Menu
Juhannus
Rovaniemen rytyjuhannusta - katkelma kirjasta Jäämeren hengessä - Ernst Lampén (1865 - 1938), julk. 1921

Nuori väki vetäytyi yöksi Ounasvaaralle keskiyön aurinkoa töllistelemään. Minulla oli parin viikon aika mulkoilla samaa taivaankappaletta keskiyöllä, niin että jätin Ounasvaaran ja menin Rottieruksen hotelliin kuulustelemaan paikkakunnan oloja. Saatuani uteliaisuuteni tyydytetyksi, vetäydyin yläkertaan ja avasin huoneeni akkunan aikoen näin mukavasti ottaa vastaan mahdollista kesäyön aurinkoa. Sytytin pitkän rantsalmelaisen piippuni ja vaivuin mietteisiin. Kirkas ilma oli, tyyni sää, mutta hieman kylmä, niinkuin juhannusyö meillä Suomessa aina on.

- Elä saatana kurkkuani purista! Kuka perkele se minun rintaani polkee, kuulin aivan yhden äkin jostakin ulkoa!

Kurkotin ulos ikkunasta ja näin kankarella parinsadan metrin päässä rykelmän miehiä maassa. Yksi oli pitkällään maassa ja kaksi hääräsi hänen päällään. No niin! Oikein aito suomalainen juhannusnäytelmä! Puukotusta, tappelua, murhaa. Sanomattonan vastenmielinen tunnelma valtasi minut.

Muistui mieleeni kymmeniä samanlaisia juhannuksia joka taholla Suomea, etelässä, pohjoisessa, idässä ja lännessä. Muistin, kuinka Lohjalla lääkäri vasta klo 11 aikaan juhannuspäivänä pääsi levolle, sidottuaan ja ommeltuaan alkuasukkaitten haavoja kokonaisen juhannusyön.

Kuinka paljon inhimillisempää ja luonnollisempaa onkaan tanssia pienen tytön kanssa koko juhannusyö, kuin tuolla tavalla viinan avulla saattaa hermonsa luonnottomaan tilaan ja sitten esiintyä rumana, sairaana ja inhoittavana olentona. Humalan epäesteettisyys minua enemmän vaivaa kuin sen epämoraalisuus.

Mutta sitä ääntä vain jatkui. Maahan nujerrettu mies ei sekunniksikaan herennyt puhelemasta tai oikeammin sanottuna kiroilemasta.

Kiroussanat olivat ehdottomasti voitolla, muita sanoja oli vain siksi siteiksi. Oli keskiyö, klo 12. Mutta ihmisiä tulvi tulvimistaan taistelupaikalle, sillä miehellä oli kova, kantava ääni.

Tuli naisia, tuli lapsia, tuli miehiä mustissa paidoissa jos valkeissakin. Tuossa tuokiossa niitä oli kerääntynyt joku satanen painipaikalle.
Jäämeren hengessä

Mutta ei ainoastaan ihmisiä sinne tulvinut, sinne juoksivat myöskin kaikki pystykorvat ja porokoirat ympäristön taloista. Rovaniemeläisillä on tavattomasti koiria.

Mies kiroili, pystykorvat haukkuivat ja porokoirat ulvoivat. Mutta väkijoukko seisoi äänetönnä kuin muuri, peloittavan äänettömänä. Vihdoin läksi korteesi liikkeelle ja se lähti kulkemaan sitä taloa kohti, jossa asustin. Nyt näin, että miehen kädet olivat sidotut yhteen liinalla, ja että häntä kuletti kaksi poliisia.

Ja miehen suu kävi alati ja lakkaamatta. Mikä pohjalainen se noin suulas on? mietin mielessäni. Juhlakulkue saapuu juuri ikkunani alle. Silloin mies kimposi pitkin pituuttaan pystyyn, rimpuili, kampesi jaloillaan, pääsi hetkeksi irti, mutta sortui ojaan.

Siinä hän nyt makasi nojaten ojanreunaan, kasvot minun ikkunaani päin käännettyinä. Väkeä yhä vain tulvi lisää, niin että katu oli aivan mustanaan. Niitä tuli nyt jo polkupyörillä pitemmiltäkin matkoilta.

Sillä miehen huuto tuli yhä voimakkaammaksi ja pystykorvat ja porokoirat "petrasivat" myöskin, niinkuin Rovaniemellä sanotaan. Mies lepäsi voikukkien ja napapiirin rehevän yrtistön helmassa ja puhui ja kiroili.

- Mitä sinä Räisänen siinä joutavia hihkut, sanoi eräs ääni mykän kansan keskuudesta.

Räisänen, Räisänen! vallan oikein, vallan oikein! Hän olikin savolainen, ehkä lisalmesta kotosin. No nyt minä ymmärsin tuon sanantulvan. Savolainen tapellessaankaan ei unohda käyttää hyväkseen sielunsa lahjoja. Hänestä tuppisuuna tappeleminen on eläimellistä, härkämäistä. Morjens Räisänen! Anna tulla vain! Henki sinulla näkyy olevan virkku ja ruumis samaten.

Poliisit seisoivat ojan reunalla ja pistivät paperossiksi, Mitäs nyt! Tähänkö näytelmä loppui. Ei. Hevonen lähestyy tyhjät hiekkakärryt perässään. Kolmas poliisi saapuu. Poliisit laskeutuivat arvokkaasti Räisäsen kukitetulle vuoteelle ja hääräsivät hänen kanssaan hieman.

Räisänen nostettiin maantielle, ja katso, Räisäseltä oli otettu pois rumentavat, naiselliset käsiliinat ja sijalle oli pantu aivan uudenuutukaiset kirkkaat, nikkeliset rannerenkaat. Nyt Räisänen kärryihin voimalla kolmen miehen!
Mutta Räisänen peppuroi ja piehtaroi, ja hänen kinttunsa toimivat kietovasti kuin mustekalan hetulat. Räisänen ei noussut ilveellä millään.

- Ei saa miestä rääkätä, ei saa, kuului äkkiä vahva huuto mykän kansanjoukon keskuudesta.

Kuule kansan ääntä, kuule kansan ääntä!

Poliisit lannistuivat. Eiväthän he rääkänneet Räisästä. Eivät ollenkaan. Mutta eivät he myöskään tahtoneet aikaansaada ikävyyksiä kansanjoukon kanssa.

Räisänen pääsi pystyyn ja seisoi keskellä maantietä. Hänen toverinsa kietoivat kätensä hänen kaulaansa ja supattelivat tyynnyttäviä sanoja hänen korvaansa. Mutta ei Räisänen tukkinut suutaan. Raikuvalla äänellä hän vaan saarnasi:

- Kyllä minä tiiän, että te saatanan siat siellä putkassa kiusaatte ja murhaatte ihmisiä, mutta tämä poika...

Tähän jäi Räisäseltä puhe. Nuori nainen oli hyökännyt väkijoukon keskuuteen, hermostuneesti siirtänyt ihmisiä tieltään syrjään, oli päässyt Räisäsen taakse, kietonut käsivartensa Räisäsen kaulaan, vetänyt hänen kasvonsa vasten omiaan, ja Räisänen vaikeni sillä kertaa kuin kala meressä. Äskeistä räiskinää seurasi kuolon hiljaisuus.

Väkijoukko pidätti henkeään, sillä Räisäsen äkillinen äänettömyys pelotti sitä. Heittikö Räisänen henkensä, vai mikä sille tuli? Pystykorvat ja porokoirat luimistivat hämmästyksestä korvansa ja heittivät luskutuksensa ja ulvontansa.

Minä näin kuinka nuori nainen lähti hiljaa viemään mykkää Räisästä pois tietä pitkin. Hänen helakan sininen hihansa oli kaulaliinan tavoin kiedottu Räisäsen kaulaan ja nikkeliset rannerenkaat Räisäsen käsissä kumottivat niin koristeellisesti keskiyönauringon lempeässä valossa. Sinne ne katosivat pois keskikylään päin.

Väkijoukko seisoi kauan aivan tyrmistyneenä tämän äkillisen mielenmuutoksen takia. Mutta vihdoin muuan vanha akka lausui pelastavat sanat, tämän yksinkertaisen mutta sisältörikkaan lauseen:

- Sen se rakkaus tekeepi!


Ernst Lampén (vuodesta 1936 Lampén-Iso-Keisari) (1865 - 1938)

Ernst Lampén julkaisi romaaneja, novelleja ja tietokirjoja ja matkakirjoja, joista useat käännettiin myös ruotsiksi.

Rantasalmella kirkkoherran perheeseen syntynyt Ernst Lampén sai hyvän koulutuksen. Hän opiskeli yliopistossa suomea ja ruotsia ja valmistui vuonna 1889 Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja ja maisteriksi vuonna 1890.

Lampén toimi valmistumisensa jälkeen suomen ja ruotsin kielen lehtorina Helsingin suomalaisessa lyseossa 1891 – 1934, mutta hän oli myös laulunopettajana Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa 1887–1901.

Ernst Lampénia kutsutaan Suomen matkailuaatteen isäksi. Suurin osa Lampénin kirjallisesta tuotannosta liittyy matkustamiseen. Hän matkusteli runsaasti eri puolilla maailmaa ja talletti matkakokemuksensa kirjoiksi, joissa kerronta on kiehtovaa, tuoretta ja mukaansa tempaavaa vielä ja ehdottomasti myös tämänkin päivän lukijalle. Ulkomaiden ohella hän matkusteli myös kotimaatamme laidasta laitaan ja kirjasi näiltäkin matkoiltaan kaiken näkemänsä ja kokemansa yleisön luettavaksi. Hänellä oli lähes elämänsä loppuun saakka rautateille ilmaislippu, jota hän ahkerasti käytti ja kirjasi näkemäänsä ja kokomaansa herkullisiksi kuvauksiksi.

Opettajan ja kirjailijan töittensä ohella Ernst Lampén oli toimittajana seuraavissa lehdissä: Matkailulehti-Turisttidskrift, 1912 – 1921. Savotar, Savon seuran äänenkannattaja, 1923 – 1926. Suomen Ravintolalehti – Finlads restaurangstidning, 1934 – 1936. Hymy, lehti iloisille ihmisille, 1924. Lipeäkala, 1934 päätoimittaja. Lisäksi Lampén julkaisi lukemattoman määrän kirjoituksia eri lehdissä, mm. Suomen Kuvalehdessä ja Nuoressa Suomessa.

Erityisen piirteensä Ernst Lampénin elämään toi se, että hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat maan suurimmat kulttuurihenkilöt, kuten Jean Sibelius, Juhani Aho, Eino Leino, Joel Lehtonen, L. Onerva ja Ilmari Kianto. Hän antoi Ilmari Kiannolle tämän lempinimenkin, Iki-Kianto. Itsekin Ernst Lampén-Iso-Keisari oli kaksi- ja kolmekymmentälukujen humoristien ja kulttuurihenkilöiden joukossa merkittävä hahmo. (Lähde: Rantasalmi)
Haminalahti
"Metsämaisema Haminalahdelta" - Ferdinand von Wright (1822 - 1906).

*** tunturisusi.com linkit ***