Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Sonny Semansco

Romanien lauluja ja runoja

Lähteinä ennen vuotta 1918 ilmestyneet Kiertolainen-lehdet sekä eräät muut samaan aikaan ilmestyneet lehdet. Näillä kauniilla lauluilla ja runoilla on siten ikää vähintäänkin yli sata vuotta.

Romanien laulumusiikki - lyyriset rakkauslaulut

Suomalaisen romanimusiikin vanhemmalle kerrostumalle ovat ominaisia jonomainen rakenne, hidas tempo ja rytminen vapaus, joka ilmenee mm. säkeiden loppusävelten pitkittämisenä. Romanien perinteiseen laulutapaan kuuluvat myös glissando, vibrato, kurkkuääni ja korusävelet.

Sävelmiä romanien lauluissa koristellaan ja asteikkona voi olla fryyginen kirkkosävellaji yläjohtosävelineen. Sen katsotaan periytyvän romanimusiikin itämaisesta perinteestä. Samanlainen sävelasteikko esiintyy flamenco-musiikissa.

Romanien laulut ovat aina Suomessakin olleet läheisesti sidoksissa paikalliseen kansanmusiikkiperinteeseen. 1800-luvun lopulla romanien laulutapa otti vaikutteita suomalaisesta rekilaulusta ja arkkiveisuista. Hieman myöhemmin myös venäläisistä romansseista.

Vuorovaikutus kulttuurissa ja myös musiikissa on vähemmistön ja valtaväestön välillä ollut kaksisuuntaista. Romanit ovat esittävinä taiteilijoina vaikuttaneet voimakkaasti useiden Euroopan maiden musiikkikulttuuriin, näin on käynyt myös Suomessa.

Laajimman ryhmän maamme romanimusiikissa muodostavat lyyriset rakkauslaulut. Niiden ohella romanien osakulttuureissa ovat olleet edustettuina vankilalaulut, rekilaulut, sekä markkina- ja mahtilaulut (konfliktitilanteissä esitetyt laulut).

Muistolaulut romaneilla ovat sellaisia lauluja, jotka tavallisesti joku arvossapidetty henkilö opettaa nuoremmalle muistoksi itsestään.

Romanilaulu - trad.

"Älähän sä armaani huolehdi suotta,
kun turvas on vieressäs reessä,
eipä meillä vaaraa lie taipaleelle jäädä,
kun liinakkovarsa on eessä.
Pussis on vaskista pannua kolme,
ja kahvia aivan kuin multaa,
evästä riittää vaikk' gaajeille jakaa,
ja kukkaro täynnä on kultaa.

Avaahan se morsiusarkku, min kansi
on aivan kuin piirongin lahvit!
Ota sieltä esiin ne kiinalaiset kupit
ja keitäppäs rinkelikahvit!
Osta myös kahdella markalla vehnää,
ja kuules, kun tuumani virkan!
Pistäyn kartanon paroonin luona,
ja vaihdan sen juoksija-Sirkan.

Sirkkaseni valjailla uusilla silaan,
tuon paroonin harjaisiin sieltä,
sitten kun me kyliä ajelemme kahden,
niin "pois pojat herrojen tieltä!"
Hätäkö sitten on ajella enään,
kun juoksija-Sirkka on eessä,
istua pehmeitten patjojen kesken,
ja armaansa vieressä reessä."

Mikä särkyi, se särkyi - kirj. Mustalaistyttö

"Mä laulaisin, laulaisin lemmestä,
jos voisin vaan - mutta en voi,
sillä lempi, mi kerran on särkynyt,
min kohtalo rikki on raadellut,
se lauluina soinnu ei milloinkaan.

Tai jos sointuu, sen sointu on soraista,
sitä kuunnella kukaan ei halua,
mä itse jos kuulen, se mieltäni järkyttää,
sydänhaavoja sairaita vihloo ja kirveltää,
ja siksi mä vaikenen.

En lemmestä laulaa tahdo mä, en!
mikä kerran särkyi, se särkyi!
ja sirpaleet singahti suohon,
siksi minä nyt uhmien vaivun,
vaan kohtalon koskien vuohon.

Minä harjaalta harjaalle nousen,
ja kuohujen keskellä näyn,
miss' pyörre on kaikista suurin,
sen kanssa mä leikkihin käyn,
minä kohtalon koskia uhmaan,
ja pelkoa tunne en,
Kun ottelu ankarin kiihtyy,
mä tyynesti hymyilen.

Minä itkuni naurulla salaan,
kuin leikkiä kaikki ois vaan,
siks' nauraen leikistä palaan,
ja itke en milloinkaan!"

Kohtalon kourissa - kirj. Mustalaistyttö

"Minä syksyn myrskyssä, murheen yössä,
unteni usvissa, taistossa, työssä,
olen kohtalon kourissa rautaisissa,
kuljen kuiluissa kammottavissa,
oon iloa, onnea vailla.

Sinä päivän paisteessa perhona pyörit,
auringon loisteessa liehut ja hyörit,
tuntien elämän eheät puolet,
sinuhun koske ei kohtalon nuolet,
on elosi iloa vainen."

Matkalla markkinoille - Yrjö Kaijärven runosta Mustalaiset

"Ruuna hölkkää, kiesit keikkaa.
Maantien kulta metsän leikkaa.
Päivä paistaa mustaan tukkaan,
nurmennukkaan,
punakukkaan."

Kun kengitäpä poika se vaivalloinen varsa - Rekilaulu

"Kun kengitäppä poika se vaivalloinen varsa ja terävähän rengaskenkään,
vaan että se ehtisi puolessa tunnissa viinakaupan välijä vain juosta
kun hoilahan kun se huusi ja kiljahteli sille leikkisälle varsalleni
kun vieterit ne katkesi minun rilloistani ja Sievi istu rinnallani.
Kun mitäs minä teen sillä kolomella markalla kun olen juonu kymmeniä
Kun mamma mullen antoi sen tuhannen markkaa ja senkin olen Olvissa juonut.
Kun poikana niin hellillä vuotehilla niin kalliina oon nukutettu
kun tuuditti hän maailman myrskyille, noille aalloille niin heiluville."

Mustalainen

"1. Mustalaiseks' olen syntynyt.
Koditonna kuljeskelen nyt.
Luonnon lapsi, mitä huolinkaan,
kun vain vapahana olla saan.

2. "Miksi kierrät?" multa kysellään.
Sit' en tiedä oikein itsekään.
Muuttolintu siihen vastatkoon,
kiertotähti selvän antakoon."

Mustalaislaulu - kirj. tuntematon

"Yks vain oli vaalean valkoinen
mun lempeni lapsuisista,
yks vain oli kalpea kasvoiltaan,
yöntummista siskoksista.

Oli tumma mun lempeni hautuumaa,
mut tummempi morsiameni,
kun mustaan multaan kätkettiin,
mun valkea lapsoiseni.

Mutt' yötäkin tummempi varmaan lie,
sen synkeän miehen mieli,
joka maailman polkuja harhailee,
jolle outo on joka pieli.

Häll' ei ole yhtään lohduttajaa,
ne on maailmalla siellä ja täällä,
yöt itkee tummia tyttäriään,
hän kulkurimättään päällä."

Uunna vuonna - kirj. Mustalaistyttö

"Uusi vuosi, onnen vuosi,
elon rauhan riemun vuosi,
aika unteen, puhdas, vieno
syömmentoivon tuike hieno,
nytkö täyttyis?

Niinhän luulis, jos ei kuulis,
kuinka suruisesti helää,
sydänsävel, mieli elää,
muistoin maissa mennehitten,
rakkahitten.

Surun kukka suureks' saapi
vankaks' varttuu, tekee terää,
kuvat kauniit karkoittaapi,
kuiskii: näkemään jo herää,
ett' on eessäs' surun vuosi,
surman vuosi!"

Siruja - kirj. Mustalaistyttö

"Sinä katsot sivulta soimaten,
mä ett' olen heittiö, hurja,
se on totta, mä itsekin tunnen sen,
mutta tiedätkö sä mitä heimollen'
vuossatojen vierressä verehen,
kasvatti kohtalo nurja.

Se kasvatti katkeruus kukkia vaan,
sen sieluhun hentohon, hellään,
kun kaikki, mi kauniinta tallataan,
ja ihmisarvomme poljetaan,
syvät syntymme tuntien syytä ei
soimata meitä oo kellään."



Don Quijote - mustalaistanssi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Roman Avdagic

Kerran lempii mustalainen - kirj. Mustalaistyttö

"Ken sä lienet, tyttö tumma,
silmäs säihky, katse kumma,
sattui sieluin sisimpähän,
minut käski lempimähän.

Olen lapsi mustalaisen,
heimon köyhän, kulkevaisen,
olen syvän surun lapsi,
tulirinta, tumma hapsi.

Kuljen surun suuren teitä,
itken verikyyneleitä,
mustat mun on mietteheni,
tuiki tummat tunteheni.

Mieron teitä mittaillessa,
koditonna kulkiessa,
rauha rinnan riistettihin,
sulotunteet surmattihin.

Sun ei tarvis suotta surra,
mieron leipää kauan purra,
tule seuraks suomalaisen,
pojan kelpo kaunokaisen.

Tule mulla tummaseni,
oma marjut maireheni,
sydänkesän kaunis kukka,
tuli-rinta, tumma tukka!

Muistot mustat unhoitamme,
kodissamme kultaisessa,
lemmen sulon säilytämme,
povessamme puhtoisessa.
Tule impi tumma!

- Oo, vaimoksesi en voi tulla,
lempeä ei enää mulla,
itselläni yhtäkänä!
olla voinhan - ystävänä!

Kerran lempii mustalainen,
kerran, kerran lempii nainen,
kuinka usein lempii mies,
Luoja yksin tarkoin ties!"

Mustalainen - kirj. Mustalaistyttö

"Mustalainen koito, kurja,
mieron tietä tallustaa,
mieli musta, aatos nurja,
kyynel silmän verhoaa.

Aatos synkkä rintaa riipii,
varmaan tielle yksin jään,
toiset vuoteihinsa kiipii,
mull' ei suojaa missäkään.

Koti kallis multa puuttuu,
puuttuu leipää, särvintä,
kaikki gaajeet minuun suuttuu,
kun mä kerjään lämmintä.

Repaleinen takki yllä,
jalkojakin paleltaa,
gaajeilla on leipää kyllä,
mua nälkä ahdistaa.

Taival pitkä, yöhyt musta,
myrsky riehuin myllertää,
mistään valon vilkahdusta,
vaan ei mierolainen nää."



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jen

Mustalaisleiri - kirj. Kössi Lindström

"Kuvaelman oudon mä nähdä sain;
näin leirin mä Mustalaisten.
Sulosilmäin, lempenä leimuavain
näin joukon mä miesten, naisten.

Nyt kerron, mitä mä siellä näin
ja mitä mä korvin kuulin.
Sitä tokkohan muistan ma jälkeenpäin,
mut kerro en valheenhuulin:

Ilonaurut kaikui ja laulu soi
vihellyksien vinkuessa,
uus hetkipä uusia riemuja toi
näin raisujen riemuitessa.

Ja kulkuri-immet ne keijuivat
ja ilmoja vaipat viiltää,
hajahiukset tuulena leijuivat
ja säihkyen silmät kiiltää.

Sulosuistapa silloin suukkoset sai
aropoiat leikkien lomaan
ja tyttöset tummat, tottapa kai,
pojat painalti rintaan omaan.

Jo saapui ilta ja saapui yö
ja kohta on aamun koitto,
vaan vinhaan vielä ne valtimot lyö
ja jatkuu sielujen soitto.

Mut kaikesta kumminta sentään on,
mitä muistan ma huimapäistä,
se, mikä myös jutussa varmint' on:
olin itse mä yksi näistä!"

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Photos particulières

Mustalainen - kirj. Kaarlo Kramsu (1855 - 1895)

"Yksin kulku kolkoks käy. Terve matkamiesi!
Mustalaisen seura suo hupaa kukatiesi.
Kulkenut oon iloiten
Halki maitten useitten.
Koti kaikkialla
Mull' on taivasalla.

Kysyt, enkö kaivannut koskaan kotimaata?
Mitä sillä tekisin, arvata en saata.
Luona kansain kaikkien
Ilon löytää iloinen.
Näin jo maata monta,
Mut en riemutonta.

""Mi' on minun uskontoin?" Tahdotko sen kuulla?
Tuta riemu rinnassain, laulaa sitä suulla.
Elämämme meille on
Suotu vuoksi nautinnon.
Sen, ken sit' ei nauti,
Tappakohon tauti.

Sanot, että maailma oma onpi Tuonen,
Että elo loppuupi. Kernaasti sen suonen.
Kuka täällä viitsiskään
Elää, elää yhtenään?
Uupuu vihdoin henki
Keskell' ilojenki.

"Mutta jälkeen kuoleman?" Kukapa sen tietää?
Tuskin tutkimistakaan asia tuo sietää.
Kuihtuu kukka, kaatuu puu,
Linnun laulu lakastuu:
Niin käy elävitten.
Mitä tulee sitten?

"Oonko tuskaa tuntenut?" Turhanpäiväisillä
Älä mua rasita enää kyselmillä.
Sulaa suru suurinkin,
Kuivaa kyynel kuuminkin.
Omat huoles kanna,
Iloita mun anna."

Mustalaissointuja - kirj. Larin-Kyösti (1873 - 1948)

"Kohtasin tiellä mä mustalaisen,
mustaa hevosta kaivolla juotti,
valkea oli mieli kuin taivaalla pilvi,
vaikka haikea oli nuotti.

Ken sinä oot, joka lauluni kuulit
ja tahdoit mun luokseni tuttuna tulla?
Laulaja oon, ei hevosta oo mulla,
eikä valkoista vaimoa mulla.

Jos olet valkea mustalainen,
ja jos sun on kylmä ja kalsea olla,
laulele mustalaislaulusi mulle,
niin lämpenet nuotiolla!"

Mustalaisen tiellä

"Mustalaisen tiellä on tyventä ja tuulta,
ja myötä ja vasta maata,
odotella tuulella tyventä,
ei mustalainen saata.

Koirat ne vihoissaan kaaloa haukkuu,
ja kylien lapsetkin ilkkuu:
mikähän se raukka se tuokin lie,
jonka kengästä varvas vilkkuu?"

"Mustalainen kiertäen kotia etsii,
mutt' eessä on suljetut ukset,
niitä ei avaa ees kyyneleet,
eikä nöyrimmät rukoukset.

Onko tuo ihme jos kiertäjä eksyy,
kun polkua on niin monta,
yksin kun alati kulkee vain,
täällä taivalta toivotonta?"

"Ällös sä soimaos kulkijaa siitä,
jos koleikkotiellä hän kaatuu,
sydän tuo kaikkien tallaama,
jos lopuksi kiveksi paatuu.

Kuuntele mustalaisen lauluja vainen,
kuin suruisesti ne soivat!
Sydämensä katkerat murehet,
hänen laulussaan vaikeroivat."



Portugalin romanityttö.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Pedro Ribeiro Simões

Romaniäidin tuutulaulu - kirj. Helmi Johnsson

"Hiljaa tuuti tumma lapsosein!
Silmät suuret sulje! Sydämein
niinkuin haava kirvelevä on.
Tunnetko sen tuskat, onneton?

Muistan, muistan milloin synnyit sa.
Tähtitaivas yllä tummana.
Vuode pehmyt sua odotti.
Kuusi tuuhea meit piiloitti.

Kylmä kinos vastaan otti sun
lapsi halpa heimon kirotun.
Huokauksiin metsä vastasi.
Tähdet ihmeissänsä katseli.

Synkkä oli silloin talviyö.
Muisto vain se mieltäin raastaa syö.
Nuku pieni! Aina muistan sen
sua kun nostin syliin väristen."

"Vilusta ja sydän kauhusta
heikko hoiperrellen lumessa.
Vihdoin yövyin metsätorppahan,
pääsin piiloutumaan nurkkahan.

Nuku mustasilmä, nuku pois!
Oi jos valkolumi peittää vois,
peittää kirot mustat! Nuku vaan,
Äidin helmassa kun kannetaan.

Nuku! Käärin omaa hellästi.
Vaipan pehmoisen sun äitisi
äidilt' rikkahalta salaa vei.
Palella ei tarvitse sun, ei.

Isäsi, hän kiertää maailmaa,
meitä poloisia unohtaa,
markkinoilla mellastaa ja juo.
Unta vaan ei luonto hälle suo."

"Öisin muistaa hän ja pelästyy,
varjot synkät häntä lähestyy,
silmät tuijottavat. Kostanko.
Nuku lintuseni, nuku jo!

Nuppu uinahtaos viaton,
sanotaan ett' Luoja meillä on.
Enpä koito tunne häntä, en.
Sua hän ehkä hoivaa, lapsonen.

Ehkä mustalaisen lapsen tie
onnehen ja vapauteen vie.
Lepää musta, hieno silkkipää,
lapsi äidillensä hymyää.

Muistan milloin sua synnytin.
Ihmeitä mä silloin aavistin.
Tähdet taivahalla kirkkahat
mailman tuskiin alas katsoivat."



Don Quijote - mustalaistanssi.

Don Quijoten seikkailut.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Roman Avdagic