Koiraeläimet
Kultasakaali. - Kuva yllä Copyright © Dick Knight - Creative Commons.

Kultasakaali (Canis aureus)

Kuten useimmat koiraeläimet, kultasakaalit ovat notkealihaksisia, pitkäjalkaisia juoksijoita, joilla on pitkä häntä. Kultasakaali painaa 7 - 15 kg ja sen ruumiin pituus on 65 - 105 cm ja hännän noin 25 cm. Säkäkorkeus on 38 - 50 cm.

Kultasakaali on siis kooltaan suden ja ketun välimailla, ollen hieman jykevämpi kuin vaippasakaali. Se muistuttaa enemmän sutta, mutta on punertavampi - aureus merkitsee kultaista. Suteen verrattuna sillä on myös pienemmät tassut, mutta suhteellisesti suuremmat korvat.

Karkeakarvaisen turkin yleisväri on kellanharmaa ja siinä on kauttaaltaan laikullisesti jonkin verran mustaa ja valkoista - hännänpää on usein musta.

Susisivut

Kuvassa srilankansakaali (Canis aureus naria), kultasakaalin Sri Lankassa ja Etelä-Intiassa elävä alalaji.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, Copyright © Flickr/Dinuka Kavinda


Kultasakaalin ääni on valittava ulvonta, joka joskus muuttuu haukunnaksi. Ääni on voimakas ja voi suotuisissa oloissa kuulua hyvinkin kauas, kilometrien päähän.

Kultasakaalien käyttäytyminen on vivahteikasta: ilmeiden, eleiden, asentojen ja hajumerkkien lisäksi siihen sisältyy ääniä ja äännähtelyjä - on haukahtelua, murinaa, kiljumista ja ulvomista susien tapaan kuono kohti taivasta.

150 vuoden jälkeen on löydetty uusi koiraeläinlaji - ja se on susi - "Afrikan kultasusi"

Uusin tutkimus paljastaa, että kultasakaali (Canis aureus), joka elää sekä Afrikassa että Euraasiassa, jakaantuukin kahteen eri eläinlajiin. Euroopan puoleinen kultasakaali pysyy kultasakaalina, mutta Afrikassa elävä kultasakaali onkin lajiltaan susi. Näin on löytynyt uusi susilaji, ja ensimmäinen uusi koiraeläinlaji 150 vuoteen.

Afrikan kultasusi Afrikankultasusi

Kultasakaali - koiran esi-isä?

Melkein kaikki kultasakaalin käyttäytymistavat ja eleet tuovat mieleen koiran. Vaikka nykytiede onkin jo vakuuttavasti todistanut, että koiran esi-isä on susi, on sakaalillakin tässä tarkastelussa ollut menneinä aikoina omat puolustajansa. Erityisesti Jonathan Kingdon, joka on perustanut tutkimuksensa lähinnä käyttäytymistieteelliselle pohjalle, väittää koiran juurien johtavan pikemminkin sakaaliin.

Kingdonin mielestä susi ei ole voinut olla kovinkaan sovelias liittolainen ihmiselle, olihan se pikemminkin tämän kilpailija saalistaessaan samoilla apajilla. Leikkisät sakaalit olivat hänen mielestään paljon helpompia ja vähemmän pelottavia kuin jurot ja ihmisarat sudet. Sakaalit viihtyvät myös ihmisasutuksen liepeillä, mistä ne löytävät aina jätteitä tai jotakin muuta syötäväksi kelpaavaa.

Saksalaisen Konrad Lorenzin teoria koiramme alkuperästä puolestaan esittää, että osa koiraroduista polveutuisi sudesta ja osa sakaalista.

Salaperäinen sakaali kuoleman ja onnen jumala

Sakaali on aina herättänyt ihmisissä voimakkaita tuntemuksia, siinä missä susikin. Yleensä nuo tuntemukset ovat olleet sekä kielteisiä ja jopa kauhun sekaisia - että myöskin ihailevia ja kunnioittavia. Illan hämärillä poluilla luikkivan sakaalin hahmo on saanut mielikuvituksen kiitoon ja loihtinut esiin kuoleman mysteerit. Sen illansuussa alkava kimakka ulvonta on jo ammoisista ajoista kiihottanut ihmisten mielikuvitusta ja antanut sille tarunhohtoisen ja pelottavankin maineen.

Koiraeläimet

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, kultasakaali Copyright Steve Garvie

Lisääntyminen

Kultasakaalit ovat yksiavioisia ja reviirieläimiä. Kosiskeleva uros lähestyy naarasta korvat hörössä, niskakarvat pörhöllään ja häntä vaakasuoraksi ojennettuna. Se nuuhkii nartun takapäätä, mutta aina ei narttu olekaan siihen mielistynyt, vaan saattaa käännähtää ympäri, antaa urokselle "korvapuustin" etukäpälällään ja kipaista jonkin kilpakosijan seuraan.

Kun uros ja naaras ovat kerran löytäneet toisensa, ne vahvistavat yhteenkuuluvuuttaan tuon tuostakin tervehtimällä toisiaan ja nuolemalla toistaan joskus jopa neljännestunnin yhteen menoon.

Kultasakaali
Kultasakaali

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Zweer de Bruin


Kun uros ja naaras ovat pariutuneet, ne muodostavat pesimäpiirin. Ne merkitsevät sen rajat ravaamalla peräkkäin alueen ympäri ja tekemällä heinätuppaista rajapyykkejä niin, että ne virtsaavat ja ulostavat niiden päälle. Merkityn elinpiirin läpimitta on 1 - 3 kilometriä. Pariskunta puolustaa reviiriään kiihkeästi kaikilta muilta sakaaleilta. Kun reviiri on merkitty ja saatu hallintaan, pariskunta kaivaa yhdessä itselleen pesäluolan.

Kultasakaalien pariutuminen Euroopan puolella tapahtuu varhain keväällä ja pennut syntyvät tavallisesti huhti-toukokuussa. Muualla lisääntymisajat osuvat vuoden kierrossa eri kohdille - itäisessä Afrikassa pennut syntyvät jo tammi-helmikuussa.

Kantoaika kestää 63 vuorokautta ja pentuja syntyy 6 - 9. Sekä uros- että naaraskultasakaalit saavuttavat sukukypsyyden 11 kuukauden iässä, mutta eivät välttämättä heti ala lisääntyä. Jotkut nuoret jäävät apureiksi auttamaan vanhempiaan seuraavan pesueen hoidossa.

Koiraeläimet

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, kultasakaali Copyright BrianScott

Alalajit

Canis aureus aureus
Canis aureus algirensis
Canis aureus anthus
Canis aureus bea
Canis aureus lupaster
Canis aureus maroccanus
Canis aureus riparius
Canis aureus soudanicus

Elinvoimainen kanta

Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN (The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan kultasakaalin tilan elinvoimaiseksi (LC, Least Concern) - eli kyseessä on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa.

Sakaalin levinneisyys

Levinneisyys

Itä-Afrikasta aina Myanmarille asti ulottuu kultasakaalin asuttama alue. Sitä tavataan Pohjois- ja Itä-Afrikassa, suuressa osassa Aasiaa ja myös Euroopan puolella, Kreikassa ja paikoin siitä pohjoiseen olevissa Balkanin maissa. Kukkulat ja vuoriset maastot ovat kultasakaalille tasankoja mieluisampia. Siellä, missä ihmisiä on lähellä, pysyttäytyvät kultasakaalit päiväsajan tiukasti piiloissaan ja vasta yön saapuessa ne uskaltautuvat retkilleen.

Ravinto

Kultasakaali on kaikkiruokainen. Sillä on pitkät terävät kulmahampaat sekä hyvin kehittyneet raateluhampaat, jotka pystyvät hyvin myös sitkeään nahkaan. Ruokavalio on samantapainen kuin ketulla, mutta sisältää enemmän marjoja ja hedelmiä - maissi- ja viiniviljelmätkin tulevat aterioilla käydyiksi. Linnut ja nisäkkäät myyristä kauriin kokoisiin saakka ovat ruokalistalla.

Kultasakaalit elävät yksin tai pieninä ryhminä. Yhdessä metsästyksellä on kultasakaaleille suuri merkitys: sakaalipari saalistaa kolme kertaa tehokkaammin kuin yksinäinen sakaali. Kultasakaaliparin on havaittu onnistuvan saalistamaan thomsoningasellin vasoja.

Kultasakaalin tarkka katse erottaa antilooppien ja gasellien joukosta nuoret ja sairaat, joiden kimppuun sakaalinkin kokoinen eläin voi menestyksekkäästi käydä. Kultasakaalit väijyvät myös siellä, missä isommat pedot, kuten leijonat aterioivat, näiltä jääviä tähteitä, yhdessä korppikotkien ja hyeenojen kanssa. Tästä johtuu ehkä kultasakaalin huonohko maine, sitä pidetään raadonsyöjänä. Vaikka tutkimuksissa on saatu selville, että vain 3 prosenttia kultasakaalin ravinnosta koostuu raadoista.

Myös kaatopaikat saavat kultasakaalin vieraakseen. Kultasakaalit kuljettavat mahoissaan ruokaa oksennettavaksi pennuilleen tai imettävälle emolle. Ne myös kätkevät ruokaa.

Anubis

Anubis

Antiikin Egyptissä sakaali oli yksi niistä eläinlajeista, joita kohdeltiin kunnioittaen ja joiden ruumiit jopa palsamoitiin. Egyptiläiset kunnioittivat näiden eläinten ominaisuuksia, jotka olivat samalla kertaa ihailtavia ja pelottavia: leijonan hurjuutta, krokotiilin voimaa, lehmän lempeää huolehtivaisuutta vasikastaan. Sakaalin ominaispiirteet tekivät siitä kuoleman jumalan. Tutankhamonin hautaan kaivettuun aarteeseen kuuluu myös patsas, joka esittää lepäävää sakaalia. Sillä on pitkä suippo kuono ja hopeiset kynnet. Egyptin jumaltarustoon kuuluu Anubis - sakaalinpäinen hautojen vartijajumala.

Afrikkalaisissa tarinoissa ja heimojen juhlamenoissa kultasakaalilla on vielä nykyisinkin olennainen osa. Joillakin alueilla kultasakaalin kimeää ulvontaa pidetään uhkaavan kuoleman ennustuksena. Mutta sama eläin voi tuottaa myös onnea: esimerkiksi Kampalan torilla kaupitellaan sakaalinnahkoja ja -kynsiä taikakaluiksi pitämään pahat henget loitolla.

Lähteet
Afrikan savannit
Eläinten maailma
IUCN Red list