Tunturisuden sivut
Kuvassa Maria Kuusiluoma, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Ilja Peltonen, Sari Puumalainen ja Kreeta Salminen. Kuva Tuomo Manninen. Kuvankäsittely Kansallisteatteri. - Kuva Copyright © Kansallisteatteri - Creative Commons.

Suomen teatterin ja näyttämötaiteen alkuaikojen historiaa

Teinit harjoittivat Suomessa kouluissa näyttelemistä jo 1500-luvulla. Nämä näytelmät olivat laskiaisnäytelmiä. Tällaisella näyttelemisellä oli takanaan kirkolliset juuret. Juhana-herttua määräsi kirkkoasetuksessa vuonna 1575, että teinien piti esittää näytelmiä joko ruotsiksi taikka latinaksi. 1600-luvun alun koulujärjestyksessä tämä kehotus esittää näytelmiä toistettiin.

Keskiajalla kirkolla oli eräänlaisia teatterin kaltaisia perinteitä, joita edustivat kansanomaiset kulkueet, Ritvalan kevätkesäiset helkajuhlat, tapaninpäivän kulkueet sekä loppiaisnäytelmät, joista periytyy tiernapoikien kulkue. Ensimmäinen tunnettu teatteritapahtuma Suomessa oli teinien koulunäytäntö Turun Akatemian vihkiäisissä vuonna 1640.

Ensimmäinen tunnettu, suomenkielinen teatterinäytäntö lienee ollut 10.6.1650 Turussa, jolloin esitettiin Eerik Justanderin "Tuhlaajapoika". 1600-luvulta on jälkipolville säilynyt vain kolme Suomessa kirjoitettua ja esitettyä ruotsinkielistä näytelmää.

Kiertävien teatteriseurueiden aika 1700-luvulta 1800-luvulle

Ensimmäiset kosketukset ammattiteatteriin saatiin Suomessa 1700-luvulla, jolloin Suomesta tuli aina 1800-luvun loppuun saakka ruotsalaisten, saksalaisten, ranskalaisten ja venäläisten teatteriseurueiden suosittu kohde. Ensimmäiset maininnat näistä esityksistä ovat 1760-luvulta.

Turussa, Suomenlinnassa ja Viipurissa järjestettiin 1700-luvun jälkipuoliskolla seurapiirinäytäntöjä aateliston, upseeriston ja virkamiesten keskuudessa. Näitä teatteriseurueita nimitettiin niiden johtajien mukaan. Näitä johtajia seurueineen olivat ruotsalainen Petter Stenborg (1719 - 1781), saksalaissyntyinen, ruotsiksi esiintynyt Karl Gottfried Seuerling (1727 - 1795) ja ruotsalaissyntyinen Carl Gustaf Bonuvier (1776 - 1858), joka rakensi Turun ensimmäisen teatteritalon vuonna 1817. Se teatteritalo tuhoutui Turun palossa kymmenen vuotta myöhemmin.

Marian hauta

Marian ja hänen miehensä hautakivi Oulun hautausmaalla. Hautakivessä lukee: "Suomen ensimmäinen näyttelijätär".

Ensimmäinen suomalaissyntyinen ammattinäyttelijätär Maria Silfvan-Westerlund

1800-luvulla kiertueteatterit jatkoivat kiertämistään Suomessa. Helsingissä vierailleiden tukholmalaisseurueiden johdossa olivat Pierre Deland (1805 - 1862), Fredrik Deland (1812 - 1894) ja Edvard Stjernström (1816 - 1877).

Maaseutukiertueista merkittävin 1830 - 1840-luvuilla oli Carl Wilhelm Westerlundin (1809 - 1879) seurue, jossa oli mukana ensimmäinen suomalaissyntyinen ammattinäyttelijätär Maria Silfvan-Westerlund (1802 - 1865). Turusta syntyisin ollut Maria Silfvan-Westerlund aloitti kiertue-elämän makeisten ja lippujen myyjänä. Siitä hän sitten siirtyi luontevasti näyttelemään, osoitettuaan ilmiselviä lahjoja alalle, eli luontaista esiintymiskykyä.

Toisen aviomiehensä Carl Wilhelm Westerlundin mukana Maria siirtyi Ouluun, jossa hänen miehensä omisti yhdistetyn teatteri- ja ravintolakiinteistön ns. Westerlundin salongin. Salongin teatterikatsomoon mahtui peräti 600 katsojaa. Salonki sijaitsi nykyisen Oulun kaupungintalon tontilla, mutta paloi Oulun palossa 1882. Maria Silfvanin mukaan on Oulussa nimetty puisto vuonna 2005. Hänestä on tehty myös näytelmä. Vesa Tapio Valon näytelmän Maria Silfvan ensi-ilta oli Oulun kaupunginteatterissa vuonna 2002. Näytelmä on käännetty myös saksaksi.

Kiertävien teatteriseurueiden myötä myös maaseudun väki pääsi näkemään näytelmiä ja se vahvisti maaperää suomalaisen, oman teatterin tulemiselle.

Suomalaiset näytelmät ja niiden kirjoittajat 1800-luvulla

Jo ennen esittävän teatteritaiteen varsinaista syntymistä, kirjoittelivat Jaakko Juteini ja J.F. Lagervall dialogimuotoisia näytelmäkokeiluja. Ensimmäisiä, todellisia näyttämökelpoisia näytelmiä olivat J.L. Runebergin "Maalaiskosija" (1834) ja Pietari Hannikaisen "Silmänkääntäjä" (1838). Nämä molemmat näytelmät saivat kantaesityksensä vuonna 1846.

Vuonna 1843 teatteriarvostelumme pioneeri, Sakari Topelius esitti ajatuksensa kaksikielisestä suomalaisesta teatterista. Suomalaisten kirjoittamia näytelmiä oli vuonna 1850 kaikkiaan 25, ja niistä esitettyjä oli 15. Ne olivat lähes kaikki ruotsinkielisiä ja tasoltaan vaatimattomia.

Menestyneisiin näytöksiin kuului Fredrik Paciuksen säveltämä ja Sakari Topeliuksen kirjoittama "Kaarle-kuninkaan metsästys". Sen amatööriesitys vuonna 1852 toimi kannustimena kivisen teatteritalon hankkimiselle. 1860-luku oli merkittävää aikaa suomalaisen näytelmän maailmassa, sillä tuolla vuosikymmenellä Aleksis Kivi kirjoitti pääosan merkittävästä dramatiikastaan. Tuolloin Helsingissä oli jo kolme teatteritaloa.

Suomenkielisen ammattiteatterin syntyhetki - Karl Bergbom, "Suomalaisen teatterin isä"

Hyvin ratkaisevaa suomalaisen teatteritaiteen kehittymiselle oli Suomalaisen Seuran 10.5.1869 järjestämä näytäntö, jossa ruotsalainen näyttelijätär Charlotte Raa (sittemmin Winterhjelm, 1838 - 1907) esitti Aleksis Kiven "Lean" pääroolin suomen kielellä. Tämän esityksen taustahahmoja oli Kaarlo Bergbom (1843 - 1906), josta tuli suomalaisen ammattiteatterin perustaja. Tätä päivää pidetään suomenkielisen ammattiteatterin syntyhetkenä.

Suomenkielisen teatterin syntysanat lausuttiin kuitenkin vasta muutama vuosi myöhemmin. Valtiopäivillä käytyä keskustelua seurasi Kaarlo Bergbomin vuonna 1872 julkaisema artikkeli: "Muutamia sanoja nykyisistä teatterioloistamme". Siinä esitettiin, että olivat olemassa kaikki suotuisat olosuhteet ja edellytykset, niin että suomenkielisen teatterin oli aika ottaa sijansa. Suomalainen Teatteri perustettiinkin saman vuoden toukokuussa. Se jakaantui alkuaikoina ooppera- ja puheosastoon.

Karl eli Kaarlo Bergbom loi mallin suomenkieliselle teatteritoiminnalle Suomeen ja kätilöi ohjelmistoa nykyiselle Suomen Kansallisteatterille ja muille teattereille kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Hän on "Suomalaisen teatterin isä".

"Teatteriesitys on sidottu aikaansa ja yleisöönsä. Näyttämötapahtuma syntyy kerta kerralta uudelleen näyttämön ja kulloisenkin katsomon välisessä vahvassa vuorovaikutuksessa, jota ei sellaisenaan voi jälkeenpäin palauttaa." - Määritelmä tietosanakirjassa Spectrum

Tähtiteatteri

Tähtiteatteri tarkoittaa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kehittynyttä ja esiintynyttä, suurta, deklamatorista eli mahtipontista teatterin tyyliä. Siinä yksittäiset näyttelijät ovat valovoimaisia tähtiä ja tämän tyylin mukaisesti he menneinä aikoina näyttelivät, käytellen suuria, teatraalisia eleitä ja pinnallista paatosta. Tähtiteatterin vastakohtana tyylillisesti on pyrkimys näytellä luonnollisesti ja koruttomasti, realistisesti ilman vähäisintäkään teatraalisuutta ja raskasta paatosta.

Voisi ajatella niin, että teatteritaiteen alkuaikoina teattereiden ääniolosuhteet ja äänisuunnittelu, sekä kaikki muukin toteutus oli usein sellaisella tasolla, että piti puhua hyvin kovalla äänellä ja liioitella eleitä, jotta jokainen, kauimmainenkin katsoja olisi kuullut ja nähnyt esityksen.

Teatteritalojen rakentamista 1800-luvulla

1800-luvun alkupuolella Suomessa alettiin rakentaa kiinteitä teatteritiloja, mikä luonnollisesti paransi huomattavasti näytelmäesitysten puitteita ja olosuhteita. Helsinkiin rakennettiin ensimmäinen, Engelin piirtämä puinen talo teatterin tarpeisiin vuonna 1827. Viipuriin rakennettiin kivinen teatteritalo vuonna 1832 ja Turkuun rakennettiin kaksikin teatteritaloa, ensimmäinen vuonna 1817 ja sen tuhouduttua Turun palossa toinen vuonna 1838.

Ulkomailta tulevat, kiertävät teatteriseurueet jatkoivat parantuvien liikenneyhteyksien myötä innolla esiintymistä Suomessa. Sakari Topeliuksen laatimien lehtiarvostelujen mukaan täällä kävi vuosina 1842 - 1860, vuosittain vakinaisesti kymmenisen teatteriseuruetta.

Teatterilaitoksen kasvu kansallisen tietoisuuden heräämisen myötä

Suomessa näyttämötaiteen kehittymiseen vaikuttivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa voimakkaasti sekä kansallisen tietoisuuden herääminen, että myös kansan pitkäaikainen, omakohtainen teatteriharrastus. Yleisöksi Suomessa vakiintui alusta alkaen sivistyneistö ja porvaristo.

Miten teatteriin Suomessa suhtauduttiin ja miten sitä sittemmin tuettiin julkisinkin varoin, vaikutti suuresti myös se, että näyttelemistä harrastettiin kansallisuusliikkeen, ja myöhemmin raittius- ja nuorisoseuraliikkeen, sekä myös työväenliikkeen piirissä. Näin teatterista ja näyttelemisestä tuli ikäänkuin koko kansan omimaa kulttuuria, joka koettiin sellaisena palveluna ja viihteenä, jota haluttiin tukea.

Sakari Topelius

Sakari Topelius (1818 - 1898)

Kirjailija ja historioitsija Sakari Topelius kävi ensiksi triviaalikoulua Oulussa, aloittaen sen 11-vuotiaana, mutta isän kuoltua keuhkokuumeeseen vuonna 1831, hänet lähetettiin Helsinkiin. Siellä hän sai J.L. Runebergilta muutaman muun pojan ohella yksityisopetusta, tämän kodissa asuen. Filosofian maisteriksi valmistuttuaan Sakari Topelius toimi opettajana Helsingin lyseossa 1846 -1850. Hän toimitti Helsingfors Tidning-lehteä vuosina 1841 - 1860. Hänet vihittiin filosofian tohtoriksi vuonna 1847. Helsingin yliopistossa hän toimi historian professorina vuosina 1854 - 1878 ja rehtorina vuosina 1875 - 1878.

"Näytelmä eli draama on kirjallisuudenlaji, jossa tapahtumat kuvataan niihin välittömästi osallistuvien henkilöiden kautta vuoropuheen eli dialogin, liikkeiden ja eleiden avulla ja joka on tarkoitettu lopullisesti toteutettavaksi teatteriesityksenä." - Määritelmä tietosanakirjassa Spectrum

Oman aikansa eturivin kirjailijana Sakari Topelius oli erittäin tuottelias ja monipuolinen ja samalla myös suuri mielipidevaikuttaja. Hän julkaisi lyriikkaa, romaaneja, näytelmiä, satukirjoja, oppikirjoja ja matkakuvauksia. Runoilijana hänen runoilijanlaatunsa on herkän lyyrinen ja romanttinen, runojen muoto on usein yksinkertainen.

Sakari Topeliuksen laajan proosatuotannon esikuvallisina vaikuttajina ovat olleet Walter Scott ja Viktor Hugo. Historiallisen proosan kirjoittamisen hän aloitti lehdissä. Hänen suuriin klassikkoteoksiinsa lukeutuvat "Välskärin kertomukset" ja "Talvi-iltain tarinoita". Topeliuksen koko tuotannolle ominaisia ovat voimakas isänmaanrakkaus, optimismi ja idealismi.

Satukirjailijana "Suomen kansan satusetä" Sakari Topelius on yksi Skandinavian merkittävimmistä. Monet sukupolvet ovat viettäneet lapsuuttaan Topeliuksen satujen maailmassa. Hänen suurta suosiota nauttineisiin klassikkosatuihinsa kuuluvat esimerkiksi "Koivu ja tähti", "Adalmiinan helmi", "Prinsessa Ruusunen" ja "Sampo Lappalainen", sekä monet joulusadut ja -tarinat.

"Näyttelijä on esitystapahtuman olennainen tekijä. Ilman häntä ei teatteriesitystä voi syntyä. Hänen taidostaan riippuu, miten kirjoittajan, ohjaajan ja hänen oma näkemyksensä välittyy katsojalle." - Määritelmä tietosanakirjassa Spectrum

Ohjaajia, teatterinjohtajia ja näyttelijöitä menneiltä ajoilta

Merkittävät jälkensä suomalaiseen teatteritaiteeseen ovat jättäneet esimerkiksi ohjaaja Kosti Elo, Tampereen Työväenteatterin johtajana vuosina 1919 - 1940, ohjaaja Mia Backman, Kansan Näyttämön johtajana vuosina 1914 - 1934 sekä ohjaaja ja teatterin johtaja Eino Salmelainen. Hän toimi Tampereen Teatterin johtajana vuosina 1925 - 1934, Helsingin Kansanteatterin johtajana vuosina 1934 - 1940 ja Tampereen Työväen Teatterin johtajana vuosina 1943 - 1964.

"Ohjaajan tehtävänä on luoda näyttämöesityksen monista osatekijöistä elimellinen kokonaisuus. Tähän työhön kuuluvat tekstin valinta ja muokkaaminen, mahdollisesti yhdessä dramaturgin kanssa, näyttelijän ominaislaadun huomioon ottava osajako sekä henkilöohjaus. Tulokseen vaikuttavat ohjaajan henkilökohtainen näkemys, näyttämöllepano ja tekniikka: näyttelijöiden ryhmittely ja liikkuminen, esityksen rytmi ja tempo, lavastus, puvut, valot ja ääniefektit." - Määritelmä tietosanakirjassa Spectrum

Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Topo Leistelä (1893 - 1955) oli yksi heistä, jonka töissä ilmenivät ekspressionistiset pyrkimykset. Hänen taiteellisilla linjoillaan olivat myös esim. näyttelijä ja teatterinjohtaja Kyösti Aarnio (1888 - 1936), sekä näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Eino Jurkka (1894 - 1953).

Arvi Kivimaa sekä kirjoitti ja ohjasi näytelmiä että toimi teattereiden johtotehtävissä. Monet näiden vuosikymmenten, ns. vakiintumisvaiheen näyttelijöistämme saivat ratkaisevasti vaikutteita ekspressionistisesta näyttelijäilmaisusta.

Heitä olivat Elli Tompuri (1880 - 1962), Yrjö Tuominen (1892 - 1946), Aarne Leppänen (1894 - 1937), Suomen teatterihistorian kuuluisin operettisankari Sven Hildén (1889 - 1934), lavastaja, ohjaaja, näyttämömaalari ja näyttelijä Simo Kaario (1876 - 1944), ohjaaja ja näyttelijä Annie Mörk (1887 - 1959), näyttelijä, teatteriohjaaja ja sanoittaja Eine Laine (1892 - 1970), näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Eino Jurkka (1894 - 1953), näyttelijä ja teatterinjohtaja Emmi Jurkka (1899 - 1990) ja Elna Hellman (1896 - 1981).

Arvi Kivimaa

Arvi Kivimaa, Yrjö Ollilan maalaus.

Teatteritaiteen suuria vaikuttajia alkaen 1950-luvulta - johtajat, ohjaajat ja näyttelijät

Sodan jälkeen teatterinjohtaja ja ohjaaja Eino Kalima (1882 - 1972) tuli tunnetuksi hienosyisenä ihmiskuvaajana. Ohjaaja, professori ja teatterineuvos Eino Salmelainen (1893 - 1975) puolestaan tuli tunnetuksi yhteiskuntanäytelmien omaperäisenä tulkkina.

Aikakauden suuria ohjaajia ja teatterinjohtajia ovat edustaneet Edvin Laine (1905 - 1989), Arvi Kivimaa (1904 - 1984), Jack Witikka (1916 - 2002), Eugen Terttula (1926 - 1988), Ralf Långbacka (1932 -), Kalle Holmberg (1939 - 2016), Kaisa Korhonen (1941 -), Jouko Turkka (1942 - 2016), Kai Savola (1931 -), Ossi Räikkä (1935 - 2004), Mauno Manninen (1915 - 1969), Matti Aro (1906 - 1991), Sakari Puurunen (1921 - 2000), Vili Auvinen (1931 - 1996), Bengt Ahlfors (1937 -) ja Mikko Majanlahti (1933 -).

Eeva-Kaarina Volanen

Eeva-Kaarina Volanen.

Tunnetuimpia, ilmaisuvoimaisimpia ja persoonallisimpia näyttelijöitä ovat edustaneet mm. Aku Korhonen (1892 - 1960), Ruth Snellman (1894 - 1976), Ella Eronen (1900 - 1987), Tauno Palo (1908 - 1982), Joel Rinne (1897 - 1981), Sasu Haapanen (1905 - 1986), Ossi Kostia (1905 - 1976), Emmi Jurkka (1899 - 1990), Elsa Turakainen (1904 - 1992), Lasse Pöysti (1927 -), Birgitta Ulfsson (1928 - 2017), Eeva-Kaarina Volanen (1921 - 1999), Toivo Mäkelä (1909 - 1979), Hannes Häyrinen (1914 - 1991), Sylvi Salonen (1920 - 2003), Tuulikki Pohjola (1920 - 2005), Veikko Sinisalo (1926 - 2003), Yrjö Järvinen (1925 -), Leo Lastumäki (1927 - 2012), Ritva Valkama (1932 -), Pentti Siimes (1929 - 2016), Elina Pohjanpää (1933 - 1996), Esko Salminen (1940 -), Pekka Autiovuori (1946 -) ja Heikki Kinnunen (1946 -).

Leo Jokela

Leo Jokela.

Leo Jokela (1927 - 1975)

Tunnetuimpiin mestarinäyttelijöihin lukeutuu myös mm. Leo Jokela (1927 - 1975). Hänestä on sanottu, että hän oli "vaatimattomien sivuosien sankari". Hän esitti elokuvissa usein niin pieniä ohikulkijan hahmoja, että niistä tuskin sai edes nimeään alkuteksteihin. Silti, hän saavutti laajan kansansuosion ja siihen vaikuttivat omalta osaltaan hänen roolisuorituksensa Komisario Palmun apulaisena, sekä Papukaija G. Pula-aho-sketseissä.

Leo Jokela oli suuri luonnenäyttelijä, hiljainen ja hienovarainen humoristi, joka kussakin roolissaan tuntui samaistuvan täydellisesti esittämäänsä hahmoon. Hänen näyttelijäuransa mieleenpainuvimpiin saavutuksiin kuuluu Matin osa Juhani Ahon "Rautatiessä", josta televisio teki elokuvan vuonna 1973. Rautatie oli yksi niistä televisiodraamoista, jotka tekivät Leo Jokelasta tutun koko kansalle.

Leo Jokela jätti pysyvät jälkensä teatterin maailmaan. Hän oli kuin kotonaan maakuntateattereiden, Helsingin bulevardinäyttämöiden ja Kaupunginteatterin näyttämöillä, mitä erilaisimmissa osissa.

"Arv. johtokunnat
NÄYTTELIJÄ, joka on työskennellyt aikaisemmin tiili-, lasi- ja huonekalutehtaissa, ollut renkinä suurissakin maataloissa, suorittanut 3-vuotisen veturinlämmittäjäkoulun, osaa soittaa 4 kappaletta pianolla 1-kätisesti ja käynyt teatterikoulun vv. 1947 - 1950 hakee paikkaa. (Pituus 164 cm, ikä 24 v)"
- Leo Jokelan ilmoitus Teatterilehdessä


Tunnetuimpiin mestarinäyttelijöihin lukeutuvat myös mm. Kauko Helovirta (1924 - 1997), Helge Herala (1922 - 2010) ja Sakari Jurkka (1923 - 2012). Erityisesti elokuvistaan muistetaan huomattava määrä maan parhaita näyttelijöitä, heistä voidaan mainita tässä yhteydessä Armas Jokio (1918 - 1998) ja Siiri Angerkoski (1902 - 1971).

Tunnetuimpien ja parhaimpien näyttelijöiden joukossa ovat myös Olavi Ahonen (1923 - 2000), Risto Aaltonen (1939 -), Eija Ahvo (1951 -), Asta Backman (1917 - 2010), Kaarlo Juurela (1923 - 2010), Jarno Hiilloskorpi (1939 -), Mai-Brit Heljo (1926 -), Esko Hukkanen (1927 - 2016), Rauni Ikäheimo (1924 - 1997), Teijo Joutsela (1912 -1999), Ahti Jokinen (1944 -), Ekke Hämäläinen (1922 - 1981), Tapio Hämäläinen (1922 - 2008), Ossi Elstelä (1902 - 1969), Ilkka Heiskanen (1962 -) ja Hannu Huuska (1949 -) - sekä suuri määrä muita näyttelijöitä.

Teattereita koko maahan

1900-luvun alkupuolella ammattiteattereita syntyi eri puolille maata ja niille rakennettiin teatteritaloja.

Suomen itsenäistymisen aikaan merkittäviä teattereita oli Tampereen Teatteri, joka perustettiin vuonna 1904 ja joka sai oman teatteritalonsa vuonna 1913. Tampereen Teatterissa ihan oman ajanjaksonsa on muodostanut Eino Salmelaisen johtajuusaika vuosina 1925 - 1934.

Tuulikki Pohjola

Tuulikki Pohjola.

Tampereen teatterin merkittäviä näyttelijöitä ovat olleet Kalle Kirjavainen (1899 - 1968), Aili Hildén (1898 -?), Elsa Rantalainen (1901 - 1988), Hilkka Silanen (1908 - 1989), Tuulikki Pohjola (1920 - 2005), Helge Hansila (1918 - 1999), Ritva Valkama (1932 -) ja Lauri Leino (1904 - 1978).

Tampereen Työväen Teatteri perustettiin vuonna 1901, mutta se oli aloittanut toimintansa harrastelijanäyttämön pohjalta jo vuonna 1895. Teatterilla on koko toimintansa ajan ollut hallussaan Tampereen Työväenyhdistyksen talo, jota on ajanmukaistettu ja laajennettu useita kertoja. Teatterille valmistui uusi rakennus vuonna 1985.

Tampereen Työväen Teatterin merkittäviä näyttelijöitä ovat olleet Kusti Sala (1875 - 1943), Lempi Kari (1898 - 1976), Lyyli Erjakka (1881 - 1957), Staava Haavelinna (1866 - 1953), Ossi Kostia (1905 - 1976), Elna Hellman (1896 - 1981), Rakel Laakso (1904 - 1985), Eero Roine (1904 - 1966), Sylvi Salonen (1920 - 2003), Veijo Pasanen (1930 - 1988) ja Veikko Sinisalo (1926 - 2003).

Helsingissä on toiminut Helsingin Kansan Näyttämö (perustettu 1907).

Monilla paikkakunnilla oli alkanut jo 1870-luvulla näyttelyharrastus, ja tämä usein raittius- ja työväenliikkeen parissa versonut toiminta kehittyi kohti ammattilaistumista. Itsenäistymisen ja kansalaissodan jälkeen teatteritoiminta jatkui 1920-luvulla uudelleen elpynein voimin. Politiikka tuli mukaan teattereihinkin niin, että jo maailmansotien välisenä aikana kaupungeissa oli yleensä kaksi teatteria, porvarillinen ja työväenteatteri.

"Näytelmä on teatterissa esitettäväksi tarkoitettu, dialogin muotoon kirjoitettu teos tai sanaton, miiminen kokonaisuus. Tyypillisimpiä kirjoitettuja näytelmälajeja ovat tragedia, komedia, tragikomedia, farssi, draama, dokumenttinäytelmä, kabaree ja musiikkikomedia.

Äänettömän näytelmän lajeja ovat miimi ja pantomiimi.

Yleensä näytelmä käsitetään tietyn pituiseksi kokonaisuudeksi, joka esitetään teatterissa. Tällöin sen osatekijöitä ovat tavallisesti ohjaus, näyttelijätyö, lavasteet, rekvisiitta ja puvut. Näytelmän kirjoitettu teksti on vain luonnos, josta ohjaajan, näyttelijöiden ja yleisön myötävaikutuksella syntyy esitettävä kokonaisuus."
- Määritelmä tietosanakirjassa Kodin suuri tietosanakirja
<

Suomen Knsallisteatteri

Suomen Kansallisteatterin kauneutta

Kuvassa yllä, Aleksis Kiven patsas ja sen takana Suomen Kansallisteatteri. Kansallisromantiikan sävyttämän jugendrakennuksen suunnitteli arkkitehti Onni Tarjanne (1864 - 1946). Talon ulkoarkkitehtuurissa on olennaista kotimaisen luonnonkiven, Uudenkaupungin graniitin ja Juuan vuolukiven käyttö pääfasadin peitteenä, sekä tämän materiaalin sanelema tyyli.

Rakennuksen vesikatto on jäsennelty rikkaasti ja sen punainen tiilikate korostaa kauniisti luonnonkiven vaaleaa harmautta. Pääjulkisivu heijastelee pyrkimystä ilmaista teatteritalon luonnetta ja rakennuksen luomaan vaikutelmaan luo oman tunnelmansa myös se, että se sijaitsee laajan torin reunalla. Tästä sijainnista on todettu, että juuri se on pakottanut valitsemaan tyylin, joka korostaa vertikaalisuuntaa ja saa aikaan hyvin vivahteikkaan siluetin.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, Suomen Kansallisteatteri - Copyright © Beth


Esko Salminen

"Ilta Esko Salmisen kanssa" - Suomen Kansallisteatteri 17.5.2014.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, kuvaaja Pasi Ylirisku - Copyright © Kansallisteatteri

Suomen Kansallisteatteri

Helsingissä, Rautatientorin laidassa kohoaa ylväänä Suomen Kansallisteatteri. Sen suomenkielinen päänäyttämö aloitti toimintansa vuonna 1872 Suomalaisen Teatterin nimellä, lähinnä Kaarlo Bergbomin aloitteesta. Nykyiseen taloonsa teatteri muutti vuonna 1902 ja tällöin nimeksi tuli Suomen Kansallisteatteri. Vuonna 1954 valmistui Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema, 311-paikkainen Pieni näyttämö. Tässä rakennuksessa on myös toinen teatteritila, Willensauna, jossa on tilat 152 katsojalle. Suuri näyttämö sijaitsee Kansallisteatterin päärakennuksessa, sen katsomossa on 885 paikkaa.

Teatterin talous saatettiin vankalle pohjalle vuonna 1926, jolloin Kansallisteatterille myönnettiin kiinteä osuus raha-arpajaisten tuotosta. Nykyisin Kansallisteatterissa on vuosittain noin 15 ensi-iltaa.

Dramaturgia ja dramaturgi

Dramaturgia tarkastelee draaman estetiikkaa. Se on näytelmätiedettä ja -teoriaa.

Dramaturgi on teatterin kirjallinen asiantuntija ja ohjelmiston suunnittelija. Hän voi järjestää materiaalista näytelmän - hän voi esimerkiksi muuntaa proosakirjan näytelmäksi. Tällöin hän, toisinsanoen, sovittaa romaanin teatteriesitykseksi - siis dramatisoi eli draamantaa romaanin.

Uusia näytelmiä Suomalaisessa teatterissa vuonna 1886

"Näinä aikoina on Suomalainen teatteri ollut vireässä toimessa tuomaan näyttämölle uusia kappaleita entisten lisäksi. Lyhyessä ajassa on valmistunut kaksi uutta näytelmää, "Naiset sotasilla" sekä "Isä ja tytär". Ensiksi mainittu on kaikin puolin ranskalainen komedia. Juoni, joka itsessään on jokseenkin mutkaton, pitää kuitenkin katsojan huomion vireillä lystikkäiden pikkukohtauksien avulla.

Toiminta liikkuu erään valtiollisen pakolaisen ympärillä, joka kuuluu bonapartisteihin ja jota kuninkaan vallan miehet tavoittelevat kiinni. Tämä pakolainen on tietysti kaunis ja pulska mies, ja siksi saa hyvän suojeluksen naisten puolelta. Hän pakenee nimittäin erään kreivinnan turviin, joka sanomattakin on silmittömästi rakastunut pakolaiseen. Mutta tuon melkein jo automaattisesti vanhaksipiiaksi joutuneen kreivinnan luona on samaan aikaan vierailemassa hänen sisarensa tytär, nuori, pajunnotkea ja ihastuttavan sorja kaunotar, joka myös rakastuu palavasti pakolaiseen ja pakolainen tietysti häneen, ei sentään vanhaanpiikaan. Siitäkös alkaa kamppailu, suoranainen sota, näiden kahden naisen välillä, kummalle pakolainen kuuluukaan..."
- Uutinen vuodelta 1886

Rakentamisen historiaa

Suomen Kansallisteatterin rakennus kuului omalla aikakaudellaan arkkitehtuurihistoriallisesti tärkeimpiin rakennuksiin. Talo rakennettiin huonokuntoisen Arkadia-teatterin tilalle. Teatteritalo suunniteltiin ja rakennettiin yksityisin voimin, mutta siihen saatiin myös valtionapua. Hankkeen takana olivat pääkaupungin suomenmieliset piirit, joille teatterirakennus merkitsi suomenkielisen kulttuurielämän keskusta, taloa, josta oli tarkoitus tulla myös suurten isänmaallisten juhlien pitopaikka.

Teatterin suunnitellut Onni Törnqvist (myöhemmin Tarjanne) kävi ensiksi tutustumassa uusimpiin teatteritaloihin Ruotsissa ja Saksassa. Hän laati mahdollisesti jo vuonna 1897 ensimmäiset luonnokset, julkisivupiirustuksineen. Jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa käytiin sekä rakennuksen sijoituksesta, että ulkoarkkitehtuurista vireää julkista keskustelua.

Kansallisteatterin rakentamisessa toteutetut ratkaisut, kuten luonnonkiven käyttö julkisivussa ja amerikkalaisvaikutteinen, romaanisiin muotoaiheisiin pohjautuva tyyli olivat harvinaisia piirteitä Suomessa talon rakentamisen aikaan. Muista Helsingin rakennuksista erottautuvaa Kansallisteatterin taloa saatettiin pitää omana aikanaan modernina.

Suomalaisen teatterin arpajaiset

"Suomalainen Kansallisteatteri on Suomen pääkaupungissa voittanut niin paljon ystäviä, että suuri joukko väkeä kokoontui ylioppilastalolle marraskuun 10. päivänä arpajaisiin. Niiden tuotolla hankitaan melkein uudeksi korjattuun Arkadia-teatteriin näytelmätaiteen välttämättömiä apuneuvoja, kunnollisia dekotarioneja.

Voittoja oli runsaasti, jopa niin runsaasti, että joka kahdeksas arpa oli pantu voitoksi. Näiden voittojen joukossa, joita anteliaalla kädellä oli lähetetty eri seuduilta maata oli suuri määrä arvokkaitakin.

Suomalaisen tyttökoulun entiset oppilaat lahjoittivat arpajaisiin kauniin huonekaluston; 4 tuolia ja yhden pöydän, jotka he ovat koristaneet somilla ompeluksilla suomalaisten kaavojen mukaan."
- Uutinen vuodelta 1886

Henkilöhistoriaa

Alkuaikoina Kansallisteatterin näyttelijäkunta oli asenteiltaan varovaista ja vastusti välttämättömiäkin uudistuksia. Tämä liittyi Bergbomin johtajakauden lopulla alkaneeseen taiteelliseen murrokseen. Bergbomin kuoleman (1906) jälkeen johtajat vaihtuivat tiheään. Johtotehtävissä kokeilivat "Kiljusen herrasväestä" kirjoittanut kirjailija, suomentaja, ohjaaja, suku- ja asutushistorioitsija Jalmari Finne (1903 - 1904), kirjailija, opettaja, suomentaja ja ohjaaja Jalmari Hahl (1905 - 1907) sekä näyttelijä Adolf Lindfors (1907 - 1914). Intiimiin realismiin kasvaneen Eino Kaliman kiinnittäminen pääjohtajaksi vuonna 1917 merkitsi Kansallisteatterille vakiintumisen alkua.

Kansallisteatterin ohjaajina ovat aikojen mittaan olleet mm. Pekka Alpo (1877 - 1952), joka toimi myös Kansallisteatterin apulaisjohtajana, Wilho Ilmari (1888 - 1983), Jack Witikka (1916 - 2002) ja Ralf Långbacka (1932 -).

Kansallisteatterin nykyinen pääjohtaja on Mika Myllyaho (1966 -).

Ida Aalberg

Ida Aalberg. Hän esiintyi näyttämöllä ensimmäisen kerran 1874 Janakkalan Leppäkosken Sipilän talossa järjestetyissä iltahuveissa. Ida Aalberg oli suomenkielisen teatterin ensimmäinen todellinen tähti. Hänen merkityksensä heräämässä olleelle Suomen teatteritaiteelle oli aikanaan hyvin suuri. Ida Aalberg kiinnitettiin Kansallisteatterin ohjaaja-näyttelijäksi, eli käytännössä apulaisjohtajaksi vuonna 1909. Ohjaajana hän ei kuitenkaan menestynyt ja jatkoi vuoden ohjattuaan taas näyttelijänä.

Huomattavimpia näyttelijöitä Suomalaisessa Teatterissa ja Kansallisteatterissa ovat olleet Ida Aalberg (1857 - 1915), Kaarola Avellan (1853 - 1930), Axel Ahlberg (1855 - 1927), Jussi Snellman (1879 - 1969), Sakari Halonen (1923 - 1992), Benjamin Leino (1853 - 1908), Adolf Lindfors (1857 - 1929), Mimmi Lähteenoja (1865 - 1937), Tyyne Haarla (1892 - 1968), Aku Korhonen (1892 - 1960), Urho Somersalmi (1888 - 1962), Päiviö Horsma (1889 - 1972), Ruth Snellman (1894 - 1976), Katri Rautio (1864 - 1952), Uuno Laakso (1896 - 1956), Ella Eronen (1900 - 1987), Tauno Palo (1908 - 1982), Kaisu Leppänen (1904 - 1993), Joel Rinne (1897 - 1981), Vilho Siivola (1910 - 1984), Jukka-Pekka Palo (1954 -) ja Ansa Ikonen (1913 - 1989).

Kansallisteatterin huomattavimpia näyttelijöitä ovat olleet myös Kaarlo Halttunen (1909 - 1986), Leo Riuttu (1913 - 1989), Ekke Hämäläinen (1922 - 1981), Ismo Kallio (1935 -), Tarmo Manni (1921 - 1999), Rauni Luoma (1911 - 1996), Marja Korhonen (1924 - 2014), Pentti Siimes (1929 - 2016), Jussi Jurkka (1930 - 1982), Matti Ranin (1926 - 2013), Eeva-Kaarina Volanen (1921 - 1999), Kyllikki Forssell (1925 -) ja Tea Ista (1932 - 2014) - sekä monet muut.

Uuno Laakso

Uuno Laakso (1896 - 1956) näytteli Suomen Kansallisteatterissa vuosina 1930–1956 ja oli aikansa suosituimpia koomikkoja. Hän tuli koko kansan suosikkinäyttelijäksi noin viidestäkymmenestä elokuvastaan. - Kuva Museovirasto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, kuvaaja Tanja Ahola - Copyright © Kansallisteatteri


Viime aikojen ja nykypäivän näyttelijäkuntaa Kansallisteatterissa edustavat mm. Hannu-Pekka Björkman (1969 -), Olli Ikonen (1950 -), Markku Maalismaa (1955 -), Terhi Panula (1953 -), Karin Pacius (1956 -), Kristo Salminen (1972 -), Antti Pääkkönen (1964 -), Marja Salo (1980 -), Paula Siimes (1963 -), Annika Poijärvi (1985 -), Esa-Matti Long (1969 -), Kristiina Halttu (1963 -), Katariina Kaitue (1967 -), Maria Kuusiluoma (1969 -), Petri Liski (1965 -), Pirjo Luoma-aho (1960 -) ja Seela Sella (1936 -).

Pirkko Mannola ja Åke Lindman

Elokuvissa koko Suomen kansan tuntemaksi tullut Pirkko Mannola aloitti teatterinäyttelijän uransa Lilla Teaternissa vuonna 1963. Myös hänen aviopuolisonsa Åke Lindman tunnetaan lukuisista elokuvistaan sekä näyttelijänä että ohjaajana. - Kuvaaja Helge Heinonen, kuva Museovirasto.

Ruotsalainen teatteri

Kuvassa yllä Svenska Teaternin Erottajalla sijaitseva kaunis teatteritalo, jonka erityisenä piirteenä on sen pyöreä päätyosa. Talo on valmistunut vuonna 1866 ja uusittu vuonna 1936. Rakennuksen suunnitteli venäläinen arkkitehti Nicholas Benois.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Eric Fischer

Svenska Teatern

Suomen ruotsinkielisen teatterin päänäyttämö on Helsingissä sijaitseva kansallisteatteri, Svenska Teatern. Tämä Helsingin sydämessä sijaitseva teatteri on vuosina 2010 - 2012 peruskorjattu. Teatteri on uusi kantavia rakenteita lukuun ottamatta. Teatterissa on kolme näyttämöä: suuri näyttämö, jossa on tilat 700 katsojalle, AMOS-näyttämö, jonne mahtuu enimmillään 160 katsojaa ja pieni NICKEN-näyttämö, johon mahtuu 70 katsojaa.

Koska teatteri on kansallisnäyttämö, on sen ohjelma laaja, draamasta lastenteatteriin ja musikaaleista klassikkonäytelmiin. Svenska Teatern tuottaa vuosittain keskimäärin 8 - 10 näytelmää. Vakituista henkilökuntaa teatterilla on noin 80. Teatterissa on suomenkielinen tekstitys kaikkiin esityksiin.

Svenska Teatern

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Adam Burt

Svenska Teaternin historiaa

Suomessa ruotsinkielisenkin teatterin juuret ovat kiertue- ja amatööritoiminnassa. Sitä oli harjoitettu jo varsin pitkään, kunnes Nya Teatern (Uusi Teatteri) 1860-luvulla jäi riikinruotsalaisen seurueen haltuun ja muodosti vakituisen teatterin. Tämä teatterin nimi Nya Teatern säilyi vuoteen 1887 saakka, jolloin nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa Svenska Teatern.

Teatterin ensimmäinen suomalaissyntyinen johtaja oli August Arppe (1894 - 1899). Muu henkilöstö ja myös näyttelijät olivat teatterin alkuvuosikymmeninä Ruotsista. Nuoret näyttelijät saapuivat tänne saamaan kokemusta näyttelijän työstä ja palasivat pian taas takaisin kotimaahansa.

Suomalaissyntyisen Konni Wetzerin (1871 - 1940) johtajakaudella 1904 - 1916 teatterissa vieraili runsaasti Pohjoismaiden tunnetuimpia näyttelijöitä, erityisesti Ruotsista. Vierailut toivat lännestä maamme teatterielämään erittäin merkittäviä vaikutteita. Vuonna 1908 teatterin yhteyteen perustettiin oma teatterikoulu, jotta saataisiin näyttelijäkuntaan ammattitaitoisia näyttelijöitä omasta maasta. 1900-luvun alkupuolella teatterissa esiintyi kaksi eri ryhmittymää, riikinruotsalainen ja suomenruotsalainen. Vuonna 1916 nämä kaksi ryhmittymää yhdistivät voimansa ja näin oli Svenska Teatern syntynyt.

Fanny Sinebrychoff

Fanny Sinebrychoff (o.s. Grahn) (1862 - 1921) loi uransa Svenska Teaternissa, mutta luopui urastaan varhain mennessään naimisiin panimonomistaja Paul Sinebrychoffin kanssa. - Kuva Svenska Teaterns arkiv.

Professori Nicken Rönngren teki hyvin merkittävää työtä teatterin hyväksi, ja kasvatti pitkällä johtajakaudellaan vuosina 1919 - 1954 kokonaisen sukupolven uusia näyttelijöitä. Hänen myötään teatterin taso kohosi kansainväliselle tasolle.

Vuosina 1954 - 1963 teatterin johtajana toimi näyttelijä Runar Schauman ja hänen jälkeensä johtoon asettui Carl Öhman vuosiksi 1963 - 1982. Hänen jälkeensä johdossa olivat Georg Dolivo vuosina 1987 - 1996, Lars Svedberg vuosina 1996 - 2002 ja Johan Storgård vuosina 2002 - 2017. Nykyinen johtaja on Joachim Thibblin.

Teatterin historiallisesti hyvin merkittäviin vaikuttajiin ja ohjaajiin lukeutuu vapaaherratar, näyttelijä Gerda Wrede (1896 - 1967). Hän toimi myös Svenska Teaternin apulaisjohtajana ja oppilaskoulun rehtorina.

Merkittäviä näyttelijöitä ovat olleet mm. Axel Slangus (1890 - 1965), Erik Lindström (1906 - 1974), Annie Sundman (1883 - 1981), May Pihlgren (1904 - 1986), Leif Wager (1922 - 2002), Kurt Ingvall (1925 - 1987), Birgitta Ulfsson (1928 - 2017), Asko Sarkola (1945 -) ja Maria Ylipää (1981 -).

Seuranäytelmät ja seuranäyttelijät

Kun Suomessa kansan parissa innostuttiin näyttelemisestä oikein kunnolla 1800-luvun lopulla erilaisten seurojen puitteissa, tarvittiin tätä harrastusta varten sopivia näytelmiä, jotka olivat usein huvinäytelmiä. Tätä varten tarvittiin seuranäytelmäkirjallisuutta, joka 1880-luvulta lähtien alkoi nopeasti kehittyä ja laajeta tavoittaen kaikki kansalaispiirit.

Kun vuonna 1910 maassamme pidettiin ensimmäiset seuranäytelmäkilpailut, oli tarjolla jo satoja seuranäytelmiä.

Suomessa 160 ammattiteatteria

Suomessa toimii 160 erityyppistä ammattiteatteria. Lähes kaikissa sellaisissa kaupungeissamme, joissa on vähintään 25 000 asukasta, on oma ammattiteatterinsa. Niiden lisäksi toimii suuri määrä harrastajateattereita, ja harrastelijoiden ja ammattilaisten teatteri- ja tanssiryhmiä. Oman erityisen teatteritoiminnan ryhmänsä muodostavat kesäteatterit.