Maailman ainut naislegioonalainen Ranskan muukalaislegioonassa - Susan Travers kävi auttamassa myös Suomessa talvisodan aikaan

Erityisesti sota-ajat muovaavat suuresti maailmaa ja synnyttävät uskomattomia elämäntarinoita. Susan Traversin elämänkohtalot ovat yksi näistä ihmeellisimmistä: miten yläluokkaisesta, tennistä harrastavasta tytöstä tuli sotien pyörteissä Saharan aavikkosodankäynnin sankari, jonka elämä oli täynnä seikkailua, urhoollisuutta ja intohimoa.

Naisia ei muukalaislegioonaan oteta. Historia tuntee kuitenkin yhden ainoan poikkeustapauksen ja hän on englantilainen Susan Travers (1909 - 2003). Susan Traversin tarina on sankaritarina, joka hakee vertaistaan. Hän syntyi Englannissa Kuninkaallisen laivaston amiraalin perheeseen, mutta vietti nuoruutensa Ranskassa. Näistä ajoista lähtien Susan koki, että vaikka hän saikin elää etuoikeutettua elämää "kullatussa häkissä", hän ei ollut kotonaan oikein missään. Vasta sodan sytyttyä hän kohtasi tehtäviä, joissa hän koki olevansa tärkeä - ja muukalaislegioonan hän sittemmin koki todelliseksi, omaksi perheekseen.

Toisen maailmansodan syttyessä hän hakeutui vuonna 1939 Ranskan Punaisen Ristin (Croix Rouge) palvelukseen, koska hänellä oli sairaanhoitajan koulutus. On syytä erityisesti huomioida, että Suomen talvisodan aikana Susan Travers oli vapaaehtoisena mukana ranskalaisessa ryhmässä, joka auttoi Suomea taistelussa venäläisiä vastaan, ja tässä yhteydessä hän myös kävi maassamme.

"Niinpä sitten lähdin maaliskuun 3. päivänä 1940 Pariisista Suomeen ranskalaisen siirto-osaston mukana, johon kuului kuusi ambulanssia, useita kuljettajia ja kuusi sairaanhoitajaa. Tämä kuului osana niin kutsuttuun Operaatio Petsamoon, ja meidän oli määrä antaa panoksemme sodassa Neuvostoliittoa vastaan Ranskan ja Suomen Punaisen Ristin alaisuudessa. Kahdeksan viikkoa aiemmin Ranskasta oli lähetetty aseistettu sotajoukko.

Unelmani suuresta seikkailusta kaukaisessa maassa romuttuivat kuitenkin nopeasti. Laskeutuessamme Tukholmaan saimme kuulla, että kolme ja puoli kuukautta kestänyt ankara talvisota oli päättynyt.

Meidät lähetettiin pieneen Noormarkun kuntaan, jonne perustimme tilapäisen sairaalan hoitaaksemme toipuvia suomalaisia sotilaita. Miehet kertoivat kaameita tarinoita taisteluistaan neuvostoliittolaisia vastaan purevassa pakkasessa ja tovereistaan, jotka olivat jäätyneet kuoliaiksi. Pystyin tuskin kuvittelemaan niitä kauhuja, joita he olivat kokeneet."

Kun natsit miehittivät Ranskan, Susan siirtyi Lontooseen ja liittyi siellä kenraali Charles de Gaulle'n vastarintaliikkeeseen Vapaa Ranska. Lontoosta hän siirtyi muukalaislegioonan mukana Afrikkaan. Siellä hän osoitti teräksisin hermoin suurta rohkeutta, liikuttaessa miinakentillä ja taisteluissa, ja sai tuhansilta miestovereiltaan kunnioittavan lempinimen "La Miss".




Naisia armeijassa: Israelin naissotilaat.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright © Israel Defense Forces



Naisia armeijassa: Chilen naissotilaat

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Alex Proimos

Susan toimi muukalaislegioonassa upseereiden autonkuljettajana ja ambulanssissa, ja oli näillä matkoilla mukana eturintamassa vaarallisissa taistelutilanteissa. Rakkausromanssejakin oli, joku eversti, joku Venäjän valkoinen prinssikin. Suurin osa ajasta kului Saharan armottoman aavikkosodan olosuhteissa.

"Paikka oli täynnä ammuttuja ja silpoutuneita miehiä, mitä oli hirvittävää katsella. Aikoinaan ylpeät sotilaat ja legioonalaiset makasivat murtuneina vuoteissaan sokeutuneina, raajojaan menettäneinä, päät siteissä ja veressä. Sairaanhoitajat tekivät suurenmoista työtä hoitaessaan heitä kaikkia sekä saksalaisia ja italialaisia haavoittuneita, jotka makasivat entisten vihollisten vieressä. Sota on suuri tasa-arvotaistelija."



Naisia armeijassa: Italian naissotilas.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Giorgio Montersino

Naisia armeijassa: USA:n naissotilas. Toisen maailmansodan tapahtumia on eletty uudelleen ja osallistujat ovat pukeutuneet ajan univormuihin vuonna 2012.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © JohnStreeter

Aavikkosotaa Rommelin kanssa - Bir Hakeimin taistelu

Bir Hakeimin taistelu oli toisen maailmansodan taistelu, joka käytiin 26. toukokuuta - 11. kesäkuuta 1942 Erwin Rommelin johtaman Saksan Afrikan-armeijan ja Marie-Pierre Koenigin johtamien Vapaan Ranskan joukkojen välillä keitaalla, Bir Hakeimissa Libyassa. Susan oli sodan keskellä ainoana naisena 3 700 miehen kera - sen jälkeen, kun muut naiset oli evakuoitu - hiekka-aavikolle kaivetussa kaivannossa, hirvittävässä kuumuudessa 15 päivän ajan. Rommelin johdolla natsit luulivat kukistavansa linnoituksen 15 minuutissa, mutta linnoituksen 16 päivää kestäneestä, uskomattomasta puolustautumisesta tuli koko maailmalle natsien vastaisen sodan ja vapauden symboli.

Lopulta linnoituksen puolustajat pakenivat, natsien kolminkertaisen panssarivaunurenkaan sisältä, läpi miinakenttien ajaen. Näissä olosuhteissa, säkkipimeydessä, Susan Travers ajoi keulilla Fordiaan, muiden seuratessa. Hänen vierellään autossa istui eversti Marie-Pierre Koenig, joka kehotti Susania ajamaan niin lujaa, kuin kykeni - ja tämä teki työtä käskettyä. Auto eteni armottomassa konekiväärien tulituksessa ja onnistuttuaan pääsemään läpi, Susan oli näin avannut miinattoman reitin takanaan tuleville. Autosta löytyi jälkitarkastelussa 11 luodinreikää.

2 500 miestä alkujaan 3 700 miehestä onnistui pakenemaan ja selviytyi hengissä tästä taistelusta. Tämä suoritus oli yksi Susan Traversin sankarillisimmista sotatoimista ja myöhemmin vaikutti hänen saamiinsa kunniamitaleihin. Vapaan Ranskan joukot viivyttivät Rommelin joukkoja 16 päivän ajan ennen perääntymistään ja antoivat näin liittoutuneiden joukoille aikaa ryhmittyä uudelleen ja organisoida puolustusta El Alameinissa.

Silti suurin kunnia tälläkin kertaa meni miehelle, sillä de Gaulle antoi tästä puolustustaistelusta linnoituksen komentajalle, eversti Koenigille kenraalin arvon. Koenig oli ollut tapahtumien aikana rakastavaisten suhteessa Susan Traversin kanssa, mutta kun he pääsivät ulos Bir Hakeimista, Koenigilta "ei irronnut Susanille tuskin heippaakaan", kun hän jo katosi vaimonsa luokse ja turvalliseen, korkea-arvoisen upseerin toimistoelämään.

Susan Traversin sotilasura jatkui vielä monin tavoin. Hän haavoittuikin, ajettuaan miinaan. Onneaan ei siten voi todellakaan koetella loputtomiin.

"Helmikuussa 1946 muukalaislegioonan 13. puoliprikaati lähetettiin kaksivuotiselle komennukselle Indokiinaan sen alkusoitoksi, josta tuli myöhemmin hirvittävä Vietnamin sota. Ho Tshi Minhin johtama kapinallinen Vietminhin kansallinen liike julistautui itsenäiseksi tasavallaksi ja nousi aseisiin estääkseen Ranskan vallan palauttamisen. Legioona lähetettiin sinne yrityksenä saada järjestystä aikaan. Siitä tuli katkera ja lopulta toivoton sota, taistelu jossa ei armoa annettu."

Indo-Kiinan sotareissulla Susan kohtasi Nicholas Schlegelmilch'in, legioonalaisen, joka oli ollut jo myös Bir Hakeimissa. Pari meni sittemmin naimisiin.

Muukalaislegioonalaisen virallisen arvon, univormuineen, Susan Travers sai toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka hän oli ollut legioonalaisen toimissa ja riveissä jo koko sodan ajan. Sotilasurallaan Susan Travers ennätti liikkua hyvin laajalti ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa, nähden ja kokien näillä matkoillaan kaikki sodan kauhut - ja voi vain huomioida, että hyvin harvat miehetkään ovat kyenneet samaan. Susan Travers oli sotilasarvoltaan Ranskan muukalaislegioonassa Adjutant-Chef, ylivääpeli, ja sai osakseen useita, korkeita muukalaislegioonan kunniamerkkejä - kaikkein korkeimpia kunniamerkkejä, joita Ranskassa voidaan sotilaalle antaa.

Susan Travers valitti myöhemmällä iällään hieman sitä, ettei ollut syntynyt poikana. Mutta heti perään hän totesi, että miehenä hän ei olisi varmaankaan tehnyt puoliakaan siitä, mitä oli eläessään tehnyt - eikä nauttinut elämästä samalla tavalla. Susan Travers jätti jälkipolville viisaita elämänohjeita: "Älä ole koskaan liian kiireinen ja itsevarma - nuku ennen taistelua - ei ole koskaan myöhäistä olla huomenna rohkea!" - Nämä ohjeet, jotka hän kirjoitti elämäkertaansa, hän oli kuullut Saharan aavikolla, Koenigin lukemana runona.



Kuva on Pariisista vuodelta 1944. Kenraali Marie-Pierre Koenig kuvassa sauva kädessään. Hänen vasemmalla puolellaan myhäilee kenraali Dwight D. Eisenhower, joka oli liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylin komentaja toisessa maailmansodassa.

Jälleennäkeminen

Tämä pieni kerronta Susan Traversista vaatii vielä pienen lisäyksen. Oli katkeran kylmä päivä vuonna 1956, 11 vuotta sodan jälkeen. Pariisiin, Les Invalides -aukiolle oli kokoontunut joukko sotaveteraaneja, muukalaislegioonalaisia. Kaikkien katseet olivat suuntautuneet yhteen ihmiseen, Susan Traversiin, jonka muukalaislegioona oli kutsunut vastaanottamaan Bir Hakeimissa osoitetusta urhoollisuudesta Medaille Militaire -kunniamitalia. Mukana katsojien joukossa olivat Susanin aviomies ja kaksi poikaa.

Oli aivan hiljaista, tunnelma oli kunnioittava ja kuin käsinkosketeltava. Susan kertoo kirjassaan, kuinka hänestä tuntui, että hänen sydämensä pysähtyy - kun hän näki tulijan. Tulija oli kenraali Pierre Koenig, täydessä kenraalin univormussaan - Susanin salainen rakastaja, jota hän ei ollut nähnyt Bir Hakeimin jälkeen ja joka oli ollut hänen elämänsä suuri rakkaus.

Susanin kädet puristuivat nyrkkiin, kun kenraali kiinnitti mitalin hänen takkinsa rintaan. Näiden kahden katseet lukittuivat toisiinsa ja kumpikin kamppaili tunteidensa kanssa, kun kenraali lausui juhlavasti: "Toivon, että tämä mitali palauttaa mieleesi kaiken. Hyvin tehty, La Miss!"

Kenraali astahti taaksepäin, teki reippaasti kunniaa Susanille ja asteli sen jälkeen tiehensä. Tässä tilanteessa nämä kaksi kohtasivat toisensa elämänsä viimeisen kerran, eivätkä koskaan enää nähneet toisiaan. Charles de Gaullen luottomies Pierre Koenig kuoli vuonna 1970, toimittuaan ennen sitä korkeimmissa sotilasviroissa ja kaksi kertaa puolustusministerinäkin. Vuonna 1984 Koenigille myönnettiin postuumisti Ranskan marsalkan arvo.

Susan Travers: Rohkeutta huomiseen (Tomorrow to be brave) - Suuri suomalainen kirjakerho (Otava), 2001. 330 s.

Wikipedia: Susan Travers.
BBC: Susan Travers.



Naisia armeijassa: Norjan naissotilaat.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Metziker



Sotilaskoulutusta nuorille Israelissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright - Photo by Sgt. Eden Briand, IDF Spokesperson's Unit © Israel Defense Forces