"Kahvihetki" - Arvid Liljelund (1844 - 1899).
"Juhannuskahvit tasetilta" - Hanna Silmo, julk. 2019
Juhannuskahvit - sehän on vain pieni kuppi kuumaa,
mutta ah - ei mikään mua ihanammin huumaa!
Silmät ummessa saan ryystää tasetilta,
ympärilläin ihanainen suven aattoilta!
"Muumipeikon Juhannusruno" - Tove Jansson (1914 - 2001), julk. 1958
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen,
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
Muumipeikon juhannusruno on suomennettu alunperin Tove Janssonin ruotsiksi kirjoittamasta
Mumintrollets visa -laulun toisesta säkeistöstä (suom. Muumipeikon laulu).
Laulu sävellettiin Lilla Teaternissa vuonna 1958 esitettyyn Troll i kulisserna -näytelmään, kun se siirtyi Tukholmaan vuonna 1959.
"Sininen ämpäri" - Vilho Lampi (1898 - 1936).
"Heilu keinuni korkealle" - Larin-Kyösti (1873 - 1948)
Heilu, keinuni, korkealle,
Nythän on juhannusilta,
Mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu
Ja kuulas on taivahan silta.
Heilu, keinuni, korkealle,
Linnut ne laulavat häitä,
Minä olen nuori kuin päivänkukka,
En muistele suruja näitä.
Heilu, keinuni, korkealle,
Rintani riemuja laulan,
Kedon helyt kullalle kuiskien poimin
Ja solmin sen vihreän paulan.
"Kesäyö" - Elin Danielson-Gambogi (1861 - 1919).
"Juhannusruno" - Viljo Kajava (1909 - 1998), kirj. Ahvenanmaalla 1925, Kajavan ensimmäinen runo
Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa.
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.
Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
-Nyt on juhannus! - Tahtoo se riemuiten laulaa.
"Onkipoika" - Sigfrid August Keinänen (1841 - 1914).
"Juhannusongella" - Hanna Silmo, julk. 2019
Olkoon Juhannus, nyt ongitaan,
ihan kohta taas kalan saan,
korkkia tuijotan mä ihan hiljaa,
pianpas nostan Ahdin viljaa.
Kas, jo pomppii korkki kiivahasti,
ilon huuto kantaa pihaan asti,
samassa taas kalamies on tyyni ei riehu,
eihän muuten ahvenkeitto padas' kiehu.
"Juhannus" - Tuulispää 1913, Trubaduuri
Juhannuksena männistössä,
kokkotervat kiehuu,
juhannuksena huivit ja helmat,
liepottaa ja liehuu.
Henttuni heliällä illalla,
tossa tanssia nilkuttelee,
joka pojan puoleen, peijakas,
silmää vilkuttelee.
"Juhannuskokko" - Eino Leino (1878 - 1926), julk. 1920
OLI JUHLA-YÖ, oli juhannus-yö,
oli valkeuden kirkkain valta,
kokot korkeat leimusi taivaalle
joka niemeltä, kukkulalta.
Vene meill' oli vanha ja tervainen,
monen laskenut kosken laineen;
tuo pelastaa, niin päättelimme
tään kylän kokkomaineen.
Tuon täytimme tyhjin tynnyrein,
liki purjepuutapa teimme
me tornin, jonne me tervaskannot
ja kuivat katajat veimme.
Vähän ruutia, lamppuöljyä
ja hiukan bengaalitulta,
niin valmis oi' laivamme laineille
jo telalta tervatulta.
Hinasimme hirviön salmen suuhun,
saatoimme saaren nokkaan;
kun päivä laski, yötuuli nous,
tulen teimme keulaan ja kokkaan.
Virin vienon kanssa se liukui pois,
se monitoorilta näytti,
mi uhkasi tykkitornineen,
min surma ja salamat täytti.
Mut koska se poistui poikemmaks,
tulisulkina siipensä siukoi,
se kyventä kylvi, ja järvelläi
pian perhoset palavat piukoi.
Oli aurinko vaipunut vaaran taa,
vain hohteli pilven päärme;
valo-uhrimme kohosi korkeuteen
kuin tuska, kuin tulinen käärme.
Kylät kaikki kaaloi katsomaan,
mut vasta ne huudon päästi,
kun liekkiin leimahti torni tuo,
min viimeiseks tuli säästi.
Nyt hirnui se kuin merihirviö,
tulikaupungin virtain kauhu,
lohikäärme syntien louhimon
tai helvetin henkein pauhu.
Nyt roihusi, räiskyi se urallaan
kuin ihmis-intohimo,
taas korskuen karkasi korkeuteen
kuin kuoleman kimmel-kimo.
Sen loiste kaamea loimotti
veen pimeän pintaa vasten
kuin säkenet säihkyvät uhman ja yön
lyö laaksoista maailmanlasten.
Se valkaisi kahdelta puoleltaan
veen kapean niemet ja kaltaat,
ui ulomma, päivyen laskuun päin,
mihin viittasi pilvien paltaat.
Päin äärettömyyttä pohjan yön,
päin rannatonta aavaa,
se painuvan näytti kuin parantamaan
oman onnettomuutensa haavaa.
Tulijoutsenna tuskan rajattoman
päin rajattomuutta se jolui,
kuin tahtoen taa ajan, paikankin,
suur-ulapan suulle solui.
Säen sähähti ruutihin, öljyhyn,
värit välkkyvät yöhön linkoi,
tuli tuprahti uudella voimallaan,
uus ailut aalloille sinkoi.
"Pieni soittoniekka" - Arvid Liljelund (1844 - 1899).
"Juhannuksen pieni soittoniekka" - Hanna Silmo, julk. 2019
Näetkö, aivan pian osaan viuluani soittaa,
vaarin avulla voin opintieni voittaa,
juhannuksenkin pirtissä soi kaunis viulunsoitto,
pian sarastaa jo pienen viuluniekan aamunkoitto!
"Juhannus" - Eino Leino (1878 - 1926)
Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.
"Juhannusaitta" - E.A. Wiksten (1849 - 1920), julk. 1894
Salmet kultaa kumottaa,
iloa läikkyy juhannusilta,
rinta aitan hehkuin punottaa,
kaikaa ilkamointi tanterilta.
Laulaa leivot, kukkuu käet,
narahtaa aitan porraspuu,
uinuu kesäyössä lehdot mäet,
aitassa punasuun - löytää ahnas suu.
"La Merenda" - Elin Danielson-Gambogi (1861 - 1919).
"Juhannuslaulu" - Tuulispää 1912, Nikolaus Laulunvalta
Pohjan valju ruskotus
ja öisen salon lemut;
heissaa, taas on juhannus,
on kaiken kansan kemut!
Kokkolieskat leimahtaa,
saa loiston silmät sameet,
viulun kielet vingahtaa,
ja hulmahtavat hameet.
Nyt ei säikähtele syön,
ei tuska mieltä turra,
kun saa elää tämän yön,
niin voi taas viikon surra!
Sortavalan poikia - kansallispuvut Tyyni Vahter, Greta Strandberg ja Alli Touri.
"Juhannuslaulu - runo laulujuhlaan" - Kaikuja Hämeestä : Hämäläis-osakunnan albumi no 7, 1908
On juhannus
suvijuhla suuri!
Sitä kukka kuiskaa,
sitä laine läikkyy,
sitä kertovi kesäinen kirkkaus.
Puut taipuvat puolehen maan:
sinä vihreä virpi,
sinä heilivä heinä,
yhdessä juhlitaan!
Ja oksilla miettivän männyn,
lehvillä leppeän koivun,
yllä välkkyvän aallon,
alla siintävän taivaan
helkkyvi riemastusta,
ilolintujen kirkkahin kuoroin
kyllyyttä kesäisen onnen -
koko luonto laulaen juhlivi juhannusta!
"Juhannussonetti" - Kesä-viesti 1920, Fred Miekka Vaara
Hopeisina harsopilvet hohtavat,
taivaan aurinko on kultakerässä;
metsän rantamalla kukkaterässä
kesän kaunottaret, kukat loistavat.
Ikävyyden kesän mailta poistavat
laululinnut aamun armaan erässä;
juhlan kiitoslaulun heidän perässään,
ihmislapset, miehet, naiset, lapset toistavat.
Lehtimajan koivut suvinuorina
ovat ikäänkuin lempilehdon syli,
ollen valon juhlalaulun kuorina.
Suomenmaan ja myös suuren Lännen kyliin
levitköhön suvisävel vuorina
Väinön laulu, soitto, ilmojen yli!
Juhannusilta - Immi Hellén
Rannan koivu kuiskii kumppanilleen,
tuomenterttu vierustoverilleen:
Nyt on suven suuri sunnuntai!
Leinikköinen aukoo lehviänsä,
lemmenkukka sinisilmiänsä,
kielo kaino verhon valkeen sai.
Honka harmaa tekee nuorta kerkkää,
kiurun soitto heleimmillään helkkää,
riutuu aalto rannan ruohikkoon.
Sorsapari ulapalla soutaa
kohta, kohta juhlahetki joutaa!
Niityn kukat käyvät karkeloon.
Hopeoina helkkää puron juoksu,
ilman täyttää pihkalehväin tuoksu
räystään alla pääsky pirskuttaa.
Tuuli hellä levolle käy lehtoon,
uinuu kuni lapsukainen kehtoon,
käki kaihomielin kukahtaa.
Läpi laakson, poikki vanhain vuorten
käypi riemusaatto kylän nuorten,
rannan kalliolle taivaltaa.
Kokkopuut on valmiina jo siellä,
mutta varrotahan hiukan vielä,
kunnes päivä painuu vääräin taa.
Isä vanhan nuottapaatin antoi,
mustan tervapöntön Paavo kantoi
juhlaillan iloks nuorillen.
Tervaskannot, risut lapset toivat,
niistä keon korkean he loivat
ihmetellä itse jättien.
Näkyy päivää vielä reuna kaita,
lähteissään se kultaa lännen maita,
hetken vain se vielä viivähtää.
Nyt se, nyt se kokonaan on poissa
tuli räiskää kokon risukoissa,
kipunoita ilmaan lennähtää.
Nousee taivahille lieskat oivat,
ilolaulut ympärillä soivat,
ilo-Vilien viulunkieli soi.
Kokko kuvastaikse lahden pintaan,
ilo hiipii suruiseenkin rintaan,
nuoret kalliolla karkeloi.
Katso tielakkana loistaa tuolla
tyynen järven vastaisella puolla
kokko toinen, kolmas, neljäskin.
Vastarannan lasten laulu sieltä
heläjävi nostain juhlamieltä,
liitelevi siivin valkoisin.
Laulelmissa tää on sävel sisin,
nyt on kesäpäivä kirkkain, pisin,
päiväks muuttunut on yksin yö.
Henget valon viihtyy Suomen soilla,
laihot nuoret nousee vainioilla
nouskoon henkisenkin touon työ!