Tunturisuden sivut

Rekilaulut

Rekilauluille on olemassa tarkkoja, hienoja määritelmiä. Emme mene niihin, vaan tässä yhteydessä ajattelemme niin, että ennen vanhaan rekilauluja lauloivat esimerkiksi pitkillä reki- ja kärrymatkoilla liikkuvat rengit. Näin he saivat yksitoikkoiselle matkalle mukavaa ajankulua ja samalla siinä voitiin purkaa tuntoja ja välittää ajatuksia ja tietoakin. Myös romaneilla on oma rikas rekilauluperinteensä. Lähteinä Ampiainen, Mullikka, Kurikka, Juttulehti, Kekripommi, Valvoja ja arkistot.

Juhani Aho: Vähän rekilauluista

Hän, tuo laulaja, ajaa kihnuttelee rekensä perässä yksinäistä talotonta taivalta. Reen ritinä ja tiuvun kilinä on ainoa ääni, minkä hänen korvansa ottaa vastaan, samoin kuin tiepuoli alati samanlaisine puineen, taivas samoine tähtineen on ainoa, mistä silmä voi iloita.

Kuinka kiinteästi hän koettaakin pitää kiinni ennen saamiaan vaikutuksia, vähitellen ne kuitenkin vaalenevat ja heikkonevat. Joku harva jää vain jälelle ja se pyrkii lauluksi. Mutta mielikuvitus ei oikein jaksa tehdä tehtävätään, se tarvitsee apua jostakin ja on valmis ottamaan siksi ensimmäisen vastaan tulevan esineen niinkuin hongan tai männyn, jonka sitten sovittaa niin hyvin kuin taitaa laulun varsinaiseen aiheeseen.

Joskus se voi hyvinkin onnistua ja silloin tulee alku- ja loppusäkeiden välille omituisen salaperäinen yhteys, niinkuin esimerkiksi seuraavassa palassa:

"Eteläss' on lumipilvi,
Pohjosess' on pouta,
Ja tämän kylän tyttösiss' on
Sulamaton routa."


Selvempi yhteys, mutta vähemmän runollinen ajatus on seuraavissa säkeissä:

"Retkahtelee ne puiden oksat
Tuulen tuimuudesta
Paljon olen harmia saanut
Henttuni huimuudesta."


Mutta turhaan mahdetaan kuitenkin etsiä ajatusta tuossa autioita talvitaipalia kulkevain kesken hyvin suositussa laulussa:

"Pyörii se tähti taivahalla,
Pyörii kuin pyssyn luoti,
Maailman huolia kantamahan,
Olen minä liian nuori.

Mitä ne tähdet merkitsee
Kuin meidän pääll' on yksi?
Ja mennä pyhä-iltana
Tulin hentulta hylätyksi.

Mitä ne tähdet merkitsee
Kuin meidän pääll' on kuusi?
Vanhan kullan hylkäsin
Ja nyt on mulla uusi."


Ei yhteyttä kuitenkaan kokonaan puutu. Ja sille, joka hakee vuorovaikutusta luonnon ja sen herättämien tunteiden välillä, on tämä laulu päinvastoin hyvinkin kiitollinen esimerkki.

Asettumalla yksinäisen matkamiehen kannalle, selviää tuo yhteys hyvinkin likeiseksi. Hän loikoo selällään reessä, hän näkee tähtitaivaan ylhäällä, hän saa halun laulaa jotain, tietämättä oikein mitä.

Mitään yhteistä ja kokonaista ei reessä matkaava jaksa luoda. Silloin hän alkaa hyräillen luetella, mitä näkee. Luettelee tähdet järjestään, hakee sointua, löytää jonkun sanan, se sopii kuvaamaan jotain hänessä itsessään, hän lisää siihen toisia sanoja ja niin on laulu valmis.

Rekilaulun tekijä seuraa tietämättään samaa tapaa kuin moni itsetietoinen runoilijakin, joka sisällistä elämäänsä kuvatessaan ottaa, vaihtelua ja eloa kuvaukseensa saadakseen, avuksi aivan satunnaisia ilmiöitä ympäröivästä luonnosta.

Luetteloa voisi jatkaa ja tuoda vielä useampiakin esimerkkejä näytteeksi siitä, miten likeinen ja useinkin hienon runollinen yhteys kansanlaulujen tuntemattomain tekijäin ja heitä ympäröivän luonnon välillä on ollut.

Samalla kuin laulun ympärille laadittu ympäristö on kaunis kehys siihen kuvaan, joka laulusta käy esille, olisi se myöskin ovi, jonka kautta voitaisiin astua ihailemaan ja katselemaan kansanlapsen ajatusten ja tunteiden hienointa ja alkuperäisintä väreilyä. (Uusi Kuvalehti 1892)

"Mitä minä muuta kun laulelen,
kun luontoni sitä vaatii,
on mulla virttä entistä,
ja metsä toista laatii.

Jos sinun kanssasi elämän polkuja
kuljeskella saisin,
isän, äidin hylkäisin,
ja sinua rakastaisin."


Rekiajoa

Rekilaulu - kirj. V.J.

"Etelän taivas pilveen saa,
on pohjassa kylmä pouta.
Kultani lymyy äitinsä taa,
ja rinnassa hänellä on routa.

Kiljuva pakkanen sulkee suus,
nään tuikkivan pohjantähden.
Äitisi valvoo: "Laitatko luus!"
ja niskaani tuiskuu, kun lähden.

Kuinkas rintani riemuita vois
tän pohjantähden alla?
Kultani lämmin kylmeni pois,
jo sai hänet kouriinsa halla!

Vielä se tuomikin tuoksuja tuo,
soi lintujen kaihot lehtoon:
Taas mua kaipaat ja pihlajan luo
tulet varkain väikkeessä ehtoon!"

Reisurisällin rekilaulu - kirj. Jali Joutsen

"Talon poika se portillansa
tyhmänä keikaroipii, ja roipii.
Reisusälli se mailman rantoja
kulkea teikaroipi ja roipi.

Mailma on suuri ja avara
sen reisusällin kulkee ja kulkee.
Viisikös sillä on väliä
missä ne silmät sulkee ja sulkee.

Mailman rantaa kulkeissa
on selkäkin köyristynyt ja tynyt.
Monen mamman ylpiä likka
on sällille nöyristynyt ja tynyt.

Älkää te irvikö tunkio-Jussit
kulkuripoika kun laulaa ja laulaa.
Reisupojalle kylänne parhaat
kutoo lemmen paulaa ja paulaa.

Reisupojan laidunmaille
ei ole pantu rajaa ja rajaa.
Toisen omalla kulkijapoika
tanhua-tansseissa ajaa ja ajaa..."


Taivas on sininen ja valkoinen - Rekilaulu

"1. Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä,
Taivas on sininen ja valkoinen
ja tähtösiä täynnä;
niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä,
niin on nuori sydämeni
ajatuksia täynnä.

2. Enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani,
enkä mä muille ilmoita
mun sydänsurujani;
synkkä metsä, kirkas taivas
tuntee mun huoliani,
synkkä metsä, kirkas taivas
tuntee mun huoliani."

Rekilaulu - kirj. Lauri Soini

"Tyttönen tepsutti silkkikengissä
kirkkaalla järven jäällä;
yll' oli hienonen silkkinuttu
tuimalla pakkassäällä.

Solakalla orhilla kulkusissa
tulin minä matkailemasta;
pyytelin rekeheni vällyjen alle
ihanata tyttölasta.

Rekeni on tanakasta tammipuusta,
aisat on pihlajasta. -
Tyttönen salli mun armastella,
kieltäysi kihlaamasta.

Sievästi, sievästi kuutamossa
huulonen kohtasi huulen.
Nahkaset neitosen ympäri käärin
suojaksi tuiman tuulen."

Pieni rekilaulu

"Ketuilla luolat ja linnulla pesät,
karhuilla korvessa majansa on,
ihmislapsi se talvet ja kesät,
iloiten laulaa ja on huoleton.

Merellä aalto mun siskoni lienee,
taivaalla pilvi mun veljeni on,
ajat ne kuluu ja vuodet ne vierii,
Luoja mun kulkuni ohjatkohon!

Oi sinä ystävä armas ja kallis,
syliisi minut jo sulje pois,
kultaa ja hopeaa en minä vaadi,
kun elämä vapaa ja rauhaisa ois!"

Rekilaulu

"Semmoisen hevosen kuin herroilla on
Sain minä papaltani,
Semmoisen talon kuin Vaasan linna
Sain minä hentultani.

Talo kuin linna, poika kuin herra
Hevonen kuin mäki,
Herraksi luuli kultanikin
Kun ensi kerran näki.

Eikä mun pappani herra ole
Vaan herrastalon suku,
Sehän pojan kaunistaa
Tuo herramainen puku.

Herraa pojasta meinattiin
Ja tulikin hulivili,
En mä osannu silloin olla
Parahiksi fiini."


Rekilaulu - kirj. Paimenpoika

"Kultani suuteli, syleili
ja sano, että minä olen kaunis,
sano: sääresi on kuin piipun varret
ja pääsi on niinkuin nauris.
Tuliramtam tuli tuli rallallei,
ja pääsi on niinkuin nauris.

Kultani sano minua kauniiksi,
sano: naamasi on kuin tassi,
sano: mälli jos ei olis poskessas,
olis huulessas parran plassi.
Tuliramtam tuli tuli rallallei,
olis huulessas parran plassi.

Ja näin on kultani kehuskellut,
minun jalkani ja minun pääni,
mutt' se vasta oikein nauratteli
kun sano, ett' on mullikan ääni.
Tuliramtam tuli tuli rallallei,
kun sano, ett' on mullikan ääni.

Siitäkös minä vasta mielistyin;
mä tulin ihan riemuisaksi
ja päätin lähettää luotani lastin
sen "Mullikan" juotavaksi.
Tuliramtam tuli tuli rallallei,
sen "Mullikan" juotavaksi."

Renki-Jukan rekilaulu - kirj. tuntematon

"Astu, astu ruunarukka
mutakuorman eessä,
kun ma, poika pörrötukka
laulan täällä reessä.

Naapurissa piika-Liisa
mua odottaapi.
Milloinkahan rahaa piisaa,
että mökin saapi?

Kunhan vielä joku vuosi
toisen leipää syödään,
silloin - jos vain onni suosii -
leivät yhteen lyödään.

Uuteen pirttiin pappilasta
hauska olis tulla.
Silloin varmaan elo vasta
lysti oisi mulla.

Raskastahan rengin työ on,
palkka pieni vainen.
- Mielessäni joka yö on
oma armahainen.

Vieri, vieri, ajan virta,
vaikka työ on tiukkaa!
Kerran oman kullan pirta
pirtissäni piukkaa."

Rekilaulu - kirj. Larin-Kyösti (1873 - 1948)

"Heilani on kuin helluntai
Ja oraspellon kukka,
Sillä on silmät sametista
Ja poski kuin nurmen nukka.

Sillä on käynti ketterä
Kuin koti virran juoksu,
Sillä on nauru hilpeä
Kuin kesäheinän tuoksu.

Kirkolla ja kyläntiellä
Kelpaa sitä näyttää,
Pertunpäivän tienohissa
Kuusitoista se täyttää.

Ei oo rahaa kummallakaan,
Mutta on nuori mieli,
Joka korven kamarissa
On oma oven pieli.

Älä sinä kultani sitä sure,
Jos köyhänä naida pitää,
Köyhänkin pelto se kuokkien kasvaa
Ja köyhänkin jyvä itää!

Häätalon tuvassa viulu se raikuu
Tämän parin häissä,
Kylän kansapa hyppiä saa
Kuin sirkat heinänpäissä.

Laula vaan sinä koria tyttö,
Laula kaksi vuotta,
Et sinä silloin tätä poikaa
Rakastellut suotta."

Rekilaulu katajasta ja rakkaudesta

"Kataja kasvaa kankaalla
niin monen haarallinen,
riiata yhtä ja riiata toista
on kovin vaarallinen.

Kataja kasvaa kankaalla
ja juuret on mullan alla,
hulivilipojan rakkaus
on maailmalla avaralla.

Kataja kasvaa kankaalla
ja pellolla ei se idä,
wanhan kullan rakkautta
ei unhottaman pidä."

Oikea rekilaulu - kirj. Niemen Alpo

"Herrat ne ajavat kuomireellä
ja kaksi orhitta on eessä.
Minä ajan rahtiruunalla
ja istun pajulla reessä.

Herrat ne kulkevat keppikäessä
ja hanskat on kätösissä.
Minull' on käessä kirvesvarsi
ja känsät on kämmenissä.

Herrat ne syövät herkkuruuat
ja viinillä kastavat kaulan.
Minä vain popsin kalaa leipää
ryyppään vettä ja laulan.

Herrat ne loikovat sohvalla
ja polttavat sikaria.
Minä vain istun pajulla
ja polttelen palturia.

Herrat ne yöllä mellastaa
juovat kapakassa.
Aamulla kotiin kompuroivat
sikahumalassa.

Minä vain kotona rauhassa nukun
olkivuoteella yöni.
Aamulla ylösnoustuani
alan laulain työni.

Herrat ne vuokraavat halatakseen
kapakkanaikkosia.
Minä vain omalta kullaltani
saan lemmensuukkosia.

Herrain rouvat ne hampaansa illoin
vesilastiin lastaa.
Vaan köyhän muija se leivän puutteessa
"hampaansa naulaan" nostaa.

Herrat ne tekee itsemurhan
liiasti syötyänsä.
Vaan köyhät ne menee hirsinuoraan
nälkää nähtyänsä.

Herrain päät on paljaana
ja usein kohmelossa.
Siksipä niitä täytyy kantaa
sillkikotelossa.

Vaan köyhän pää on raittiina
ja kähärä pitkä tukka.
Ympäriinsä reunustaa
tuota takkia kulunutta.

Herrat kun menee Amerikkaan
paksun pussin kanssa.
Niin pankit ne toimesta lakkaavat
ja sulkevat oviansa.

Vaan köyhät ne laina piletillä
Amerikkaan reissaa.
Hankoniemessä itkeskellen
lähtövirsiä veisaa.

Amerikasta maksavat he
velkansa "veljillensä".
Ja ensi säästöistä laittavat
Taas piletit tutuillensa."


Kun kengitäpä poika se vaivalloinen varsa - Rekilaulu

"Kun kengitäppä poika se vaivalloinen varsa ja terävähän rengaskenkään,
vaan että se ehtisi puolessa tunnissa viinakaupan välijä vain juosta
kun hoilahan kun se huusi ja kiljahteli sille leikkisälle varsalleni
kun vieterit ne katkesi minun rilloistani ja Sievi istu rinnallani.
Kun mitäs minä teen sillä kolomella markalla kun olen juonu kymmeniä
Kun mamma mullen antoi sen tuhannen markkaa ja senkin olen Olvissa juonut.
Kun poikana niin hellillä vuotehilla niin kalliina oon nukutettu
kun tuuditti hän maailman myrskyille, noille aalloille niin heiluville."

Hevosmiehen rekilaulu

"Pojan hevonen se kävelee ja juoksee,
ja välistä se pystyyn hyppää.
Tytöstä josta en tykännyt,
en tykkää vielä nytkään.

Talo oli komea ja tyttö oli nätti,
ja molemmat olisin saanut.
Sitä hommas isä ja sitä hommas äiti,
mutta tytär ei rakastanut.

Pojan hevonen se rappujen edessä,
helisteli silojansa.
Poika se tyttären kammarissa,
esitteli kihlojansa.

Älä sinä poika sillä hurjalla luonnollas,
kovin sitä varsaas prissaa.
Vaikka sinä kihlasi takasin sait,
siellä tyttären kammarissa."

Rekilauluja rakkaudesta

"Niin on likka aitassansa,
kuin on kaunis kukka,
poika juoksee halki öisin
niinkuin vanha hukka.

Likka astuu ahoa pitkin,
pumpuliliivit liuhkaa,
pojat ryömii jälessä,
tuohivirsut viuhkaa."


Rekilaulujen vastustajat

Rekilaulut olivat hyvin suosittuja 1800-luvulta 1900-luvulle, mutta eivät niistä suinkaan kaikki pitäneet. Vastustusta esiintyi siksikin, että osa rekilauluista oli sellaisia rivoja aikamiesten lauluja. Niitä emme ota mukaan esimerkkeihin, vaan pitäydymme kauneuden puolella.

Lehdessä Keski-Suomi kirjoitti Väinö S-n vuonna 1909 pitkän selvityksen, jossa hän antoi kyytiä rekilauluille. Häneltä ei riittänyt ymmärrystä Sälän Mantalle, Meijeri-Tiltulle taikka Matti Haapojalle. Hän arvioi rekilauluja näin:

"Meillä käytännössä olevat rekilaulut ovat kaikin puolin ala-arvoisia. Niistä puuttuu aivan kokonaan runollinen kauneus, taiteellinen kokoonpano ja ajatusyhteys. Ne kaikki ovat sisältönsä puolesta lyhyesti lausuttuna pelkkää roskaa."

"Useimmiten niissä on aiheena aistillinen intohimo, julma tappelu tai hirvittävä murha tai joku muu kammottava konnantyö. Ja enimmäkseen niihin sommiteltu sävel on ihan kerrassaan kaiken arvostelun alapuolella.

Mitä ihailemisen ja laulamisen arvoista, mitä sivistävää, jalostavaa tai mieltä ylentävää on tällaisissa lauluissa! Ei kerrassaan mitään!

Tällaiset laulut pilaavat käyttäjältään musikaalisen aistin, tylsistyttävät hänen arvostelukykynsä niin ettei hän osaa erottaa hyvää huonosta eikä kaunista rumasta, vaan ruma tuntuu hänestä kauniilta, huono hyvältä ja ala-arvoinen täysipainoiselta."


"Ja mitä enemmän rekilauluja käyttää, sitä enemmän ne arvostelukykyä tylsistyttävät ja järkeä sokaisevat. Sillä niissä on jotain ihmeellistä, sanoin selittämätöntä viehätys- ja puoleensavetovoimaa.

Kuten edellä olen huomauttanut, käytetään näitä roskalauluja - surullista kyllä - hyvin yleisesti. Mutta se on vaan omiansa elävästi todistamaan, että kansamme arvostelukyky ainakaan tässä suhteessa ei ole suinkaan suureksi arvattava ja että paljon on vielä maassamme sivistyksen ja valistuksen vainioilla työtä."


Väinö tuli siten arviossaan ihan päinvastaiseen tulokseen, kuin yksi surimmista kirjailijoistamme, Juhani Aho. On helppoa yhtyä Juhani Ahon tarkkoihin havaintoihin rekilauluista. Väinön arvostelua voimme lukea pilke silmäkulmassa.

Härmästä poikia kymmenen - Pohjanmaalainen rekilaulu

"Härmästä poikia kymmenen
Hurraamme pois, hurraa!
Joiren silmistä ei vuora kyynelehet
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Hurjina nämä poijat lähtivät
Hurraamme pois, hurraa!
Ja kotia ne heilansa jättivät,
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Pojilla raurat ne kiilteli
Hurraamme pois, hurraa!
Nämä poijat kun puukolla viilteli
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Kolomeppa meit' oli murhista,
Hurraamme pois, hurraa!
Ja ne muut oli piänistä turhista
Sun komffatu riiatu rallalalei."


"Kolomeppa meit' oli pulteissa,
Hurraamme pois, hurraa!
Ja ne muut oli rautaliiveissä
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Kun Puustellin häät oli Viikingis'
Hurraamme pois, hurraa!
niin poikain nimet oli tiitingis'
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Kun tuli puute leivästä,
Hurraamme pois, hurraa!
Niin annettihin airan seivästä
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Kun tuli puute viinasta,
Hurraamme pois, hurraa!
Niin annettihin piiskan siimasta
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Isäntä se tappelun alotti
Hurraamme pois, hurraa!
Ja aseeksi kelepasi halootkin
Sun komffatu riiatu rallalalei."


"Helapää puukko kun heilahti,
Hurraamme pois, hurraa!
Niin vertakin haavasta präiskähti
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Eihän se puukkoo niin pitkä oo
Hurraamme pois, hurraa!
Se on korttelia ja tuumaa vaan
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Eihän se puukkoo niin syvähän mee
Hurraamme pois, hurraa!
Vaan tuuman verran syrämmeen
Sun komffatu riiatu rallalalei.

Poika kun on Härmästä
Hurraamme pois, hurraa!
Saa tulla kymmenen Kyrööstä
Sun komffatu riiatu rallalalei. "