Vihikoira - Chien de Saint Hubert - Bloodhound

Kurttunaamaisen vihikoiran varhaisimpia esivanhempia ovat segusiuskoirat ja niistä kehittyneet Pyhän Hubertuksen koirat, joita benediktiinit kasvattivat jo 600-luvulla ja varhemminkin Ranskan Ardenneilla sijaitsevassa Andainin luostarissa. Siitä tuli myöhemmin Pyhän Hubertuksen luostari. Pyhä Hubertus tunnetaan metsästäjien ja ratsastajien suojeluspyhimyksenä.

Luostarin munkit lähettivät vuosittain Ranskan kuninkaalle kuusi komeinta koiraansa syntymäpäivälahjaksi. Ne olivat hovissa suuressa suosiossa ja niistä pidettiin hyvää huolta, olipa niillä omat palvelijansakin. Ranskassa rotu säilyi puhtaana vallankumousvuoteen 1789 saakka, jolloin sen kasvatus lopetettiin.

Rodun tarina ei kuitenkaan onneksi päättynyt tähän siksi, että herttua Wilhelm Valloittaja oli normanneineen valloittanut Englannin vuonna 1066 ja tuonut sinne mukanaan hubertuksenkoiria. Englantilaiset jalostivat rotua edelleen niin, että rotua kutsutaan myös englanninvihikoiraksi. Itse asiassa lopputulos, nykyinen vihikoira on melkeinpä sama koira, kuin hubertuskoirakin, vain jalostetummassa muodossa.



Vihikoira tunnetaan erinomaisena vainukoirana, mutta se on myös säyseä, omaperäinen ja kurttuinen perhekoira, jonka surullinen, viisas ja arvokas ilme vetoaa hyvin moniin koiraharrastajiin. Vihikoira vaikuttaa hieman kuin aralta ja aina hyvin totiselta.

Englannissa vihikoira sai aluksi olla hirvijahdissa. Ylivertaisen hajuaistinsa vuoksi se sai pian lisätehtäviä, kun se alkoi kaupunkien yövartijoiden vahtikoiraksi. Sen avulla jäljitettiin myös rikollisia, kuten karjavarkaita ja sala-ampujia. Vihikoira on hyvin kiinnostunut hajuista, onhan se kaikista koirista tarkkavainuisin - ja kun se alkaa seurata jotakin hajujälkeä, se unohtaa tyystin kaiken muun. Se ei kuule eikä näe mitään ja omistajankin kutsuhuudot kaikuvat kuuroille korville.

"Englannista on syytä muistaa kentuckyläinen vihikoira Nick Carter. Erään kerran se seurasi 104 tunnin ajan karkulaista, joka sitten saatiin kiinni ja pidätettiin. Saman taitavan koiran avulla pidätettiin ja tuomittiin 600 rikollista! Pisimmillä vihikoirien jäljitysmatkoilla on ollut mittaa 240 km."

Jäljittäessään vihikoira on täysin äänetön, se ei hauku silloin. Vaikka vihikoira onkin hyvin innostunut lähtemään eri eläinten jäljille ja löytää ne yleensä helposti, se ei ole laisinkaan kiinnostunut saaliin tappamisesta. Päinvastoin, luultavasti se yrittää ystävystyä löytämänsä ihmisen taikka eläimen kanssa, hypähtäen nuoleskelemaan tätä.

Vihikoiran nimi englanniksi on verikoira. Se ei tarkoita laisinkaan sitä, että koira olisi jotenkin verenhimoinen. Toki se voisi viitata siihenkin, että vihikoira seuraa äärimmäisen helposti esimerkiksi haavoittuneen riistan verijälkiä. Tällaisen selityksen nimen alkuperälle antoi vuonna 1553 kuninkaan henkilääkäri ja koira-asiantuntija Johannes Caius, mutta tätä tulkintaa eivät kaikki hyväksy. Varsinaisesti nimi tarkoittanee puhdas- eli täysiveristä, eli vihikoirat ovat jalo- ja siniverisiä ja kuin aatelisia muiden koirien joukossa. Tämä puhdasverisyys ja puhtaus tulee siitä, että vihikoiraa on kauan aikaa jalostettu "puhtaana", eli ilman muitten rotujen vaikutusta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © John Leslie

Vihikoira on suuri ja raskas, voimakas ja massiivinen, yhdellä sanalla kuvailtuna majesteettinen koira. Poimuisine otsineen ja poskineen sekä riippuvine huulineen se näyttää ihan siltä, kuin sen pään yllä olisi monta numeroa liian suuri nahka. Löysä nahka muodostaa kaulapussin. Vihikoiran pää on pitkä ja kapea, päälaki on korostuneen suippo. Korvat ovat pitkät, kevyet, hyvin pehmeät, silkkiset ja riippuvat. Matalalla riippuvien korvien sanotaan pyyhkäisevän hajujäljillä olevan vihikoiran sieraimiin hajuja maasta.

Väreinä ovat mustanruskea, maksan-vaaleanruskea tai punaisenruskea. Rinnassa, tassuissa ja hännänpäässä voi olla valkoisia karvoja. Vihikoiran silmät ovat tumman- tai pähkinänruskeat, soikeat ja keskikokoiset. Yläleuan hampaat ulottuvat alaleuan hampaiden päälle. Vihikoiran säkäkorkeus on 58 - 69 cm ja sillä on painoa 30 - 50 kg. Narttu on urosta pienempi.

Vihikoiraa pidetään nykyisin täysin englantilaisena rotuna, jossa nykyinen tyyppi kehitettiin, vaikka se sinne tulikin nykyisten Ranskan, Luxemburgin ja Belgian mailta.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © John Leslie

Herrasmies vihikoirineen on kuin Sherlock Holmes rikollisten jäljillä. Tosin, Sir Arthur Conan Doylen Baskervillen koirassa vihikoiralla oli toisenlainen, arveluttavampi rooli. Varovaisen kohteliaat ja hieman varautuneet vihikoirat ovat jäljittäneet rikollisia niin todellisessa elämässä kuin seikkailukirjoissakin. Ne ovat liikkumisessaan hieman kömpelöitä ja melko hitaita, mutta hitauden korvaa juuri hajuaisti. Vihikoira liikkuu rennosti ja hieman kuin keinuen. Sillä on taipumus liikkua omia teitään piittaamatta esteistä, olivatpa ne sitten ojia, muureja tai aitoja. Hihnaan kytkettynä se saattaa ainakin yrittää viedä taluttajaansakin sinne, minne se itse juuri silloin haluaisi mennä.

Vihikoira on lapsirakkaana erinomainen seurakoira, mutta se vaatii paljon liikuntaa. Isona koirana se vaatii kotioloissa riittävästi tilaa ja sellaiset naapurit, jotka eivät häiriinny sen ajoittaisesta haukkumisesta ja ulvomisesta. Vihikoiralla on erikoinen, sointuva ja kauas kuuluva haukku. Vihikoira myös syö paljon - ja ahkerasti. Ruokaa sille pitäisi antaa pieninä annoksina useita kertoja päivässä, eikä sitä saa viedä lenkille täydellä vatsalla.

"Oikein ymmärrettyinä ja rakkaudella kohdeltuina vihikoirat ovat kiehtovia koiria. Roger Caras, tunnettu eläinystävä ja koirakirjailija on sanonut omasta vihikoirastaan, että se on itserakas, jopa ylimielinen, loistava, ylevä, jalo ja mahtava ilonaihe ja ihme!"