Juhannus-yö - katkelma romaanista Häpeä, Veikko Korhonen (1888 - 1942), julk. 1918

Kyläkeinulta ovat kokkotulien viimeiset liekit sammuneet ja nuoriso parvittain hajaantunut kyläteille. Tanssiin on jo kyllästytty ja soittajan hanurin sävelet kaikuvat kastepisaraisessa metsässä. Muuan pojista on istunut syrjässä tanssia katsellen, palannut yksin hämärään pirttiin ja painunut penkille pää käsien varaan.

Hän on saanut istua koko illan yksin. Mökin Anna on lentänyt käsivarrelta käsivarrelle tanssin pyörteessä. Tuskin yhtään sanaa on häneltä riittänyt pojalle koko iltana. Joku pojista on osoittanut häntä sormellaan:

Kas, mikä körri tuo Takalan Tuomas, kun ei puhu eikä pukahda.

Pojan sydäntä raastaa pakahduttava tunne ja kurkkua kuristaa pidätetty nyyhkytys. Toinen käsi on nyrkkiin puristettuna ja toisella tukee hän päätään, jossa suonet takovat niin hurjasti.

Kurja nainen!

Kello tuvan mustuneella seinällä lyö rämisten. Montako? Poika ei sitä huomaa. Hänen päänsä painuu yhä alemmas ikkunalautaa vasten ja kuumat pisarat putoilevat penkille.

Tuvan ovi aukeaa hiljaa ja tyttö astuu sisään hiljaisin askelin.



"Kesämaisema" - Fredrik Ahlstedt (1839 - 1901).

- Tuomas... täälläkö sinä oletkin?

Poika ei vastaa mitään. Hänen povessaan värähtää oudosti ja käsi pusertuu nyrkiksi.

Tyttö tulee lähemmäksi ja istuu penkille. Raollaan olevasta ikkunasta kuuluvat hanurin mollisävelet jostakin hyvin kaukaa, yli hiljaisien vesien.

- Oletko sinä minulle vihainen? kysyy tyttö hiljaa koettaen olla vakava, vaikka toisessa suupielessä nytkähtelee pidätetty nauru.

- En minä sinulle voi vihainen olla, sanoo poika nostaen kostean katseensa tyttöön, joka siirtyy lähemmäksi istumaan ja tapailee pojan kättä omaansa.

- Kyllä sinä olet suuttunut minuun, minä näen sen. Mutta enhän minä voinut olla tanssimatta, kun minua aina vain pyydettiin.

- Eikö sinulla siellä olisi ollut yhtään ystävällistä sanaa minulle?

- Elä viitsi nyt enää... Voinhan minä olla vasta tanssimattakin.

- Mitäpä nyt siitäkään.

"Maalaistyttö" - Alma Engblom (1856 – 1926).

Aurinko nousi ja värähteli tuvan ikkunassa ja kukkaan puhjenneen verenpisaran lehdillä. Poika painoi päänsä tytön syliin ja puhkesi rajuun nyyhkytykseen.

No mitä nyt...?

Painava, hiljainen äänettömyys.

Hetken kuluttua kohotti poika kirkastuneen katseensa tyttöön ja virkkoi.

- Minä olen antanut sinulle kaikki parhaimpani. Unelmani ja mitä kauniita ajatuksia minulla on ollut. Ja tämä kaikki on minulla ensi kertaa niinkuin tuolla kukkasella tuossa ikkunalla, mutta sinä leikit vain minun kanssani ja lennät milloin minkin käsivarrella. Minä näin nytkin, kenen kanssa sinä läksit kokoilta ja nyt... nyt sinä jo istut tuossa. Voinko minä enää koskaan sinuun luottaa?

- Voit. En minä enää koskaan.

Aurinko hymyili yhä kultaisemmin. Tyttö koetti hänkin hymyillä ja kurotti punaisen suunsa suudeltavaksi.

Poika ei voinut enää vastustaa, vaan nosti tytön syliinsä.

- Oletko sinä sitten yksin minun?

- Olen, virkkoi tyttö miettien äskeistä saattajataan.

- Kun minä sen vain oikein varmasti tietäisin, niin minun onneni olisi niin suuri ja kokonainen. Mutta sano minulle, onko sinulla koskaan ennen ollut tällaista? Onko tämä sinulla ensimäistä kertaa?

- On, virkkoi tyttö miettien kyläsoittajaa, joka oli ollut hänen luhdissaan viime yönä. - Voiko sitä tällaista olla muuta kuin yhden kerran vain, jatkoi hän.



"Hämeessä" - Maria Wiik (1853 – 1928).

Veikko Korhonen (1888 - 1942)

Rautalammilla asunut toimittaja ja kirjailija Veikko Korhonen kirjoitti omalla nimellään ja lukuisilla nimimerkeillä romaaneja, novelleja, lastenkirjoja, satuja ja seuranäytelmiä, ilveilyjä, huvinäytelmiä ja laulunäytelmiä.

Hän kirjoitti myös opaskirjoja vaikkapa varusmiehille ja säästäjille, metsänhoitoa ja metsäteollisuutta esitteleviä kirjoja, sekä erä- ja luontokirjoja. Hän kirjoitti siis lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä, ollen täten hyvin ahkera ja tuottelias kirjailija.



"Maisema" - Fredrik Ahlstedt (1839 - 1901).