Jättiläismäiset muinaislinnut

Heimo Pelagornithidae

Asteroidi törmäsi maahan noin 65,5 miljoonaa vuotta sitten aiheuttaen suuren liitukauden joukkosukupuuton, jonka myötä katosivat maan pinnalta dinosaurukset ja lentoliskot. Tuon tapahtuman jälkeen, noin 62 miljoonaa vuotta sitten, merten ylle kohosivat liitelemään valehampaisten lintujen heimon, Pelagornithidae linnut. Ne olivat aluksi pienempiä, mutta vuosimiljoonien myötä heimon lajistossa esiintyi jättiläismäisiä muotoja, useita lajeja, joiden siipiväli oli yli neljä metriä. Ne täyttivät ilmojen kuninkaina lentoliskoilta tyhjäksi jääneen ilmatilan, eri puolilla maapalloa.



Valehampainen merten lintu ja sen piikikkäät leukaluut. Suurimpien lajien hammaspiikeillä on ollut pituutta 3 cm.

Creative Commons
*Kuva - Copyright © somasushma

Heimon nimessä valehampaisuus liittyy siihen, että näillä linnuilla oli piikkihampainen nokka. Hampaat eivät kuitenkaan olleet oikeita hampaita, vaan keratiinipeitteisiä, leukaluun piikkejä. Näitä piikkihampaitaan linnut hyödynsivät saalistamisessa, niillä sai hyvän otteen kaloista ja muista eläimistä.

Viimeiset tämän heimon lajit katosivat vasta noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten, joten ne ehkä ehtivät elämään yhtä aikaa käteväihmisen eli Homo habiliksen kanssa. Täten nämä varsin paljon jättiläisalbatrossia muistuttavat, mutta sitä isommat linnut liitelivät merten yllä noin 60 miljoonan vuoden ajan. Niiden sukupuuttoa edistivät ilmaston kylmeneminen ja jääkaudet, mutta tutkittavaa tältä osin riittää.

Kokojen vertailukuvassa alla Pelagornis sandersi, yllä vasemmalla andienkondori ja yllä oikealla jättiläisalbatrossi.

Creative Commons
*Kuva - Copyright © Anaxibia

Pelagornis sandersi - suurin siipien kärkiväli kautta aikain - painavin lentokykyinen lintu

Heimon Pelagornithidae lajeista suurin oli 28 - 25 miljoonaa vuotta sitten elänyt, jättiläismäinen Pelagornis sandersi. Sen siipien kärkiväli 6 - 7 metriä on ollut suurempi, kuin minkään muun löydetyn linnun siipien kärkiväli. Sitä ennen tätä ennätystä oli pitänyt hallussaan 9 - 7 miljoonaa vuotta sitten Argentiinassa elänyt, luonnollisestikin fossiilina löydetty Argentavis magnificens. Sen siipien kärkiväliksi on arvioitu 5 - 6,5 metriä.

P. sandersi on painanut 22 - 40 kg ja jotkut lintutieteilijät ovatkin epäilleet, että onko se kyennyt lentämään laisinkaan. Se olisi siten voinut olla liian painava, jotta se noilla valtavilla siivillänsäkään olisi kyennyt lentämään. Se on kuitenkin ollut täysin lentokykyinen siksi, että sen ruumis on ollut varsin pieni verrattuna valtavan pitkiin siipiin.

P. sandersi on ollut kuin kotonaan ilmassa, mutta kömpelö maalla. Sen luut ovat olleet ontot ja ohuet. Ihan helposti ei linnun ilmoille kohoaminen ole käynyt. Se on voinut tapahtua vaikkapa niin, että lintu on juossut alas pitkin rinnettä vastatuuleen ja heittäytynyt sitten ilmaan. Se on voinut myös pudottautua liitoon korkealta kielekkeeltä. Korkeammalle päästäkseen se on voinut hyödyntää tuulenpuuskia ja ilmavirtauksia riippuliitimen tapaan.

Ilmassa P. sandersi on käyttäytynyt ihan samoin, kuin jättiläisalbatrossikin. Se on voinut liidellä kilometreittäin, iskemättä siivillään laisinkaan ja yhtä liitoa viikkojenkin ajan. Sen pitkät siivet ovat tehneet siitä uskomattoman tehokkaan, luonnon valmistaman liitokoneen.

Lähteet
*ScienceDaily: World's biggest-ever flying bird discovered: Twice as big as the royal albatross
*ScienceDaily: Antarctica yields oldest fossils of giant birds with 21-foot wingspans
*Tieteen Kuvalehti: Hirviölokit valtasivat ilman lentoliskojen jälkeen