Spiritualismi, spiritismi ja okkultismi

Spiritistit kutsuvat itseään usein myös spiritualisteiksi. Ihan tarkasti ottaen spiritualismi ja spiritismi voidaan määritellä erilaisinkin tavoin - vaikkakin myös osittain samaankin päädytään. Spiritualismi tarkoittaa filosofiassa oppia, jonka mukaan olevaisuus tulkitaan luonteeltaan henkiseksi. Spiritismi puolestaan on hengellinen liike, jonka mukaan joillakin ihmisillä, käytännössä meedioilla, on kyky saada yhteys kuolleiden ihmisten eli vainajien henkiin. He voivat myös välittää näiltä viestejä ja saada henkien avulla aikaan ilmiöitä, joita ei voida selittää tunnettujen luonnonlakien perusteella. Spiritismiin liittyy myös parapsykologia, joka on suuri joukko mitä erilaisimpia yliluonnollisia ilmiöitä.

Okkultismi on salaoppia eli salatiedettä, jossa voidaan suoranaisen taikuuden ja muiden salakeinojen avulla aikaansaada yliluonnollisia ilmiöitä. Myös okkultistit ottavat yhteyksiä manalaan ja kuolleisiin. Okkultismi ja spiritismi ovat sisartieteitä.



Emanuel Swedenborg (1688 - 1772).

Spiritismin edelläkävijä Emanuel Swedenborg

Spiritismin edelläkävinä pidetään ruotsalaista Emanuel Swedenborgia. Hän oli tiedemies, filosofi, mystikko ja teologi. Emanuel Swedenborg väitti myöhemmällä iällään, että hänellä oli yliluonnollisia kykyjä ja sen vuoksi hän kykeni ottamaan yhteyksiä kuolleisiin ihmisiin. Tämän kykynsä avulla hän oli voinut keskustella mm. Martti Lutherin, apostoli Paavalin ja kerran Mooseksenkin kanssa. Ruotsin luterilainen kirkko syytti Emanuel Swedenborgia harhaoppisuudesta.



Ammattimaisella ennustajalla on sellainen erityinen ominaisuus, että hän osaa kertoa jokaiselle asiakkaalle jotakin sellaista, jota asiakas haluaa kuullakin. Ennustajan pitää osata hienovaraisesti kysellä asiakkaaltaan huomaamattomasti kaikenlaista, niin että asiakas ei sitä huomaakaan - ja sen jälkeen voi kehitellä saamaansa tietoon jatkoa itse eli toisinsanoen selvänähdä. Tässä ei ole kuitenkaan kyse huijauksesta, vaan luottamuksellisen suhteen syntymisestä ja asiakaspalvelusta.

Foxin kolme sisarusta vasemmalta oikealle, Margaret (1833 - 1893), Catherine (1837 - 1892) ja Leah (1814 - 1890).

Spiritismi sai alkunsa huijauksesta

Nykyaikaisen spiritismin alku sijoittuu vuoteen 1848, ja sen laittoivat alulle sisarukset Maggie ja Catherine Fox, Hydesvillessä, New Yorkissa. Maggie oli tuolloin 15-vuotias ja Catherine 9-vuotias. Heidän kotitalossaan kuului kaikenlaisia rutinoita ja kolahduksia, kuten vanhoissa taloissa useinkin erityisesti myrskyöinä kuuluu. Joskus kuului kuin askelia ja huonekalujen raahaamista. Tytöt päättivät aikansa kuluksi lisätä pökköä pesään, ja alkoivat ikään kuin keskustella talossa joskus murhatun ihmisen hengen kanssa.

Saadakseen esitykseensä lisää uskottavuutta, he parantelivat talon äänimaailmaa. Portaikosta kuuluvia vaanivia askelten ääniä he saivat huomaamattomasti aikaan niin, että vetivät portaikossa omenaa narun päässä. Kukaan ei nähnyt mitään, mutta selvät askeleen äänet kuultiin. He myös raapivat huomaamattomasti milloin pöydän alta milloin mistäkin ja napsuttelivat huomaamattomasti sormiaan ja jopa varpaitaankin, mikä oli todellinen taidonnäyte. He opettelivat varpaiden napsuttelun jopa niin, että se onnistui, vaikka kengätkin olivat jalassa.

Seuraavassa vaiheessa he antoivat näillä huomaamattomilla napsutuksilla ja muilla keinoilla vastauksia äidilleen, joka kyseli hengiltä erilaisia asioita. Äiti ei tietenkään huomannut huijausta. Kun äiti halusi tietää, kuka henki oikein oli, niin tytöt päästivät ilmoille oikean napsutusten ja raaputusten ryöpyn, jonka he käänsivät niin, että henki oli 31 vuotta vanha mies, joka oli eläessään ollut naimisissa ollut viiden lapsen isä.

Tieto hengen läsnäolosta saavutti ensiksi naapurit ja pian tiedot näistä yliluonnollisista tapahtumista alkoivat kiiriä yli koko Amerikan - näin oli syntynyt spiritismi, jonka avulla voitiin saada yhteys kuolleisiin. Yhdysvalloista spiritismi levisi nopeasti Englantiin ja sieltä koko Eurooppaan.

Foxin sisarukset tunnustivat julkisesti huijauksensa vuonna 1888. Heidän maineensa oli iäksi mennyt ja sisaret kuolivat suuressa köyhyydessä muutaman vuoden sisällä.



The Sir Arthur Conan Doyle Centre, Edinburgh. Spiritismiin pyhittäytynyt henkinen keskus kunnioittaa nimellään Arthur Conan Doylea, joka teki useiden vuosien ajan tutkimuksiaan spiritismin parissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © byronv2

Spiritisti Sir Arthur Conan Doyle

Kun Sir Arthur Conan Doyle menetti yhden pojistaan, Arthur "Kingsleyn" vuonna 1918 espanjantautiin, ja muitakin sukulaisiaan sodan mainingeissa, hän kääntyi suruissaan spiritualismin ja okkultismin puoleen. Hän kiersi elämänsä loppuvuosina Euroopassa, Amerikassa ja Australiassa luennoimassa spiritismistä ja salatieteistä ja hänestä tuli useiden spiritismiä harrastavien yhteisöjen johtohahmo.

Näin hän, epätoivoisena kuolleeseen poikaansakin yhteyksiä henkimaailman kautta otellen, muuttui täysin toisenlaiseksi ihmiseksi, kuin mitä hän oli tieteelliseen maailmankuvaan uskovana kirjailijana elämänsä ajan edustanut. Joidenkin aikalaistensa silmissä Doyle tuli peräti naurunalaiseksi, mutta monet hengenheimolaiset pitivät häntä johtotähtenään.

Monille oli vaikeaa ymmärtää sitä, että lääkärin tieteellisen koulutuksen omannut, nykyaikaisen salapoliisikirjallisuuden perustanut, terävä huomioiden tekijä ja loogisen ajattelun edustaja Doyle uskoikin henkimaailmaan ja yliluonnollisiin ilmiöihin. Siinä tuntui olevan jotakin ristiriitaista.

Doylen elämää hallitsi useiden vuosikymmenten ajan, ei suinkaan etsivätarinoiden kirjoittaminen, vaan lähes fanaattinen käsitys siitä, että yliluonnollinen on todellista ja tämän käsityksen saattaminen myös muiden ihmisten ulottuville. Doylen mukaan uskomalla ja ymmärtämällä yliluonnollista henkimaailmaa, ihmisen elämä olisi paljon täydellisempää ja merkityksellisempää. Vuonna 1922 hän kirjoitti:

"Lopettakaa kirjeiden lähettäminen Sherlock Holmesista minulle. Se kertoo vain rajoittuneesta mielenkiinnosta. Kysykää minulta - olkaa hyvä, ja kysykää minulta spiritismistä, siitä mikä on todella merkittävää!"

Oli Doylekin hyvin epäileväinen ennen kääntymystään. Hän ihmetteli, että joku viisas ihminen saattoi käyttää aikaansa sellaiseen kuin henkienkuulusteluun ja pöydännakuttamiseen. Kun eräät hänen ystävänsä saivat hänet liittymään ensimmäisen kerran pöytäketjuun, ja kun pöytä pian alkoi nakuttaa sanoja ja lauseita, oli siitä seurauksena, että Doyle kaikessa hiljaisuudessa alkoi epäillä ystäviänsä petkuttajiksi.

Vähitellen Doylen asenteet spiritismiin alkoivat kuitenkin muuttua. Hän tutustui alan kirjallisuuteen ja kiinnitti erityistä huomiotaan alan tieteelliseen tutkimukseen, koska sitäkin noina aikoina oli. Tämän myötä hän vähitellen ajautui kokeilijoiden joukkoon.

Väliö - meedio eli välittäjä

Ongelmakseen Doyle sai alkuvaiheessa huomata sen, että häneltä puuttui väliö. Väliö on vanha suomenkielinen nimitys meediolle eli välittäjälle, joka kykenee saamaan yhteyden tuonpuoleiseen. Doylella itsellään oli hyvin vähän taipumuksia väliönä olemiseen. Hän oli siten yhtä avuton, kuin tähtitieteilijä ilman kiikaria. Doyle tiesi myös, että istunnoissa oli hyvin helppoa tehdä kepposia.

Doylen ensimmäinen istunto

Ensimmäisen, mielenkiintoisen istuntonsa Doyle piti kahden tutun naisen kanssa. Tässä istunnossa paikalle ilmestyi nuoren naisen henki, joka heilutteli pöytää. Tämä nuori nainen kertoi käyneensä samaa koulua, kuin toinen pöydässä istuvista naisista. Tällöin Doyle asetti hengen testiin ja kehotti pöydässä istuvaa naista luettelemaan joukon nimiä, joiden joukossa oli yksi entisen opettajan nimi. Kun tämä opettajan, itse asiassa johtajattaren nimi mainittiin, pöytä naksutti heti. Se teki Doyleen erittäin suuren vaikutuksen. Henki kertoili sen jälkeen kaikenlaista, kuten esimerkiksi sen, että Marsissa on kehittyneempiä asukkaita kuin maassa.

Naisen hengen poistuttua alkoi pöytä heilua rajusti, sillä siihen tarttui paljon suurempi voima. Henki sanoi olevansa Dodd-niminen urheilija, jonka kanssa Doyle oli Kairossa ollessansa keskustellut. Doyle alkoi jutella hänelle kuin Dodd olisi istunut vieressä, ja vastaukset tulivat nopeasti ja selvästi pöydän nakutuksien kautta. Doddin vastaukset olivat usein aivan toisenlaisia, kuin Doyle oli odottanut ja se vakuutti hänet siitä, ettei hän itse millään tavalla vaikuttanut niiden syntymiseen.

Frederic William Henry Myers (1843 - 1901), englantilainen kielitieteilijä, runoilija, okkultisti ja Psyykkisen tutkimuksen seuran perustajajäsen. Hänen tutkimuksensa ja teoriansa vakuuttivat Doylen henkimaailman olemassa olosta.

Tieteellinen näkökulma

Telepatian tieteellisen merkityksen ja arvon selvitti Doylelle lopullisesti Frederic William Henry Myersin etevä teos "Inhimillinen persoonallisuus" (Human personality and its survival of bodily death). Se vakuutti Doylen niin täysin, että hän hylkäsi materialistisen katsantokantansa ja kääntyi spiritismin puoleen. Doyle tuli siihen päätelmään, että yksinkertaisesta telepatiasta eli ajatustenluvusta sieluun, joka hänen uuden käsityksensä mukaan toimii myös ruumiin ulkopuolella ja ilman ruumista, oli olemassa selvä ja looginen todistussarja. Se, mitä Doyle aiemmin oli pitänyt sotkuisena kaaoksena, muuttui tämän huomion kautta järjestetyksi ja tieteellisesti loogiseksi järjestelmäksi.

Doyle piti spiritismiä uskonnollisuuden ja Jumalan piiriin kuuluvana asiana. Hänen mukaansa spiritismin myötä uusi tieteellinen paljastus oli saavuttamaisillaan ihmiskunnan. Se tulisi perinpohjin muuttamaan nykyisen uskonnollisen käsityskannan. Spiritismin myötä Doyle hylkäsi katolisuuden, johon hänet oli kasvatettu, mutta hän pysyi silti hyvin uskonnollisena.

Kummitusten selvittelyä

Pian Doyle oli jo alan harrastajien joukossa yksi innokkaimmista toimijoista. Hän sai kahden muun miehen kanssa tehtäväkseen tutkia talon, jossa kummitteli. Kolmikko vietti kaksi yötään kummitustalossa. Ensimmäisenä yönä oli aivan hiljaista, mutta toisena yönä puhkesi kamala melu, oli ihan kuin kepillä olisi lyöty pöytään. Syytä kummitteluun ei silti saatu selvitetyksi. Myöhemmin Doyle sai tietää, että talon puutarhaan oli haudattu lapsi - tällä seikalla oli Doylen mukaan yhteys kummitteluun.

Väliöt automaattikirjoittajina

Erityisen arvon Doyle antoi kykyyn kirjoittaa automaattisesti, jollainen taito hänen toisella vaimollaan Jeanillakin oli. Automaattikirjoitus on yksi väliönä olemisen muodoista. Siinä henget vaikuttavat aivohermoihin niin, että väliönä oleva henkilö voi kirjoittaa ihan automaattisesti hengen sanoman, itse lainkaan edes ajattelematta.

Väliön kirjoittama teksti voi olla niin mikroskooppisen pientäkin, että sitä pitää lukea suurennuslasilla. Viestiin voi sisältyä hyvin vaikeastikin tajuttavia asioita, joita väliö ei itse entuudestaan laisinkaan tunne. Kirjoitus ei siten voi olla väliön itse tuottamaa, vaan sen on pitänyt tulla ulkopuolelta. Doyle tutki kuukausien ajan erästä automaattikirjoitusta tuottavaa väliötä, ja hän vakuuttui siitä, että ilmiö on todellinen.

Kirjallisuutta

Kaksikymmentä Doylen kirjoittamista yli 60 kirjasta käsittelee spiritismiä, niiden joukossa on kaksiosainen "The History of Spiritualism" vuodelta 1924. Tässä kirjassaan Doyle kertoo mm. ystävyydestään Harry Houdinin kanssa. Doylen henkimaailman kirjoja luettiin ahkerasti myös Suomessa.

Doylen omistuksessa oli Lontoossa pieni kirjakauppakin, jonka hän perusti vuonna 1925. Victoria Streetin varrella sijainneen kirjakaupan nimi oli "Psychic Book Shop". Kirjakaupassa myytiin pelkästään spiritististä kirjallisuutta, kirjoittajina tunnetut ja tuntemattomat kirjailijat ja tutkijat. Kirjailija itse kävi säännöllisesti kaksi kertaa viikossa kirjakaupassaan katsomassa, miten kauppa kävi. Kirjojensa myynnillä rikastunut Doyle ei pitänyt tätä pientä ja eristynyttä kirjakauppaansa rahan vuoksi, sillä sen sanottiin tuottavan 3 000 puntaa vuodessa tappiota. Kirjakauppa toimi kohtauspaikkana spiritismin harrastajille ja Doylen ihailijoille.

Värikkäitä tapahtumia Lontoon spiritistien maailmassa

1800-luvun loppupuoli oli vilkasta aikaa Lontoon spiritistisessä maailmassa. 1870-luvun kuuluisin meedio Lontoossa oli Florrie Cookes (1854 - 1904), jonka luonnollisesti myös Doyle tunsi ja johon Florrie teki suuren vaikutuksen. Florrie aloitti näytöksensä jo varhain teini-iässä. Hänelle oli tavallista lennähtää kesken istunnon kattoon leijumaan, joskus hänen sisarensa seurasi mukana. Joskus Florrie tavattiin makaamassaa tiedottomana lattialta, heti sen jälkeen, kun hän oli ollut yhteydessä tuonpuoleiseen.

Vuonna 1873 Florrie Cookes kutsui Lontoossa istuntoonsa kuuluisan kirjailijan ja näyttelijän, Florence Marryatin (1833 - 1899), joka kirjoitti myös spiritismistä. Florence Marryat sai olla todistamassa, kuinka Florrie loihti paikalle henkiolento Katie Kingin, joka tanssi alastomana, huutaen "nyt saatte nähdä, että olen nainen!".



Henkiolento Katie King, Florrie Cookesin ilmoille loihtimana vuonna 1874. Kuvan otti spiritistien aikakauden johtohahmo William Crookes (1832 - 1919). Crookes oli hyvin kiinnostunut spiritismistä, mutta hän oli myös merkittävä tiedemies, fyysikko ja kemisti, joka teki merkittäviä havaintoja ja keksintöjä.



Keijunheleä Elsie Wright oli valokuvaväärentämisen suurmestari ja onnistui jo lapsena huijaamaan itseään Sir Arthur Conan Doylea ja muutakin maailmaa siinä mukana.

Cottingleyn keijukaiset

Spiritismin, osin myös petollisen eksyttävillekin poluille kulkiessaan Doyle sortui todistelemaan oikeiksi kahden nuoren englantilaisen tytön, serkusten ottamia keijukaiskuvia, jotka kuitenkin olivat vain väärennöksiä. Tytöt olivat Elsie Wright (1901 - 1988) ja Frances Griffiths (1907 - 1986). Ensimmäisten keijukuvien tultua julkisuuteen, tytöille toimitettiin parhaat mahdolliset kamerat, ja he "onnistuivat ottamaan" vielä kolme kuvaa itsestään keijukaisten seurassa.

Nämä "Cottingleyn keijukaiset" nimettiin sen paikkakunnan mukaan, jossa tytöt asuivat. Doyle kuuli kuvista vuonna 1920 ja pyysi niitä artikkelinsa kuvitukseen. Doyle kirjoitti samana vuonna Strand Magazinessa, että keijukaiset tyttöjen kuvissa olivat aitoja ja todellisia. Doylen vakuuttuneisuuteen siitä, että kuvat olivat aitoja, vaikutti myös tutustuminen Elsien perheeseen, joka oli hyvin kunniallinen. Tällaisen perheen enkelimäisen kiltti lapsi ei voinut olla huijari - taikka puijari. Väärennökset, jotka huijasivat itseään Sherlock Holmesin luojaakin, olivat niin hyvin tehtyjä, että ne paljastuivat epäilysten jälkeen lopullisesti sellaisiksi vasta 50 vuotta myöhemmin vuonna 1982.

15-vuotias Elsie-tyttönen onnistui tuolloin tekemään noinkin tasokkaat väärennykset siksi, että hän harrasti valokuvausta ja taidetta ja oli työskennellyt valokuvalaboratoriossakin. Hänen isänsä Arthur oli sähköinsinööri, ensimmäisiä lajissaan ja valokuvauksen harrastaja ja opetti tyttärelleen kuvaustekniikat. Isä tunnisti Elsien ottamat kuvat heti väärennöksiksi, mutta äiti Polly piti niitä aitoina ja saattoi kuvat julkisuuteen, jossa ne lähtivät nopeasti elämään omaa elämäänsä. Kuvat levittäytyivät hillitsemättömän tulipalon lailla kaikkialle maailman painotuotteisiin.

Vuonna 1983 julkaistussa artikkelissa serkukset myönsivät kuvien olevan väärennöksiä. He molemmat väittivät kuitenkin todellisuudessakin nähneensä keijukaisia.



Elsie Wright oli taitava piirtäjä. Hän piirsi keijukaiset paperille, ja leikkasi ne sitten ääriviivojen myötä ja asetteli luontevasti paikoilleen pystyyn, piiloon asetettujen hiusneulojen avulla. Sen jälkeen tarvittiin vain katsekontakti keijukaiseen.

Keijujen odottelua

Viimeisinä aikoinaan, ennen kuolemaansa Doyle istui usein New Forestissa, kotinsa puutarhassa. Hän oli asetellut houkuttimiksi puutarhaan plastiikkisia keijukaishahmoja ja odotteli kameransa kanssa valmiina, josko keijut ilmestyisivät hänellekin.

Frederick Tansley Munnings (1875 - 1953) - huijarimeedio

Spiritismi houkutti puoleensa alusta ja Foxin sisaruksista alkaen puoleensa huijareita. Yksi kaikkein häikäilemättömimmistä petturimeedioista oli Doyleakin usein huijannut, spiritisti, meedio ja entinen murtovaras, Frederick Tansley Munnings. Hän ansaitsi huijauksillaan Lontoon rikkaalta väeltä suuret summat rahaa.

Munningsin istunnoissa kävi paljon rikkaampaa naisväkeä. Niinpä Munnings hankki kokoelman hajuvesisekoituksia, ja otti ennakkoon selvää siitä, millaisia hajuvesiä olivat hänen istunnoissaan esiintyneet henget eläessään käyttäneet. Sopivissa tilanteissa hän pimeyden suojissa löysäili näitä tuoksuja pirskotellen huoneeseen ja samassa hämmästyneet läsnäolijat tunsivat tuoksahduksen juuri siitä hajuvedestä, jota jo kuollut nainen oli eläessään käyttänyt. Naisen oli siten pakko olla läsnä huoneessa.

Munnings käytti hyväkseen mitä erilaisimpia apukeinoja, huijatakseen pöydän ääreen kokoontuneita viestinodottajia. Erään kerran hän piti istuntoa rouva Ellisin kanssa. Munnings tiesi edellisistä istunnoista, että rouva Ellis oli ollut oopperalaulaja Enrico Caruson hyvä ystävä. Niinpä Munnings osti gramofonin ja Caruson levyn, ja opetteli ajan kanssa imitoiden laulamaan ikään kuin Caruso.

Munnings käytti pimeässä erilaisia taipuisia huutosuppiloita ja torvenpätkiä, joiden avulla hän saattoi muunnella ääntään ja saada sen kuulumaan vaikkapa pöydän alta. Hän oli harjoituksen kautta erittäin hyvä imitoimaan eri ihmisten ääniä. Samassa istunnossa hän saattoi imitoida useita eri ihmisiäkin - ja äänet kuuluivat vielä aina eri suunnilta. Kun hänen Caruson tenoriäänensä kajahti suppilon kautta ilmoille pimeässä huoneessa, oli rouva Ellis aivan typertynyt ja tunnisti heti Caruson. Tästä tapahtumasta uutisoitiin myös sanomalehdissä, jotka kirjoittivat: "Hän on sittenkin todella yhteydessä henkimaailman kanssa!".

Erään kerran Munnings kärysi pahasti huijauksesta. Hän oli täydessä vauhdissa eläytymässä ja puhumassa torvisuppiloonsa, kun joku pöydässä olijoista yllättäen sytytti valot - ja käry oli täydellinen.

Helmikuussa 1926 joukko herrasväkeä, joiden joukossa oli Doyle, julkaisi sanomalehdissä Munningsille suunnatun varoituksen, jonka avulla oli tarkoitus saada hänen huijauksensa loppumaan. Munnings puolestaan myöntyi lehtiartikkeleissa tunnustamaan, että hän ei ollut koskaan eläessään kohdannut ainuttakaan henkeä ja sen sijaan huijannut lukemattomia ihmisiä, joista hän mainitsi mm. Doylen, jota hän piti kaikkein naiveimpana ja helpoimmin huijattavana.

Kahlehdittu Harry Houdini vuonna 1899 valmiina pakenemaan kahleistaan.

Harry Houdini (1874 - 1926)

Sir Arthur Conan Doylen ystäväpiiriin kuului lyhyen aikaa unkarilaissyntyinen, yhdysvaltalainen taikuri, illusionisti ja kahlekuningas Harry Houdini. Molemmat miehet jakoivat yhteisen kiinnostuksen yliluonnollisiin ilmiöihin ja kuolemanjälkeiseen elämään - Houdini epäillen ja Doyle uskoen. Pitiväthän monet katsojat yleisön joukossa jo Harry Houdinin omiakin näytöksiä lähes yliluonnollisina ihmeinä.

Oman aikakautensa kaksi suurimpiin lukeutuvaa julkisuuden henkilöä, Doyle ja Houdini, kohtasivat ensimmäisen kerran vuonna 1920. Heidät toi yhteen spiritismi ja sama spiritismi myös tuhosi heidän ystävyytensä myöhemmin. Doyle uskoi kuoleman jälkeiseen elämään ja hänen mielestään olemme kaiken aikaa ympäröityinä kuolleiden hengillä, jotka haluaisivat ottaa meihin yhteyksiä ja keskustella kanssamme.

Harry Houdini toivoi, että hän voisi ottaa yhteyden kuolleeseen äitiinsä, joka oli ollut hänelle, "äidinpojalle", hyvin rakas ja läheinen. Houdini tiesi niin paljon huijaamisesta, että häntä oli vaikea vakuuttaa siitä, että se voisi jonkun avulla käytännössä todella tapahtua.

Harry Houdini oli hyvin kiinnostunut siitä ajatuksesta, että kuoleman jälkeen olisi olemassa elämää, johon voitaisiin saavuttaa yhteys spiritismin avulla. Hän kävi lukuisissa spiritistisissä tilaisuuksissa, luki aiheesta kaiken ja keräsi yhden maailman suurimmista spiritismiä, noituutta, paholaishenkiä yms. käsittelevistä kirjakokoelmista. Kantavana ajatuksena hänen suhteessaan spiritismiin oli se, että hän ei koskaan elämässään kohdannut ainuttakaan tapahtumaa, jolle hän ei olisi löytänyt aivan luonnollista selitystä. Hän ei koskaan kohdannut mitään yliluonnollista, joten ei hänestä koskaan voinut tulla spiritistiäkään.

Sir Arthur Conan Doylen toinen vaimo Jean sai yhteyden kuolleisiin automaattikirjoituksen avulla.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © The Library of Congress

Yhteydenottoa automaattikirjoituksella

Doylen vaimo, Jean Conan Doyle, os. Jean Elizabeth Leckie (1874 - 1940), jakoi miehensä kanssa uskon spiritismiin ja hän toimi myös meediona ja automaattikirjoittajana. Tällöinhän henkilö transsissa kirjoittaa jonkun kuolleen välittämää tekstiä kuin automaattisesti ilman omaa kirjoituksen ohjailua. Vuonna 1922 Jean yritti hotellissa, Atlantic Cityssä, ottaa yhteyttä Houdinin kuolleeseen äitiin. Tässä istunnossa Jean kirjoitti automaattikirjoituksella 15 sivua tekstiä, jonka hän vastaanotti Houdinin äidiltä.

Houdini kylläkin liikuttui aluksi Jeanin avulla äidiltään saamasta viestistä, mutta jo kohta hän ilmoitti, että ei uskonut kirjoitusta haudan takaa tulleeksi. Etenkään senkään vuoksi, että kirjoituksen teksti oli liian sulavaa englantia, kun hänen äitinsä englannintaito oli ollut hirvittävän huonoa. Pian tämän tapauksen jälkeen Houdinin ja Doylen ystävälliset välit loppuivat. Houdini olisi kyllä halunnut, että spiritismi ja viestit äidiltään olisivat olleet totta, mutta hän vakuuttui lopulta, että kaikki oli vain hyväuskoisten ihmisten huijaamista. Doylea Houdini ei pitänyt huijarina, mutta hyväuskoisena ja harhapoluille joutuneena.

Houdini aloittikin 1920-luvulla hyökkäyksen selvänäkijöitä ja spiritistejä vastaan sekä esityksissään, että kirjoissaan, pyrkien paljastamaan ne huijaukset ja keinot, joilla ihmiset saatiin uskomaan yliluonnollisen olemassaoloon. Tästä Doyle oli tietenkin tyystin eri mieltä ja tämä riitaannutti miehet. Tieteellinen lehti Scientific American, jossa Houdini oli jäsenenä, lupasi huomattavan rahapalkkionkin hänelle, joka todistettavasti esittäisi jotakin yliluonnollista, mutta tällaista ihmistä ei ilmaantunut.

Edes ennalta sovitut koodit eivät auttaneet

Kun Houdini vuonna 1926 kuoli, niin hänen leskivaimonsa Bess jäi odottamaan viestiä mieheltään koodilla, jonka he olivat ennen miehen kuolemaa sopineet. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1936 Bess luopui viestin odottamisesta, todeten että "10 vuotta on kylliksi paljon kenen hyvänsä miehen odottamiseen".

Estelle Roberts (1889 - 1970)

Spiritismi Doylen ympärillä jatkui heti hänen kuolemansakin jälkeen. Jo hänen muistotilaisuudessaan Royal Albert Hallissa, 13.7.1930, kun tuhansia ihmisiä oli kokoontunut paikalle, brittimeedio Estelle Roberts antoi näytöksen. Sen myötä hän kertoi kokeneensa Doylen hengen ilmaantumisen ja läsnäolon.

Noah Zerdin (1889 - 1972) - Doylen viimeiset sanat

Noah Zerdin perusti Lontoossa toimiville pienille, kodeissa toimiville spiritismiryhmille yhdistyksen, niin että ne saisivat tukea toimintaansa toisiltaan. Hänen mielestään meedio-taitoja piti hioa kodeissa, ennen julkisia näytöksiä yleisölle.

Venäjältä Lontooseen paenneen Noah Zerdinin pitämässä spiritistisessä istunnossa, 28.4.1934, paikalla oli 560 ihmistä. Tapahtumapaikkana oli Aeolian Hall, New Bond Street, Lontoo. Tämä tilaisuus äänitettiin ja sen yhteydessä saatiin kuulla 44 ihmisen puhuvan "toiselta puolelta", heidän joukossaan oli Sir Arthur Conan Doyle. Hänen kuultiin, meedion kautta, sanovan:

"Pitäkää hyvää huolta pojistani ja hyvästä vaimostani, Jeanista".

Höynäytetty ja uudelleen lapseksi tullut Sir Arthur Conan Doyle

Kaikkialla ei Doylen ilosanomaa siitä, että lopullista kuolemaa ei olekaan, otettu myönteisesti vastaan. Vaikka monet eivät uskoneet laisinkaan hänen puheisiinsa, niin ei löytynyt helposti sellaista ihmistä, joka olisi voinut kääntyä Doylea vastaan.

Doylea kuvailtiin ystävälliseksi, vanhanpuoleiseksi mieheksi, joka uskoi kummituksiin mutta ei kuolemaan. Hän ei muistuttanut laisinkaan laihaa, teräväkatseista Sherlock Holmesia, vaan pikemminkin suopeaa ihmisystävää, joka oli tullut lapselliseksi ja lapseksi uudelleen. Vaikka juuri kukaan ei uskonut hänen puheitaan, niin kukaan ei halunnut tarttua ensimmäisenä kiveen kivittääkseen häntä vääränä profeettana - hän oli liian kiltti ja hieno mies rangaistavaksi.

Doyleen suhtauduttiin ymmärryksellä siksikin, että hänessä nähtiin isä, joka kaipasi kuollutta poikaansa ja kerjäsi yhtä ainoaa asiaa, nähdä uudelleen poikansa. Häntä pidettiin näissä arvioinneissa petollisten meedioitten luottavaisimpana, herkkäuskoisimpana ja naiveimpana uhrina.

Lähteet
*Yle Areena: Sir Arthur Conan Doyle ja Sherlock Holmes
*The Sherlock Holmes Society of London
*Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut - WSOY
*Sherlock Holmes Museum
*Tietosanakirja Spectrum
*Tietosanakirja Combi
*Arno Forsius: Sir Arthur Conan Doyle (1859-1930) ja Sherlock Holmes
*arthur-conan-doyle.com
*Gentleman's Journal: The pens of the world's most famous authors
*Seura: Oliko Sherlock Holmesin luoja Sir Arthur Conan Doyle aikakautensa täydellinen herrasmies vai murhaaja?
*Verkkouutiset: Brittipoliisi tutkii 1907 sattunutta kuolemaa
*Independent: Was Conan Doyle a killer and a thief?
*History today: Publication of the Hound of the Baskervilles
*Historic England: Undershaw
*Guardian: Harry Houdini and Arthur Conan Doyle: a friendship split by spiritualism
*Find A Grave: Elsie Wright
*BBC: Next stop, Fairyland!
*Encyclopedia Britannica: Arthur Conan Doyle
*Suomen Kuvalehti nro 8, vuosi 1920: Kuinka Conan Doylesta tuli spiritisti
*Michael Coren: One Man's Fall from Faith: The Spiritualism of Sir Arthur Conan Doyle
*Dr Caroline Potter: Borrowed Scenes: Sir Arthur Conan Doyle And The Cottingley Fairies
*Keskisuomalainen 1929: Huiputusta spiritismin varjolla
*Aamulehti 1926: Conan Doyle kirjakauppiaana