Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright Turun museokeskus

Kakolan puhdetöitä

Turun Keskusvankilassa eli Kakolassa ehdittiin sen pitkän toimintakauden aikana, joka alkoi 1850-luvulla ja päättyi 2000-luvulla, tehdä ja nikkaroida vankien toimesta mitä erilaisimpia esineitä.

Ihan iltapuhteiden nikkaroinnista ei kuitenkaan vain ollut kyse, sillä vankilan alueella toimi useampia työpajoja. Niissä vangit olivat päivät klo 7 - 16 työmestarin johdolla töissä. Esimerkiksi Kakolan puutyökeskuksessa valmistettiin puuesineistöä, joka laadultaan oli varsin korkealuokkaista.

Kakolassa tehdyistä hyvin hienoista esineistä on sivun yläreunan kuvassa

nukenrattaat vuodelta 1932, tai sitä varhemmalta ajalta. Nukenrattaat on valmistettu rottingista. Vaunujen alaspäin kapeneva kori on punottu ja se on maalattu valkoiseksi kultaisilla leveillä raidoilla. Korin pohja on puulevyä ja niin ikään valkoinen lukuunottamatta alapuolta, joka on maalaamaton. Kori on naulattu kiinni vihreäksi maalattuun kehikkoon, johon on kiinnitetty myös oranssinpunaiset pyörät. Rattaiden työntöaisa on väriltään tummansini-oranssinpuna-valkoinen (ylhäältä alas mentäessä). Mitat - korkeus, suurin 67 cm, leveys, suurin 26 cm.

Kakolan puutyöverstaalla valmistettu leikkijuna, jolla pituutta 140 cm.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Turun museokeskus

Virkapukuisia vanginvartijoita mahdollisesti Turun Keskusvankilan eli Kakolan edustalla neljään riviin järjestäytyneenä vanginvartijakurssin päätteeksi vuonna 1933.

Etummainen rivi istumassa penkillä, loppujen seistessä. Eturivissä yksi siviilipukuinen henkilö, pitkään ulsteriin sonnustautuneena. Vartijoilla yllään sarkainen kaksinappirivinen takki, lipalliset lakit. Kuvasta tunnistettu kolmannesta rivistä uloimpana vasemmalla seisova vanginvartija Lauri Hyvönen. Kuva Keravan museo.

Vangilta takavarikoitu itsetehty, työkalusta työstetty pistoase. Toinen pää teroitettu viistämällä teräväksi, toinen pää laattamainen, reikä keskellä. Kuva Turun museokeskus.

Vangit eivät rakennelleet vain nukenkärryjä ja leikkijunia, vaan he tekivät myös hengenvaarallisia aseita, jotka useimmiten olivat erilaisia pisto- taikka puukkovälineitä.

Kakolanmäen graniittilouhos kertoo menneistä rakennusajoista.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ilkka Laukkanen

Kakolan alkuvaiheita

Kakola rakennettiin Venäjän vallan aikana. Se tehtiin siksi, että vuonna 1839 keisari Nikolai I määräsi, että Suomeen tulee rakentaa työ- ja ojennushuoneita, joista yksi sijoitettaisiin Turkuun. Siellä vankilan sijaintipaikaksi tuli Kakolanmäki siksi, että mäellä oli graniittia, jota voitiin louhia paikan päältä rakentamiseen.

Kakolan suunnittelusta vastasi saksalaissyntyinen, Yleisten rakennusten intendentinviraston johtaja, arkkitehti Ernst Lohrmann (1803 - 1870).

Kakolan rakennustyöt alkoivat vuonna 1845 ja valmista oli vuonna 1853. Rakentamiseen kului siten aikaa kahdeksan vuotta. Vankilan rakensivat vangit, joita oli sijoitettu Turun linnaan. Ensimmäiset työ- ja ojennuslaitoksen asukkaat siirrettiin uuteen laitokseen heinäkuussa 1853. Krimin sota, joka alkoi samana vuonna 1853, sotki vankilan toimintaa aluksi muutaman vuoden ajaksi. Varsinaiset, suomalaiset vangit siirrettiin heti vuonna 1853 muihin vankiloihin ja Kakolaa käytettiin venäläisten sotilaiden majoitustiloina. Sota päättyi vuonna 1856 mutta venäläiset sotilaat pitivät Kakolaa hallussaan vuoteen 1859 saakka.

Kun venäläiset olivat poistuneet, remontoitiin Kakolan työ- ja ojennuslaitokseksi suunnitellut tilat enemmän vankilamaisiksi. Tämän myötä eräistä isommista huoneista tehtiin vankihuoneita ja niiden ikkunoihin asetettiin vankat kalterit. Koko vankila-aluetta rajattiin ja rakennukset yhdistettiin paksulla graniittimuurilla. Alueella oli päärakennuksen ja keittiön lisäksi nurkkarakennukset, joissa oli neliskulmaiset 9 metrin korkuiset vartiotornit.

Vangit saapuivat takaisin Kakolaan vuonna 1862 ja he asuivat 18 tai 37 hengen yhteishuoneissa. Koko vankimäärä kasvoi 350:een. Vankilan turvajärjestelyissä oli näinä aikoina puutteita, sillä karkaamisia tapahtui runsaasti. Kurinpitokin oli näinä alkuaikoina vaikeaa, kehittymättömien menettelyjen myötä. Väkivaltarikollisen taustan omaavat vangit pitivät vankilaa lähes hallussaan ja vartijat joutuivat suorastaan pelkäämään heitä.

Vangin Kakolassa päreistä tekemä kori, maalattu päältä valkoiseksi, 1940-luvun alusta. Korissa hieman leveämpi kansi, jossa maalattuna kirjaimet EW. Kuva Turun museokeskus.

Täysihoidosta kuritusvankilaksi - Kakolan rautainen valtikka

Ihan alkuvuosien jälkeen henkilöstö sai vankilan tiukempaan valvontaan. Tätä edisti yhden hengen sellien rakentaminen. Näihin selleihin sijoitetut vaarallisimmat vangit pidettiin täydellisessä eristyksessä muista vangeista. Silti kuitenkin vielä 1880-luvun alussa, kun Kakolassa oli 460 vankia, niin heistä vain 150 voitiin sijoittaa uusiin selleihin, ja 310 oli edelleen päärakennuksen suurissa yhteishuoneissa. Rauman lehdessä kuvattiin vuonna 1880 selliasukkaan elämää näin:

"Selliosastoa katsellessa kohtaa mieltä masentava näky, yksi mies istuu kussakin kopissa johon valo tulee ainoastaan katon rajassa olevasta akkunasta, huonekaluina on ainoastaan pöytä ja tuoli, sänky nostetaan päiväksi seinään kiinni. Ovessa on pieni rautaluukulla varustettu reikä, josta vartijat saavat heitä tarkastaa, ruoka pistetään myöskin ovessa olevasta luukusta. Siellä saa hän vahvoissa raudoissa istua vuosittain; ei hän kuule milloinkaan mitään ääntä eikä saa hiiskua sanaakaan; päivällä päästetään heitä ? tiimaa kerrallaan kävelemään pihassa olevissa pilttuissa, jossa näkevät taivaan ainoastaan päänsä päällä.

Niin masentavasti tämä yksinäisyys ja vapauden puute vaikuttaa moneen, että he purskahtavat itkuun, tahi vaipuvat syviin mietteisiin meidät huomattuaan oven reiästä, toiset taas hammasta purren näyttivät petomaista röyhkeyttä ja uhkamielisyyttä. Näitä havaintoja en voi ikinä unhottaa, erittäinkin pysyy mielessäni eräs 16-vuotinen poika, joka 6 vuotta saa istua sellaisessa paikassa viettäen nuoruutensa päiviä.

Jos nämä koppivangit rikkovat säännöllisyyttä ja järjestystä vastaan niin heidät suljetaan linnan alakerroksessa olevaan aivan pimeään kellariin vedelle ja leivälle; tahi saavat ruumiinrangaistustakin, jotta väkisinkin siellä täytyy totella Kakolan rautaista valtikkaa, jos ei aikanansa kunniassa pitänyt isänmaan lakia."

Kakolanmäki ja Kakola vuonna 2009. Kuva Museovirasto, Musketti.

Ahdasta elämää katiskoissa - tilojen uudelleen järjestelyjä

Kakolaan rakennettiin vuosina 1893 - 1894 boksiosastoksi kutsuttu selliosasto. Sen rautalevyistä valmistettujen makuusellien koko oli vain 2x1,2 m. Näissä minimaalisen pienissä selleissä, joita kutsuttiin katiskoiksi, oli kai tarkoitus kypsyttää vangeista pois turhat niskoittelut. Näistä epäinhimillisistä tiloista luovuttiin 1930-luvulla, mutta ne olivat siten olleet käytössä vuosikymmeniä.

1900-luvun puolella Kakolan tiloja on järjestelty erilaisissa remonteissa useampiakin kertoja uusiksi. 1930-luvulla yhteishuoneista päästiin lopullisesti eroon, kun niistä tehtiin pienempiä, 2 - 6 hengen sellejä.

Kakolan vankimielisairaala vuonna 2008. Kuva Museovirasto, Musketti.

Kakolan vankimielisairaala vuonna 1973. Kuva Pekka Kärki, Museovirasto, Musketti.

Pakkolaitos, kuritushuone, lääninvankila, vankimielisairaala

Kakolanmäen tiloissa toimi yhtä aikaa erilaisia vankilamuotoja, kuten pakkolaitos, kuritushuone ja lääninvankila. Siellä toimi myös vankimielisairaala. Enimmillään tiloissa oli yhtä aikaa 1 320 vankia ja tällöin tilat kävivät hyvin ahtaiksi.

Yhdelle hengelle tarkoitettuun selliin majoitettiin viisikin vankia. Neljä vankia mahtui kerrossänkyihin sellin molemmin puolin - ja viides vanki nukkui ikkunan alla höyläpenkillä. Höyläpenkkiä tarvittiin siihen, että päivisin selleissä tehtiin töitä.