Tunturisuden sivut
Alaskanhusky - Alaskan Husky

Kyseessä ei ole koirarotu - vaan useammista eri roduista rekikoiraksi jalostettu sekarotuinen koira. Alaskanhusky ei siten ole samalla tavalla rotukoira, kuin sen "puhdasrotuiset" koiraserkut. Se määritelläänkin ominaisuuksiensa, ei ulkomuotonsa mukaan.

1800-luvun lopulla kultaryntäys toi Alaskaan niin paljon väkeä, etteivät paikalliset inuiittien rekikoirat (nykyiset alaskanmalamuutit) riittäneet kaikkien tarpeeseen. Silloin Alaskassa tarvittiin isoja, vahvoja työkoiria ja malamuutteihin risteytettiin mm. newfoundlandinkoiria ja bernhardinkoiria.

Myöhemmin 1900-luvun kuluessa ei enää ollut niin suurta tarvetta vahvoille kuormajuhdille ja kiinnostus kääntyi rekikoirakilpailuihin. Alaskanhuskyihin käytettiin silloin myös lintukoiria, esim. irlanninsetteriä ja sisämaasta tuotuja intiaanien koiria. "Aidot" alaskanhuskyt ovat siis näitä kultaryntäyksen peruja olevia rekikoiria, joita on vieläkin työkäytössä arktisilla alueilla (paksu turkki ja muut arktisen eläimen ominaisuudet).

Nykyään alaskanhusky-nimitystä käytetään kaikista sekarotuisista rekikoirista. Kilpakoirat ovat usein lyhytturkkisia, kevyitä ja korkearaajaisia siperianhuskyjen, alaskanhuskyjen, lintukoirien ja jopa vinttikoirien risteytyksiä. Alaskanhuskyt kilpailevat menestyksekkäästi lyhyillä sprinttimatkoilla ja pitkän matkan kilpailuissa kuten Iditarodilla ja Yukon Questilla.

Alaskanhuskylla ei ole mitään ulkomuotokriteereitä vaan sitä arvostetaan vain sen suorituskyvyn perusteella.

Tekstin lähteet
Siperianhusky.net
Fjällräven Polar-lehti, Kenth Fjellborg.


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sivun yläreunassa, Ranger Jen ja husky - Copyright © Alex Proimos


Alaskanhusky

All rights reserved
*Kuva Alaskanhusky - Copyright - © All rights reserved: yappingcrow - Used with permission.


Alaskanhuskyn ominaisuuksia

- Alaskanhuskyn ihannepaino on nartuilla 20 - 23 kg ja uroksilla 23 - 25 kg. Jos koiran paino on yli 25 kg, sen kestävyys, nopeus ja elinvoimaisuus alenevat.
- Alaskanhusky voi juosta reilut 200 km päivässä jopa kymmenenä peräkkäisenä päivänä.
- Alaskanhusky voi saavuttaa rekeä vetäessään noin 30 km:n enimmäistuntinopeuden, mutta näin kovaa se voi juosta vain lyhyitä jaksoja.
- Pitkillä matkoilla koiravaljakon nopeus on noin 20 km tunnissa.
- Hyvä alaskanhusky pystyy vetämään 12 tuntia päivässä useana peräkkäisenä päivänä.
- Alaskanhuskyn on kyettävä syömään jopa 10 000 kilokaloria päivässä, jos se työskentelee kovasti. Se on moninkertainen määrä verrattuna siihen, mitä useimmat koirat kuluttavat tavallisena päivänä.
- Arkeologit ovat löytäneet jäänteitä, jotka osoittavat, että vetokoirat ovat palvelleet ihmistä yli 4 000 vuoden ajan koko pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisimmalla alueella.
- Useat tutkijat olettavat, että nomadit käyttivät tätä koirarotua villiporojen metsästykseen.

Alaskanhusky

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva Copyright © Flickr/John