LEOPARDI (Panthera pardus)

Leopardin nimestä voisi virheellisesti päätellä, että se on leijonan "leo" ja "pardin" eli pantterin risteymä. Vielä runsaat sata vuotta sitten kiisteltiin siitäkin, että kuuluvatko leopardi ja pantteri samaan lajiin - nehän ovat ihan sama eläin ja laji, mutta erivärisinä.

Leopardi eli toiselta nimeltään pantteri on leijonaa ja tiikeriä pienempi, mutta se on kuitenkin äärimmäisen voimakas kissaeläin. Leopardin sanotaan olevan kissaeläimistä täydellisin; se on kestävä, nopea ja erittäin vahva. Leopardi kykenee raahaamaan puun oksille lähes itsensä painoisten saaliseläinten ruhoja.

Täysikasvuinen leopardi painaa 30 - 90 kg, keskimääräisen painon ollessa 59 kg, urokset ovat naaraita kookkaampia. Leopardien ruumiilla on pituutta 104 - 190 cm.

Leopardin turkin pohjaväri vaihtelee eri alalajeilla, joita on lukuisia, esimerkiksi siinainleopardit ovat hyvin vaaleita. Leopardille tunnusomainen piirre ovat sen täplät. Leijonat ovat yksivärisiä ja tiikerit juovikkaita - mutta leopardit ovat täplikkäitä naamasta hännänpäähän.

Leopardi on leijonan ja tiikerin pienempi "serkku". Se on hoikkarakenteisempi ja sulavaliikkeisempi, lisäksi sillä on lyhyemmät raajat, pienempi pää ja suhteessa pitempi häntä kuin leijonalla ja tiikerillä. Leopardin naama on leveä ja sen korvat ovat pienet, pyöreät ja sijaitsevat kaukana toisistaan. Täysikasvuiset leijonat ja tiikerit eivät kykene kiipeilemään puissa, sen sijaan leopardi pysyy koko ikänsä ketteränä ja kiipeilee taitavasti puissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Arno & Louise Wildlife

Reviirillään elävä erakko

Leopardi elelee yksikseen ja saalistaa öisin, se on lähes täydellinen erakko muulloin, kuin paritteluaikana. Se on reviirieläin, joka merkitsee oman alueensa tarkasti virtsaillen kiville ja kallioille, pensaisiin ja puunrungoille. Omaa reviiriä puolustetaan myös tarpeen niin vaatiessa rajustikin tapellen.

Saaliseläimet

Leopardin saaliseläinvalikoima on hyvin monipuolinen, onpa kyse mistä tahansa sen elinympäristöstä. Antiloopit, gasellit, linnut, käärmeet, piikkisiat, pikkujyrsijät ja myös hedelmät tulevat syödyiksi. Pääasiallista ravintoa ovat linnut ja pienikokoiset nisäkkäät.

Leopardin mieliruokaa ovat villisiat ja paviaanit. Molemmat niistä muodostavat leopardille hyvin vaarallisen saalistuskohteen ja niitä saalistaessaan sen onkin oltava äärimmäisen varovainen, jotta sille itselleen ei käy huonosti. Etenkin paviaanit ovat ovelia ja älykkäitä eläimiä ja paviaanilauma, jossa voi olla kolmekin sataa yksilöä, saattaa ollaa leopardille ylivoimainen vastustaja.

Myös aasialaiset villisiat torahampaineen ovat hurjia eläimiä, joiden kanssa ei ole varaa leikkiin ja erehdykseen. Tavallisimmin leopardi väijyy villisikoja niiden juomapaikoilla, jossa se yrittää napata suihinsa porsaan ja kiidättää sen sen sitten mahdollisimman nopeasti puuhun. Aina tämä ei onnistu ja voi käydä niin, että aikuiset villisiat saavat saarretuksi leopardin ja repivät sen hetkessä raivon vallassa kappaleiksi.

Lisääntyminen

Suurimmalla osalla levinneisyysaluettaan leopardeilla ei ole erityistä lisääntymiskautta. Naaraat ovat kiimassa 3 - 7 viikon välein, muutaman päivän kerrallaan, jolloin ne parittelevat ahkerasti. Leopardin kantoaika on 95 - 100 vuorokautta ja pentuja syntyy 1 - 6, mutta yleensä 2 - 3.

Pennut ovat syntyessään sokeita ja karvaisia, painaen 430 - 570 grammaa. Piilossa pennut pysyvät niin pitkään, kunnes alkavat 6 - 8 viikon ikäisinä seurailla emoaan. Pentujen kuolleisuus alkuvaiheissa on suuri ja siksi leopardiemon seurassa nähdään tavallisimmin liikkuvan vain 1 - 2 pentua.

Emo hoitaa pennut yksin. Ne seuraavat emoa 18 - 24 kuukautta, minkä jälkeen emo parittelee uudestaan. Leopardit ovat valmiita lisääntymään noin 2,5-vuotiaina.

Leopardien elinikä jää luonnossa ehkä alle kymmeneen vuoteen, mutta vankeudessa ne ovat saavuttaneet 21 - 23 vuoden iän.

Helmikanaherkuttelija

Eri seuduilla olevien mahdollisuuksien mukaan yksittäiset leopardit voivat erikoistua napostelemaan säännöllisesti suihinsa juuri jotakin tiettyä eläinlajia.

Eräskin leopardinaaras erikoistui helmikanoihin. Tutkijat saattoivat seurailla, kuinka se yö yön jälkeen hiiviskeli metsikköön, jonka puiden oksille helmikanat olivat vetäytyneet nukkumaan ja valikoi oksilta ateriakseen helpoimmin kiinni saatavat helmikanat.

Leijonat, tiikerit ja simpanssit ovat leopardin vihollisia

Koska leopardin saaliseläimet ovat monenlaisia ja usein kuitenkin pienikokoisia, se ei kilpaile pahasti muiden petojen, kuten leijonien, tiikereiden, hyenoojen ja hyeenakoirien kanssa, jotka ovat riippuvaisempia suuremmista eläimistä. Leijona ja tiikeri ovat leopardin vaarallisia vihollisia, sillä ne saalistavat leopardeja myös ravinnokseen.

Myös simpanssit, vaikka ovat leopardin saaliseläimiä, vaihtavat joskus osia ja käyvätkin hyökkäykseen. Simpanssit voivat etsiä järjestelmällisesti leopardeja asuinalueiltaan ja löydettyään hätyyttää niitä kaikin mahdollisin keinoin. Joukolla saartaen ne syöksyvät leopardin ympärille, eivät uskalla käydä ihan kiinni asti, mutta huutaen ja heitellen keppejä ja muita maasta löytämiään esineitä karkottavat leopardin pakosalle.

Ääntely

Rauhallisissa oloissa leopardit ovat varsin hiljaisia eläjiä. Niiden vähäiseen ääntelyyn kuuluvat yskähtelevät kutsut, murahdukset ja sähinät. Joskus ne voivat intoutua mouruamaankin.

Reviirinsä hallintaa leopardi kuuluttaa julki muille äänellään, jota on verrattu kovan puun sahaamisesta kuuluvaan ääneen. Kiimainen naaras ääntelee myös silloin, kun se houkuttelee uroksia luokseen - tai silloin, kun se kutsuu pentujaan luokseen.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Arno & Louise Wildlife

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright zrim / Phil

Elämää puissa

Leopardeille puut tarjoavat monenlaista hyötyä ja mukavuutta. Niihin voi raahata saaliinsa ja niissä voi väijyä saalista, joka ei useinkaan osaa ollenkaan pelätä yllättäen oksilta niskaansa putoavaa äänetöntä kuolemaa, kuin aavetta taivaalta. Myös puiden oksilla liikkuu leopardille sopivia pieniä saaliseläimiä.

Puiden paksuilla vaaka-asentoisilla rungoilla ja oksilla voi myös lepäillä ja ottaa torkut. Selällään sentään ei leopardi puuvuoteellaan koskaan makoile, vaan sen mieliasento on vatsasyleily, jossa jalat lojuvat molemmin puolin aluspuuta - näin se ei ainakaan helposti tipahda unenkaan yllättäessä. Päivän kuumuudessa puussa on varjoisaa ja siellä on myös turvassa muilta isoilta pedoilta, kuten tiikereiltä ja leijonilta, jotka eivät puuhun ylemmäksi pääse.

Ihan vaaratonta ei leopardin elämä ole myöskään puussa, sillä paviaanit voivat kiivetä puuhun etenkin sen pentujen kimppuun. Leopardit ovat synnynnäisiä kiipeilijöitä ja oikein tasapainotaitureita. Ohuillakin oksilla ne liikkuvat nopeasti ja huolettoman oloisesti koskaan tipahtamatta, käytellen pitkää häntäänsä tasapainon ylläpitämiseen samaan tapaan, kuin nuorallakävelijä käyttää salkoa.

Puussa on leopardin ruokakomero

Taitavina kiipeilijöinä leopardit usein raahaavat saaliinsa puuhun, pois haaskansyöjien ulottuvilta. Joskus leopardi poistaa saaliseläimensä sisälmykset ja raahaa vasta sitten tämän keveämpänä puuhun. Puuhun oksien väliin kiinni kiilaamalleen haaskalle leopardi voi palata aterioimaan useinkin, kuin ruokakomerolle.

Vaikka liha kuinka mätänisi tässä ruokakomerossa, se ei haittaa leopardia ollenkaan, vaan se syö yhtä suurella ruokahalulla, kunnes vain nahka on ateriasta jäljellä.

Mistä leopardi saa tummat täplänsä - miksi tiikerillä on raidat

Kissaeläimet tunnetaan lajityypillisistä, upeista turkeistaan ja niiden kuvioinneista. Turkkikuvioiden on tarkoitus antaa kantajilleen suojaväri ja häivyttää ja piilottaa eläimet kasvillisuuden, valojen ja varjojen sekaan. Leopardilla turkki on epäsymmetristen täplien kirjoma, gepardilla on turkissaan melko pyöreät, säännöllisesti peittävät kuviot ja tiikerillä on pystysuorat raidat. Siitä, että mihin tämä turkkien kuviokirjo eri lajeilla perustuu, on keskusteltu pitkään.

Rudyard Kipling kertoi tarinassaan jo vuonna 1902, että leopardi saa täplänsä etiopialaiselta metsästäjältä, joka maalaa täplät leopardille, auttaakseen sitä suojautumaan ja piiloutumaan. Kipling oli täplien perussyystä ihan oikeassa, vaikka maalaaminen täytyykin jättää pois selityksistä.

Proceedings of the Royal Society B-tiedelehti kertoo brittiläisen Bristolin yliopiston suorittamasta tutkimuksesta, jossa kuvioinnille on haettu selitys. Kaikkien kissaeläinten turkin kuviointi on kehittynyt kunkin lajin tyypillisen elinympäristön valojen ja varjojen perusteella. Tutkittavana oli 35 eri kissaläinlajia, ja pienemmät kissapedot suojautuivat turkkeineen myös suuremmilta saalistajilta, eivät vain saaliseläimiltään. Tutkimuksia on tehnyt ekologiaan ja eläinten käyttäytymiseen perehtynyt Will Allen.

Jos kissaeläin elää tiheän ja vaihtelevan, viidakkomaisen kasvillisuuden keskellä, kuten leopardi - on sen turkissakin suojaväritystä luomassa epäsäännöllisenä kirjautuva kuviointi. Leopardin tummat ruusukkeet häivyttävät sen viidakon syviin varjoihin ja yösaalistuksissa yön pimeyteen.

Avomailla elävillä kissaeläimillä turkki on usein täysin tai melko kuvioton. Näitä lajeja on kymmenkunta ja lajeihin kuuluvat leijona, hietakissa ja manuli. Andienkissa sulautuu hopeanharmaanruskealla, ruosteenruskeiden taikka mustien laikkujen ja juovien kirjomalla turkillaan hyvin kallioiseen maisemaan.

Tiikerin pystyjen raitojen kohdalla tutkijat ovat hieman ymmällään. Pystyistä raidoista tulevat mieleen ohuiden oksien ja puunrunkojen heittämät varjot, ja tiikerin liikkuessa viidakoissa, sen raidoitus sulautuukin hyvin ympäristöön. Mutta tiikeri viihtyy myös avoimilla ruohomailla, jossa tällainen pystyraidoitus ei tarjoa suojaa, vaan päinvastoin erottuu hyvin selkeästi. Siperiantiikerit elävät myös lumimaiseman keskellä, joten niille luonteva turkkiväri olisi ainakin talvisin valkoinen ilman juovia. Niinpä tutkimustyö ja pohdinta siitä, että miksi tiikerillä on raidat ja mihin se niitä tarvitsee, jatkuu.

Ihan aukottomia edellä esitetyt selitykset eivät muutenkaan ole, sillä esimerkiksi gepardit elävät Saharan eteläpuolen ruohomailla ja puoliaavikoilla, jossa niiden täplitys ei täysin sovellu maisemaan. Mutta gepardit saavuttavat parissa-kolmessa sekunnissa liki sadan kilometrin tuntinopeuden, joten ne luottavat ehkä enemmän nopeuteensa kuin suojaväriin. (The Guardian: How the leopard really got his spots)

Levinneisyys

Kaikista villeistä kissoista leopardi on levinnyt kaikkein laajimmalle alueelle. Se johtuu pääasiallisesti sen sopeutuvasta saalistus- ja ruokailukäyttäytymisestä. Leopardin hyvin laaja levinneisyysalue käsittää tällä hetkellä lähes koko Afrikan ja ja joitakin osia Aasiasta.

Afrikassa se ei elä autiomaissa kuten Saharassa ja on harvinainen läntisessä ja pohjoisessa Afrikassa, mutta yleisempi Itä- ja Keski-Afrikassa. Aasiassa sen elinalue kattaa Aasian eteläosat Turkista Intiaan, Indo-Kiinaan, Kiinaan, Malesiaan, Koreaan ja se elää esimerkiksi Sri Lankassa. Nykyisin leopardit ovat kadonneet täysin entisiltä asuinseuduiltaan Sansibarilta, Kaukasukselta ja Siinailta.

Leopardin erinomainen sopeutumiskyky on mahdollistanut sen leviämisen valtavan laajalle alueelle ja mitä erilaisimpiin elinympäristöihin, Afrikan pensassavanneilta Aasian aarniometsiin. Leopardi pystyy tulemaan toimeen hyvinkin kylmässä ilmastossa, kuten esimerkiksi korkeilla vuoristoalueilla. Kilimanjaro-vuorelta on löydetty leopardin ruumis 5630 metrin korkeudesta.

Yhtä hyvin leopardi tulee toimeen myös toisessa elinympäristöjen äärimuodossa, kostean kuumissa trooppisissa sademetsissä. Leopardit liikkuvat pensasalueilla, suurten autiomaiden laitamilla, heinämerinä aaltoilevilla tasangoilla ja jopa kylien ja kaupunkien lähimetsiköissä.

Joiltakin alueilta, kuten suurimmasta osasta Pohjois-Afrikkaa ja osasta Lähi-Itää, leopardi on hävitetty sukupuuttoon. Nykyisin leopardeja pyritään suojelemaan lähes kaikkialla. Leopardit ovat varuillaan olevia ja arkoja eläimiä, jotka luonnossa täydellisesti piiloutuvat ja siten niitten havaitseminen on vaikeaa ja vaatii onneakin.

Parhaiten leopardinkin pääsee halutessaan nykyisin näkemään esimerkiksi luonnonpuistoissa ja muilla suojelualueilla, missä ne ovat turvassa salametsästäjiltä - Suomessa matkansa voi suunnata Korkeasaareen ihailemaan siellä majaansa pitäviä amurinleopardeja.

Kuvat afrikanleopardista wirestock - www.freepik.com.

Ihmissyöjäleopardit

Leopardit ovat myös niitä isoja kissapetoja, jotka voivat joskus alkaa saalistaa ihmisiäkin ravinnokseen. Kirjallisuus tietää mainita yksilöitä, jotka ovat tappaneet yli 100 ihmistä, ennen kuin ne on saatu kiinni ja tapetuiksi.

Vanhassa eläinkirjassa kertoo Bengt Berg tyhjentävän tylysti oman käsityksensä leopardista:

"Ei ole toista eläintä koko avarassa maailmassa, joka meidän päivinämme repii ja raatelee niin paljon ihmisiä kuin Afrikan viidakkojen täplikäs jättiläiskissa". Tämän ylevämpi käsitys leopardista ei ole toisellakaan saman kirjan eläintutkijalla Martin Johnsonilla, joka puolestaan kuvaa leopardia 50 vuotta sitten näin: "Leopardin lempityötä on tappaminen. Se on viidakon ammattimurhaaja. Sen elämä on salaperäisen hämärän peitossa; se liikkuu äänettömästi ja hyökkää odottamatta - kaamea varjo, joka sukeltaikse esiin ikäänkuin tyhjyydestä ja levittää kuolemaa ja tuhoa ympärilleen".

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tambako The Jaguar

Mustat pantterit

Mustina leopardeja kutsutaan panttereiksi.

Etelä-Afrikan tiikeri

Juuri leopardin kyky liikkua täysin äänettömästi ja hiiviskellä milloin puussa ja milloin maassa, piiloutua itse muilta ihan täydellisesti ja hyökätä sitten kuin tyhjyydestä tuntuu kauhistaneen ja ärsyttäneen aikoinaan monia.

Näihin vanhoihin kirjojen kertomuksiin on syytä suhtautua varauksin, mutta on toki myönnettävä, että on varmasti ollut jännittävää edetä tiheässä Afrikan viidakossa, jonka latvustoista leopardit ovat ääneti ja piiloutuen tarkkailleet allaan etenevää kulkijaa.

Suomalaisiakin on jo kauan aikaa sitten liikkunut Afrikassa leopardien asuinsijoilla ja lähetyssaarnaaja Kalle Koivu mainitsee vanhassa kirjassaan "Amboneekerin jokapäiväinen leipä", että Etelä-Afrikassa leopardia sanotaan tiikeriksi. Hänen mukaansa sikäläisten metsästäjien mielestä leopardi on ollut paljon kärkkäämpi hyökkäämään ihmisen kimppuun, kuin leijona.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tambako The Jaguar

Leopardin kauneus

Kissaeläimet ovat sutjakoine piirteineen ja upeine turkkeineen toinen toistaan kauniimpia. On mahdotonta sanoa, mikä niistä on kaunein, mutta jos niistä alkaisi valita leikillisesti kauneinta, niin aika moni voisi silloin päätyä juuri leopardiin, jonka notkeus ja sulavuus on vertaansa vailla kissaeläintenkin joukossa.

Sen huikaiseva kauneus on ollut kuitenkin sillekin, kuten niin monelle muullekin kissaeläimelle tuhon alku turkismetsästyksen muodossa. Jos kissaeläinten turkit olisivatkin olleet takkuisia, likaisenharmaita ja ikävän näköisiä, olisivat lajit ehkä selviytyneet ihmisen vainolta paljon paremmin.

Leopardi