Naali

Suomen uhanalaiset nisäkkäät.
Avatar
Kairankulkija
Päävalvoja
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Loka 11, 2022 1:31 pm

Naali

Viesti Kirjoittaja Kairankulkija »

Kuva

Naali (Vulpes lagopus)

Naali eli napakettu, saamen kielellä njalla, on pohjoisen tundran laji, joka meillä on elänyt avoimilla tunturipaljakoilla ja tunturisoilla. Naali on nykyisin äärimmäisen uhanalainen (CR); rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji - Suomen uhanalaisin nisäkäs.

Naali on surullinen esimerkki siitä, kuinka käy eläinlajille, jota ei suojella tehokkaasti. Naali eli vielä 1800-luvulla Suomessakin varsin yleisenä, vaellellen satunnaisesti jopa Etelä-Suomessa.

Turkulaisessa Åbo posten -sanomalehdessä kerrottiin 29. toukokuuta 1877 naalin vierailusta aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Kaksi päivää aikaisemmin oli etelänvaelluksella ollut vaihtopukuinen naali ammuttu Kakolanmäellä, kun se oli yrittänyt hiiviskellä pakoon eräästä puutarhasta.

Ominaisuuksia

Naali on kooltaan kettua hieman pienempi koiraeläin, kesällä tummanharmaa ja talvella valkoinen. Euroopan nisäkkäistä naali on ainoa, josta tavataan kahta värimuotoa. Tavallisempi on kesällä naamasta, selkäpuolelta ja jalkojen ulkosivuista ruskeanharmaa, alta vaaleanharmaa. Talvella tämä naali on kokonaan valkoinen.

Toinen muoto on koko vuoden huomattavasti tummempi, lähinnä siniharmaa. Sitä sanotaan sininaaliksi. Lajilla on useita fyysisiä sopeutumia arktisen elinympäristön kylmyyteen.

Naalin kuono on tylppä ja paksu, korvat lyhyet ja pyöreähköt. Naaliin ruumiin pituus on 50 - 85 cm ja sen hännän pituus on 28 - 55 cm. Naalin paino on 3 - 8 kg.

Ravinto ja reviiri

Naalin pääravintoa ovat tunturisopulit ja myyrät. Naali on lähinnä jyrsijöitä ja lintuja saalistava opportunistinen petoeläin, mutta se syö myös mm. haaskoja, munia, hyönteisiä, marjoja ja jopa merilevää. Sisämaa-alueilla ravintotilanne saattaa vaihdella huomattavasti jyrsijöiden syklisten kannanvaihteluiden seurauksena. Piskuinen naali kuuluu myös itse monen suuremman pedon, kuten ketun, suden ja ahman ruokalistalle. Reviirin koko määräytyy ravintotilanteen perusteella.

Naalin talviturkki on tuuhean pitkäkarvainen ja eristää paremmin kovan talvipakkasen kuin minkään toisen petoeläimen turkki. Myös muutoin laji on sopeutunut arktiseen ilmastoon - siten esimerkiksi sen tassut ovat alta karvaiset.

Kuva

Naalin pesintä Suomessa 2022

Sitten elokuussa 2022 kuultiin suuruutinen, jonka mukaan naalin havaittiin pesineen onnistuneesti Enontekiön tunturialueella. Havainto pesinnästä tehtiin heinäkuussa. Poikasia naalipariskunnalle oli syntynyt kolme. Kyseessä on ensimmäinen kerta yli 25 vuoteen, kun naali pesi onnistuneesti Suomessa.

Asiantuntijan mukaan pesintä on palkinto pitkästä suojelutyöstä, joista tärkeimmät ovat olleet ketunmetsästys tunturialueilla ja lisäruokinta. Ihmisen tarjoamalla lisäruokinnalla pyritään auttamaan pennut talven yli. (Yle Uutiset 23.8.2022)
Kaikki, jotka vaeltavat, eivät ole eksyksissä. - J.R.R. Tolkien

https://www.tunturisusi.com/