Iso paha susi syö Punahilkankin!

Tuskin susi oli sen sanonut, kun se samassa hyökkäsi kiinni Punahilkkaan ja nielaisi parilla hotkaisulla Punahilkka-rukan.

Kun susi oli tyydyttänyt halunsa, kävi se taasen vuoteeseen makaamaan ja alkoi, hetken ensiksi nautinnollisesti röyhtäiltyään, ääneensä kuorsata.

Metsästäjä pelastaa Punahilkan ja mummonkin!

Metsästäjä kulki mökin ohi ja tuumi:
- "Kylläpä tuo vanha vaimo kuorsaa, parasta käydä katsomassa, onko hänellä hätä."

Hän astui tupaan, ja kun hän tuli vuoteen luo, näki hän, että susi makasi siinä.
- "Täältäkö tapaankin sinut, vanha veikko", sanoi metsästäjä tyynesti, - "Olen etsinyt sinua jo kauan aikaa."

Hän aikoi ampua suden, mutta samalla juolahti hänen mieleensä, että susi oli ehkä syönyt mummon ja ehkäpä mummo oli vielä pelastettavissa. Niinpä hän ei ampunutkaan, vaan otti sakset ja alkoi leikata nukkuvan suden vatsaa auki. Leikattuaan vähän matkaa näki hän punaisen hilkan pilkistävän esiin ja sitten koko tyttö hyppäsi lattialle ja sanoi:
- "Huh, kuinka minä pelästyin, suden vatsassa oli hirveän pimeää!"

Sitten vanha mummokin tuli esille ja hänkin oli vielä hengissä, vaikka hänen olikin vaikea hengittää. Nyt keksi Punahilkka hakea kiireesti isoja kiviä, joilla suden vatsa täytettiin! Kun susi heräsi, aikoi se juosta kavalasti tiehensä, mutta kivet olivat niin painavat, että susi kaatui maahan ja kuoli siihen paikkaan.

Kaikki kolme olivat iloiset. Metsästäjä nylki suden nahan ja vei sen kotiinsa. Mummo söi rupatellen ja juoruillen kakkua ja joi viiniä, jota Punahilkka oli tuonut, ja tuli jälleen terveeksi. Mutta Punahilkka tuumi:
- "En koskaan enää poikkea tieltä metsään, kun äiti on kieltänyt."

Punahilkka ja mummo hoitelevat yhdessä seuraavan suden

Kävikinpä sitten kerran niin, että Punahilkka oli taas viemässä lämpimäisiä isoäidilleen. Eikös hänet taas yhyttänyt metsässä toinen iso sudenrontti, joka yritti mielinkielin houkutella Punahilkkaa poikkeamaan polultaan. Punahilkkapas ei suden houkutuksiin nyt langennutkaan, vaan jatkoi kiiruhtamalla matkaansa suoraan mummonsa mökille.



Perillä Punahilkka kertoi mummolleen kohtaamisesta suden kanssa ja siitä, kuinka tämä oli tervehtiessään luimistellut Punahilkkaa viirusilmillään todella ilkeän epäilyttävästi.
- "Aivan varmasti tuo susi olisi hotkinut minut suihinsa, jos en olisi pitänyt varaani ja kiiruhtanut tänne!" - sanoi Punahilkka ja kuulosti vieläkin hieman säikähtäneeltä.
- "Oih - susi saattaa tulla perässäsi tänne!" hätkähti mummokin ja kiirehti tilkitsemään mökin ovea kiireesti tiukasti kiinni.

Eipä mennyt kuin lyhyt hetki, kun mökin oveen koputettiin hyvin vaativasti!
- "Avaa pian, rakas mummoni! Olen Punahilkka ja tuon sinulle taas maukkaita kakkusia ja viiniäkin!" - kuului oven läpi melko möräkällä äänellä.

Mummo ja Punahilkka eivät avanneet ovea, vaan olivat sisällä ihan hiirenhiljaa. Harmaaturkki kierteli muutaman kerran levottomana mökin ympärillä ja loikkasi sitten mökin katolle. Sinne susi asettui odottamaan illan hämärtymistä ja sitä, että Punahilkka lähtisi paluumatkalleen kotiinsa. Silloin susi aikoi hiipiä Punahilkan perään ja hyökätä tämän kimppuun pimeyden turvin.

Mummo vanhana ja viisaana heti huomasi suden salajuonet. Talon edessä oli suuri kivisammio ja mummo sanoi hiljaa Punahilkalle:
- "Keitin eilen suuren kasan makkaroita. Kanna tuo keitinvesi tuohon sammioon!"

Punahilkka teki työtä käskettyä ja kantoi ämpärillä sammion piripintaan makkaranhajuista vettä. Nyttenpä makkaran haju kohosi kiihottavana sammiosta katolle suden pitkään kuonoon. Susi kurotti yhä alemmaksi nähdäkseen, mistä tuo vastustamaton tuoksu tuli. - Kurkotellessaan ja pitkää kaulaansa venytellessään se menetti otteensa katosta ja luiskahti mäiskähtäen sammioon ja hukkui siihen paikkaan!

Punahilkka palasi illan tullen iloisena hypähdellen kotiinsa - eikä kukaan enää ikinä tehnyt hänelle mitään pahaa!

Sen pituinen se.