Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ars Electronica


Pyhän Florianin luostarin kirjasto

Pyhän Florianin luostarin päärakennus tuo julkisivullaan mieleen aikakauden palatsit.

Pyhän Florian luostarin kirjasto

Pyhän Florianin luostarin kirjasto

Kuvissa yllä Pyhän Florianin luostarin kirjasto. Itävallassa sijaitseva luostari on yksi loistokkaimmista barokin arkkitehtuurin edustajista ja barokin loisto myös kirjastossa on huikaiseva. Kirjaston rakentaminen alkoi vuonna 1744 ja kirjoja on 130 000, niiden joukossa on hyvin arvokkaita käsikirjoituksia.

Barokki

Myöhäisrenessanssia seurasi barokki ja tarkalleen ottaen varhaisbarokki. Barokki on sekä aikakausi- että tyylitermi. Barokkityyli syntyi Italiassa. Barokin aikaa elettiin Euroopassa 1600 - 1700-luvuilla, sekä maalaustaiteessa, kuvanveistossa, musiikissa että arkkitehtuurissa. Barokki piti sisällään erilaisia barokin muotoja, kuten vaikkapa hovi- eli kultabarokin.

Barokkiarkkitehtuurille tyypillisiä piirteitä olivat kaartuvat ja kierteiset muodot, jotka synnyttävät liikkeen vaikutelman sekä pylväiden, veistosten ja koristeaiheiden runsas käyttö. Symmetria oli barokkirakentamisessa tärkeässä asemassa. Barokki ulottui myös huonekaluihin, joissa tyypillisiä olivat kullatut veistos- ja reliefikoristelut.

Ylenmääräinen koristelu oli barokille tyypillistä, suoranainen pursuava ylenpalttisuus. Tavallisia koristeaiheita olivat kiemurtelevat akanthuslehdet, kukkaköynnöskoristeet, putot ja muut allegoriset hahmot.

Mahtavat barokkiluostarit ja niiden barokkikirjastot

Jo aivan ensimmäisten luostareiden kohdalla havaittiin, että kirjat olivat hengellisessä elämässä ehdoton välttämättömyys. Siksi tarvittiin kirjastoja, joihin sijoitettiin myös erityisiä kirjoitushuoneita (Scriptorium), joissa käsikirjoituksia voitiin kopioida. Luonnollisesti luostareiden kirjastoihin koottiin ainakin aluksi vain kirjoja, joiden sisältönä oli raamatullisia tekstejä, kertomuksia pyhimyksistä sekä muita uskonnollisia teoksia.

Keskiajalla lukutaito oli vain harvojen hallussa, suurin osa kansasta ei hallinnut sitä laisinkaan. Aivan toisin olivat asiat luostareissa. Nunnat ja munkit eivät osanneet vain lukea, vaan monet heistä kouluttautuivat valitsemillaan aloilla niin korkealle, kuin se noina aikoina kenellekään oli mahdollista.

Luostareihin perustettiin hienoja kirjastoja, joista tuli kukoistavia opiskelemisen ja tutkimuksen keskuksia. Oli luontevaa, että luostariarkkitehtuuri noudatteli kunakin aikakautena yleisen arkkitehtuurin tyylejä.

Niinpä barokin aikaan rikkaimmat luostarit rakennuttivat ylellisyyttä pursuavia barokkiluostareita, täynnä arvokasta taidetta ja kirjoja, joille tietenkin tarvittiin barokin tyyliin rakennettuja kirjastoja. Mahtavat barokkiluostarit olivat täysin ajan barokkilinnojen vertaisia.

Jerome Josef Zeidler

Strahovin luostarin apotti Jerome Josef Zeidler, 1864. Luostarin loisto ja rikkaus näkyy myös ylellisessä pukeutumisessa ja kalliissa koruissa, kuten jalokivisormuksissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Herbert Frank

Palatsikirjastot ja muut kirjastot

Varakkaimpien, hyvin rikkaiden luostareiden rakennukset olivat kuin palatseja ja sitä samaa tyyliä noudattelivat niiden upeat kirjastot. Kaikkein suurimmat ja hienoimmat kirjastosalit on rakennettu uudella ajalla, siis renessanssin jälkeen.

Munkit ja nunnat eivät rakentaneet luostareistaan loistokkaita pöyhkeilytarkoituksessa, vaan kaikilla aikaansaannoksillaan he ylistivät Jumalan kunniaa.

Munkki kirjastossa

Munkki keskiajan kirjastossa.

Keskiajan tavallisilla ja pienemmillä luostareilla ei voitukaan yltää arkkitehtuurissa ja kirjastoissakaan samaan täydellisyyden hipomiseen, vaikka olisi ollut varallisuuttakin. Erilaiset, toinen toistaan kauniimmat rakennustyylit kehittyivät vasta renessanssin jälkeen. Renessanssihan merkitsi pitkän keskiajan uinumisen jälkeen taiteen ja myös arkkitehtuurin uudelleen syntymistä aluksi antiikin hengessä

Admont Abbey

Admontin luostari puutarhoineen. Benediktiiniuostari on perustettu vuonna 1074.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © John Menard


Admont Abbey

Admontin luostarin kirjasto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Richard Mortel

Admontin luostari - maailman suurin luostarikirjasto

Itävallassa sijaitsevassa barokki-luostarissa, Admont Abbeyssa on maailman suurin luostarikirjasto.

Kirjaston suunnittelusta vastasi arkkitehti Joseph Hueber ja se valmistui vuonna 1776. Kirjaston hallilla on pituutta 70 metriä, leveyttä 14 metriä ja korkeutta 13 metriä. Kirjoja hyllyistä löytyy noin 200 000, niiden lisäksi on tuhansia arvokkaita käsikirjoituksia.

Admont Abbey

Admontin luostarin kirjasto.

Maailman kahdeksanneksi ihmeeksikin sanottu kirjastohalli luetaan myös yhdeksi maailman kauneimmista. Marmorilattioineen, veistoksineen ja kattofreskoineen kirjasto pysähdyttää sisääntulijan hämmästelemään näkymän loisteliasta ja ylittämätöntä kauneutta.

Melk Abbey

Melkin luostari.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Stefan Fadinger

Melkin luostari

Melkin luostarin kirjasto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Laura

Melkin luostarin kirjasto

Vuoden 1100 tienoilla benediktiinien perustama Melkin luostari sijaitsee Itävallassa, Tonavan varrella kallion kielekkeellä, Wachaun laakson eteläreunalla. Nykyinen barokkityylinen päärakennus on rakennettu vuosina 1702 – 1736.

Luostarin barokkityylisessä kirjastossa näkyy se, kuinka paljon munkit arvostivat kirjojaan ja kirjastoaan. Kirjasto oli kirkon jälkeen luostarin toiseksi tärkein rakennus. Melkin luostarin kirjasto koostuu 12 huoneesta. Kirjoja ja arvokkaita käsikirjoituksia on noin 100 000. Tässäkään kirjastossa kirjoja ei vain luettu, vaan niitä myös kaiken aikaa kirjoitettiin.

Melkin luostari

Melkin luostarin kirjasto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jeff Hutchison


Melkin luostari

Melkin luostarin kirjasto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jeff Hutchison


Strahovin luostari

Tähtitieteen kirja - Strahovin luostarin kirjasto.

Strahovin luostari

Matkakirja - Strahovin luostarin kirjasto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Herbert Frank


Strahovin luostari

Strahovin luostari.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Allan Harris


Strahovin luostari

Strahovin luostarin kirjaston Filosofian sali.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Kevin Oliver

Strahovin luostarin kirjasto

Strahovin luostaria ovat asuttaneet premonstratenssit, joka on hengellinen ritarikunta. Luostari on perustettu vuonna 1143 ja sijaitsee Strahovissa, Prahassa, Tšekin tasavallassa.

Strahovin luostari

Strahovin luostarin kirjaston Teologian sali.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Herbert Frank


Barokkityylinen kirjasto koostuu kahdesta salista. Niistä vanhempaa, varhaisbarokin tyylistä kutsutaan nykyisin Teologian saliksi (Teologický sál). Se on otettu käyttöön vuosina 1671 - 1674. Tässä kirjaston osassa on teologista kirjallisuutta, kuten käännöksiä raamatusta.

Kirjaston toista osaa kutsutaan Filosofian saliksi (Filosofický sál). Se edustaa täysbarokkia ja on näkymiltään monumentaalinen. Se rakennettiin vuosina 1783 - 1785. Hallin koko on 10 x 32 metriä ja tämä osa kirjastoa kattaa kaksi kerrosta.

Kirjaston sisäpintoja on koristekaiverreltu käyttäen stukkoa. Kattofreskot molemmissa saleissa ovat 1720-luvulta, taiteilijoina Siard Nosecký ja Anton Maulbertsch. Kirjastossa on yli 200 000 kirjaa, niiden joukossa on 3 000 alkuperäistä käsikirjoitusta ja 1 500 ensipainosta.

Luostariin ja kirjastoon pääsee tutustumaan ympäri vuoden, lähes jokaisena päivänä, pienellä pääsymaksulla. Tosin, kirjastosaleihin voi vain katsella ihaillen ovilta, sisälle astelu ei ole mahdollinen. Tämä siitä syystä, että ihmisten hengityksestä tuleva kosteus ja sen aiheuttama sisätilan kosteuden vaihtelu vaarantaa kattofreskot. Aiemminkin kirjaston tiloja on valvottu huolella. Sinne ei ole esimerkiksi saanut mennä illalla valon kanssa.

Strahovin luostarin kirjastoa sanotaan paikaksi, joka jokaisen ihmisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään. Kirjasto on yksi maailman kauneimmista, historiallisista kirjastoista.

Altenburgin luostari

Altenburgin benediktiiniluostari Itävallassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Johann G


Munkin pikkukirjasto

Munkin pikkukirjasto Altenburgin luostarissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tauralbus

Altenburgin luostarin minikirjasto ja pääkirjasto

Munkin ikioma pikkukirjasto hänen kammiossaan, Altenburgin luostarissa Itävallassa. Kyseessä on museoesittely. Altenburgin luostari on Itävallan loistokkaita barokkiluostareita ja myös sen pääkirjasto on vertaansa vailla. Sillä on korkeutta kolmen kerroksen verran ja pituutta 48 metriä.

Munkin pikkukirjasto

Altenburgin luostarin pääkirjaston kirjahylly.

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright, Photo by © Anita Pravits
*Photo used with permission.


Lähteet
*Alison Ray: Medieval monastic libraries
*Encyclopedia Britannica: The Middle Ages and the Renaissance - The role of the European monasteries
*Gesäuse: The Library of Admont Abbey
*CzechTourism: Strahov Monastery Library