Tunturisuden sivut
Blaupunkt Bahia. Kuvassa yllä vasemmalta saksalainen matkatelevisio - vuosi 1972.
Hitachi TU 75-301. Kuvassa yllä keskellä japanilainen matkatelevisio - vuosi 1970.
Sanyo T2 GOU. Kuvassa yllä oikealla japanilainen matkatelevisio - 1970-luku.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo

Matkatelevisio

Matkatelevisio mahdollisti television katselemisen myös kodin ulkopuolella, kuten vaikkapa kesämökillä. Pienikokoisena se soveltui myös kodin kakkostelevisioksi ja lasten ikiomaksi televisioksi lastenhuoneeseen.

Ensimmäiset matkatelevisiot olivat puukuorisia, mutta 1960-luvun lopulla puu vaihtui muoviksi. Samalla muotoilu sai futuristisia piirteitä. Suomaisiakin matkatelevisioita valmistettiin jo 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Valmistajia olivat esimerkiksi Asa ja Salora.

Kuvanlaatu alkuaikojen mustavalkokuvaisissa, akkuvirralla toimineissa matkatelevisioissa oli usein varsin heikko. Laitteen oman antennin avulla saattoi nähdä aikamoisia, puuroutuneita lumikuuroja, etenkin, jos katseli lähetyksiä jossakin syrjemmällä.

Vielä 1960-luvulla matkatelevisioiden myyntimäärät olivat pieniä, mutta suurta kasvua tapahtui 1970-luvulla. 1980-luvulla väritelevisio syrjäytti mustavalkotelevisiot ja tämä kehitys näkyi myös matkatelevisioissa.

Aga 4410

Aga 4410. Ruotsalainen, puukuorinen matkatelevisio - vuosi 1959.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Graetz Lady 911

Graetz Lady 911. Saksalainen, pieni ja kannettava matkatelevisio - vuosi 1965.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Asavisio 1336

Asavisio 1336 "Minivisio". Suomalainen, puukuorinen, suorakulmainen matkatelevisio - vuosi 1965.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Asa 3662 A Minivisio

Asa 3662 A "Minivisio". Suomalainen, pyöreäkulmainen matkatelevisio, punainen muovikuori. Valmistus alkaen vuonna 1971.

12-tuumainen Minivisio oli 1970-luvulla Suomessa kansan suuri suosikki. Kirkasvärisiä, kuten punaisia ja keltaisia Minivisioita myytiin 1970-luvun puoliväliin mennessä 25 000 kappaletta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Kurir 12800

Kurir 12800. Matkatelevisio, valmistajana Finlux - vuosi 1971.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Helsingin kaupunginmuseo



National TR 562 ES

National TR 562 ES. Japanilainen matkatelevisio - vuosi 1973.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Junost 401 D

Junost 401 D. Venäläinen, 12" mustavalkoinen matkatelevisio - vuosi 1975.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Sharp 12P-41N

Sharp 12P-41N. Japanilainen matkatelevisio - vuosi 1980.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma Copyright © Lahden kaupunginmuseo


Sony Micro

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Joe Haupt

Sony Micro Television, Model 5-303W - Japani, vuosi noin 1961

Model 5-303W oli Sonyn toinen mikrotelevisiomalli - ensimmäinen oli TV8-301 vuonna 1960. Näitä televisioita oli tarkoitus ensisijaisesti katsella autoissa. Model 5-303W oli oman aikakautensa kevein ja pienin televisio. Korkeus 12 cm, leveys 19,5 cm ja syvyys 18,5 cm. Kuvasta voi päätellä, että kuvaruudun leveys on runsaat 10 cm. Paino 4 kg. Se oli transistori-, ei putkitelevisio.

Kun Frank Sinatra oli vierailemassa Sonylla, hän ihastui tähän pieneen televisioon ja pyysi yhtä omakseen. Kun televisioon oli kuusi kuukautta myöhemmin tehty Amerikan markkinoiden vaatimat tekniset muutostyöt ja se tuli myyntiin siellä, toimitettiin Frank Sinatralle, joka oli filmaamassa Paramount Pictures studioilla, oma mikrotelevisionsa.

Maailman ensimmäinen, kannettava transistoritelevisio oli Philco Safari. Tämän vuonna 1959 valmistetun mikrotelevision kuvaruudulla oli kokoa kaksi tuumaa.

Lähteet
*Meillä kotona: Matkatelevisio toi viihteen myös mökkitupaan - näin puukoteloinen näköradio kehittyi futuristiseksi kansansuosikiksi
*Yle: Ylen historia
*Ylen tietoisku: Väritelevisiolupa
*Yle Uutiset: Philips lopettaa kodin viihdelaitteiden valmistamisen kokonaan
Tunturisusi Suomen Radiohistoriallinen Seura ry, Keskustelufoorumi: Helvarin nimen selitykset - Hiptronic/Viptronic - sekä monet muut yksityiskohdat
Tunturisusi Aalto-Yliopiston Sähköinsinöörikilta: Televisiotoiminnan alku Suomessa
*Tivi: Suomessa lähes tuntematon suuruus sai Emmy-palkinnonkin - Teräväpiirtotelevision suomalainen kehittäjä kuoli 88-vuotiaana
*Leena Järvelä: Väritelevision alkuvaiheet suomalaisessa televisioteollisuudessa
*Yle Uutiset: Sadan kilon televisiot ovat muisto vain
*Kouvolan seudun ammattiopisto: Television historiaa
*Tekniikka ja Talous: Ensimmäiset telkkarit valmistuivat Helsingissä 1955 - suomalaisen televisiovalmistuksen historia: minkä väri toi, sen litteys vei
*Wikipedia: Salora - Asa radio - Helvar - Finlux - Telefunken
*Filosofian tohtori Reino Tuokko: Radio ja televisio - Tiedon portaat WSOY 1967
*Blogi vanhoja mainoksia: Oy Fenno-Radio Ab
*Salon historiallinen museo SAMU: Televisio auki! -näyttely 16.6.2015 alkaen
*Valitut Palat: Näin alkoi television valtakausi Suomessa
*Tekniska Museet: Luxor Luma Vision
*Tiina Männistö: Helkama - Sata vuotta ilman pakkia
*Antero Tanninen: Suomalaisia radiolaitteita, Asa Radio Oy
*ASAradiomuseo / ASAmuseo
*Biografiakeskus: Teollisuusneuvos Arvo Sakrelius (1898 - 1979)
*Pörssitieto: Iskumetalli Oy
*Spectrum, WSOY: Televisiotekniikka
*Tutkija Helena Parviainen, Radio- ja tv-museo: Televis