Tunturisuden sivut

Pihlaja eli kotipihlaja (Sorbus aucuparia)

Ruusukasvien heimossa, pihlajien sukuun kuuluva pihlaja on Suomessa yleinen koko maassa. Suomalaiset ovat istuttaneet pihlajia koristepuiksi pihamailleen. Pihlaja on erityisen kaunis ruska-aikana, jolloin sen lehdet loihtivat runsaan värikirjon kellanpunaisesta punaiseen ja mustaan.

Pihlajan valkoinen kukinto on leveä kerrannaishuiskilo, eikä sen hajusta pidetä. Punaiset marjat kypsyvät elo-syyskuussa, ja niistä pitävät ainakin monet linnut - ja myös ihmiset, jotka ihastelevat syksyn väriloistoa.

Pihlajan marjat ovat lintujen herkkua ja syksyn myötä pihlajissa liikkuvat ruokailemassa räkättirastaat, taviokuurnat, tilhet ja punatulkut.

Pihlaja on jo hyvin kauan aikaa ollut suomalaisille pyhä puu. Siksikin sitä on istutettu pihapiireihin ei vain koristepuuksi, vaan myös tuomaan mukanaan onnea ja suojelusta. Pihlajan marjassa olevaa viiskantaa ovat sekä virolaiset että suomalaiset pitäneet onnea tuovana symbolina. Uudiskodin pihamaalle kuuluu istuttaa heti aluksi ennen muuttoa pihlaja, joka ei tuo vain onnea, vaan myös estää haitalliset vesisuonten heijastukset.

Pihlaja

Pihlaja kukkii.

All Rights Reserved
*Kuva pihlajan kukista - Copyright © Liisamaria
*Photo used with permission.

Pihlaja

Pihlajan marjat.

Pihlajanmarjamehua

Elannon Pihlajanmarja mehujuomaa, kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Pihlajanmarjakarkki

Fazerin Pihlajamarja-karamellin käärepaperi vuodelta 1895, Helsingin kaupunginmuseo. Karamelli tunnetaan myös nimellä Kettukarkki. Pihlajanmarja-marmeladien valmistus alkoi Fazerin Kluuvikadun konditoriassa vuonna 1895 ja se on vanhin edelleen myynnissä oleva Fazer-tuote.

Ihminen tekee pihlajan marjoista hyytelöä, hilloja, likööriä ja mehua.

Lähteet
*Antti Halkka, Jani Kaaro, Juha Valste, Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Kotimaan luonto, WSOY
*Ruokatieto: Luonnonmarjat
*Luke: Metsämarjat ja -sienet
*Karl Fazer