Elinkeinot

Pyyntielinkeinoilla oli ratkaiseva merkitys asutuksen syntyyn. Ansapyynnillä oli elannon saamisessa iso rooli. Käpälälaudat, liskut, loukut ja monet muut ansat moninkertaistivat saaliin. M.m Peuraa pyydettiin kaivamalla ansakuopia.

Metsänriista kuului ruokavalioon, nahat muokattiin asusteiksi ja vaihdannan välineiksi. Aseina oli varsi- ja käsijouset sekä keihäät ja nuijat. Jousiveroa kannettin jokaiselta 15 vuotta täyttäneeltä mieheltä joka pystyi virittämään varsijousen. Tuliaseita oli sotilaskäytössä. mutta myös talokkaat hankkivat niitä metsästystarkoituksiin.



Eläinten nahoista saatiin merkittävää lisätuloa. Veronahka oli käytössä oleva veron maksuyksikkö. Orava, kettu, näätä ja kärppä olivat tärkeimmät turkiseläimet, niille oli määrätty rauhoitusaika jota rikottiin jatkuvasti. Niiden pyyynti oli kiellettyä puolipaaston ja pyhäinmiesten päivän välisenä aikana. Eläimillä tuli olla tiheä kunnollinen talvikarva jotta se kelpasi markkinoille.

Limingan talvikäräjät 21.01.1543. Matti Jönssinpoika Laitasaaresta tuomittiin 40 mk:n sakkoon - hän oli myynyt Marcus Fordelille 14 näätää sen rauhoitusaikana. Fordell oli ko. vuonna Torniossa kauppiaana. Vuosien 1563-1565 Kemin Lapin veronkannosta huolehti Limingan vouti Hans Svenske, kirjurinaan hänellä oli Macus Fordell, jonka sanotaan hankkineen itselleen ns. pirkkalaisoikeudet. Kymmenysluettelo v 1599 mainitsee hänet vanhaksi lapinkirjuriksi ja vuotta myöhemmin häntä sanotaan pirkkalaiseksi.




Kuningas Kustaa Vaasa sanoo vuonna 1544 panneensa merkille kuinka maaseutukauppiaat, aatelismiehet, talonpojat ym. asukkaat rikkovat hänen kaupasta annettuja sääntöjä vastaan, käymällä kauppaa venäläisten kanssa, jotka joka vuosi saapuivat Oulunsuuhun kaupantekoon.

"Nämä venäläiset kuljettavat valtakuntaan vahingollista kalua, kuten kintaita, vuotia, palttinaa, päähineitä, sekä muuta roskaa. Kuitenkin maakauppiaat hankkivat venäläisille kaikkein parhaimpia tuotteita mitä tässä valtakunnassa on saatavana, nimittäin vaskilevyjä, helmiä, turkiksia, ja muita arvossaan pysyviä tavaroita".

Kuningas määrää voutiensa estämään tällainen toiminta. Kielloista huolimatta kauppaa käytiin venäläisten kanssa. Syyllisiäkin tuomittiin.

Limingan käräjät v 1549 Henrik Hämäläinen Laitasaaresta tuomittiin 40 markan sakkoon turkisten myynnistä venäläiselle.

Limingan talvikäräjät 19.01. 1549 17 ja Savonkylän (Utajärven) ja Laitasaaren miestä tuomittiin rauhoitusajan rikkomisesta 3 mk:n sakkoihin. Olli Oravainen, Antti Lievoinen,Olli Torvinen, Pekka Montaneuvoinen, Hans Siira, Olli Kaupinpoika, Paavo Raapana, Paavo Vammasilmä, Paavo Sanginjärvi, Hans ??. Caup P??, Jusse P??, Matti Rati, Olli Pelkoinen, Pekka Siira, Olli Tomperi ja Mauno Konti. Kaksi viimeistä Laitasaaresta

Limingan talvikäräjät v.1558, Laitasaaren Mikko Pentinpoika, Olli Jaakonpoika, Henrik Tomperi, Simon Tikkanen, Claes Laurinpoika, Henrik Hämäläinen, Ludvig Pekanpoika, tuomittiin kullekin 3 mk, sakkoa. Miehet olivat menneet oravametsälle pyhäinmiestenpäivänä.

Vuoden 1569 veroparselin mukaan saatiin seuraavia eläinten nahkoja: Harmaa eli Oravannahka, kärpännahka, näädännahka, ilveksennahka, punaketunnahka, ristiketunnahka, hirvennahka, peurannahka, ahmannahka, vesikonnahka, sudennahka, karhunnahka. Hirviä ja peuroja hiihdettiin kevättalvella, kun hanki kantoi suksimiehen. Eripituisten suksien oikean jalan lyhyttä potkusuksea sanottiin "kalhuksi eli sivakaksi" ja vasemman jalan pitkä liukumasuksi oli nimeltään "lyly". Pyyntiretkillä hiihtäminen oli kovaa työtä, joka saattoi kestää päiväkausia. Hiihtotaito kuului erottamattomana osana metsänvaraiseen elämänmuotoon.

Lohta ja kapakalaa

Merkittävät saaliskalat olivat lohi, siika ja hauki. Runsaat lohisaalit ajoittuivat Eskonpäivän 12.06 ja Marketanpäivän 13.07. välille, jolloin lohen nousu Oulujokeen oli kiivaimmillaan. Haukea kalastettiin kesäisin kaukana Kainuun järvillä.

Lohivoudit apajilla. Kuningas Kustaa Vaasa uudisti verokirjanpidon v.1524. Maakirjaan kirjattiin kaikki verotettavat talonpojat, eriteltynä perintö, -kruunun, -ja rälssitilat lääneittäin, pitäjittäin ja kylittäin, sekä maksettavaksi määrätyt verot. Näin hän sai luotettavamman tiedon verotuloista. Lohisaaliit alettiin kirjata ja niistä kannettiin vero.

Oulujoen lohella oli erittäin suuri merkitys ihmisten toimeentulolle ja alueen kehittymiselle. Kuningas asetti erityiset lohivoudit valvomaan pyyntiä ja kantamaan verot.

Vouti Lars Fordellin palveluksessa oleva kirjuri Nils Peersson nimitettiin lohivoudiksi. Hänen tuli valvoa Oulun,-Iin,-ja Kemijoen lohenpyyntiä. Koska alue oli laaja niin Oulujoella lohivouteina toimivat Hans Tysk (1558 - 1570) ja Erik Kranck (1564-1579) He valvoivat saalismääriä sekä lohen suolausta kun se suolistettiin ja pakattiin puisiin tynnyreihin. Isänsä jälkeen v 1600 Oulujoen lohivoudiksi tuli Hannu Erikinpoika Krakka,

Kruununverojen lisäksi Turkan ja Torven padoilta perittiin verokymmenykset, se tarkoitti, että joka kymmenes kala mitattiin ulos kruunun - ja papinverona. Turkan padosta näitä kymmenyksiä kertyi v.1558 kahdeksan tynnyriä ja Torvenpadosta (Muhospato) kuusi tynnyriä. Vuonna1563 arvioitu saalimäärä oli molemmista padoista yhteensä 140 tynnyriä eli 2800 leiviskää (23800 kg), yksi tynnyri veti 20 leiviskää (170 kg). Kokonaissaalislukuja 1500 luvulta ei ole käytettävissä, mutta veroina kannettiin 20 tynnyriä, joka jaettiin puoliksi kruunun ja Limingan kirkkoherran kanssa. Karkeasti arvioiden kirkkoherralle meni sama määrä lohta kuin padolla pyytäneille 10 talonpojalle yhteensä.

Turkan padolla kalasti 80 - ja Torvenpadolla 50 talonpoikaa v.1560. Heiltä kruunu kantoi vielä erikseen henkilökohtaista vuotuista lohiveroa. Talonpojalle maksettiin lohesta varsin alhaista hintaa. Jos vero olisi maksettu voilla, niin viisi lohileiviskää vastasi yhtä voileiviskää. (1.leiviskä = 8.5 kg)

Käräjäkirjoista ilmenee, että aina ei oltu naapurien eikä viranomaisten kanssa sopuisia Tappelunnujakat jotka usein olivat humalapäissään tapahtuneita, metsästys -ja kalastusrajoitusten rikkomukset, sekä niittyriidat työllistivät tuomareita ja lautanmiehiä, Lautamiehenä toiminut Matti Raati Sotkajärveltä oli usein sakotettuna tappelujen vuoksi.

Limingan tavikäräjät 21.01.1543 Paavo Maunonpoika Laitasaaresta oli lyönyt Oulunsuulaista Kauppi Hasua päähän josta hänelle langetettiin 3 mk sakko.

Limingan tavikäräjät 21.01. Pekka Ollinpoika ja Pekka Kyllinen Laitasaaresta tapelleet seurauksena että molemmat olivat saaneet mustelmia, molemmille 3 mk:n sakko.

Limingan tavikäräjät 21.01.1543 Matti Klaesson löi Mauno Maunonpojan mustelmille Matti Klaesinpoikaa sakotettiin 3 mk.

Limingan kesäkäräjät 07.07.1543 Paavo Jalimpi Kujenpolvesta ja Matti Raati Sotkajärveltä tapelleet molemmille sakkoja 3 markkaa.

Limingan kesäkäräjät 05.07.1546 Laitasaarelainen Ludvig Pekanpoika oli lyönyt Matti Raatian mustelmille, Ludvig Pekanpoikaa sakotettiin 3 hopeamarkalla (4534:28, mf ES817).

Limingan Käräjät v.1558 sakkoluettelo. Lohivoudit valvoivat luvatonta pyyntiä, jota harjoitettiin kaikin keinoin. Laitasaaren Valkolan talon isäntä Klaes Heikinpoika Valkola jäi kiinni salakalastuksesta. Hän oli poikansa kanssa vetänyt nuottaa Torvenpadon alapuolella, joka oli kielletty edesvastuun uhalla. 40 markan sakkotuomio siitä annettiin.

Limingan käräjät v 1558 sakkoluettelo. Mikko Laurinpoika 3 mk sakkoa Henrik Hämäläisen lyömisestä molemmat Laitasaaresta.

Limingan Käräjät v.1558 sakkoluettelo Hannu Maunonpojalle 3 mk sakkoa Henrik Klaessonin pahoipitelemisestä molemmat Laitasaaresta.

Limingan käräjät v 1563 sakkoluettelo Kruunun asettamista kielloista ei piitattu kun salakalas-tuksesta kiinni jäänyt Klaes Klaesinpoika Valkola oli jälleen Limingan käräjillä vastaamassa. Kiinni jäädessään hän oli hyökännyt kuninkaallisen majesteetin palvelijan (lohivoudin) kimppuun lyömällä tätä kirveen hamarapuolella.

Limingan käräjät v.1563 sakkoluettelo Lauri Ludvikinpoika Laitasaaresta lyönyt Henrik Koljosta, sakkoa 2 mk

Limingan käräjät v.1563 sakkoluettelo Henrik Koljonen tapellut Ludvig Pekanpojan kanssa, sakkoa 2 mk

Ii:n talvik.29.01.1568: 1500 luvulla oli vain kahdenlaisia rangaistuksia sakko tai kuolemantuomio sakon ylärajana pidettiin 40 mk mutta siveysrikoksista jopa 80 mk. Miehen tapostakin selvisi sakoilla M.m. Pehr Andersson Kiimingistä tuomitaan 13 mk:n ja 2 äyrin sakkoihin Pehr Helxxx ? surmaamisesta.

Gestila By - Kestilänkylä

Kylä mainitaan vanhoissa asiakirjoissa Sen muodostivat talot Gesti, Vjinic, Flitte, Hardige, Konthi ja Lodvick. Kylän sijanti voidaan määrittää nykyisen Korivaaran, Montan -ja Muhoslammen sekä Muhosjoen alajuoksulla olevalle alueelle. Saksalaiset kauppiaat halusivat osansa Oulujoen lohesta ja tänne muutti pysyvästi saksalaisperäistä väestöä. Heitä nimettiin Gesteiksi joka tarkoitti vierasperäistä kauppiasta. Ei liene sattuma, että talot sijaitsivat lähekkäin yhdessä Oulujoen tärkeimmistä lohenkalastuspaikoista Tästä alueesta muodostui myöhemmin Muhoksen pitäjän keskupaikka.

Turkan pato Oulunsuun kylässä. Noin kaksi merimittaa merestä (1 merimitta = n. 7 km) muhoslaisilla oli vanha nautintaoikeus Turkanpatoon.

Marjamaan pato Marjaniemenkohdalla, se sijaitsi Laitasaaren kylässä noin 2 peninkulmaa eli noin 20 km kirkosta alavirran suuntaan. Tieto on rovasti Jacop Frosterukselta vuodelta 1688. Paikka on nykyisen Päivärinteen sairaalan tienoilla. Pato särkyi 1640-luvulla tulvan ja jäitten lähdön seurauksena, eikä sitä rakennettu uudelleen moniin vuosiin.

Torvenpadon (Muhospato) kerrotaan olevan Turkan padosta "neljä merimittaa" ylempänä (n.28 km). Pato sijaitsi Viinikan - Kestin talojen kohdalla sulkien Oulujoen Hämälänsaaren ja Viinikan rannan välisen väylän. Pyhäkoskessa oli lukuisia rantapatoja, koskea pidettiin hyvänä pyyntipaikkana 1600-luvun alussa. Pyhäkosken kalastajat olivat Laitasaaren, Muhoksen ja Pyhänsivun talonpoikia.

Kieksin eli Tikkasenrannanpato.

Simo ja Henrik Tikkanen Muhoskylältä hallitsivat Pyhäkoskella olevia maitaan.

Järvikalastus

Oulujärven erämaa oli jo 1300-luvulta Pohjanlahden rannikon silloisen Rannan pitäjän talonpoikien nautinta-aluetta. Rannikolta tehtiin säännöllisiä kalanpyyntiretkiä Oulujärvelle ja siihen laskevien vesistöjen latvavesille saakka. Vaikka alue tuolloin kuului Pähkinäsaaren rauhan sopimuksen mukaisesti Novgorodille, käytännössä sitä kuitenkin hallitsi Korsholmanlääni ja kirkollisesti Turun hiippakunta.

Laitasaaren kokonaistalo-luvuksi on kirjattu vuonna 1560 26 taloa, joista 24 haapiota osallistui Kainuun järvikalastukseen (Kainuun historia I). Kapahauki muodosti merkittävän tulolähteen Laitasaaren talonpojille. Järvikalaa ei pyydetty vain omaan käyttöön vaan sillä oli myös markkinoita ja osa veroista maksettiin kapahaukena.

Muhoslaisilla oli 1500-luvulla useita eräsijoja Sotkamon Kiimasjärvellä, Sapsojärvellä, Kuhmon Lammasjärvellä, Lentuanjärvellä, Vieksissä, Hyrynsalmen Hyrynjärvellä, Salmijärvellä, Nuottijärvellä ja Luvanjärvellä, sekä Suomussalmen Kiannalla. (Lähde Kainuun historia I. Matti Huurre, Jorma Keränen)

Hauenpyyntiin lähdettiin jo keväällä kalan kutuaikaan, jolloin saalit olivat varmempia. Kalan säilyvyys turvattiin kuivaamalla, hapattamalla ja myöhäissyksyllä jäädyttämällä, jolloin se säilyi pitkälle talveen. Saaliit tuotiin Oulun satamaan myytäväksi. Kapahauki muodosti merkittävän tulonlähteen, sillä oli vientimarkkinoita Tukholmaa ja Rääveliä (Tallinna) myöten.

Kustaa Flince kirjoittaa kuninkaalle vuonna 1552:

"Venäläiset kiertelevät kylästä kylään huijaten talonpoikia, myyvät omaa tavaraansa korkeimmasta ja anastavat talonpoikien tuotteet polkuhinnasta vaihtaen mm. hamppu leiviskällä (1. leiviskä = 8.5 kg) kiihtelyksen (1 kiihtelys = 40 kpl) oravannahkoja ja ottavat kyynärästä (1. kyynärä 59.5 cm) kapeaa sarkaa 2 äyriä ja enemmänkin. Kun talonpojat palailevat kesäisin haukivesiltään saaliineen, keinottelevat venäläiset heidän saalinsa polkuhintaan ja laskevat sitten Oulun suuhun myyden saaliin monenkertaisella voitolla porvareille"

Veroluettelon mukaan vuodelta 1560 järvillä kalastaneilta haapioilta kannettiin kuivattua haukea 2 kipuntaa ja 8 leiviskää eli 408 kg. (lähde Oulujokilaakson historia Huurre, Vahtola) Vuoden 1569 veroparselin mukaan kapahaukea oli eniten käytetty maksuvälineenä.

Henrik Hämäläinen (Hämelen) Laitasaari (Hämälä) kalasti kahdella haapiolla v. 1554 Sassarjärvellä Kainuussa.

Olli Tomperi lautamies v. 1560-1570 Muhos Perukka Veroluettelo v.1554. Kalasti kahdella haapiolla Sassarjärvellä Kainuussa.

Henrik Tomperi Muhos Perukka. Veroluettelo v. 1554. Kalasti kahdella haapiolla Sassarjärvellä Kainuussa.

Klaes Hannunpoika Valkola Laitasaari (nyk Koivikko). Veroluettelo v.1554. Kalasti kahdella haapiolla Sassarjärvellä Kainuussa.

Simo Simonpoika Tikkanen, Muhos. Veroluettelo v. 1558 mainitsee hänellä olleen 2 haapiota ja 50 verkkoa, joista veroa 4 leiviskää haukea.

Henrik Klaavunpoika Valkola Laitasaari (nyk. Koivikko). Veroluettelo v. 1558 mainitsee hänellä olleen 1 haapio ja 28 verkkoa, joista veroa 2 leiviskää.

Paavo Ollinpoika Muhos Perukka. Veroluettelo v. 1558 mainitsee hänellä olleen 1 haapiota ja 37 verkkoa, joista veroa 2 leiviskää.

Antti Karjalainen Muhos Perukka. Veroluettelo v. 1558 mainitsee hänellä olleen 1 haapio ja 30 verkkoa, joista veroa 2 leiviskää haukea.

Mauno Maunonpoika Konthi Muhos Perukka. Veroluettelo v. 1558 mainitsee hänellä olleen 1 haapiota ja 28 verkkoa, joista veroa 2 leiviskää haukea.

Lasse Moilanen eli Rautia Kähkönen Laitasaari. Veroluettelo v. 1558 mainitsee hänellä olleen 1 haapio ja 30 verkkoa, joista vero 2 leiviskää haukea. Rautia-nimen hän sai siitä, että hän harjoitti sepän ammattia.

Loduick Pekanpoika Lotvola Muhos Honkala. Loduick mainitaan eräjärvikalastuksen "kuninkaana". Veroluettelo v 1558 mainitsee hänellä olleen 3 haapiota ja 87 verkkoa, joista veroa 6 leiviskää (51 kg) haukea vuonna 1562. Laitasaarelaiset kalastivat Sassar-, Kärneksen, Vieksin, Kiimas-, Nuas ja Lentojärvellä, jotka sijaitsevat Oulujoen vesistön yläjuoksulla, Suomussalmen, Kuhmon ja Sotkamon alueilla.

Keväällä 1588 talonpojat olivat Kainuun haukivesillä, kun vihollinen surmasi heidät ja ryösti saaliit, poltti verkot, muut pyydykset ja haapiot.

Kirkkoherra Henrik Larsson Lithovius kirjoittaa Oulun satamassa 18. ja 19.07.1588 "Laitasaaren, Oulunsuun, Kempeleen, Temmeksen, Limingan ja Lapinniemen kylistä oli lähtenyt noin 100 hengen ryhmä haukivesilleen Kainuuseen". (S.V.A.4780:137, 4783: 106)

Karja- ja maatalous

Metsästys ja kalastus oli vielä pääasiallinen elinkeino, mutta maanviljely ja karjanhoito nousivat kalastuksen vertaiseksi. Peltoalat ja karjanmäärät olivat pieniä ja luonnonniityt muodostivat elinehdon karjanpidolle. Lehmiä pidettiinkin aluksi pelkästään lannan tuottajana peltotilkkujen höystämiseen, lehmiä hyödynnettiin merkittävissä määrin myös voin tuottajana. Maidosta valmistettiin piimää, juustoa sekä voita.

Limingan karjaluettelot 1500-luvulta ovat puutteelliset. Lehmien lisäksi oli muitakin kotieläimiä. Sikoja, lampaita, härkiä sekä nuorta ja pientä karjaa ja hevosia oli jokivarren talonpoikien karjasuojissa.

Ludvig Pietarinpoika asui nyk. Honkalankylässä. Hänellä oli peltoa vuoden 1570 syynäyksessä 26 panninalaa (1.pa = 0,2464 ha. yht; 6.4 ha). Lehmiä hänellä mainitaan olleen vuonna 1567 20 päätä. Vuoden 1565 maakirjasta ilmenee, että hänen lehmiensä tuottamasta maidosta kirnuttiin 23 leiviskää voita (n. 195 kg).

Härkää käytettiin vetojuhtana, koska se tuli toimeen vähällä ja vaatimattomalla ravinnolla. Sitä ruokittiinkin ohran ja rukiin oljilla. Härille ei tarvinnut viljellä heinää vaan pellon tuotto saatiin leipäviljalle. Hevonen vaatii ravinnokseen heinää, sekä kauraa. Hevosen omistaminen oli riskaapeliakin, koska kruunu takavarikoi talonpoikien hevosia jatkuvasti armeijan tarpeisiin. (Pappa Leskisen Kylmäläkylässä käytti härkää vetojuhtana pelto- ja metsätöissä vielä 1950-luvulla)

Hevonen oli isännän ylpeys, jota tarvittiin kirkko- ja markkinareissuihin. Kruunu velvoitti myös virka-matkoilla olevien virkamiesten majoittamista, syöttämistä ja kyyditsemistä.

Pienillä peltoaloilla viljeltiin ohraa, ruista, kauraa ja naurista. Peltotilkut aidattiin samoin kuin pihapiirit. Ohra- ja ruisleivät olivat keskiaikaisen ruokavalion perusta (Klemettilä 2007, 43). Niistä keitettiin myös puuroja ja vellejä. Vuosien 1542-1590 aikana oli useita katovuosia. Rutto riehui kansan keskuudeessa 1564-65, 1570-71 ja 1588. (Tarttuva kuumetauti, jonka aiheuttaa Yersinia pestis -bakteeri.)

Kunigas Maunu Erikinpojan 1347 maalaissa ja Kristoffer -kuninkaan uudistetussa maalaissa 1442 annettiin ankarat ukaasit:

Jokaisen talonpojan piti omistaa humalatarha tai maksaa sakkoa. Humalaa tarvittiin oluen panossa. Humala oli arvostettu oluen mauste, joka paransi juoman säilyvyyttä. Olut puolestaan oli tavallisin juoma sekä arkena että juhlana. Suolalla säilötty kala ja liha vaativat paljon juotavaa, eikä vesi aina ollut juomakelpoista. Olutta siis kului huomattavia määriä. Oluen mausteeksi käytettiin myös suopursua, siankärsämöä tai katajanmarjoja, myös kuusen tai männyn käpyjä. Nämä antoivat juomalle sen tietyn karvauden ja aromaattisuuden. Arkkipiispa Olaus Mangnus kehuskelikin suomalaista olutta. Humalan kulutus oli vuosittain jopa 9 kiloa henkeä kohden. Olut oli kansan tärkein juoma ja nautintoaine.

Kuormasta syöntiä

Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Lars Fordellin Pohjanmaan kihlakunnan tuomarin virkaan heinäkuun 5 pvä 1555. Palkkiokseen Fordell sai periä kihlakunnan tuomarin veron, josta hän suoritti kuninkaalle vuosittain 10 tynnyriä voita. (Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II Armas Luukko)

Verot kannettiin maan tuotteina kuten, viljana, heininä, voina, lihana, kalana, riistana ja turkiksina. Voutien tuli merkitä mihin tarkoituksiin kannetut verot käytettiin. Voudit kirjasivat taloja autioiksi vaikka ne eivät sitä olleet. Näin ollen voutien oli helppo syödä kuormasta. Kun verot kannettiin luontaistuotteina, hävikki oli muutenkin suurta. Tuotteet pilaantuivat helposti ja vain murto-osa saatiin toimitettua Tukholmaan asti.

Lars Fordell oli noihin aikoihin erittäin arveluttavassa asemassa, sillä hänellä oli hallussaan Pohjois-Pohjanmaan hallinto- ja tuomiovalta samanaikaisesti. Hän oli rahanahne kauppias, joka käytti suurta valta-asemaansa omaa etuaan unohtamatta, keräten näin valtavan omaisuuden. Hänen oman voiton tavoittelunsa ei ollut kuninkaan mieleen, koska Kustaa Vaasan kuoltua seuraava kuningas Erik XIV ei vahvistanut hänen virkaansa vaan Fordell menetti sen vuonna 1560.

Tervaa Kruununlaivastolle

Kansan toimeentulo oli riippuvainen myös metsien hyväksikäytöstä. Limingan talvikäräjillä 1543 sakotettiin "kaikkia Savon talonpoikia metsänhaaskuusta 3 markkaa itse kutakin". Savon talonpojilla tarkoitettiin nykyisen Utajärven (Savon-kylä) alueella asuvia. Ahmasjärven ja Rokuan alueella olevat laajat hiekkakankaat ja mäntyvaltaiset metsät olivat liian arvokkaita kaskeamiseen. Tervanpoltto oli taloudellisesti kannattavampaa kuin kaskenpoltto. Oulujokivarren tervantuotannon kaupallisen tuotannon aloittamisajankohdasta on vain arveluja luotettavien lähteiden puuttuessa.

Kuningas Erikin käskykirje 20.8.1566, jossa hän käskee hankkia Pohjanmaalta laivastonsa tarpeisiin muutamia satoja lästejä tervaa (1 lästi = 2440 kg).

Kuningas Juhana III käskee 17.2.1575 ostamaan tervaa nimenomaan Pohjanmaalta. Vuonna 1592 15. päivänä tammikuuta hän kirjoittaa Pohjanmaan voudille Thomas Jöranssonille hankittavaksi laivojensa varustamiseen liinaa ja tervaa. Hän määräsi jokaisen talonpojan suoritettavaksi kolme kyynärää liinaa (1. kyynärä = 59.5 cm) ja kolme kannua tervaa (1 kannu = 2.6171. litr). Kun jokamies määrättiin tuottamaan tervaa, siitä tuli yleinen tienakeino.

Tervaksina käytettiin myös pihkaisia männyn kantoja ja kuivuneita keloja. Yleinen hankintakeino oli kolota ja pihkaannuttaa mäntyjä kolmen peräkkäisen vuoden aikana aina usean metrin korkeudelle asti. Tervan valmistuksesta tuli monelle jokivarren asukkaalle välttämätön toimeentulon keino. Tervanpoltosta saadut tulot antoivat talonpojille lisää vaurautta ja turvallisuutta. Tervanpoltto vapautti talonpojan vuodentulosta riippuvasta elinkeinosta. Kun tervalla oli kysyntää oli se vakaa ja tulolähde. Tervanpoltto oli talonpojalle keino välttää miesten ja hevosten viemisen sotaan ja se mahdollisti erilaisten mukavuuksien ja ylellisyystavaroiden hankkimisen.