Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © 123_456


Intian kamelit

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © 123_456

Kamelit Intiassa

Intia on yksikyttyräisen kamelin eli dromedaarin itäisin sijoittumisalue. Jo 1100-luvulla, jollei aiemminkin, kamelit olivat käytössä Intiassa, kaupankäynnin yhteydessä. 1500-luvulla paikalliset sotilaatkin ottivat kamelin käyttöönsä. Erityistä mainetta saavutti vuonna 1899 perustettu kameliratsuväen osasto Ganga Risala, jossa oli 500 miestä ja kamelia. Se oli palvelutehtävissä monin paikoin myös Intian ulkopuolella, Lähi-Idässä, Egyptissä ja monissa muissa maissa.

Intian kameleista 80% sijoittuu Intian suurimpaan osavaltioon Rajasthaniin, jossa on kuivia ja suuria autiomaita. Suurin osa muista kameleista on Gujaratissa ja Haryanassa. Vaikkakin kameleita löytyy Intiassa monista muistakin paikoista, niin niiden kasvattaminen keskittyy Rajasthaniin ja Gujaratiin.

Intian kamelikulttuuriin liittyy monia sellaisia piirteitä, joita ei tavata muualta. Kameleita ei teurasteta, niiden lihaa ei syödä ja niiden villaa ja maitoa ei myydä. Rajasthanissa kamelinlihan käyttö ruokana on kielletty lailla. Myöskään naaraskameleita ei myydä. Ainut "tuote", jonka myyminen kameleissa on sallittua, ovat uroskamelit. Kameleita myydään vuosittain järjestettävillä kamelimarkkinoilla, joita on monilla paikkakunnilla. Kameleita käytetään ratsuina ja vetoeläiminä.

Intian kameleissa erotetaan yhdeksän eri rotua. Neljä päärotua ovat Bikaneri, Jaisalmeri, Kachchhi ja Mewari. Muut viisi kamelirotua ovat Mewati, Malwi, Marwari, Jalori ja Kharai.

Intian kameleilla 36 kasvilajin ruokavalio

Vanhan kansantiedon mukaan kamelit käyttävät Intiassa ravinnokseen 36 erilaista puuta, pensasta ja kasvia. Lukema ei tietenkään ole ihan tarkka. Erialueilla erilaisten kasvillisuuksien mukaisesti kameleiden ruokavalio vaihtelee.

Yhteistä lähes kaikille kameleiden käyttämille kasvilajeille on se, että ne tunnetaan terveydellisistä vaikutuksistaan ja niitä käytetään myös kansanlääkinnässä lääkekasveina ihmisen tarpeisiin.

Kamelit oppivat Intiassakin äitikameleiltaan sen, mitkä puut ja pensaat ovat sopivia syötäviksi. Siksi kameleiden siirtäminen alueilta toisille on vaikeaa. Autiomaan niukkaan kasvustoon tottunut kameli ei opi syömään rehevämmillä mailla - ja päinvastoin.

Intian kameli

Kameli osallistumassa Rajasthanissa "Koristeellisimpien kameleiden kilpailuun".

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Srinayan Puppala


Ilta Intiassa

Intian kuuma ilta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Khun Hans Photography

Kameleita Intiassa noin 400 000

Intiassakin kameleiden käyttö työeläiminä on viimeisinä vuosikymmeninä tasaisesti laskenut. Nykyisin käyttö työeläimenä on lähes tyystin hävinnyt. Intiassakin konevoima jyllää.

Vaikka koko maailmassa kameleiden määrä on noussut, niin Intiassa on tapahtunut dramaattinen pudotus. Vielä ennen vuotta 1995 Intiassa oli yli miljoona kamelia, vuonna 2012 niitä oli 400 000.



Kamelinajaja Rajasthanissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © jonathan leveneur

Kamelit ja ihmiset

Intiassa sekä hindut että muslimit suhtautuvat kameleihin, "kuin ne olisivat heidän omia lapsiaan". Kameleita ei ole koskaan myyty teuraseläiminä ja syöty. Maitoa saa antaa, mutta jos sitä möisi, niin "se olisi kuin oman pojan myymistä".

Vanha intialainen sananlasku sanoo: "Mero ko jin gao panaye". - "Nai minut kylään, jossa on paljon naaraskameleita". Siellä, missä oli paljon naaraskameleita, asui onni ja vauraus.

Kaikilla kameleilla on Intiassa oma nimensä. Naaraskameleilla sama nimi siirtyy sukupolvelta toiselle.

Kauniit myyntikiellot eivät kuitenkaan aina köyhässä Intiassa toteudu. Monet kameleiden omistajat haluaisivat myydä kamelinmaitoa, saadakseen siitä tuloa itselleen. Esitetään myös, että jos kamelinmaitoa ja -lihaa saisi myydä, se pelastaisi koko Intian hiipuvan kamelikannan.

Kutchinlahden uivat Kharai-kamelit

Gujaratissa sijaitsee Arabianmereen kuuluva Kutchinlahti. Sen rannoilla tapahtuu vuosittain ainutlaatuinen menettely kameleiden kanssa. Nämä Kharai-kameleiksi kutsutut kamelit uitetaan monsuunin aikana noin 10 kilometrin päässä rannikosta sijaitseville mangrove-saarille.

Näitä noin 5 000 kamelia pidetään saarilla parin kolmen kuukauden ajan, jolloin ne voivat juoda kyllikseen taivaalta tulvivaa vettä - ja syödä mangrovekasvillisuutta rajattomasti. Tämä kameleiden uittaminen saarille on kuitenkin nykyisin uhattuna siksi, että tiheän kasvillisuuden peittämät mangrovesaaret ovat tuhoutumassa, kun raskas teollisuus sijoittuu rannikolle.

Lähteet
*Sahapedia: Camel Cultures of India
* Journal of Veterinary Medicine and Surgery: Camel breeds of India: contemporary overview

Poika ja kameli

Poika ja kameli illan hetkillä Intiassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Pai Shih

Intian kamelipojan tarina

Intiassa tekee työtään viisitoistavuotias kamelipoika, joka on työskennellyt kameleiden parissa viisivuotiaasta saakka. Hän piti huolta suomalaisesta turistista ja tämän ystävistä kolmen päivän ajan aavikkovaelluksella Tharissa, joka on aavikko Intian ja Pakistanin rajalla.

Se, miten taitavasti ja antautuvasti hän työtään hoiti ja miten hän selviytyi kameleidensa kanssa, ihastutti turistiryhmää ja jätti heidän mieliinsä ikuiset kauniit muistot.

Kamelipoika

All rights reserved
*Kuva yllä 11.11.2010 - Copyright
© Flickr/Anna T
Photo used with permission.

Kamelit ja Bob Marley

Olipa aavikolla sitten sade, tai paistoi aurinko, poika ratsasti aina yhtä tyynenä kamelillaan, kuin olisi syntynyt sen selässä. Hän puhui kameleilleen ja kutsui niitä myös erilaisilla, oudoillakin äänillä, ruokaa turisteille valmistaessaan.

Turistien Mp3-soittimesta poika halusi kuulla Bob Marleyn musiikkia. Bob Marley on jamaikalaisperäisen reggae-musiikin kehittäjä ja tunnetuin esittäjä.
Kamelipoika

Uskomattoman Intian Kultainen kaupunki

Kamelipojat Rajasthanin osavaltiossa Intiassa sijaitsevassa Jaisalmerissa, jota nimitetään Kultaiseksi kaupungiksi. "The Golden City". Lähellä Pakistanin rajaa sijaitseva kaupunki tunnetaan myös sitä ympäröivän Tharin aavikon ansiosta. Jaisalmer on Tharin sydämessä. Kaupungin asukasluku on 78 000.

Kuumasta aavikkoilmastosta kertoo se, että kaupungissa on mitattu jopa 48,0 C-asteen lämpötilaennätys. Kaupungin pääelinkeino on turismi.

All rights reserved
*Kuva yllä 5.1.2012 - Copyright
© Flickr/Sreenivasan Ramakrishnan
Photo used with permission.


Kamelipoika

Intian kameliratsukko Jaisalmerin autiomailla maaliskuussa 2016. Pieni ratsastaja ja hyvin suuri ratsu.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/svenwerk


Intian kameleita

Intian kameleita. Kala Dungar on pieni kukkula Gujaratissa, Intiassa. Kuvassa taustalla oikealla näkyy Intian rajavartioston kalustoa, auto ja antennit, telttoineen, sillä paikka on lähellä Pakistanin rajaa. Paikalla liikkuu myös paljon turisteja, joita varten ovat valmiina kamelit ja kamelinajajat.

Kamelit on nimetty Bollywoodin tähtien mukaan ja kuvan kamelin nimi on Salman Khan. Salman Khan on Bollywoodin menestyneimpiä elokuvatähtiä. Tammikuu 2016.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/'SandFlash


Intian kameleita ja kamelipoikia

Asiakkaiden odotusta Intiassa. Pojat odottavat, josko joku turisti haluaisi päästä kameliratsastukselle. Näin voisi taas tienata hieman. Sultanabad, Gujarat, Intia 19.7.2015.

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Flickr/Rahul Gaywala
Photo used with permission.


Egyptin kameleita ja kamelipoika

Poika, kameli ja hevonen Egyptissä.