Tunturisuden sivut

Saksanpaimenkoira - Deutscher Schäferhund - German Shepherd Dog

Saksalaisten lammaskoirien kantaisä on pronssikaudella elänyt koira, jonka oletetaan olleen ensimmäisiä Euroopan varsinaisista lammaskoirista. Näissä lammaskoirissa oli paikallisia muunnoksia, joilla oli kaikkia mahdollisia erilaisia karvalaatuja ja värejä.

Roomalainen historioitsija Tacitus kertoi 2 000 vuotta sitten suden näköisistä koirista, joita eli Reininmaan alueella.

Saksanpaimenkoiran historiikkiin liittyy monenlaisia tietoja ja tarinoitakin. Alunalkaen sen uskotaan periytyvän pronssiajan sudesta. Jo 600-luvulla Saksassa tunnettiin tämäntapainen, mutta väritykseltään vaaleampi paimenkoira.

Saksanpaimenkoira-rodun jalosti 1800-luvun lopulla aloittaen, dresdeniläinen ratsuväen upseeri Max von Stephanitz, jonka Horand van Grafrath-niminen uros on rodun kantaisä. Legenda kertoo, että upseerin koirankin isä oli susi.

Saksanpaimenkoiraa kuvaillaan palveluskoirien palveluskoiraksi ja sitä kunnioitetaan ja ihaillaan kaikkialla maailmassa. Saksanpaimenkoira on maailman tunnetuin koirarotu ja se on palvellut mitä erilaisimmissa tehtävissä, sotakoirasta Hollywoodin filmitähdeksi asti.

Todelliset saksanpaimenkoiran ihailijat puhuvat saksanpaimenkoiran suurenmoisista saavutuksista ja teoista koko ihmiskunnan hyväksi.

saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoira on luonteeltaan vilkas, tarkkaavainen ja hyväntuulinen. Se on myös hyvin kekseliäs, erittäin oppivainen, älykäs, rohkea ja monikäyttöinen rotu. Sitä on käytetty poliisikoirana, haku- ja etsintäkoirana, sokeain opaskoirana, pelastuskoirana, huumekoirana ja sotakoirana. Jo ensimmäisen maailmansodan aikana saksanpaimenkoira palveli sotakoirana ja sen monipuolisuus ja urheus tekivät liitoutuneiden sotajoukkoihin syvän vaikutuksen. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksalla oli käytössään 48 000 saksanpaimenkoiraa.

Suomen ensimmäiset saksanpaimenkoirat tuotettiin vuonna 1909 Saksasta Helsingin poliisilaitoksen käyttöön.

saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoirauroksen säkäkorkeus on 63 cm, nartun säkäkorkeus on 55 - 60 cm. Paino on 37 - 47 kg. Turkin pituus vaihtelee. Värejä ovat musta, musta-punaruskea tai soopeli.

Saksanpaimenkoira on monikäyttöinen, luotettava palveluskoira. Se vaatii aktiivista elämää, puuhaa ja liikuntaa ja sitä ei pidä ottaa pelkästään kotikoiraksi, viettämään toimettomia päiviä. Saksanpaimenkoira vaatii omistajaltaan asiantuntemusta, se ei sovellu kokemattomiin käsiin. Kunnolla koulutettuna saksanpaimenkoira on hyvin tottelevainen ja uskollinen, myös seura- ja perhekoirana.

Perhekoirana saksanpaimenkoira on lasten uskollinen vahti. Vaikeuksia voi tulla vain, jos se kokee lähestymisen uhkaavaksi. Saksanpaimenkoira omaa vaistomaisen suojelutarpeen, joka tulee tarvittaessa esille.