Tunturisuden sivut

RUNOVAKKA

Runo

Kirjallisuuden lyhytmuotoinen tuote, jossa käytetään hyväksi kielen äänteellisiä, lauseopillisia, kuvallisia, rytmisiä tai metrisiä ominaisuuksia.

Perinteisissä runoissa pitäydytään määrämuotoisessa rakenteessa, jolloin runo jakautuu säkeistöihin ja siinä hyödynnetään tietynlaisia alku- tai loppusointukaavoja. Modernissa runoudessa tällaisia kaavoja ei käytetä.

Väljempänä käsitteenä runous lähestyy proosaa ja tällöin on vaikeaa asettaa rajoja runouden ja lyhytmuotoisen proosatekstin välille. Esimerkiksi Juhani Ahon lyyrisimpiä lastuja voi nimittää proosarunoiksi tai jopa runoiksi.

Runojalka

Runojalka eli runopolvi muodostuu tavallisimmillaan yhden tai kahden painollisen ja yhden tai kahden painottoman tavun muodostamasta ryhmästä, joka toistuu tai vaihtelee säännöllisesti.

Tavallisimpia kaksitavuisia runojalkoja ovat trokee ja jambi, kolmitavuisia puolestaan daktyyli ja anapesti. Antiikin kirjallisuudessa on käytelty myös monimutkaisempia, kuten nelitavuisia runojalkoja.

Vain tavumäärä ei määritä runojalkojen jaottelua, vaan siihen vaikuttavat myös painollisten ja painottomien tavujen keskinäinen järjestys ja tavujen kesto.

Runomitta

Runomitta tarkoittaa runon rytmikaavaa, joka perustuu runojalkojen säännönmukaiseen vaihteluun. Runomitat perustuvat joko pitkien tai lyhyiden, tai painollisten ja painottomien tavujen säännönmukaiseen toistumiseen runosäkeessä.

Kansainvälisiä, antiikista tulevia runomittoja edustavat esimerkiksi heksametri ja pentametri.

Suomalaista runomittaa edustaa kalevalanmitta, ranskalaisilla on aleksandriini ja englantilaiset puolestaan runoilevat silosäkein.

Kauneimpia runoja

Kevätilta - Saima Harmaja

Kevätillan autuas kirkkaus
yli maan, yli aaltojen ui.
Kuin pilvien loistoa pitkin liukuu
minun purteni päivänlaskua kohti.
Vesi taivaan hentoa kultaa huoaten hengittää.

Olen puhdas nyt.
En koskaan ma pettynyt,
koskaan en uupunut kesken,
en koskaan ma epäillyt valtaa kirkkauden.

Olen kaunis nyt,
on solunut sieluni pohjaan
Hänen henkensä autuas hyväily,
joka pilvet ja aallot loi.

Kevättalvi

Kevättalvella - Juhani Siljo

Kultasade auringon hiipii läpi pensaston.
Jäässä oksat: riippuvat kohta niissä pisarat.
Pisaroiksi suli jää, kirkkaammin nyt kimmeltää.
Vangittuina piilivät jäässä värit heleät.
Uuteen eloon heräten eessä säteen lämpöisen
viileämmin, puhtaammin nyt ne loistaa silmihin.

Runot

Aamu - Saima Harmaja

Aamun kirkkaus on niinkuin laulu.
Itse taivas lepää järvessä.
Liikkumatta, autuaina pilvet
uneksivat ilman äärillä.

Kaislat, välkkyy kastepisaroista,
metsä hymyy läpi kyynelten.
Kaukaa, helisten ja värähdellen
rastaan huilu jumalallinen.

Kukkia akkunalla - Aaro Hellakoski

Kimppu kukkia akkunalla.
Lunta ulkona kaikkialla,
lunta nuorta ja valkeaa. —
Valkea, luminen maa.

Punaiset kukkani akkunalla,
nurmi on kaikki jo hangen alla.
Rannasta rantaan aukeaa
valkea luminen maa.

Pilvinen päivä

Pilvinen päivä - Saima Harmaja

Valkea hämärä peittää
suvista taivasta.
Kukkien lempeä hehku
hohtaa nurmella.

Hyvä on ihmisen olla
sylissä vihreän maan.
Nurmelle lämpöiselle,
apilan huountaan,

suloista painaa päänsä
pienen ihmisen.
Valkean pilven valoon
nukkua huoaten.

Talvitunnelmia - Aaro Hellakoski

Iltahämärässä vasta
latu järvenrantaan vie.
Aavan selän poikki kulkee
luotisuora viittatie.

Kurjat kuusennäreet, siinä
vakavina, vaijeten.
Niinkuin tietäisivät jotain,
jota minä tiedä en.

Kuusennäreet, kuinka monta
heitä siinä lieneekään,
oksat alas painuneina,
jokainen kuin yksinään.

Tuolla rannan musta viiva.
Tälläpuolla aava jää.
Yö ei ole vielä tullut.
Viel' on hetki hämärää.

Runot

Jo joutui armas aika - Suvivirsi - Koulujen kevätjuhla

1. Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks' luopi,
sen kutsuu elohon.

2. Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa,
puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs', Jumala,
ihmeitäs' julistaapi
se vuosi vuodelta.

3. Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti,
myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes' kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

Vuoden ihanin armas aika - suvi suloinen

Gotlannin piispa Israel Kolmodin intoutui juhannuspäivänä 1693 ympäröivän luonnon ihanasta kauneudesta Hångersin uhrilähteellä niin, että hän kirjoitti virren, jonka alkusanat "Den blomstertid nu kommer" on kirjoitettu Gannsin kirkon alttaritauluun. Ruotsissa virsi ilmestyi vuonna 1694 nimellä "En sommarvisa". Virren ensimmäinen suomennos julkaistiin vuoden 1701 virsikirjassa otsikolla "Suvivirsi".

Tästä tavattoman kauniista virrestä on tullut yksi suomalaisen virsikirjan rakastetuimpia virsiä. Koulujen kevätjuhlissa Suvivirren laulamisesta on tullut arvokas perinne.

Runot

Pyhäaamun rauha - suom. sanat ja säv. P.J. Hannikainen

1. Pyhäaamun rauha
hiljaa huokuilee,
häly mainen viihtyy,
taisto raukenee.
Kuule, juhlakellot
kaukaa kuminoi!
Temppelihin Herran
kutsu siellä soi!

2. Herra, juhlamieli
sydämmiimme luo,
viihdytys ja rauha
sieluillemme suo!
Anna mulle voimaa
korkeudestas,
että uskollinen
Oisin palveljas!

5. Pyhäaamu kirkas,
suuntaa mieleni
rauhaan, joka aina
iät' kestävi,
siihen kiitoslauluun,
taivaassa mi soi,
missä oma kansas
levon saada voi!

Sirkkusen kauneimpia sävelmiä

Porvoon hiippakunnan piispa Herman Råbergh lähetti runojaan P.J. Hannikaiselle, jotta tämä suomentaisi ja säveltäisi niitä. Kerrotaan, että P.J. Hannikainen kelpuutti runoista suomennos- ja sävellyskelpoiseksi ainoastaan yhden ainoan, Pyhäaamun rauhan.

Tämä koskettava lauluhan kohosi sitten yhdeksi kaikkien aikojen rakastetuimmista lauluistamme ja siitä tuli yksi eniten lauletuista hengellisistä kuorolauluista. Pyhäaamun rauha ilmestyi painettuna vasta säveltäjän kuoleman jälkeen vuonna 1925 Sirkkusen kahdeksannessa vihkossa.

Sinikallio - Aaro Hellakoski

Sinikallio rannassa taivaan.
Sen latvalla nuori puu.
Kuin holvina pilvet raskahat
sen ylitse kaareutuu.

Niin pilvet peittävät seudun.
Sade rankkana käy yli maan.
Kuin harmaja verkko on laskeunut
sun majasi akkunaan.

Mut aamuna muuanna eikös:
sinikallio kangastuu.
Ja välkkyy päivän kullassa
sen latvalla nuori puu.

Kaupungin aamu - Aaro Hellakoski

Sade yöllä on soinut ylitse kaupungin.
Nyt usmassa hopeankuultavassa
kuuluu lähenevän vähitellen
rämisevä rattahitten ääni.
Talot alkavat näkyä utuisin ääriviivoin.
Ja maisema valkenee.

Pian auringon punainen pallo kuin irrallaan
ui usmassa, joka on syttynyt liekkiin.
Tulimereen hevonen ja miesi
ilmestyvät niinkuin varjokuvat.
Niin äärettömän suurina. Suoraa tietä
ne astuvat aurinkoon.

Pihlaja

Syksy - Aaro Hellakoski

Niin tyhjänä. Niin täyteläisnä sentään.

Puut kaikki paljaina. Ja linnut poissa.
Tie lokaa täysi. Järven laine raskas.

Mut punaisina paistaa pihlajat
ja oksat ovat hedelmistä raskaat.

Nyt riihet lämpiää ja riihisaunat.
Niin savu pullahtelee valkeana.
Ja häärää työssä miehet nokiset.

Käy sieraimihin kypsän viljan lemu.

On sato korjattu ja turvaan viety.
On touot tehty uutta kesää varten.

Työ tehty on. Ja ihmissydämissä
on jälellä vain hiljaisuus ja rauha.

Runot

Lokakuu - Aaro Hellakoski

Tuli lokakuun utuiset päivät
ja tihusatehet.
Ja loppumattomat pilvet
kuin rievut kosteat
niin matalalla ja verkalleen
puunlatvasta toiseen kulkee.

Sadat märjät kynnökset välkkyy.
Ja oja on vettä täys. —
Ei ihmistä näy ei kuulu.
— Kaik' veräjät puretut on.
Vain aitojen aukot tyhjinä
kuin katkenneina katsoo.

Lato harmaja yksin valvoo
yhä keskellä niittyjen
kuin vartija ankarin, lempein
ja lahjomattomin.
Ja metsiköt hopeassa ui.
Ja sadepisarat soivat.

Oulu

Koulutie - V.A. Koskenniemi

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.

Syysaamu kirpeä koittaa
yli heräävän kaupungin
ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Talot matalat kahta puolta -
miten tunnen ne tarkalleen!
Yli niiden mäeltä tuolta
kohoo kirkko tornineen.

Ja mun matkani keskitiellä
näky ihana, aamuinen:
tytön sinisen kohtaan siellä
ja katsehen sinisen.

Vie jalat kuin karkelossa
läpi pienen puistikon.
Sen penkillä kuutamossa
ens runoni tehty on.

Ja puiston puiden takaa
- miten lempeine silmineen! -
mua katsoo kaunis, vakaa
runoruhtinas, piispa Franzén.

Ja koulun aitaa vastaan
jo vanhan rehtorin nään.
Miten tuttu astunnastaan
ja ryhdistä miehisen pään!

Syysaamu kirpeä koittaa
yli heräävän kaupungin
ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Ja ma unhotan läksyni vaivan
ja kaikki niin kaunihiks saa.
Mua jossain kaukana aivan,
elo ihana odottaa.

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

Runot

Auringon ruusu - L. Onerva

Auringon ruusu, keltainen umppu, suortuvi täyteen kukkaan.
Syttyös, suuri punainen päivä, taikka se heräsi hukkaan!
Hetehet helmien helinää nuokuu, silkkinen hipiä hiipuen huokuu:
paista, jumalan punainen päivä!

Auringon ruusun, päiväsen lapsen, rakehet ruoskia tohti.
Väristen seisoo kultainen kukka huutaen taivasta kohti:
kaikilla ei ole hartiat huolen, annatko onnen taikka ma kuolen,
paista, elämän punainen päivä!

Sinivuokko

Kevätvaloa - V.A. Koskenniemi

Nyt ikkunoissa säkenöi ja kauneutta ikävöi
kaikk' kattoin harjat tummat
ja valo maille lankeaa ja sulattaa ja sovittaa
ja nostaa kaihot kummat.

Se leikkii eessä ikkunain
ja kultaan kevätunelmain
se verhoo joka talon.
Oi valon pyhää kevättä!
Niin korkea on elämä,
niin suuri valta valon.

Nyt kaikki suonet pulppuaa ja kaikki lähteet auki
saa nyt jään ja roudan alta
ja taimi valoon herännyt ens syksyöihin asti
nyt se säästyy kuolemalta.

Muhos

Kotiseudulle - Ritva Ranta

Muhos sait nimesi muhevasta mullastasi
Kotiseuduksi kauneimmaksi nousit suistoista jokien
Esi-isät kuokkivat pellot, raivaten raiviot,
nyt tuottavat elämää maat ja mannut sukupolvia saattaen.

Uinuvat Lantossa untaan kielot ja kullerot
luontopolkuja asteleville yhä satujaan kuiskailevat
Letot, lehdot ja niityt kerran kyläläisistä täyttyivät
heille juhlaan yöttömän yön parastaan tarjosivat.

Vieritse virtaavat joet Muhoslaaksoa vehreyttävät
Ämmänkosken, Isterin ja Poikajoen uomat
kevätjuoksissaan kirmailevat. Kuohujen soitellessa
aikaa mennyttä elvyttävät.

Taivaskin täällä sinisin on sen kattokin korkeilmmalla
vain täällä polut tutut kodin, koulun vanhan kirkon ja
tapulin kellojen soitot.

Kun äidinhelmaasi hietaisaan matkamme joutuvi kerran,
joen aallot sinne soittavat
laulut lempeimmät loiskien rantaan ja
ikihongat unta vartioivat.

Merituuli - L. Onerva

Ah, merituuli, haltia lakkapään laineen, aavojen lintu,
vapaa vallasta aineen, milloin tulet ja
päästät mun rintani paineen.

Ah, merituuli, milloin särjet sa jäät,
vapautat valkeat unteni uhmapäät?
Ah, merituuli, silloin on sieluni häät!

Kesäkeinussa

Kuva www.freepik.com.

Kesäkeinussa - Immi Hellén

Puun suvisen siimeksessä
minun keinuni heilahtaa.
Pien’ siskoni vauhtia antaa,
ja oksa, mi keinua kantaa,
suvituulessa hulmuaa.

Ja lännen lempeä leynkä
minun leikkivi kasvoillain.
Ja on kuni siivet saisin
ja huudella halajaisin
tätä raikasta riemuain.

Käy kilpahan, pääsky ja peippo,
käy kiurukin kultasuu!
Minä liitelen lintujen lailla
kesä kultainen kukkivi mailla
ja sävelet kajahuu.

Puu lempeä laulaa mulle
suvivihreitä virsiään.
Keto allani keinuu ja kiikkuu,
kotikalliot, kummutkin liikkuu,
ja taivonkin keinuvan nään.

Ei päätäni lainkaan huimaa,
tää vauhti on vaaraton.
Näin, näin mikä hauskaa oiskaan!
En hennoisi lähteä poiskaan,
vaan siskonhan vuoro jo on.

Muhos

Oodi Oulujoen koskille - Ritva Ranta

Puolivuosisataa sitten
vangitsi luotu
Luojansa luomat väkevät virrat
patosi rautaisin kahlein
kuohuvat uomat
valjasti korskeat kosket
nyt sähköä jauhaa turbiinisampo
ihmiskäden mestariluomus

kauanko kantavat kahleitaan
surkeat liettyneet rannat
ruovikot, alati kapenevat uomat
joissa on estynyt lohien nousut

kuningaskalat etsivät kutupaikkojaan
ylentävät virrassa hopeakyljet
vaellusvietti ei geeneissä lakkaa
avautuuko lohelle takaisin pääsy
luonnon valtakuntaan

koskaan ei vaikene kuohujen kumut
vaikka horteista untansa
luonto uinuu

syvällä uomassaan kipinä kytee
väkevän virran vapauden kaipuu.

Runojen äärellä

"Yksi runouden ansioista, jonka harva pystyy kiistämään on, että se sanoo enemmän vähemmillä sanoilla kuin proosa." - Voltaire

"Runous on ilkikurinen yritys maalata tuulen värit." - Maxwell Bodenheim

"Runous on lähempänä elävää todellisuutta kuin historiankirjoitus." - Platon

"Runous on taidetta, jossa yhdistyvät ilo ja totuus." - Samuel Johnson

"Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja." - Goethe

"Kirjallisuuden kruunu on runous." - William Somerset Maugham