Juhannusaatto - alku näytelmästä Murtovarkaus - Minna Canth (1844 - 1897), julk. 1883
(Aukeahko paikka honkametsässä. Perällä näkyy järvi, jonka vasemmalla puolen niemi korkeine kukkuloineen pistää esiin. Juhannusaatto. Kylän nuoriso huvitteleiksen iloisella tanssilla. Laulu alkaa jo ennen esiripun nousua.)Rosvo, rosvo olit sä,
Kun varastit mun ystävän
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla lalla, fralla lalla laa!"
Enpä tiennyt syytä siihen,
Miksis minun hylkäsit
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla laa,
Minä luulen,
Fralla lalla, fralla lalla laa!
(Peltola jä Ukonniemi tulevat oikealta. Nuoret taukoavat tanssista.)
Peltola. Hei vaan! Johan täällä ilo on korkeimmillaan. Hyvää iltaa ja hauskaa juhlaa, te nuoret! No, ovatko tyttäret jo ottaneet selkoa siitä, jos ennen ensi Juhannusta sulhasia saavat?
Kirsti. Hyh, johan nyt!
Vappu. Mitäpä me niistä tiedoista!
Matti. Vai mitäpä me niistä tiedoista! Kas vaan, kuinka ovat olevinaan. Niinkuin ei sitä muka tiedettäisi, että he joka ikinen jo ovat käyneet ruista sitomassa tänä iltana.
Loviisa (ylpeästi). Minä en ainakaan ole käynyt.
Vappu. Tuo Matti on senlainen ilkiö. Aina hän meitä väijyy.
Matti. Hi, hi, hi, joko pisti vihaksesi Vappu? Muistatko, kuinka sun ja Kirstin kävi viime vuonna Juhannusyönä?
Vappu. Ole vaiti.
Pojat. Kerro, Matti, kerro!
Barsokevitschin piha, Minna Canthin katu 24 sisäpiha.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU
Minna Canthin lapset perheineen ryhmäkuvassa.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU
Peltola. (On istunut kivelle näyttämön oikealla puolen). Olisipa tuota hauska kuulla, he, he, he. (Tarjoo tupakkaa Ukonniemelle).
Matti. Ha, ha, ha, en elämässäni ole nauranut niin paljon kuin sinä yönä. Muistatkos Kalle?
Kalle. Kyllä muistan.
Pojat. No, kerrohan jo!
Vappu. Jos vaan kerrot, Matti, en sinuun ikänäni lepy.
Matti. Mutta kas, kun nyt kerron kiusallasikin. Me olimme Kallen kanssa piiloutuneet pensaan taakse likellä maantien risteystä, Kuusiston kohdalla. Puoliyön aikaan tulevat nämä hiipien ja arkoina polkutietä ja vilkaisevat vähän väliä oikeaan ja vasempaan. Paidat heillä oli hampaissa ja pitkät varsiluudat käsissä; eikä heillä muuta ruumiin verhoa ollut kuin valkoiset, hirmuisen suuret lakanat, jotka olivat ympärilleen kietoneet.
Miehet (nauravat). Kuinka sitten kävi?
Vappu. Noita valheita viitsitte kuunnella.
Matti. Valheita? Sano Kalle, eikö ole totta?
Kalle. Totta on joka sana.
Vappu. Sinä olet juuri yhdenlainen kuin Mattikin.
Kalle. No sen tiedät! Me olemme yhtä maata kuin maalarin housut.
Kirsti. Tuppurainen Tuppuraisella takausmiehenä.
Pojat. Kuinkas sitten kävi, Matti? Kerro sinä vaan äläkä välitä tyttöjen suuttumisesta.
Matti. Niin, minkäs sille taidan minä? Totuus ei pala tulessakaan.
Pojat. Ei tulessakaan. No, annahan jo kuulla loppua.
Matti. He tietysti eivät meitä hoksanneet, vaan alkoivat laasta risteyksessä, jotta pöly sakeana tuoksui heidän
ympärillään. Ja niin kiivaat he olivat siinä toimessa, ett'eivät
ollenkaan kuulleet askeleitamme, ennenkuin olimme aivan
heidän takanaan, ha, ha, ha. Voi armotonta, kuinka tytöt
silloin parkaisivat, pudottivat samalla paidat hampaistaan ja
luudat käsistään maantielle ja hiippasivat pakoon, minkä
ennättivät. Ei silloin liha painanut kun luut luistivat, ha, ha, ha.
Eero. Ha, ha, ha, kai te vähän hämmästyitte, Vappu? Ha, ha, ha!
Vappu. Hyh, vielä vähän! Mitä huolimme me senlaisista kuin Matti ja Kalle. Eikös niin Kirsti?
Kirsti. Niin kyllä! Kaks' me tuonlaisista — miksi sanoisin heitä?
Vappu. Sano nallikoiksi.
Kirsti. Kaks' me tuonlaisista pojan nallikoista.
Matti. Kuule pohjaa! Ei uskoisi noita tyttöjä, minkälaisia he ovat. Nallikan nimen nyt saimme siitä jutusta. Mitäs arvelet, Kalle?
Kalle. Kärsiä täytyy.
Liisa. Mutta eipä tiennyt kukaan meitä väijyä, kun Annan kanssa maakivellä seisoimme.
Tytöt. Kuulitteko sitte mitään?
Liisa. Kuulimme hyvinkin.
Tytöt. Mitä te kuulitte? Kerro Liisa hyvä!
Liisa. Kun ensinnäkin kolmasti kolahti, juuri kuin olisi joku lyönyt kahta lautaa yhteen, ja vähän ajan päästä alkoi metsästä kuulua kärryjen rätinää.
Pojat. Maantieltä se mahtoi kuulua.
Liisa. Eipä kuin metsästä. Eikä se liikkunut edes ei taakse, vaan pysyi aina samalla paikalla.
Eero. Ja kauanko sitä kesti?
Liisa. Kai sitä olisi kestänyt kuinka kauan hyvänsä, ellemme olisi säikähdyksestä siunanneet, jolloin kolina heti taukosi, ja mekös juosta vilistimme kotia, että olimme henkemme menettää.
Eero. Voi, taivasten tekijä, mimmoisia pelkuria nuo tytöt ovat. Minä teidän sijassanne olisin heti lähtenyt astumaan ääntä kohden ja ottanut likemmin selkoa kummituksesta.
Minna Canth 50-vuotiskuva.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU
Aviomies kuoli jo vuonna 1879 ja leskirouva Minna Canth siirtyi seitsemän lapsensa kanssa Kuopioon, jossa hän menestyksekkäästi hoiti isänsä perustamaa liikettä kuolemaansa asti.
Kuopiossa Minna Canth aloitti tiiviin kirjallisen työskentelyn. Aluksi syntyivät kaksi idyllistä ja sovinnaista kansannäytelmää, joista tuli hyvin suosittuja. Näytelmät olivat Murtovarkaus (1882), josta alku on tällä sivulla, ja Roinilan talossa (1883).
Myöhemmin, sekä romaaneissaan että näytelmissään, Minna Canth otti hyvin vahvasti kantaa yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin. Suomenkielisen näyttämötaiteen kehityksessä Minna Canthin dramatiikalla on ollut suuri merkitys ja vaikutus. Kansainvälisen yhteiskuntarealismin suomalaisena edelläkävijänä hän yhdessä teatterijohtaja Kaarlo Bergbomin kanssa teki aikanaan Suomalaisesta Teatterista aatteellis-sosiaalisen keskustelun voimallisen uranuurtajan.
Minna Canthia voidaan täydellä syyllä pitää suomenkielisen yhteiskunnallisen dramatiikan alkuvoimaisena uranuurtajana.
Eero. Ha, ha, ha, kai te vähän hämmästyitte, Vappu? Ha, ha, ha!
Vappu. Hyh, vielä vähän! Mitä huolimme me senlaisista kuin Matti ja Kalle. Eikös niin Kirsti?
Kirsti. Niin kyllä! Kaks' me tuonlaisista — miksi sanoisin heitä?
Vappu. Sano nallikoiksi.
Kirsti. Kaks' me tuonlaisista pojan nallikoista.
Matti. Kuule pohjaa! Ei uskoisi noita tyttöjä, minkälaisia he ovat. Nallikan nimen nyt saimme siitä jutusta. Mitäs arvelet, Kalle?
Kalle. Kärsiä täytyy.
Liisa. Mutta eipä tiennyt kukaan meitä väijyä, kun Annan kanssa maakivellä seisoimme.
Tytöt. Kuulitteko sitte mitään?
Liisa. Kuulimme hyvinkin.
Tytöt. Mitä te kuulitte? Kerro Liisa hyvä!
Liisa. Kun ensinnäkin kolmasti kolahti, juuri kuin olisi joku lyönyt kahta lautaa yhteen, ja vähän ajan päästä alkoi metsästä kuulua kärryjen rätinää.
Pojat. Maantieltä se mahtoi kuulua.
Liisa. Eipä kuin metsästä. Eikä se liikkunut edes ei taakse, vaan pysyi aina samalla paikalla.
Eero. Ja kauanko sitä kesti?
Liisa. Kai sitä olisi kestänyt kuinka kauan hyvänsä, ellemme olisi säikähdyksestä siunanneet, jolloin kolina heti taukosi, ja mekös juosta vilistimme kotia, että olimme henkemme menettää.
Eero. Voi, taivasten tekijä, mimmoisia pelkuria nuo tytöt ovat. Minä teidän sijassanne olisin heti lähtenyt astumaan ääntä kohden ja ottanut likemmin selkoa kummituksesta.
Minna Canth 50-vuotiskuva.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU
Minna Canth (1844 - 1897)
Minna Canth oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tampereella puuvillatehtaan mestarin tyttärenä syntynyt Minna Canth pääsi vuonna 1863 Jyväskylän seminaarin oppilaaksi. Opinnot loppuivat kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin, kun silloinen Ulrika Wilhelmiina Johansson solmi avioliiton opettajansa, lehtori J.F. Canthin kanssa. Aviomies toimitti Jyväskylässä kahta lehteä, ja Minna Canth alkoi avustaa häntä tässä työssä.Aviomies kuoli jo vuonna 1879 ja leskirouva Minna Canth siirtyi seitsemän lapsensa kanssa Kuopioon, jossa hän menestyksekkäästi hoiti isänsä perustamaa liikettä kuolemaansa asti.
Kuopiossa Minna Canth aloitti tiiviin kirjallisen työskentelyn. Aluksi syntyivät kaksi idyllistä ja sovinnaista kansannäytelmää, joista tuli hyvin suosittuja. Näytelmät olivat Murtovarkaus (1882), josta alku on tällä sivulla, ja Roinilan talossa (1883).
Myöhemmin, sekä romaaneissaan että näytelmissään, Minna Canth otti hyvin vahvasti kantaa yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin. Suomenkielisen näyttämötaiteen kehityksessä Minna Canthin dramatiikalla on ollut suuri merkitys ja vaikutus. Kansainvälisen yhteiskuntarealismin suomalaisena edelläkävijänä hän yhdessä teatterijohtaja Kaarlo Bergbomin kanssa teki aikanaan Suomalaisesta Teatterista aatteellis-sosiaalisen keskustelun voimallisen uranuurtajan.
Minna Canthia voidaan täydellä syyllä pitää suomenkielisen yhteiskunnallisen dramatiikan alkuvoimaisena uranuurtajana.