Tunturisuden sivut

Aaro Hellaakosken runoja

Runoilija, maantieteilijä ja maantieteen opettaja Aaro Hellaakoski (22.6.1893 - 23.11.1952) syntyi Oulussa. Hän oli 1900-luvun suuria suomalaisia lyyrikoita, omien polkujensa kulkija, joka uudisti sekä runon muotoa että sen sisältöä.

Hellaakosken miehekkäissä säkeissä sanotaan suomalaisen luonnonrunouden helisevän, soivan ja mietiskelevän. Hänen luonnontuntemuksissaan on suurta aistiherkkyyttä ja runojensa muodossa on tehostettua karuutta. Hellaakosken rytmikorva on erehtymätön, samoin hänen silmänsä yhden ainoankin sanan valöörille.

Hellaakoski sai runouteensa vaikutteita surrealimista ja futurismista ja niiden myötä hänen runoissaan ajan ja paikan rajat pirstoutuvat. Rytmistä tulee rientoisaa, kuvat heittyvät sikinsokin, himmenevät ja nousevat taas esiin ristikuvina. (Spectrum, WSOY).

Talven tullessa - Aaro Hellaakoski

Riemuin tunnet
talven tekevän raivaustyötään.
Kaiken mi silmää,
ruumista, henkeä äsken
painoi, vievät jäätävät viimat myötään.

Puhurin poika,
reippaasti rintojen rihkamat peitä
liian rakkaat!
Toivomme talvelta taasen
laajoja hankia, järviä jähmenneitä.

Toivoo inehmo:
Pakkasenkorkeat tähdet taivahalla
vihreä kuuan
lumisten metsien yllä;
elämä rinnassa uinuen kinosten alla.

Syysaurinko - Aaro Hellaakoski

Ah aurinko kallis syksyinen,
näin ihmeitä aikaansaat sa!
Veren lämmität äsken hyytynehen
ja kullalla hivelet maat sa.

Ja ma kulkevani uneksun
satumaassa kaukaisessa
mun tarhani tarkoin vaalitun
salarauhassa, katvehessa.

Nyt korjuupäivä on viinies,
väki nuori laulaen töissä.
Hei kypsynyt terttu huulilles
ja kulmasi seppelöi sä!

Aaro Hellaakosken runot

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat, Luna - Copyright © Don...The UpNorth Memories Guy... Harrison

Kuu-ukko - Aaro Hellaakoski

Sa muistatko kun me kahden
hämyhetkinä soudeltiin
yöhiljaista pintaa lahden
ja kuuta katseltiin?

Oli suuri persokesti
tuo turpeaposki kuu.
Se pilviä hirmuisesti
söi—mut eipä kelpaa muu.

Se kiipesi kautta taivaan
kovin ähkyen, puuskuttaen
ja jos pilven se kiinni sai vaan,
söi poskeensa raukan sen.

Niinpä viimein syöneheksi
sai itsensä uuvuksiin.
Sai naamansa rasvaiseksi
ja sormensa sokeriin.

Niin huuli lerpallansa
se hymysi meille kuin
ois halunnut vatsahansa
syödä meidätkin yksin suin.

Niin silloin. Nyt katsoppa kuuta,
se näyttääkö hymyyvän!
Jumalaut, eipä paljon muuta,
minä luulen sen itkevän.

Se sai sen rangaistuksen
min ahmatit aina saa,
vuoskautisen katumuksen
kun vatsaa jomottaa.

Aaro Hellaakosken runot

Kuu - Aaro Hellaakoski

Kuu mykkä kumottaa,
tutkii, uinuuko hurja maa.

Kuin silmä äityen
poikaansa sairasta katsellen:

Laskeeko lepohon yölläkään
raskaan, kuumehoureisen pään?

Herääkö äkkiä parkaisuun,
painajaiseen ja sadatteluun?

Aaro Hellaakosken runot

Kevättä katsomassa - Aaro Hellaakoski

Hei humise kevähän tuuli
nyt halki hankien maan.
Jo korvani kiurun kuuli.
Käyn kevättä katsomaan.

Voin sukset jo aittaan kantaa.
Nyt pieksuni voitelen
ja kohti ulapan rantaa
käyn hiljaa, kurkkien.

Jo kaukaa äänet kuulen
nuo hurjat keväiset.
Kun rannalle ehdin, luulen
kaikk' irti on aavehet.

Kuin intohimot hullut
sydämissämme siitetyt
vapahaks olis äkkiä tullut
ja hyppelis hihkuen nyt.

Ja ilmassa vinkuu ja soipi
ja tuhannet siivet lyö.
Keväthenget ne karkeloipi
kevätlintujen siivet lyö.

Kun hiihtelin viikko sitten
ja tähysin seljälle päin,
helyn kuulin jäähilsehitten,
lumiaavikon aution näin.

Nyt jäätiköt sihisevät,
lepän norkot on puhjenneet.
Se saapui se toivottu kevät.
Ja kohisten käyvät veet.

Mut pälvillä, lammikoissa
on hilpeät, tuliset häät.
On arkainkin arkuus poissa:
kevättaistelut kuulet, näät.

Kun suokulaisurosta kaksi
noin naaraasta taistelee,
voit päästä todistajaksi
miten rakkaus villitsee.

Voit astua kohti niitä —
ne eivät sinua nää.
Vain hiukkasen siirtyvät siitä,
taas alkavat temmeltää.

Niin korvissa soipi ja helää.
Niin hanget höyryävät.
Niin jokainen mätäs elää.
Puut tuulessa hymisevät.

Kyntäjä - Aaro Hellaakoski

Nääh! Nää,
senkin pässinpää.
Ruoska ohjatkoon
taas sun vakohon.

Vaihtuvat
vuodet katkerat.
Korven raatajain
työ ei vaihdu vain.

Liitä näin
hyvin, huonoin säin
vako vakohon
saakka kuolohon.

Aaro Hellaakosken runot

Kevätmyrsky - Aaro Hellaakoski

Kylmä tuuli soi.
Hiekkapilvet piehtaroi.
Puitten tyhjät oksat rapisevat.
Mustat lehdet entiskesän
maassa karkelevat.

Taakkaa kantaen
astuu vaivoin poikanen.
Polvet notkuu. Selkä kumarainen.
Hiekka ruoskii huulet veriin.
Liehuu puku repaleinen.

Pyllymylly - Aaro Hellaakoski

Osuit päähän taikka nilkkaan,
pitää saamas pilkka pilkkaan.
Suokoon taivas että pyllyyn
kasvais sulle häntä pisin.
Joutuisitpa aika myllyyn
siitä kun ma puistelisin!

Lucifer - Aaro Hellaakoski

Lucifer, Lucifer,
mistä sait sa kylmän sydämes?
Mistä myrkyn kielelles?
Mistä halun leikittelyyn julmaan
mutta klovnin naurun silmäkulmaan?

Lucifer, Lucifer,
isä älyn, henki vapauden,
miss' on voimas entinen!
Miksi naurat ilkkuin itsellesi?
Purasitko omaan kielehesi?

Lucifer, Lucifer,
kaikki opetukses vakavat
ilmaa täyteen puhallat.
Teetät niillä pienen lentoretken.
Naurat, naurat makeasti hetken.