Juhannus

Juhannus - J.H.Erkko (1849 - 1906), julk. 1870

Oi sä kallis juhla Juhannuksen!
Toivon silmät sulle aukeaa,
Korvat kuulee soiton kalkutuksen,
Kiitollisna sydän kohoaa;
Kyyneleitä pyyhkein poskiltansa
Huojentelet köyhäin huoliansa.

Kedon kukat, linnut lauluinensa,
Vainioilla viljat laihoineen
Kaunistaapi luonnon riemuinensa,
Lohdutuksen luopi sydämmeen;
Tuhat nousee toivon huokausta
Taivahalle, tuhat rukousta.

Terve, terve, juhla Juhannuksen!
Maa ja taivas sulle aukeaa,
Toivon tuot ja kannat kaipauksen,
Kaipauksen uutta maailmaa:
Kaikk' on kaunis maassa muuttuvainen,
Täm' on kuva, tosi tulevainen.


Runoneito

Runotytön juhannus - E.A. Wiksten (1849 - 1920), julk. 1886

Paljasjaloin istui kivellänsä pieni tyttönen,
tahtoen pukea runoksi kesän juhlan juhannuksen,
mukaan siihen ruusut, syreenit ja tuoksut kesäyön,
kokkojen ja saarten ja vesien kimmeltävän vyön.

Hymyillen hän odotti että runoon sanat kirpoaa,
ympärillään hymyili myös suloisimmin taivas maa,
kaunis, kirkas aurinko paistoi, metsät ja kummut kultaa,
runotytön varpaiden välissä ripaus juhannusmultaa.

Juhannus-yön taika - Aino Kallas (1878 - 1956), julk. 1897 nimellä Aino Suonio

Hiljaa, tytöt, kuulkaa,
Kerron jotakin!
Taian aion tehdä
Yönä Juhanin.
Tulkaa, etsimähän
Lähtään kukkia,
Helmat täytyy nostaa;
Maass' on kastetta!

Taitan tuomen tertun,
Ruusun, apilan,
Uljaan kurjenmiekan,
Kielon valkean,
Kainon metsätähden,
Hellän vanamon,
Lemmikin ja liljan. –
No, nyt tarpeeks on!

Yhdeksättä lajia
Mull' on kukkia.
Niistä seppel kaunis
Täytyy solmia.
Siin' on rakkautta,
Lemmen riemua,
Hiukan kateutta,
Enin onnea.

Se kun valmis onpi
Niin, nyt kerron sen,
Seppel pitää panna
Alle pieluksen.
Vielä yksi seikka
Tarkoin muistakaa,
Sitä solmitessa
Puhua ei saa!

Unissa jos sitten
Näen sulhoni,
Seuraavana – –. Vaiti,
Joku naurahti?
Tytöt, tytöt, juostaan
Joutuin pakohon!
Kuunnellut on meitä
Vilho vallaton!

Juhannusriemuja - Pilkka-kirves 1910, kansanlaulu

Yhden mä tiedän sorjan ja sievän,
josta mä hiukan tykkään,
saisko tuota rakastaa,
en ole kysynytkään.

Ei ole tullut äidiltäni,
tuota kysytyksi,
saanko ottaa ystävää,
vai täytyykö olla yksin.

Juhannus - Aarni Kouta (1884 - 1924), julk. 1920

Nyt tulwii tuoksut, kesä kukkein on,
elämään joka solu, hermo herää,
kiireesti kimalaiset mettä kerää
aittaansa paahtehesta auringon.

Nyt koittanut on hetki inehmon;
hän touot teki, kylwi, käwi erää.
Nyt Luojan päiwä paistaa täyttä terää,
löi hetki lyhyt levon, nautinnon.

Kauniille kaikelle nyt aistit awaa,
ei hehku kauan päiwä päällä pääsi,
samassa saapuu syys, kun suwi hawaa.

Hän palkan saa, ken työtä tekee, raataa,
ikuinen wiisaus niin kerran sääsi,
ken kylwänyt on, hän myös korren kaataa.

Juhannusniityllä - Helene Kaalasti (1871 - 1898), julk. 1891

Ensin näyttää siltä että aivan hiljaa uinuu niitty yössä,
mutta kas! - mikä meno, mikä vauhti, onko joku työssä!

Jo vilahtaapi käsi, pian jalka, sitten jotain muuta,
näky ihmeellinen hämmästyttää myöskin Kuuta!

Kuinka vimmaisana neito norjanlaiha niityllä kierii,
alastonna pitkin poikin ja ristiin rastiin vierii!

Pian nousee ja kera kukkakimpun yöhön häviää,
vain laidasta laitaan kuumat laot niittyyn jää!

Juhannuksena - Helsingin Kaiku 1906, Kaarlo Terhi

Taas kokkovalkeat hulmuaa,
käy ilonpitohon nuoret,
laulu kauas kajahtaa,
ja vastaa laaksot vuoret.

On suven juhla, on Juhannus,
on armain Pohjolan aika,
on maassa mieluisa odotus,
kuin kevään tenhoisa taika.


Runoneito

Juhannusneito - Ester Sarvonius (1866 - 1921), julk. 1893

On juhannus ja tuvan hämärässä,
istuu tyttö niin sievä ja soma,
värttinällään kehräämässä,
askar hällä ikioma.

Hetkeksi hän kääntää työstään pään,
aatos kauas karkaa,
sitten jälleen värttinään,
näin jatkaa työnsä sarkaa.

Ihanin juhannusneito hän on,
kauniimpi kuin kukka,
itse sitä tiedä ei,
tuo uuras tyttörukka.

Juhannustapoja - Mikael Agricola (1510 - 1557), julk. 1500-luvulla

Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin.

Miina ja Pentti - Ester Sarvonius (1866 - 1921), julk. 1888

Auvoisassa aitassansa Miina-neiti nukkuu,
rantalehdos juhannusta käkönen vain kukkuu,
kukkasia Miinan tyynyn alla onhan täysi ventti,
tähtäimessään nukkujalla - naapurista Pentti.

Aamusella Miina herää, lävestä hän kurkkaa,
pihamaalla potra Pentti, nojaa aitan nurkkaa,
silloin takoo Miinan rinta kuuman suloisasti,
onhan Pentti hänen oma, elon loppuun asti.

Juhannus - Juhani Siljo (1888 - 1918), julk. 1914

Pehmoinen nurmi ja tuoksu
koivun ja tuomen kukkivan,
vierellä virran verkas juoksu.

Lempeät, hivelevät
säveleet, värit väikkyvät.
Autuas, perhona keijuva kevät!

Kotisi, kotimaasi,
sieluni, jäi näköpiirin taa.
Turhaan kannoit sa unelmaasi.

Kotimaahas ei kanna
katsees, aikojen pitkäin taa.
— Silmän viipyä, viihtyä anna,
korvan levätä, kuulla
autuus outojen ihmisten,
omaksi onneksesi se luulla!

Perhos-karkelo, tuoksu
ainut pyyntösi olkoon nyt!
Viivytä kaihosi virran juoksu!


Runoneito

Juhannuspolulla - E.A. Wiksten (1889 - 1956), julk. 1943

Pieni polku salainen viekottaa mua metsän syliin,
luonto kauneuttansa ympärilläni tuhlaa,
en kaipaa muiden seuraan meluisiin kyliin,
olen osa metsänväen juhannuksen juhlaa.

Pajulinnun suruisa laulu sieluani soittaa,
juhannuskeijut ihanimmat niityllä karkeloivat,
oravakin puun latvasta huomioni voittaa,
juhannusta lehdot järvet niityt, salot ja vuoret soivat.

Mittymaarja - Larin-Kyösti (1873 - 1948)

Mittymaarja, keito keiju,
hiipii juhannuksen yöllä,
suuret silmät unelmoi,
helmet välkyy, soljet soi,
mesikukka välkyy vyöllä.

Mittymaarjan silmät siintää,
Mittymaarjan haaveet hohtaa,
kallella on seppelpää,
eikä häntä kukaan nää,
kun hän illall' immet kohtaa.

Mitä tekee Mittymaarja?
Mittymaarja tekee taikaa. -
Immet ohralaihoon käy,
kun ei tiellä ketään näy,
uskotellen uutta aikaa.

Immet solmii taikalankaa,
immet sitoo korret yhteen:
keltä korren jäytää jäät,
kell on pärttylinä häät,
ken se leikkaa lemmen lyhteen!

Juhannusrallatus - Tuulispää 1907, Laulajapoika

Juu, juu, nyt on juhannus,
ja hyttyset tanssivat polskaa,
on kiire kiima ja kuherrus,
ja ahvenet aalloilla molskaa.

Ei yöstä ja tähdistä tietoa,
ja ilma on lämmintä mietoa,
hei suli hei, rallalalei,
Jussin on juhlat, ramttantei!

Juu, juu, nyt on juhannus,
ja kokot ne korkeina ryöhää,
kuuluvi kujilta rallatus,
kenkien kapsetta myöhään.

Pehkoissa lyödähän korttia,
iloa on joka sorttia
hei suli hei, rallalalei,
Jussin on juhlat, ramttantei!

Juu, juu, nyt on juhannus,
taipuisa neidon on mieli,
poskilla päivän on ruskotus,
naurussa suun on pieli.

Kauniisti kaartuvat lantehet,
niinkuin tynnyrin vantehet,
hei suli hei, rallalalei,
Jussin on juhlat, ramttantei!

Kannel ja lyyry - Juhannusiltoa viettävi kansa - Kasimir Leino (1866 - 1911) julk. 1899

Juhannusiltoa viettävi kansa,
vanhat ja nuoret koolla nyt on,
järvi on tyyni ja taivas seijas,
käköset kukkuvat kummuillansa -
kokkojen liekit ne hulmuten leijas
yhtyen nuorien karkelohon.

Kaukaa kuuluvat tuohiset torvet,
kaiku jo harjuille sammuu pois,
kantelon soittoa, laulua nuorten
raikavat lehdot, kentät ja korvet -
äkkiä taukoo huipuilla vuorten
torvet ja kannel kuin käsketty ois.

Järveltä liitävi laulut kummat,
voi, kuinka nuorekas sointukin on!
On kuni huiluja, viuluja oisi,
on kuni urkujen äänet tummat
huilujen sointuhun yhteen soisi —
täällä on ennen se kuulumaton!

Tuoltapa kiertää jo niemen alta
laulajavenho kuin ulpukkavyö,
joutsenna liitää se vetten pintaa,
laulukin kaikuvi kirkkaammalta
syttäen kummana taikana rintaa,
vaikka on lauhkea Juhannus-yö.

Venho se kääntyvi rantaa kohti:
onpa kuin kannel ne tänne tois!
vaiti he kuulevat kantelon kieltä,
hällä, ken laulua venhossa johti,
katseessa lämmön ja kaihon on mieltä,
kantelon taika kuin rinnassa ois!

Maihin he käy luo kukkivan tuomen
- pihlaja rinnalla tuoksahtaa —
tahtovat laulujen sointuja kuulla,
tahtovat kuulla ne kansan suulla,
kantelon kaihot ja sävelet Suomen,
joita he tunteella aavistaa.

Mutta jo nousevi harjun luota
Juhannuspäivyen kultainen koi —
taaskin on lahdella ulpukkavyöhyt,
kansa se katsovi parvea tuota,
tuores jok' oli kuin suvinen yöhyt,
päivä kun kunnaille kultia loi.

Jällehen kaikuvat laulut kummat
täyttäen rantamavuoriston:
on kuni huiluja, viuluja oisi
tai kuin urkujen äänet tummat
huilujen sointuhun yhteen soisi —
mutta se tuttua kansalle on.

Pohjalla huilujen, urkujen alla
nyt näet kaihova kannel soi —
siksi on tuttuja sävelet soiton,
kansakin nauttivi riemuitsemalla —
kannel on lyyryltä voittanut voiton,
mutta ne yhteen sointua voi!

Juhannus

Juhannuskahvit tasetilta - Hanna Silmo, julk. 2019

Juhannuskahvit - sehän on vain pieni kuppi kuumaa,
mutta ah - ei mikään mua ihanammin huumaa!
Silmät ummessa saan ryystää tasetilta,
ympärilläin ihanainen suven aattoilta!

Muumipeikon Juhannusruno - Tove Jansson (1914 - 2001), julk. 1958

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen,
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.


Muumipeikon juhannusruno on suomennettu alunperin Tove Janssonin ruotsiksi kirjoittamasta Mumintrollets visa -laulun toisesta säkeistöstä (suom. Muumipeikon laulu). Laulu sävellettiin Lilla Teaternissa vuonna 1958 esitettyyn Troll i kulisserna -näytelmään, kun se siirtyi Tukholmaan vuonna 1959.

Juhannus

Heilu keinuni korkealle - Larin-Kyösti (1873 - 1948)

Heilu, keinuni, korkealle,
Nythän on juhannusilta,
Mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu
Ja kuulas on taivahan silta.

Heilu, keinuni, korkealle,
Linnut ne laulavat häitä,
Minä olen nuori kuin päivänkukka,
En muistele suruja näitä.

Heilu, keinuni, korkealle,
Rintani riemuja laulan,
Kedon helyt kullalle kuiskien poimin
Ja solmin sen vihreän paulan.

Juhannusruno - Viljo Kajava (1909 - 1998), kirj. Ahvenanmaalla 1925, Kajavan ensimmäinen runo

Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa.
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.

Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
-Nyt on juhannus! - Tahtoo se riemuiten laulaa.

Juhannusongella - Hanna Silmo, julk. 2019

Olkoon Juhannus, nyt ongitaan,
ihan kohta taas kalan saan,
korkkia tuijotan mä ihan hiljaa,
pianpas nostan Ahdin viljaa.

Kas, jo pomppii korkki kiivahasti,
ilon huuto kantaa pihaan asti,
samassa taas kalamies on tyyni ei riehu,
eihän muuten ahvenkeitto padas' kiehu.


Runoneito

Juhannus - Tuulispää 1913, Trubaduuri

Juhannuksena männistössä,
kokkotervat kiehuu,
juhannuksena huivit ja helmat,
liepottaa ja liehuu.

Henttuni heliällä illalla,
tossa tanssia nilkuttelee,
joka pojan puoleen, peijakas,
silmää vilkuttelee.

Runoneito

Juhannuskokko - Eino Leino (1878 - 1926), julk. 1920

OLI JUHLA-YÖ, oli juhannus-yö,
oli valkeuden kirkkain valta,
kokot korkeat leimusi taivaalle
joka niemeltä, kukkulalta.

Vene meill' oli vanha ja tervainen,
monen laskenut kosken laineen;
tuo pelastaa, niin päättelimme
tään kylän kokkomaineen.

Tuon täytimme tyhjin tynnyrein,
liki purjepuutapa teimme
me tornin, jonne me tervaskannot
ja kuivat katajat veimme.

Vähän ruutia, lamppuöljyä
ja hiukan bengaalitulta,
niin valmis oi' laivamme laineille
jo telalta tervatulta.

Hinasimme hirviön salmen suuhun,
saatoimme saaren nokkaan;
kun päivä laski, yötuuli nous,
tulen teimme keulaan ja kokkaan.

Virin vienon kanssa se liukui pois,
se monitoorilta näytti,
mi uhkasi tykkitornineen,
min surma ja salamat täytti.

Mut koska se poistui poikemmaks,
tulisulkina siipensä siukoi,
se kyventä kylvi, ja järvelläi
pian perhoset palavat piukoi.

Oli aurinko vaipunut vaaran taa,
vain hohteli pilven päärme;
valo-uhrimme kohosi korkeuteen
kuin tuska, kuin tulinen käärme.

Kylät kaikki kaaloi katsomaan,
mut vasta ne huudon päästi,
kun liekkiin leimahti torni tuo,
min viimeiseks tuli säästi.

Nyt hirnui se kuin merihirviö,
tulikaupungin virtain kauhu,
lohikäärme syntien louhimon
tai helvetin henkein pauhu.

Nyt roihusi, räiskyi se urallaan
kuin ihmis-intohimo,
taas korskuen karkasi korkeuteen
kuin kuoleman kimmel-kimo.

Sen loiste kaamea loimotti
veen pimeän pintaa vasten
kuin säkenet säihkyvät uhman ja yön
lyö laaksoista maailmanlasten.

Se valkaisi kahdelta puoleltaan
veen kapean niemet ja kaltaat,
ui ulomma, päivyen laskuun päin,
mihin viittasi pilvien paltaat.

Runoneito

Päin äärettömyyttä pohjan yön,
päin rannatonta aavaa,
se painuvan näytti kuin parantamaan
oman onnettomuutensa haavaa.

Tulijoutsenna tuskan rajattoman
päin rajattomuutta se jolui,
kuin tahtoen taa ajan, paikankin,
suur-ulapan suulle solui.

Säen sähähti ruutihin, öljyhyn,
värit välkkyvät yöhön linkoi,
tuli tuprahti uudella voimallaan,
uus ailut aalloille sinkoi.
Runoneito

Juhannuksen pieni soittoniekka - Hanna Silmo, julk. 2019

Näetkö, aivan pian osaan viuluani soittaa,
vaarin avulla voin opintieni voittaa,
juhannuksenkin pirtissä soi kaunis viulunsoitto,
pian sarastaa jo pienen viuluniekan aamunkoitto!

Runoneito

Juhannus - Eino Leino (1878 - 1926)

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Runoneito

Juhannusaitta - E.A. Wiksten (1849 - 1920), julk. 1894

Salmet kultaa kumottaa,
iloa läikkyy juhannusilta,
rinta aitan hehkuin punottaa,
kaikaa ilkamointi tanterilta.

Laulaa leivot, kukkuu käet,
narahtaa aitan porraspuu,
uinuu kesäyössä lehdot mäet,
aitassa punasuun - löytää ahnas suu.

Juhannuslaulu - Tuulispää 1912, Nikolaus Laulunvalta

Pohjan valju ruskotus
ja öisen salon lemut;
heissaa, taas on juhannus,
on kaiken kansan kemut!

Kokkolieskat leimahtaa,
saa loiston silmät sameet,
viulun kielet vingahtaa,
ja hulmahtavat hameet.

Nyt ei säikähtele syön,
ei tuska mieltä turra,
kun saa elää tämän yön,
niin voi taas viikon surra!

Juhannuslaulu - runo laulujuhlaan - Kaikuja Hämeestä : Hämäläis-osakunnan albumi no 7, 1908

On juhannus
suvijuhla suuri!
Sitä kukka kuiskaa,
sitä laine läikkyy,
sitä kertovi kesäinen kirkkaus.

Puut taipuvat puolehen maan:
sinä vihreä virpi,
sinä heilivä heinä,
yhdessä juhlitaan!

Ja oksilla miettivän männyn,
lehvillä leppeän koivun,
yllä välkkyvän aallon,
alla siintävän taivaan
helkkyvi riemastusta,
ilolintujen kirkkahin kuoroin
kyllyyttä kesäisen onnen -
koko luonto laulaen juhlivi juhannusta!

Juhannussonetti - Kesä-viesti 1920, Fred Miekka Vaara

Hopeisina harsopilvet hohtavat,
taivaan aurinko on kultakerässä;
metsän rantamalla kukkaterässä
kesän kaunottaret, kukat loistavat.

Ikävyyden kesän mailta poistavat
laululinnut aamun armaan erässä;
juhlan kiitoslaulun heidän perässään,
ihmislapset, miehet, naiset, lapset toistavat.

Lehtimajan koivut suvinuorina
ovat ikäänkuin lempilehdon syli,
ollen valon juhlalaulun kuorina.

Suomenmaan ja myös suuren Lännen kyliin
levitköhön suvisävel vuorina
Väinön laulu, soitto, ilmojen yli!