Punahilkka - Grimmin veljesten klassikkosatu
"Olipa kerran pieni herttainen tyttö, jota kaikki ihmiset rakastivat, mutta eniten kaikista
häntä rakasti hänen mummonsa, joka ei tiennyt mitä kaikkea hyvää hän olisi antanut
suloiselle lapselle."
Kerran hän lahjoitti tytölle punaisen hilkan, ja koska se oli kovin soma,
ei tyttö tahtonut mitään muuta päähinettä enää käyttää, ja siksi häntä ruvettiin
sen jälkeen kutsumaan Punahilkaksi.
Eräänä päivänä äiti sanoi tytölle:
- "Kuuleppas, Punahilkka,
tässä on palanen kakkua ja pullo viiniä, vie ne mummolle. Hän on sairas ja huonoissa
voimissa ja tarvitsee hiukan virkistystä. Lähde matkaan, ennenkuin tulee kovin kuuma,
ja kävele siivosti äläkä poikkea tieltä, muuten kompastut ja rikot pullon eikä mummolle
jää mitään juotavaa. Ja kun astut tupaan, niin älä unohda sanoa hyvää päivää, äläkä kurkistele
joka nurkkaan."
- "Kyllä minä teen kaiken sen", sanoi Punahilkka äidille kilttinä ja kuuliaisesti ja antoi kätensä
vakuudeksi.
Punahilkka ja susi kohtaavat
Niinpä Punahilkka lähti matkaan.
Mummo asui metsässä, puolen tunnin matkan päässä kylästä. Kun Punahilkka saapui
metsään, kohtasi hän ison suden. Mutta Punahilkka viattomana ei tiennyt, kuinka ilkeä eläin susi oli,
eikä osannut siis pelätä sitä laisinkaan.
- "Hyvää päivää, Punahilkka", sanoi susi reippaasti.
- "Jumal' antakoon, susi," vastasi Punahilkka ääni silti hieman väristen.
- "Minne sinä menet näin varhain, Punahilkka?"
- "Mummoni luo."
- "Mitä sinulla on esiliinassasi?"
- "Viiniä ja kakkua; eilen meillä leivottiin, ja sairaan
mummon pitää saada jotakin hyvää, jotta hän vahvistuisi."
- "Punahilkka, missä sinun mummosi asuu?"
- "Noin neljännestunnin päässä täältä metsässä, hänen mökkinsä
seisoo kolmen tammen alla, ja ympärillä kasvaa pähkinäpuita, etkö sinä sitä
tiedä", sanoi Punahilkka hieman närkästyneellä äänellä.
Susi tuumi itsekseen: "Tuo nuori, hento tyttö on mitä ihanin makupala, hän maistuu vielä
tuhat kertaa paremmalta kuin vanha, kurttuinen eukko. Jos olen ovela, niin sieppaan
molemmat suuhuni!"
Iloista laulelua kukkakedoilla
Susi jolkotteli
hetken aikaa Punahilkan rinnalla, sitten se sanoi maireasti:
- "Punahilkka, katsohan noita
kauniita kukkia, joita kasvaa metsässä, miksi et katsele ympärillesi? Luulenpa,
ettet kuule, miten suloisesti linnutkin laulavat ja livertävät? Sinähän astut vakavana
ikäänkuin olisit kouluun menossa, ja kuitenkin metsässä on niin hauskaa olla."
Punahilkkakin ihan kuin havahtui suven kauneuteen avaten silmänsä, ja kun hän näki,
miten auringonsäteet hyppivät puitten
lomassa ja kaikkialla kasvoi kauniita kukkia, tuumi hän:
- "Jos tuon mummolle
kukkakimpun, niin hän varmasti iloitsee. On vielä varhaista, joten ehdin poimia - tulenhan minä
sittenkin ajoissa perille."
Ja niinpä Punahilkka juoksi iloisesti laulellen metsään ja poimi kukkia. Ja poimittuaan yhden kukan hän
näki kauempana toisen, joka oli hänestä vieläkin kauniimpi, ja juoksi sitä
poimimaan ja joutui siten yhä syvemmälle metsään.
Susi nielaisee mummon suuriin suihinsa
Mutta susi ei aikaillut vaan läksi viivyttelemättä suoraan, juoksujalkaa
mummon talolle ja kolkutti jo kohta kiiluvin silmin ovea.
- "Kuka siellä?" huusi mummo sisältä heikolla, värisevällä äänellä.
- "Punahilkka, tuon sinulle kakkua ja viiniä, avaa heti ovi!"
- "Paina vain ovenripaa", sanoi mummo helpottuneena ja iloisena, "olen
sairas enkä jaksa nousta vuoteesta."
Susi painoi ripaa ja ovi lensi auki. Suoraa päätä ja sanaakaan sanomatta
susi astui mummon vuoteen luo ja nielaisi hänet suuriin suihinsa. Sitten
se puki kiireellä mummon vaatteet ylleen, pani myssyn päähänsä, kävi vuoteeseen ja veti
uutimet eteen. Tuvan hämärässä susi saattoi vuoteessa näyttää kauempaa ihan mummolta.