Esihistoriallisten ihmisten hiustyylit

Jo kivikauden ihmisen mielestä vapaasti reuhottavat hiukset olivat epämukavat. Niinpä hiukset jo tuolloin pyrittiin saamaan hallintaan ja käytettiin erilaisia, alkeellisia leikkuuvälineitä ja kampoja.

Primitiivisissä luonnonkulttuureissa hiuksia käsiteltiin erilaisin tavoin myös uskonnollisen riittien yhteydessä, ne saatettiin leikata kokonaan poiskin. Joskus niitä kovetettiin tuhkalla, rasvalla tai savella. Seremoniakampausten yhteydessä hiuksiin kiinnitettiin myös mitä erilaisimpia esineitä, kuten luukoristeita, lehtiä ja kukkia.

Etiopialaisen pojan hiusleikkaus.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Rod Waddington

Nuorella Johannes Kastajalla oli pitkät, kiharretut hiukset.

Muinaisten sivistyskansojen hiustyylit

Veistoksista ja myös maalauksista näemme, millaisia hiustyylejä ovat suosineet muinaiset sivistyskansat, kuten babylonialaiset, assyrialaiset, minolaiset, egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset.

Minolaisella kaudella sekä miehillä että naisilla oli pitkä tukka, joka oli kammattu koristeellisesti ja jossa oli edessä kiharoita. Samanlaisina liehuivat myös babylonialaisten ja assyrialaisten hiukset. Pitkät hiukset kuuluivat lähinnä vain yläluokalle, kun tavallinen kansa leikkasi hiuksensa lyhyiksi.

Egyptissä miehillä oli keskipitkä, kiharrettu, pään muotoja seuraileva tukka, naisten hiukset olivat pitkät.

Ateenalaiset nuorukaiset leikkasivat hiuksensa lyhyiksi.

Kreikkalaisten hiusmuodit seurailivat 500-luvulle eaa. saman aikakauden assyrialaista tyyliä; takana oli pitkät hiukset ja otsalla kiharoita. Myöhemmin naiset kiersivät takatukkansa sykerölle tai kiharsivat sen lyhyeksi. Klassisena aikana ateenalaispojilla oli pitkä tukka, jonka he varttuessaan leikkasivat lyhyeksi ja uhrasivat näin hiukset miehuuden jumalalle.

Tasvallan ajan roomalaiset osoittivat moraalinsa ankaruutta, leikkaamalla miesten hiukset lyhyiksi. Naiset tekivät hiuksistaan sykerön tai peittivät ne hunnulla. Kun keisarikunta alkoi rappeutua, ilmeni se hiuksissa niin, että miesten hiukset alkoivat pidentyä ja naisten hiuksissa erilaiset kampaukset alkoivat lisääntyä.

Bysantin hiusloistoa

Loistokkuudesta ja ylellisyydestä nauttinut bysantti kulki hiusmuodissakin omia teitään. Upeita kampauksia koristeltiin jalokivillä ja kultakäädyillä. 600-luvulla paavi yritti hillitä bullalla hiusten ylenpalttista koristelua, mutta hyvin huonolla menestyksellä. Näiden itämaisten kampaustyylien vaikutus heijastui Eurooppaan erityisesti ristiretkien jälkeen 1200-luvulla.

Keskiajan hiustyylit

Keskiajalla hiukset aseteltiin yksinkertaisesti. Vapailla miehillä oli pitkä, kiharrettu tukka, orjilla lyhyt. Naitujen naisten hiukset olivat peitettyinä, neitojen valtoimina tai palmikoilla. 1200- 1300-luvuilla palmikot alettiin kiinnittää ylös, ensin niskaan ja myöhemmin korvallisille. Tällainen kampaus teki geometrisen vaikutuksen.

Muotokuvassa Marie de Bourgogne (1457 - 1482). Paljas, korkea otsa ja hiuksissa Hennin-hilkka, pehmeässä kääryleessä jalokivikoristeiset leveät nauhat ja vielä läpinäkyvä huntukin.

1300-luvun lopulta 1400-luvun loppupuolelle korkea otsa oli muodissa. Otsan korkeusvaikutelmaa korostettiin niin, että hiuksia ajeltiin edestä ja tukka kammattiin nutturaksi niskaan. Hennin oli 1400-luvulla suosittu - se oli syyrialaisperäinen, kartiomainen hilkka.

Länsi-Euroopassa tavoiteltiin toista äärimmäisyyttä eli hiusten äärimmäistä korkeutta. Kasvoja reunustivat taidokkaasti kammatut hiuskehykset ja tällä hiusten asettelulla saattoi olla korkeutta jopa puoli metriä. Miehillä pitkä tukka oli edelleen yleinen, mutta normannilaisvaikutuksen myötä he leikkasivat tukkansa lyhyeksi.

1400-luvun alussa tuli muotiin leikkaus, jossa päälaelle jätetyt pitkät hiukset kammattiin niskaan ja korvalliset leikattiin lyhyiksi. Vasta 1500-luvulla miehet alkoivat luopua pitkistä hiuksistaan ja lyhyistä hiuksista tuli suositut suurimmassa osassa Eurooppaa. Tämän hiusmuodin luoja ja edelläkävijä oli Ranskan Kaarle Kaunis.

Hiusten leikkaamista ei jätetty vain oman harkinnan varaan, vaan Englannissa Henrik VIII:n edikti vuodelta 1535 määräsi, että kaikkien hovin miesten oli leikattava tukkansa. Henrik itse näytti tässä esimerkkiä.

Hiusmuotia 1600- ja 1700-luvuilla

Naisilla hiukset olivat 1600-luvulla korkealla ja koristeellisesti. Erityisesti Venetsiassa ja Ranskassa tukka sävytettiin punertavaksi. Sitten korkeus vaihteeksi alkoi väistyä ja tilalle hiusten asetteluun tuli leveys. Myös irtolisäkkeet ja peruukit elivät suosionsa huippuaikoja. Ranskassa kuningas Ludvig XIV määräsi allonge-peruukin käytön pakolliseksi sekä aatelisille että upseereille.

1700-luvulla miesten hiusten koristeellisuus saavutti ennennäkemättömät mitat. Pitkiä hiuksia pöyhötettiin ja täyteläistettiin rullilla, kiharoilla ja irtohiuksillakin. Sekä miehet että naiset käyttivät hiuksiinsa hajustettua puuteria, jota varten tarvittiin erillisiä puuterointihuoneitakin.

Portugalin kuningatar ja Espanjan prinsessa Carlota Joaquina Teresa Cayetana (1775 - 1830). Runsaasti koristeltu peruukki.

Naiset eivät suinkaan jääneet laisinkaan jälkeen miehistä hiuslaitteistojensa äärimmäisessä koristelussa. Hiuksiin asetettiin kukkakoreja ja jopa purjelaivojakin. Kampauksista tuli niin äärimmäisen korkeita, että esimerkiksi hevosvaunuihin päästiin sisään kumarrellen ja juuri ja juuri.

Hiusmuotia 1800-luvulla

Ranskan vallankumouksen myötä suureellisista ja liian aristokraattisiksi koetuista, korkeista hiusasetteluista alettiin luopua. Tilalle tulivat matalammat ja yksinkertaisemmat kampaukset.

Ranskan keisari Napoléon Bonaparte (1769 - 1821) ja Titus-tukka.

Miehillä oli Napoleonin aikana yksinkertainen Titus-tukka. Naiset jatkoivat peruukkienkin käyttöä mutta 1800-luvun puolivälin tienoilla he suosivat myös niukkalinjaista, antiikkia jäljittelevää kampausta. Myös naiset omivat itselleen Titus-tukankin. Jo 1800-luvun lopulla miehillä hiusten leikkaustapa oli lähes samanlaista, kuin nykyisinkin.

Ranskalainen näyttelijä Renée Adorée (1898 - 1933) ja kiharrettu polkkatukka.

Hiusmuotia 1900-luvulla

1900-luvun alkupuolella hiusmuodissa tapahtui vallankumous. Miehet leikkasivat hiuksensa entistäkin lyhyemmiksi. Naisilla suosioon tuli polkkatukka 1920-luvulla. Hiukset leikattiin tasaisen pitkiksi (bobbaus) tai niskasta lyhyemmiksi (singlaus). Polkkatukasta on erilaisia versioita ja hiukset voivat olla lyhyet tai olkapäihin asti ulottuvat.

Kestokiharrus-aineet keksittiin joskus 1900-luvun alkupuolella. Aluksi aineet olivat aika ärhäköitä ja hiukset kierrettiin rullille, joihin tuli sähköjohdot, koska kiharrinrullat kuumennettiin sähköllä. Toisinaan asiakkaat saivat palovammoja rullista, toisinaan sähköiskuja. Permanentti, joka tuli käyttöön 1920-luvulla, kesti niin pitkään, kunnes leikattiin pois ja hiukset olivat sellaisessa kunnossa mitä kuvitella saattaa. Hieman myöhemmin keksittiin "mullistava" kylmäpermanentti, jota ei tarvinnut enää keittää päässä, ja permanentin suosio lisääntyi.

Hiusmuotia 1940 - 1950 - 1960 - 1970-luvuilla

Naisten hiusmuoti on noudatellut vuosikymmenten ajan omia, mitä erilaisimpia suuntauksiaan. Hiukset on voitu muotoilla kullekin aikakaudelle jollakin tavalla tyypillisesti, tai sitten on suosittu vapaasti liehuvia luonnonhiuksia.

Aiemmin pää oli täytetty papiljoteilla, koko komeus peitetty huivilla ja sitten oli lähdetty hoitelemaan asioita. 1960-luvulla naisten hiusmuoti otti aimo harppauksen eteenpäin, kun keksittiin synteettiset peruukit, jotka saattoi laittaa päähänsä kuin pipon. Peruukki oli muotiasuste, eikä sen tarvinnut näyttääkään aidolta, omalta tukalta. Peruukkien kanssa saattoi sattua kommelluksiakin, sillä joskus peruukki saattoi yllättävässä tilanteessa luiskahtaa päästä, jolloin paljastuivat alle hiuspinneillä niputetut, rasvaiset omat kiehkurat.

Muotia vuodelta 1949

Hiukset liehuvat kauniisti tuulessa vuonna 1949, saksalaisessa muotilehdessä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © James Vaughan

Hiusmuotia 1950-luvulta

Kuvassa yllä hiukset ovat hyvin tiukasti muotoillut. Hiukset muistuttavat hieman kuin peruukkia, ja jos ajattelemme luonnollisesti laskeutuvia, vapaasti tuulessa hulmuavia hiuksia, niin tässä meillä on kyseessä äärimmäinen vastakohta. Kuivakkaa ja kuin pölyttynyttä, sanoisi hän, joka ei hiusmuodista mitään ymmärrä - mutta kaunista.