olipa kerran kuningas."
Mutta piirrokset houkuttelevat. Minun täytyy saada tietää mitä ne esittävät. Minä arvaan ja haen sanoja sanakirjasta ja puurran eteenpäin rivi riviltä.
Ja kun joululoma on lopussa, on kaunis pikku kirja opettanut minulle enemmän ranskaa kuin olisin oppinut monen vuoden aikana Aline Laurellin ja Grönlundin menetelmän mukaan.

Kuvat Carl Larsson (1853-1919) - Jouluilta, Jouluaamu ja Brita.
Three children feeding dog

"Kolme lasta ruokkimassa koiraa - Three children feeding dog" - Itäv. tait. Carl Reichert eli Johann Hartung (1836 - 1918).

Joululauluja

Joululauluja - Joululehti vuodelta 1937.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/janwillemsen

Mother's pride and joy

"Emon ylpeyttä ja onnea (Kohta putoaa) - Mother's pride and joy" - Itäv. tait. Carl Reichert eli Johann Hartung (1836 - 1918).

Memories of Christmas

"Joulumuistoja - Memories of Christmas" - Esp. tait. Antonio Garcia y Mencia (1853 - 1915).