Johann Wolfgang von Goethe
Johann Wolfgang von Goethe, (28. elokuuta 1749 Frankfurt am Main – 22. maaliskuuta 1832 Weimar) oli saksalainen yleisnero: runoilija, romaanikirjailija, näytelmäkirjailija, humanisti, tutkija, taidemaalari ja kymmenen vuoden ajan myös Weimarin valtion pääministeri. Goethea pidetään yleisesti saksankielisen kaunokirjallisuuden vaikutusvaltaisimpana hahmona.
Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva, ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen. Goethen kuuluisa nuoruudenteos on kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), ja hänen pääteoksensa on kaksiosainen, runomuotoon kirjoitettu Faust. (Wikipedia)
Uusi Amor - Esikuva - Nää, tertut täyteläiset - Tanssilaulu - Keijukaisten laulu - Kaukaiselle armaalle - Vaeltajan yölaulu - Kevätlaulu - Jos muodoin tuhansin sa itses peität - Löi sydämeni: ratsahille!
Uusi Amor. suom. V. A. Koskenniemi - Johann Wolfgang von Goethe
Amor, nuori ja vallaton, hän, joka vietteli Psychen,
katsehen loi Olympoon voittajan silmäyksin.
Keksi hän Venuksen, yli muiden loistavan, kauniin,
keksi, ja rinnassaan sai tuli loimuamaan.
Ah, jumalattarenkin pyhän vastustella on turha,
Amor vallaton tuo vei hänet armahakseen.
Heistäpä silloin syntyi uusi ja lempeä Amor,
mielensä sai isältään, sai tavat äidiltä hän.
Aina sa voit hänet löytää Musain seurasta, hänpä
syttävi nuolellaan taitehen rakkauden.
Esikuva, suom. V. A. Koskenniemi - Johann Wolfgang von Goethe
Jos alan ma kärsimättömäks tulla,
Maa-äidissä esikuva on mulla.
Se saa kääntyä, kiertyä päivittäin
ja vuodesta vuoteen se kulkee näin.
Mikä muu minun osani olisikaan?
Minä Rouva Äitiä seurata saan.
Nää, tertut täyteläiset, suom. V. A. Koskenniemi - Johann Wolfgang von Goethe
Nää, tertut täyteläiset kuin kypsyy, armahin,
nää helmät vihriäiset jo kuorin karvaisin!
Ne riippuu oksan täyden
niin hiljaa itsekseen
ja tuulenhengen käyden
ne soutaa verkalleen.
Mut sydän niissä salaa
niin paisuvainen on,
se ilmaan päästä halaa
ja nähdä auringon.
Ja kuoren, armahani, se särkee, vapaaks saa.
Niin laulut laulamani sun syliis putoaa.
Tanssilaulu, suom. Aarni Kouta - Johann Wolfgang von Goethe
Välinpitämättömät:
Tule, kaunoinen, myötä, käy kanssani tanssiin!
Karkelo juhlamme kauneus on.
Minun ellet sa ole, niin siksi voit tulla,
tulet, tai iäks hylkäät, niin tanssimme sentään.
Tule, kaunoinen, myötä, käy kanssani tanssiin.
Karkelo juhlamme kaunistavi.
Rakastavaiset:
Mitä juhlista, armaani, ellet ois myötä?
Mitä, kalliini, ilman sua karkelosta?
Minun ellet sa oisi, en lähtisi tanssiin,
jos oot iät mun, elo juhlaa on vain.
Mitä juhlista, armaani, ellet ois myötä?
Mitä, kalliini, ilman sua karkelosta?
Välinpitämättömät:
He lempikööt vain, ja me karkeloikaamme!
Pois tanssista riutuva rakkaus käy.
Kun kauniissa kaarissa karkelo kiertää,
he hiipivät metsähän himmenevään.
He lempikööt vain, ja me karkeloikaamme!
Pois tanssista riutuva rakkaus käy.
Rakastavaiset:
He piirihin käykööt, me vaeltakaamme!
Tie lemmen on tanssia taivahisten.
Amor on tääll’, ivat heidän hän kuulee,
kostaa, ah pian kostavikin.
He piirihin käykööt, me vaeltakaamme!
Tie lemmen on tanssia taivahisten.
Keijukaisten laulu, suom. Aarni Kouta - Johann Wolfgang von Goethe
Sydänyöllä vasta, kun ihmiset nukkuu,
kuu meille valonsa suo,
yön tähdet luo loistettaan:
me silloin laulamme, käymme,
ja ryhdymme karkelemaan.
Sydänyöllä vasta, kun ihmiset nukkuu,
me niityllä leppien luona
alan etsimme avaran,
ja laulamme, vaellamme,
ja tanssimme unelman.
Kaukaiselle armaalle, suom. V. A. Koskenniemi - Johann Wolfgang von Goethe
Niin olenko sun menettänyt,
sun, sydämeni kaivatun?
On korvani mun säilyttänyt
sun sanasi ja äänes sun.
Kuin vaeltaja pilven alta
vain kiurun laulun kuulla voi,
mut etsii turhaan taivahalta
hän laulajaa, jonk' ääni soi,
niin kenttää, tietä, metsänrantaa
ma seuraan katsein harhaavin.
Ja laulut kaipuutani kantaa:
Oi tule, armas, takaisin!
Vaeltajan yölaulu, suom. Otto Manninen - Johann Wolfgang von Goethe
Vuorten yllä rauha
on sees;
ei luku lauha
henkäys ees,
ei riemukkaat
soi laulelot latvojen alta.
Kohta jo, malta,
myös levon saat.
Kevätlaulu, suom. Otto Manninen - Johann Wolfgang von Goethe
Kuink’ armaan loiston
jo luonto saa!
Kuin päivä päilyy,
kuink’ uhkuu maa!
Kuin kukkaan puhkee
jok’ oksa, puu,
ja viitain virsi
soi tuhatsuu!
Ja rinnat riemuun
jo raikahtaa!
Oi onni, auvo!
Oi taivas, maa!
Oi lempi, lempi!
Kuin kultakoi,
tuoll’ autereessa
mi karkeloi.
Maan siunaat kasvuun
sa kaunoiseen,
kaikk’ ilmat tuoksuun
ja tuoreuteen.
Sua, neito, neito,
kuin lemminkään!
Mua, säihkysilmä,
kuin lemmitkään!
Kuin leivo lentoon
ja lauleloon,
kuin kukka aamuun
ja aurinkoon,
niin hehkun, armas,
sun hempes luo,
tult’ innon nuoren
ain’ uuteen suo
se lauluun, tanhuun –
oi, loputon
sun olkoon onnes,
kuin lempes on!
Jos muodoin tuhansin sa itses peität, suom. V.A. Koskenniemi - Johann Wolfgang von Goethe
Jos muodoin tuhansin sa itses peität,
sa, kaikkeinrakkain, kohta tunnen sun,
jos taikahunnut yllesi sa heität,
ma sentään kaikkialla tunnen sun.
Miss' sypressien rungot kohoavat,
sa, kaikkeinsolakin, ma tunnen sun,
kun kanaalissa laineet lipattavat,
sa, kaikkeinsuloisin, ma tunnen sun.
Kun vesisuihkun helmet ilmaan heittyy,
sa, kaikkileikkinen, ma tunnen sun,
kun pilvi muodostuu ja toiseen peittyy,
sa, kaikkimuotoinen, ma tunnen sun.
Kun suven keto tähtikukin palaa,
sa, kaikkitähtinen, jo tunnen sun,
ja muratti kun pilana halaa,
sa, kaikkisyleilevä, tunnen sun.
Ja koska aamu syttyy vuorten takaa,
sua, kaikkivalaiseva, tervehdän
ja koska kirkkauttaan taivas jakaa,
sua, kaikkiavartava, hengitän.
Ma mitä tiedän, tunnen maailmata,
sen, kaikkein viisain, tunnen kauttas sun.
Kun lausun Allahin ma nimet sata,
niin liitän jokaisehen nimes sun.
Löi sydämeni: ratsahille!, suom. V.A. Koskenniemi - Johann Wolfgang von Goethe
Löi sydämeni: ratsahille! Kuin aatos oli tehty työ!
Loi ilta varjot maisemille ja vuorilla jo vartoi yö.
Ja sumussa ja pimennossa jo seisoi rivit tammien
ja pensastossa, viidakossa kaikk' kului silmät pimeyden.
Kuu pilvivuoren takaa nousi, ui unisena esihin
ja tuulen siivet hiljaa sousi, soi ilma oudoin sävelin.
Yön kauhut kasvoi vastahani, mut rohkeuteni karttui vain.
Mun poltti tuli suonissani, mun hehkui liekki rinnassain
Sun näin, ja ilo silmistäsi se kohta syttyi minuhun.
Mun sydämeni vierelläsi koht' oli, itse olin sun.
Jo oli rusko, valon tuoja, sun kasvos rakkaat kullannut
ja hellyytes mua kohtaan — Luoja! sit' toivoin, mut en ansainnut.
Jo kevätaamu poies vie mun, ja eron raskas hetki lyö.
Sun suudelmissas autuus riemun, sun silmissäsi tuskan yö!
Ma lähden — kyynel puserrettu sun poskellasi kimaltaa.
Mik' onni olla rakastettu, mik' onni itse rakastaa!
