Tunturisuden sivut

Pohjanpunaherukka eli villiviinimarja - (Ribes spicatum)

Herukkakasveihin kuuluva pohjanpunaherukka kasvaa koko maassa. Kasvupaikkoja ovat lehdot, puronvarret ja rannat.

Pohjanpunaherukka on puuvartinen, 1 - 1,5 metrin korkuinen pensas. Pohjanpunaherukan kukinto on runsaskukkainen, riippuva terttu. Perälliset kukat ovat pieniä ja vihertäviä, ruskean tai punaisen kirjavia, marjat ovat kirkkaanpunaisia.

Jääkausi pirstoi aikoinaan monien lajien esiintymisalueen pienemmiksi osa-alueiksi, ja siksi Suomesta löytyy kolme pohjanpunaherukan alalajia. Ne ovat lehtopunaherukka, idänpunaherukka ja lapinpunaherukka. Monin paikoin kasvaa myös hankalasti tunnistettavia välimuotoja.

Villinä kasvavan pohjanpunaherukan marjat ovat kuuluneet jo kivikaudella ihmisten keräilemiin marjoihin Suomessa. Marjoja voi käyttää samaan tapaan, kuin yleensä punaherukan marjoja. Ne sopivat siten mehu-, hillo-, hyytelö- ja pakastemarjaksi. Lehdistä voi halutessaan valmistaa yrttiteetä.

Pohjanpunaherukka

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva pohjanpunaherukan kukista - Copyright © Wikipedysta:Mach240390


Villiviinimarja

Villiviinimarja

Kuvissa pohjanpunaherukan kukat ja marjat.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat pohjanpunaherukan marjoista - Copyright © Nikita Tiunov


Punaherukka

Kuva lännenpunaherukan (Ribes rubrum) kukista - melko samanlaiset, kuin pohjanpunaherukankin kukat. Lajit ovat lähisukulaisia.

All Rights Reserved
*Kuva lännenpunaherukka eli punaherukka Ribes rubrum eli Ribes schlechtendalii Lange eli Ribes spicatum Robson - Copyright © aorg1961 s
*Photo used with permission.


Lähteet
*Antti Halkka, Jani Kaaro, Juha Valste, Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Kotimaan luonto, WSOY
*Ruokatieto: Luonnonmarjat
*Luke: Metsämarjat ja -sienet
*Karl Fazer
*Reijo Heikkinen: Kun tuomi kukkii
*Valio: Mansikkareseptit
*Luontoportti: Lillukka
*Arktiset aromit: Lillukka
*Wikipedia: Marja
*MTV Uutiset: Mansikka ei ole marja, mutta vesimeloni on – tiesitkö näitä outoja faktoja?
*Yle Uutiset: Hedelmät ja vihannekset menevät arjessa sekaisin