Sakari Topelius, näytelmä: "Sotavanhuksen joulu" - nuorna sotamiehenä ollut vanhus kerjuulla Lapualla jouluiltana

Henkilöt

Kaukonen, vanha eronsaanut korpraali.
Briitta, talonpoikaisleski.
Eero Boman, sotilaspoika.

Suomalainen torpantupa. Oikealla katsojasta liesi, jossa palaa tuli. Vasemmalla pöytä, kaappi y.m. Perällä ovi ja ikkuna, josta kuunvalo loistaa.

Ensimmäinen kohtaus

Esiripun noustessa on takaseinä vedettynä ylös ja näyttämön tausta hyvin pimeä. Näkyy hämärästi häämöttävä maisema. Pimeästä häämöttää näyttämön poikki kulkevia sotilasrivejä. Etäältä kuuluu Porilaisten marssi. Sen soidessa kaukaista aaeenkalsketta ja kumeita kanuunanlaukauksia. Valaistus näyttää tulevan ainoastaan lieden valkeasta.

KAUKONEN yksin, unentorkuksissa tulen ääressä.

"Mars! Eespäin! Aseisiin! Nyt rynnätään! Päin! Pistin tanaan! Lemmon sotamarski täyskäänteen teki vihdoinkin! Käy päälle! Miks siellä matelette, etanat! Haa, kuulkaa kuinka kuulat soi jo tuolla. No, jumal'auta! Porilaiset jo meit' ennen ehti. Tuolla rientää Döbeln ja pitkin linjaa kiitää Adlercreutz, Me jäämme jälkeen, tuhat tulimmaista! Mars, lurjukset!"

Takaseinä laskeutuu. Näky katoo. Kaukonen herää.

"Puujalka vanha, seis! On kulkus kovin raskas. Näinkö unta? Sep' ihme! Luulin kuulevani aivan - näin - oli niinkuin muinoin - unta kaikki!

Miss' olen? Niin, nyt muistan. Lapualla, tuvassa tässä kerran lepäsin. Täss' ystäväni, uljas Eero Boman, ilosta voiton tänne kannettuna, läväistyin otsin heitti henkensä.

Niin, sama tupa - vaikka talvea viiskymment' on sen turvekattoon saanut lumensa sataa, kuin mun päähäni ja ystäväini hautakummuille. Kuink' olen tullut tänne? Niin, ma pyrin luo tuttavaini, tuonne Lahden kylään. Kai jouluks siellä leipää, lämpimää ma saan.

Oh, raskas muilt' on armoleipää hakea seitsenkymmenvuotiaan. Ja nuoruuteni voimat kuitenkin sun eestäs annoin, Suomi, synnyinmaa! Sa kallis maani! Mutt' en nureksu. On sulla paljon muuta miettimistä.

Jos herras kulkee kultakauluksin ja silkissä sun neitos sipsuttaakin, niin tiedän toki, ett' on moni poikas ja tyttäres kuin minä nälkää nähnyt, palellut pakkasessa yön, eik' ole valittanut, ja silti kehnompi ei ole kelvatakseen Jumalalle ja sulle!

Osapuutoksi en jäänyt! Sa armas maa! Sa kaiken mulle annoit, min köyhyydessäs taisit lahjoittaa, povellas kehdon, haudan helmassas."

Kuva Designed by Prostooleh.

Toinen kohtaus

Kaukonen. Briitta. Maitokiulu kädessä.

BRIITTA ensin Kaukosta huomaamatta.

"Osansa sai nyt Mustikki. Ja nyt on aika laittaa hiukan iltaruokaa. Pitäisi Eeronkin jo palaaman."

Sytyttää, kynttilän.

"Kas niin, tuoss' on taas yksi kerjäläinen! Niin käy, kun oveaan ei lukitse. Mutt' yhtäkaikki, nyt on jouluilta, mull' onhan joululeivät, -voit ja -maidot. Jumalan rauha, vanhus."

KAUKONEN

"Herran rauha. Ma aioin kylään illaksi, mut tie on pitkänpuoleinen ja kylmä yltyy. Kun tunsin tupanne, niin arvelin vähäisen lämmitellä."

BRIITTA

"Olkoon suotu. Tääll' ennen kerjuull' ollut liet, kun tunsit tupani?"

KAUKONEN

"Tässä pitäjässä synnyin. Rovasti minut kyllä tuntee, mutta siit' aikaa on, kun viimeks olin täällä."

BRIITTA

"Niin, kansaa kaikenlaista kiertelee nykyisin teillä."

Ikkunassa.

"Missä Eero viipyy? Se lurjus kylään unohtunut on. Jää sinne, kunnes paluutiellä sudet saa kimppuunsa."

Kattaa pöydän.

"Miks ette pysy siellä, miss' olittekin? Ruotulaisna varmaan - tai elättinä jossain? Tietkääkin, ett' eipä Lapualla, Herra nähköön, puutetta ole mieronkiertäjistä, etenkään viime nälkävuoden jälkeen."

KAUKONEN

"Ma ennen nuorna olin sotamies."

BRIITTA nyreästi.

"Te sotamies?"

KAUKONEN

"Ja sitten torppaa pidin ma Alavudella, vaan liian vanha jo olen siihen. Leipää neuvotella saa muualta nyt vanhall' iällään."

BRIITTA

"Vai sotamies? No, enpä virka mitään, sen vain ma sanon: toimen paremman ja kristillisemmän voi ottaa mies kuin tappaa lähimmäistään, kansa raukkaa. Lie hänkin nuoruudessaan ihmisten taloja polttanut, kuin polttivat mun kotinikin. Yhtä poikkeusta, niin, ellei yht' ois vain - ja vainaa varmaan on sekin mies - niin sotilaat, sen soisin, sais itse piru viedä joka kynnen. Hän parhaiksi nyt tuli tänne, hänkin, pään pyörtämähän Eero paraltani, mink' ilmankin jo piuke, pauke täyttää. Kunp' en ois koko poikaa korjannut maantieltä nälkäisenä kiertämästä! Hän pääni harmaaks saattaa lauluillaan ja tulee tappelijaks isäänsä ja vaarihinsa, - onhan koko suku, kuin purema ois hullun kalmukin."

Kurkistaa ovesta pihalle.

"Hoi, Eero raukka, kiltti Eeroseni! Mihinkä jäitkin? Sudet pakkasessa salolla tuolla ulvoo saalistaan. Jo joudu kotiin! Saatpa maistimiksi makeat kakut, voit ja iltamaidot. Hoi pikku, kulta Eero! - No, kas tuossa se laiska lurjus tulee karkuteiltään! Vaan maltas, kyllä ma sun opetan kylällä kuhnimaan! Vai kakkujako? Ja voita, maitoa? Et tippaa maista! Mut patukkaa sun! Kuules velikultaa! Sotilaslaulua hän laulaa tiell', niin että kuusikangas vastaan kaikuu!"

Orkesteri soittaa Paciuksen sävellystä Runebergin "Sotilaspoikaan". Soitto jatkuu melodraamallisesti Kaukosen puhuessa.

KAUKONEN

"Sa älä soimaa kättä sotilaan, jok' onnes eestä kaiken voimans' antaa,
ei ketään sorra, mutta miekkaa kantaa vain suojaks oman kalliin synnyinmaan!
Äl' oves lukkoa sa murra - soi!
se suojaa ennen, vasta suoda voi!
Hukass' on kansa, puoltoon kunniansa
mi teräst' omaa vaill' on vaaroissansa,
mi myrskyssä on heikko ruoko vain
jo taitons' uljaan kuolla unhottain!"

Sakari Topelius (1818 - 1898)

Kirjailija ja historioitsija Sakari Topelius kävi ensiksi triviaalikoulua Oulussa, aloittaen sen 11-vuotiaana, mutta isän kuoltua keuhkokuumeeseen vuonna 1831, hänet lähetettiin Helsinkiin. Siellä hän sai J.L. Runebergilta muutaman muun pojan ohella yksityisopetusta, tämän kodissa asuen. Filosofian maisteriksi valmistuttuaan Sakari Topelius toimi opettajana Helsingin lyseossa 1846 -1850. Hän toimitti Helsingfors Tidning-lehteä vuosina 1841 - 1860. Hänet vihittiin filosofian tohtoriksi vuonna 1847. Helsingin yliopistossa hän toimi historian professorina vuosina 1854 - 1878 ja rehtorina vuosina 1875 - 1878.

Oman aikansa eturivin kirjailijana Sakari Topelius oli erittäin tuottelias ja monipuolinen ja samalla myös suuri mielipidevaikuttaja. Hän julkaisi lyriikkaa, romaaneja, näytelmiä, satukirjoja, oppikirjoja ja matkakuvauksia. Runoilijana hänen runoilijanlaatunsa on herkän lyyrinen ja romanttinen, runojen muoto on usein yksinkertainen.

Sakari Topeliuksen laajan proosatuotannon esikuvallisina vaikuttajina ovat olleet Walter Scott ja Viktor Hugo. Historiallisen proosan kirjoittamisen hän aloitti lehdissä. Hänen suuriin klassikkoteoksiinsa lukeutuvat "Välskärin kertomukset" ja "Talvi-iltain tarinoita". Topeliuksen koko tuotannolle ominaisia ovat voimakas isänmaanrakkaus, optimismi ja idealismi.

Satukirjailijana "Suomen kansan satusetä" Sakari Topelius on yksi Skandinavian merkittävimmistä. Monet sukupolvet ovat viettäneet lapsuuttaan Topeliuksen satujen maailmassa. Hänen suurta suosiota nauttineisiin klassikkosatuihinsa kuuluvat esimerkiksi "Koivu ja tähti", "Adalmiinan helmi", "Prinsessa Ruusunen" ja "Sampo Lappalainen", sekä monet joulusadut ja -tarinat.