Suuresta junaryöstöstä tehtyyn TV-dokumenttiin käytettiin sivun yläreunan kuvien veturia vuonna 2012 - D326 Class 40 (40126).
All Rights Reserved
*Kuvat yllä Copyright © Ian Gater Photography
Photos used with permission.
Ryöstön yhteydessä veturinkuljettaja Jack Mills sai päähänsä iskun rautangosta, mikä aiheutti hänelle vakavan vammautumisen. Viidentoista miehen ryöstäjäjoukkio ei käyttänyt ryöstön yhteydessä ampuma-aseita. Ryöstötapahtumaan kului aikaa vain 28 minuuttia.
Näiden viidentoista miehen lisäksi joukkioon tavallaan kuului kuudestoistakin mies, eläkkeellä ollut veturinkuljettaja Stanley Agate. Agate ei lukeutunut varsinaisiin ryöstäjiin, hänellä oli "teknisen avustajan osa", hänen piti kyetä siirtämään junaa lyhyt matka ja tässä tehtävässään hän epäonnistui täydellisesti.
Useat miehistä olivat perheellisiä, heillä oli vaimo ja lapsia. Turvallisuussyistä asiasta tietävien määrä rajoitettiin pienimpään mahdolliseen. Joukkioon valittujen piti olla täysin luotettavia, hillittyjä ja alalllaan taitavia. He eivät saaneet olla pelkureita, suunsoittajia, tuhlareita eivätkä missään nimessä ilmiantajia. Kaikki joukkioon valitut pukeutuivat hyvin, omasivat tyyliä, olivat fiksuja ja tavoittelivat suurempaa ja parempaa elämää.
Miehet yrittivät luonnollisesti olla tilalla mahdollisimman huomaamattomasti, mutta eiköhän sittenkin eräänä iltana naapurista tunkenut sisään mies, eräs Wyatt. Hän oli vuokrannut peltoa tilan edelliseltä omistajalta ja tuli siksi kysymään, että vieläkö tämä vuokrajärjestely olisi voimassa. Reynolds jutteli aivan tyynesti miehen kanssa ja vakuutti tämän siitä, että entinen järjestely voisi jatkua. Epäluulojen välttämiseksi samaan aikaan tilalla olleet Ronnie Biggs ja Bobby Welch olivat kovasti olevinaan maalarin askareissa.
Junaryöstön toteuttamiseksi ryöstäjien oli saatava postijuna pysähtymään. Ryöstäjillä oli postijunahenkilöstön puolella, vuosikymmeniksi tuntemattomaksi jäänyt apuri, jolta he saivat apua ja sisäpiiritietoa ryöstön tekniseksi toteuttamiseksi. Tämä tuntematon, jota kutsuttiin "ulsterilaismieheksi", selvisi vuonna 2014, ollen Patrick McKenna.
Bruce Reynolds vietti kuukausien ajan ennen ryöstöä, matkustellen junissa edestakaisin ja etsien sopivaa paikkaa ryöstön toteutukseen. Samaan aikaan Ronnie Biggs kuljetteli ryöstettävän junan veturia kuljettamaan valittua, 65-vuotiasta, eläkeläisveturinkuljettajaa Stanley Agatea pitkin ratapihoja, jotta tämä saisi tuntumaa uransa jälkeen kehittyneeseen junakalustoon.
Johtoryhmä Reynolds, Edwards ja Coody kävivät kalastelemassakin Buckinghamshiressä usein yhdessä, ja hioivat näillä kalaretkillään tulevan ison keikkansa yksityiskohtia. Reynolds ja Roy James ajelivat ympäriinsä pitkin Buckinghamshiren pikkuteitä, ja valitsivat puolisen tusinaa mahdollista pakoreittiä rikospaikalta.
Yhdeltätoista illalla he ottivat Land Roverit ja kuormurin valmiiksi ladoista. Tunnelma oli hyvin jännittynyt, ihan kuin nyrkkeilijällä ennen ottelua. Olivathan miehillä panoksetkin nyt suuret. Jokainen mies tiesi tehtävänsä, oli hiljaista, kukaan ei halunnut enää keskustella.
Täsmälleen kolme minuuttia yli keskiyön kolmen auton saattue lähti tilalta. Olikohan tunnelma ihan sama, kuin Navaronen tykeissä, jossa sotilasosasto lähti suorittamaan mahdottomalta tuntuvaa tehtävää. Etummaisessa Land Roverissa olivat luutnantin univormuun pukeutunut, aina tyyni Reynolds, Biggs, Bond, Agate ja Cordrey, joka piti sylissään paristoja ja muita vempeleitään. Seuraavana ajoi tuntemattomaksi jääneen miehen ohjaamana kuormuri, jonka lavalla olivat Hussey, Wisbey, Welch, Edwards, Wilson ja kaksi tuntemattomiksi jäänyttä miestä. Toista Land Roveria ajoi Goody ja sen kyydissä istuivat Roy James ja Jimmy White. Osasto saapui Bridegon sillalle täsmälleen klo 1.30.
Lontoota lähestyvä juna saatiin pysähtymään 8.8.1963 aamuyöllä kello 3.03 niin, että ryöstäjät pimensivät Cheddingtonin lähellä opastimesta vihreän valon, ja sen sijaan omalla patterivirityksellään asettivat punaisen valon palamaan. Sears Crossing oli tämän tapahtumapaikan nimi ja se sijaitsee lähellä Ledburnia, Buckinghamshiressa. Tässä vaiheessa upseereina esiintyneet miehet olivat pukeneet univormujensa ylle haalarit, sillä Reynolds uskoi, että siten he eivät herättäisi niin helposti huomiota. Juna pysähtyi viiden metrin etäisyydelle opastinvalosta. Vaikka junassa oli lähes 80 miestä, niin 72 heistä ei tiennyt mitään meneillään olevasta ryöstöstä ja he havaitsivat tapahtuneen vasta sitten, kun huomasivat, että veturi ja kaksi keulimmaista vaunua puuttuivat.
Junan pysähdyttyä, veturista laskeutui toinen siellä olleista miehistä, 26-vuotias David Whitby tarkastelemaan tilannetta ja soittamaan radan varressa olleesta puhelimesta liikenteen valvomoon. Ryöstäjät olivat mykistäneet ennakkoon kaikki lähitienoon puhelimet, katkomalla puhelinlankoja. Veturista alas laskeutunut mies heitettiin sitten vielä alas ratavallilta.
Ryöstäjät tunkeutuivat Bruce Reynoldsin johtamina veturiin ja ottivat sen haltuunsa, tässä yhteydessä 58-vuotias veturinkuljettaja Jack Mills pahoinpideltiin. Kun hän yritti estellä veturiin tunkeutuvaa joukkiota, niin häntä lyötiin takaapäin rautatangolla päähän. Lyöjän henkilöllisyys ei ole koskaan selvinnyt, mutta oletetaan esimerkiksi Ronnie Biggsin kertoman mukaan, että hän oli yksi kolmesta, tuntemattomaksi jääneestä ryöstäjästä ja heistä mies numero 3.
Ryöstäjien joukkio oli ennen ryöstöä sopinut ehdottomasti siitä, että minkäänlaista väkivaltaa ei ryöstön yhteydessä käytetä. Heillä ei ollut mukanaan ampuma-aseita, vaikka monet mukana olijoista olivat suorastaan vaatineet niiden mukaan ottamista. Heillä oli kylläkin pamppuina hakunvarsia, joilla oli tarkoitus saada vastarinta murtumaan tarvittaessa ja kirveitä, joita käytettiin junaan tunkeutumisessa.
Millsiä lyönyt mies kuitenkin rikkoi tämän tehdyn väkivallattomuus-sopimuksen. Oliko tällainen sopimus sitten olemassa, siitä ei ole varmuutta, on olemassa vain ryöstäjien oma kertomus tästä. Bruce Reynolds on todennut, että veturinkuljettajaan kohdistunut väkivalta oli kamala vahinko, jota ei olisi koskaan saanut tapahtua.
Lyöjäksi on arveltu myös eräitä muita joukkion jäsenistä, näistä epäillyistä yksi on Buster Edwards. On mahdollista, että Buster Edwards heitti nuoremman veturimiehen alas ratapenkereeltä ja sen jälkeen vielä iski Millsiäkin. (Piers Paul Read: The Train Robbers).
Marraskuussa vuonna 2012 James "Big Jim" Hussey tunnusti olleensa se mies, joka iski Millsiä. Hänen tunnustuksensa uskotaan kuitenkin olleen vain yritys lopettaa tutkimukset näiltä osin ja suojella tuntemattomiksi jääneitä ryöstäjiä.
Itse asiassa Stanley Agate oli aiemmin siirrellyt junia vain ratapihoilla, joten voipa olla, että jännittävässä tilanteessa hän ei vain kyennyt eikä osannut ajaa junalla, olipa se sitten millainen hyvänsä. Itse Agate selitti kyvyttömyytensä syyksi sen, että junan liikkeelle saamiseksi tarvittava jarrupaine puuttui, eikä hän kyennyt liikuttamaan 120-tonnista veturia, ennen kuin sitä oli. Tyhjiöjarru oli todellakin toiminnassa, sillä Mills oli joutunut käyttämään hätäjarrutusta.
Tämän jälkeen rosvot pakottivat veturinkuljettajan, verisin päin viruvan Millsin ajamaan tynkäjunan läheiselle, 800 metrin päässä olevalle Bridegon sillalle, jonka alapuolella kulkevassa maantietunnelissa odotti heidän kuorma-autonsa. Mills suoriutui huumaantuneena ja uhkailujen alla tehtävästä juuri ja juuri. Uupunut veturinkuljettaja kytkettiin ajon jälkeen käsiraudoilla kiinni lämmittäjäänsä.
Samassa yhteydessä ryöstäjät tunkeutuivat junan postivaunuun, jossa oli neljä työntekijää, mutta ei yhtään vartijaa. Tunkeutuminen tapahtui hyvin väkivaltaisesti, junavaunun ikkunoita rikkoen ja tässä yhteydessä myös sisällä olleita lyötiinkin. Työntekijät käskettiin makuulleen lattialle. Rahasäkit olivat munalukoilla suljetuissa teräshäkeissä, mutta tällainen ei ryöstäjiä hidastanut.
Sillalla ryöstäjät muodostivat ihmisketjun ja siirsivät sen avulla toiselta toiselle heitellen 120 rahasäkkiä junasta kuorma-autoonsa. Siirtoon kului aikaa 15 - 20 minuuttia. Junavaunuun jäikin vielä 7 rahasäkkiä. Rahaa oli kertakaikkisesti niin paljon, että kaikessa kiireessä kaikki säkit eivät mahtuneet mukaan.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright CHRISTO DRUMMKOPF
Heti rahasäkkien kanssa tilalle tultuaan miehet aukoivat kaikki säkit, varmistaakseen, ettei niihin ollut asetettu seurantalaitteita. Samalla rahoja alettiin laskea ja rahat levitettiin kaikki huoneen lattialle. Säkkien aukomiseen meni aikaa kolme tuntia ja kun "tilintarkastaja" Charlie Wilson ja yksi tuntemattomaksi jääneistä ryöstäjistä suorittivat säkkien aukomista ja laskutoimitusta, muut istuivat ympärillä kuka missäkin, seuraten ääneti ja lumoutuneina toimitusta.
Näin rahoista muodostui 25 neliömetriä lattiaa peittävä paksu patja, oikeastaan rahavuori - samantapainen, kuin Roope Ankalla on rahaholvissaan. Rahamäärän valtavuudesta huolimatta miehet onnistuivat laskemaan rahojen määrän huomattavan tarkasti.
Kaiken aikaa VHF -poliisiradiota kuunteleva joukkio kulutti maatilalla aikaa muutaman päivän ajan, odotellen tilanteen rauhoittumista ja tiesulkujen poistumista. He olivat varanneet tilalle suuria määriä ruokaa ja säiliöittäin tuoppiolutta, joka kummasti rauhoittaa silloin, kun stressi ja hermopaine ovat ottamassa ylivallan. Monopoliakin miehet pelasivat, käytellen oikeaa rahaa.
Tämän jännittävän odottelun jälkeen joukkio hajaantui sitten sieltä kukin rahoineen omille teilleen. Kukin joukkion jäsenistä sai osuudekseen 150 000 Englannin puntaa. Jakamassa saalista oli yhteensä seitsemäntoista miestä. Mukana oli myös "ulsterilaismies". Rahat pakattiin reppuihin, matkalaukkuihin, salkkuihin ja kasseihin.
Roger Cordrey saatiin kiinni jo seuraavana päivänä. Hän oli tehnyt sellaisen virheen, että oli vuokrannut autotallin poliisin leskeltä, joka seurasi tarkoin uuden vuokralaisensa tekemisiä. Roger Cordrey oli ensimmäinen junaryöstön jälkeen kiinnisaatu tekijä.
Kuvissa sivun yläreunassa tv-dokumentista, ryöstön kohteeksi joutuneen junan dieselveturi numero 40126. Yksikään veturinkuljettaja ei ainakaan mielellään suostunut kuljettamaan alkuperäistä veturia ryöstön jälkeen. Oliko todella näin, vai onko kyseessä urbaani myytti, jää mietittäväksi. Sama veturityyppi oli mukana myös useammissakin onnettomuuksissa, joissa kuoli useita ihmisiä.
Ryöstetyn junan veturi otettiin pois liikenteestä helmikuussa 1984 ja romutettiin runsas kuukausi myöhemmin. Monet tahot olisivat halunneet, että veturi olisi säästetty, sillä olihan se ollut mukana yhdessä Englannin rautatiehistorian kuuluisimmassa tapahtumassa. Rautatielaitoksen puolelta veturin museointia ei kuitenkaan haluttu, sillä heidän mukaansa veturi vaunuineen oli tullut kuuluisaksi ihan vääristä syistä.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Sealman
Kuvassa yllä Sears Crossing - paikka, jossa ryöstäjät sytyttivät patterin avulla punaisen feikkivalon ja saivat junan pysähtymään.
All Rights Reserved
*Kuvat yllä Copyright © Ian Gater Photography
Photos used with permission.
Suuri junaryöstö (The Great Train Robbery) - aamuyö klo 3.03 - 8.8.1963 Englanti
Suurta junaryöstöä on kuvailtu kaikkien aikojen rikokseksi ja se hätkäytti ainutlaatuisuudellaan koko maailman seuraamaan näitä tapahtumia. Tässä erittäin tarkasti ja huolellisesti suunnitellussa ja valmistellussa Glasgowin - Lontoon kuninkaallisen postijunan (Royal Mail train) ryöstössä ryöstäjien haltuun siirtyi 120 säkillistä rahaa, 2,6 miljoonaa puntaa. Nykyrahaksi muutettuna summa olisi noin 50 miljoonaa euroa. Rahasäkkien yhteenlaskettu paino oli kaksi ja puoli tonnia eli 2 500 kg.Ryöstön yhteydessä veturinkuljettaja Jack Mills sai päähänsä iskun rautangosta, mikä aiheutti hänelle vakavan vammautumisen. Viidentoista miehen ryöstäjäjoukkio ei käyttänyt ryöstön yhteydessä ampuma-aseita. Ryöstötapahtumaan kului aikaa vain 28 minuuttia.
Ryöstäjäjoukkio
Sekalaiseen ryöstäjäjoukkioon, joka tunkeutui junaan, kuului monenlaista tyyppiä, suurrikollisista pikkuvarkaisiin. Miehet tunsivat toisensa jo ennen ryöstöä tavalla taikka toisella, rikollisten maailman kautta. Joukkion muodostivat ryöstön pääsuunnittelijana pidetty Bruce Reynolds, sekä Gordon Goody, Buster Edwards, Charlie Wilson, Roy James, John Daly, Jimmy White, Ronald "Ronnie" Biggs, Tommy Wisbey, Jim Hussey, Bob Welch ja Roger Cordrey. Heidän lisäkseen joukkioon kuuluivat tuntemattomiksi jääneet kolme miestä, joista on käytetty numerointia 1, 2 ja 3.Näiden viidentoista miehen lisäksi joukkioon tavallaan kuului kuudestoistakin mies, eläkkeellä ollut veturinkuljettaja Stanley Agate. Agate ei lukeutunut varsinaisiin ryöstäjiin, hänellä oli "teknisen avustajan osa", hänen piti kyetä siirtämään junaa lyhyt matka ja tässä tehtävässään hän epäonnistui täydellisesti.
Useat miehistä olivat perheellisiä, heillä oli vaimo ja lapsia. Turvallisuussyistä asiasta tietävien määrä rajoitettiin pienimpään mahdolliseen. Joukkioon valittujen piti olla täysin luotettavia, hillittyjä ja alalllaan taitavia. He eivät saaneet olla pelkureita, suunsoittajia, tuhlareita eivätkä missään nimessä ilmiantajia. Kaikki joukkioon valitut pukeutuivat hyvin, omasivat tyyliä, olivat fiksuja ja tavoittelivat suurempaa ja parempaa elämää.
Esivalmistelua - operaation johtokeskus maatilalla
Pari kuukautta ennen ryöstöä joukkio hankki omistukseensa Leatherslade Farm -maatilan, josta oli noin tunnin ajomatka ryöstöpaikalle. Täällä tilalla he suunnittelivat ja hioivat tulevan junaryöstön vaiheita mahdollisimman tarkoin. Suunnittelu pyrki äärimmäiseen tarkkuuteen ja huolellisuuteen, ihan kuin sotilasoperaatiossa. Näin tätä vaihetta kuvasi "operaatiojohtaja, luutnantti" Bruce Reynolds.Miehet yrittivät luonnollisesti olla tilalla mahdollisimman huomaamattomasti, mutta eiköhän sittenkin eräänä iltana naapurista tunkenut sisään mies, eräs Wyatt. Hän oli vuokrannut peltoa tilan edelliseltä omistajalta ja tuli siksi kysymään, että vieläkö tämä vuokrajärjestely olisi voimassa. Reynolds jutteli aivan tyynesti miehen kanssa ja vakuutti tämän siitä, että entinen järjestely voisi jatkua. Epäluulojen välttämiseksi samaan aikaan tilalla olleet Ronnie Biggs ja Bobby Welch olivat kovasti olevinaan maalarin askareissa.
Junaryöstön toteuttamiseksi ryöstäjien oli saatava postijuna pysähtymään. Ryöstäjillä oli postijunahenkilöstön puolella, vuosikymmeniksi tuntemattomaksi jäänyt apuri, jolta he saivat apua ja sisäpiiritietoa ryöstön tekniseksi toteuttamiseksi. Tämä tuntematon, jota kutsuttiin "ulsterilaismieheksi", selvisi vuonna 2014, ollen Patrick McKenna.
Bruce Reynolds vietti kuukausien ajan ennen ryöstöä, matkustellen junissa edestakaisin ja etsien sopivaa paikkaa ryöstön toteutukseen. Samaan aikaan Ronnie Biggs kuljetteli ryöstettävän junan veturia kuljettamaan valittua, 65-vuotiasta, eläkeläisveturinkuljettajaa Stanley Agatea pitkin ratapihoja, jotta tämä saisi tuntumaa uransa jälkeen kehittyneeseen junakalustoon.
Johtoryhmä Reynolds, Edwards ja Coody kävivät kalastelemassakin Buckinghamshiressä usein yhdessä, ja hioivat näillä kalaretkillään tulevan ison keikkansa yksityiskohtia. Reynolds ja Roy James ajelivat ympäriinsä pitkin Buckinghamshiren pikkuteitä, ja valitsivat puolisen tusinaa mahdollista pakoreittiä rikospaikalta.
Ryöstön toteutus - lähes kaikki onnistui suunnitellusti - paitsi että veturinkuljettaja tuli pahoinpidellyksi
Ryöstöyönä kaikki miehet pukeutuivat armeijan pukuun. Kenelläkään ei saanut olla mitään omia vaatteita, jotka voitaisiin tunnistaa. Muutamilla oli ryöstön aikana päässään huppu, toisilla rautatieläisten lakki. Myös kasvot peitettiin. Useat, kuten Bruce Reynolds, käyttivät sotilasasunaan luutnantin virkapukua.Yhdeltätoista illalla he ottivat Land Roverit ja kuormurin valmiiksi ladoista. Tunnelma oli hyvin jännittynyt, ihan kuin nyrkkeilijällä ennen ottelua. Olivathan miehillä panoksetkin nyt suuret. Jokainen mies tiesi tehtävänsä, oli hiljaista, kukaan ei halunnut enää keskustella.
Täsmälleen kolme minuuttia yli keskiyön kolmen auton saattue lähti tilalta. Olikohan tunnelma ihan sama, kuin Navaronen tykeissä, jossa sotilasosasto lähti suorittamaan mahdottomalta tuntuvaa tehtävää. Etummaisessa Land Roverissa olivat luutnantin univormuun pukeutunut, aina tyyni Reynolds, Biggs, Bond, Agate ja Cordrey, joka piti sylissään paristoja ja muita vempeleitään. Seuraavana ajoi tuntemattomaksi jääneen miehen ohjaamana kuormuri, jonka lavalla olivat Hussey, Wisbey, Welch, Edwards, Wilson ja kaksi tuntemattomiksi jäänyttä miestä. Toista Land Roveria ajoi Goody ja sen kyydissä istuivat Roy James ja Jimmy White. Osasto saapui Bridegon sillalle täsmälleen klo 1.30.
Lontoota lähestyvä juna saatiin pysähtymään 8.8.1963 aamuyöllä kello 3.03 niin, että ryöstäjät pimensivät Cheddingtonin lähellä opastimesta vihreän valon, ja sen sijaan omalla patterivirityksellään asettivat punaisen valon palamaan. Sears Crossing oli tämän tapahtumapaikan nimi ja se sijaitsee lähellä Ledburnia, Buckinghamshiressa. Tässä vaiheessa upseereina esiintyneet miehet olivat pukeneet univormujensa ylle haalarit, sillä Reynolds uskoi, että siten he eivät herättäisi niin helposti huomiota. Juna pysähtyi viiden metrin etäisyydelle opastinvalosta. Vaikka junassa oli lähes 80 miestä, niin 72 heistä ei tiennyt mitään meneillään olevasta ryöstöstä ja he havaitsivat tapahtuneen vasta sitten, kun huomasivat, että veturi ja kaksi keulimmaista vaunua puuttuivat.
Junan pysähdyttyä, veturista laskeutui toinen siellä olleista miehistä, 26-vuotias David Whitby tarkastelemaan tilannetta ja soittamaan radan varressa olleesta puhelimesta liikenteen valvomoon. Ryöstäjät olivat mykistäneet ennakkoon kaikki lähitienoon puhelimet, katkomalla puhelinlankoja. Veturista alas laskeutunut mies heitettiin sitten vielä alas ratavallilta.
Ryöstäjät tunkeutuivat Bruce Reynoldsin johtamina veturiin ja ottivat sen haltuunsa, tässä yhteydessä 58-vuotias veturinkuljettaja Jack Mills pahoinpideltiin. Kun hän yritti estellä veturiin tunkeutuvaa joukkiota, niin häntä lyötiin takaapäin rautatangolla päähän. Lyöjän henkilöllisyys ei ole koskaan selvinnyt, mutta oletetaan esimerkiksi Ronnie Biggsin kertoman mukaan, että hän oli yksi kolmesta, tuntemattomaksi jääneestä ryöstäjästä ja heistä mies numero 3.
Ryöstäjien joukkio oli ennen ryöstöä sopinut ehdottomasti siitä, että minkäänlaista väkivaltaa ei ryöstön yhteydessä käytetä. Heillä ei ollut mukanaan ampuma-aseita, vaikka monet mukana olijoista olivat suorastaan vaatineet niiden mukaan ottamista. Heillä oli kylläkin pamppuina hakunvarsia, joilla oli tarkoitus saada vastarinta murtumaan tarvittaessa ja kirveitä, joita käytettiin junaan tunkeutumisessa.
Millsiä lyönyt mies kuitenkin rikkoi tämän tehdyn väkivallattomuus-sopimuksen. Oliko tällainen sopimus sitten olemassa, siitä ei ole varmuutta, on olemassa vain ryöstäjien oma kertomus tästä. Bruce Reynolds on todennut, että veturinkuljettajaan kohdistunut väkivalta oli kamala vahinko, jota ei olisi koskaan saanut tapahtua.
Lyöjäksi on arveltu myös eräitä muita joukkion jäsenistä, näistä epäillyistä yksi on Buster Edwards. On mahdollista, että Buster Edwards heitti nuoremman veturimiehen alas ratapenkereeltä ja sen jälkeen vielä iski Millsiäkin. (Piers Paul Read: The Train Robbers).
Marraskuussa vuonna 2012 James "Big Jim" Hussey tunnusti olleensa se mies, joka iski Millsiä. Hänen tunnustuksensa uskotaan kuitenkin olleen vain yritys lopettaa tutkimukset näiltä osin ja suojella tuntemattomiksi jääneitä ryöstäjiä.
Ongelmia junan kuljettamisessa
Seuraavaksi veturi ja kaksi ensimmäistä vaunua, joissa arvokuljetuksen uskottiin olevan, irrotettiin junasta. Joukkiolla oli mukanaan varattuna suunnitelmien mukaan, erityisesti seuraavaksi tapahtuvaan junan siirtoon oma veturinkuljettajansa, eläkeläinen Stanley Agate, joka oli toiminut vuosia veturinkuljettajana. Hän ei kuitenkaan osannutkaan ajaa tätä ryöstettävää junaa, joka oli uudempaa mallia. On myös mahdollista, että hän ei jostakin muusta syystä ajanut junaa.Itse asiassa Stanley Agate oli aiemmin siirrellyt junia vain ratapihoilla, joten voipa olla, että jännittävässä tilanteessa hän ei vain kyennyt eikä osannut ajaa junalla, olipa se sitten millainen hyvänsä. Itse Agate selitti kyvyttömyytensä syyksi sen, että junan liikkeelle saamiseksi tarvittava jarrupaine puuttui, eikä hän kyennyt liikuttamaan 120-tonnista veturia, ennen kuin sitä oli. Tyhjiöjarru oli todellakin toiminnassa, sillä Mills oli joutunut käyttämään hätäjarrutusta.
Tämän jälkeen rosvot pakottivat veturinkuljettajan, verisin päin viruvan Millsin ajamaan tynkäjunan läheiselle, 800 metrin päässä olevalle Bridegon sillalle, jonka alapuolella kulkevassa maantietunnelissa odotti heidän kuorma-autonsa. Mills suoriutui huumaantuneena ja uhkailujen alla tehtävästä juuri ja juuri. Uupunut veturinkuljettaja kytkettiin ajon jälkeen käsiraudoilla kiinni lämmittäjäänsä.
Samassa yhteydessä ryöstäjät tunkeutuivat junan postivaunuun, jossa oli neljä työntekijää, mutta ei yhtään vartijaa. Tunkeutuminen tapahtui hyvin väkivaltaisesti, junavaunun ikkunoita rikkoen ja tässä yhteydessä myös sisällä olleita lyötiinkin. Työntekijät käskettiin makuulleen lattialle. Rahasäkit olivat munalukoilla suljetuissa teräshäkeissä, mutta tällainen ei ryöstäjiä hidastanut.
Sillalla ryöstäjät muodostivat ihmisketjun ja siirsivät sen avulla toiselta toiselle heitellen 120 rahasäkkiä junasta kuorma-autoonsa. Siirtoon kului aikaa 15 - 20 minuuttia. Junavaunuun jäikin vielä 7 rahasäkkiä. Rahaa oli kertakaikkisesti niin paljon, että kaikessa kiireessä kaikki säkit eivät mahtuneet mukaan.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright CHRISTO DRUMMKOPF
Operaation jälkeinen odottelu maatilalla - alla Roope Ankan 25 neliömetrin setelivuori - lumous otti vallan
Sillalta ryöstäjät ajoivat takaisin 27 kilometrin päässä sijaitsevalle maatilalleen. Pienempiä sivuteitä pitkin tapahtuneeseen matkaan ryöstöpaikalta maatilalle kului 45 - 60 minuuttia.Heti rahasäkkien kanssa tilalle tultuaan miehet aukoivat kaikki säkit, varmistaakseen, ettei niihin ollut asetettu seurantalaitteita. Samalla rahoja alettiin laskea ja rahat levitettiin kaikki huoneen lattialle. Säkkien aukomiseen meni aikaa kolme tuntia ja kun "tilintarkastaja" Charlie Wilson ja yksi tuntemattomaksi jääneistä ryöstäjistä suorittivat säkkien aukomista ja laskutoimitusta, muut istuivat ympärillä kuka missäkin, seuraten ääneti ja lumoutuneina toimitusta.
Näin rahoista muodostui 25 neliömetriä lattiaa peittävä paksu patja, oikeastaan rahavuori - samantapainen, kuin Roope Ankalla on rahaholvissaan. Rahamäärän valtavuudesta huolimatta miehet onnistuivat laskemaan rahojen määrän huomattavan tarkasti.
Kaiken aikaa VHF -poliisiradiota kuunteleva joukkio kulutti maatilalla aikaa muutaman päivän ajan, odotellen tilanteen rauhoittumista ja tiesulkujen poistumista. He olivat varanneet tilalle suuria määriä ruokaa ja säiliöittäin tuoppiolutta, joka kummasti rauhoittaa silloin, kun stressi ja hermopaine ovat ottamassa ylivallan. Monopoliakin miehet pelasivat, käytellen oikeaa rahaa.
Tämän jännittävän odottelun jälkeen joukkio hajaantui sitten sieltä kukin rahoineen omille teilleen. Kukin joukkion jäsenistä sai osuudekseen 150 000 Englannin puntaa. Jakamassa saalista oli yhteensä seitsemäntoista miestä. Mukana oli myös "ulsterilaismies". Rahat pakattiin reppuihin, matkalaukkuihin, salkkuihin ja kasseihin.
Poliisin suurjahti alkoi välittömästi
Poliisi löysi tilan 13. elokuuta klo 10.50. Vihjeen tilasta antoi lähistöllä asuva lampaankasvattaja. Tilalta poliisi löysi kaiken, mitä "Etsivän alkeiskirjaa" lukenutkin saattoi toivoa: sormenjälkiä, tunnistettavia tuoppiolutsäiliöitä, maalia, naamareita, Monopoli-pelin ja kokoelman ajoneuvoja, myös molemmat Land Roverit.Roger Cordrey saatiin kiinni jo seuraavana päivänä. Hän oli tehnyt sellaisen virheen, että oli vuokrannut autotallin poliisin leskeltä, joka seurasi tarkoin uuden vuokralaisensa tekemisiä. Roger Cordrey oli ensimmäinen junaryöstön jälkeen kiinnisaatu tekijä.
Kuvissa sivun yläreunassa tv-dokumentista, ryöstön kohteeksi joutuneen junan dieselveturi numero 40126. Yksikään veturinkuljettaja ei ainakaan mielellään suostunut kuljettamaan alkuperäistä veturia ryöstön jälkeen. Oliko todella näin, vai onko kyseessä urbaani myytti, jää mietittäväksi. Sama veturityyppi oli mukana myös useammissakin onnettomuuksissa, joissa kuoli useita ihmisiä.
Ryöstetyn junan veturi otettiin pois liikenteestä helmikuussa 1984 ja romutettiin runsas kuukausi myöhemmin. Monet tahot olisivat halunneet, että veturi olisi säästetty, sillä olihan se ollut mukana yhdessä Englannin rautatiehistorian kuuluisimmassa tapahtumassa. Rautatielaitoksen puolelta veturin museointia ei kuitenkaan haluttu, sillä heidän mukaansa veturi vaunuineen oli tullut kuuluisaksi ihan vääristä syistä.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Sealman
Kuvassa yllä Sears Crossing - paikka, jossa ryöstäjät sytyttivät patterin avulla punaisen feikkivalon ja saivat junan pysähtymään.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sillasta - Copyright Spborthwick
Kuvassa yllä rautatiesilta, jonka alapuolella kulkevalla tiellä ryöstäjät siirsivät rahasäkit kuorma-autoonsa. Sillalla on ollut useampiakin nimiä - silta numero 127, Bridego Bridge eli Mentmore Bridge - mutta se tunnetaan nykyisin myös Junaryöstäjien siltana (Train Robbers' bridge). Ryöstäjät poistuivat paikalta rahasäkein lastatulla kuorma-autollaan. Heillä oli käytössään myös kaksi Land Roveria, joissa molemmissa oli rekisterilaatassa sama tunnus BMG 757A - näin he yrittivät harhauttaa mahdollisia silminnäkijöitä. Toinen näistä Land Rovereista oli varastettu heinäkuun lopulla.
Koko joukkion autokalustoon maatilalla kuului Austin-kuormuri, kaksi Jaguaria, pieni pakettiauto ja armeijan entinen kuorma-auto, jossa oli suuri salalokero.
Keikalla mukana oli kuitenkin vain kolme autoa, kuormuri ja Land Roverit.
Poliisin rikostutkinta - kansalaisapu
Poliisi rikollisten kannoilla - "Harmaa aave" johtaa jahtia
Poliisitutkinnat aloitettiin Buckinghamshiren poliisin ja Scotland Yardin toimesta. Alkuvaiheessa ryöstäjien jäljittämiseksi viritettyä suurjahtia johti Harmaaksi aaveeksi kutsuttu Scotland Yardin etsiväylitarkastaja Tommy Butler. Englannin poliisi onnistui junaryöstön selvittelyssä varsin hyvin, vaikka ihan kaikkea ei onnistuttukaan selvittämään. Kolme joukkion jäsenistä jäi tunnistamattakin ja suurin osa saalisrahoistakin katosi.Scotland Yardissa uskottiin jopa alkuvaiheissa, että rahat oli kuljetettu pois lentokoneella. Seteleiden jäljittäminenkin oli mahdotonta, sillä ne olivat käytettyjä seteleitä. Setelit olivat nimellisarvoltaan pieniä, ne olivat merkitsemättömiä ja niitä oli valtavasti. Suurin osa ryöstetyistä seteleistä oli nimellisarvoltaan yhden punnan tai viiden punnan seteleitä. Vain 1 579 setelin sarjanumero tiedettiin. Seteleitä oli yksittäin laskien ainakin miljoona.
Sinänsä, poliisi toimi tutkimuksissaan hyvin tehokkaasti. Ryöstön pääjuoni selvisi tutkivalle poliisille jo noin viikossa ja suurin osa ryöstäjistäkin saatiin kiinni jo muutamassa kuukaudessa. Kun ryöstö tapahtui elokuussa, niin jo syyskuussa 13 ryöstäjistä oli napattu kiinni.
Poliisin tutkimuksia edesauttoi suuresti se, että se kykeni löytämään ryöstäjien käyttämän maatilan nopeasti. Sieltä saatiin otetuksi suuri määrä ryöstäjien sormenjälkiä, joista lukuisat ryöstäjistä tunnistettiin. Mitä ilmeisimmin ryöstäjien lähtö talosta oli tapahtunut lähes paniikinomaisesti, sillä lähistöiltä löytyi vielä rahakätköjäkin.
Bruce Reynolds oli osoittanut kaikessa nerokkuudessaan suurta taitamattomuutta siinä, että hän oli ostanut maatilan henkilökohtaisesti. Talon myyjän antamien tuntomerkkien perusteella hänet voitiin helposti tunnistaa Lontoossa toimivan City Gents -koplan johtajaksi. Reynoldsin suunnitelmiin oli kuulunut, että tila siivottaisiin perusteellisesti ryöstön jälkeen ja vieläpä sitten poltettaisiin maan tasalle, mutta näin ei käynyt. Reynoldsin lakimiehenä esiintyneen Brian Fieldin oli ollut määrä järjestää paikalle taloon "puhdistaja", joka olisi tuhonnut kaikki todisteet, mutta Field petti tämän sopimuksen.
Oman, varmastikin poliisiakin suuresti harmittaneen lisäsävynsä rikostutkintaan toivat useampienkin ryöstäjien onnistuneet pakomatkat, ja näkyvät esiintymiset maailman turuilla. Kaiken kaikkiaan ryöstäjistä onnistui vankilasta pakenemaan viisi miestä. Heistä neljä pakeni samalla kertaa, köysitikkaiden avulla muurin yli.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright CHRISTO DRUMMKOPF
Kansalaisapu - vaateliikkeen myyjätär yksityisetsivänä
Myös kansalaiset, joilta poliisi pyysi apua rikollisten jäljittämisessä, antoivat apuaan monin tavoin. Vain viisi päivää ryöstön jälkeen, 13.8.1963 alkoi eräs naisten vaateliikkeen myyjätär, Miss O'Rourke "yksityisetsiväksi". Hänen liikkeessään eräs naishenkilö maksoi ostoksensa 26 likaisella punnan setelillä. Miss O'Rourken epäilykset heräsivät, ja kun nainen poistui liikkeestä, niin Miss O'Rourke lähti seuraamaan tätä! Hän näki naisen siirtyvän urheiluautoon, otti ylös auton rekisterinumeron ja kiirehti ilmoittamaan havaintonsa poliisille.Poliisi asetti auton seurantaan, ja kun autoa tavattiin käyttämässä mies, kaksi poliisia siirtyi miehen luokse esittämään erinäisiä kysymyksiä. Poliisit eivät tienneet keskustelevansa yhden junaryöstäjän, Jimmy Whiten kanssa, koska mies antoi väärät henkilötiedot ja esitti nimekseen James Edward Patten. Vielä tässä vaiheessa mies onnistui jymäyttämään poliiseja ja sai mennä. Hänet otettiin kiinni myöhemmin ja tällöin todettiin, että hän oli ostanut auton kolme päivää ryöstön jälkeen.
Kansalaisapu - moottoripyöräilijät löysivät rahaa salkuittain ja kasseittain
Rahaa anastettiin junasta niin valtavasti, että sitä löytyi ryöstön jälkeen kansalaistenkin toimesta mitä käsittämättömimmistä paikoista. Surreyssa, kahdeksan päivää ryöstön jälkeen, olivat moottoripyörällään ajelulla eräs mies ja hänen naisystävänsä. Moottoripyörän moottori ylikuumeni ja kaksikko joutui pysähtymään. Aikaansa kuluttaakseen he keksivät siirtyä läheiseen metsikköön, kuka tietää mitä tekemään ja saivat siellä silmiinsä pieneltä aukiolta kaksi salkkua ja kassin, jotka oli asetettu vieri viereen ja jotka oli ahdettu tupaten täyteen rahaa.Pariskunta palasi ääneti, kiireesti ja peloissaan tielle - sillä saattoihan rahojen omistaja, junaryöstäjä, vaania jossakin lähellä. He arvasivat oitis, että rahojen täytyi liittyä jotenkin junaryöstöön, josta noina päivinä uutisoitiin valtavasti. Tiellä he pysäyttivät autoilijan, joka hälyytti paikalle poliisit. Poliisi löysi etsinnöissään läheltä vielä lisääkin rahalaukkuja. Rahat vietiin Dorkingin poliisiasemalle, jossa ne laskettiin. Rahaa oli yhteensä 100 900 puntaa.
Salkuista löytyi kuitti, jossa oli nimet Mr ja Mrs Field. Kuitin avulla saatiin yhteys Brian Fieldiin, joka ei osallistunut ryöstöön, mutta oli suunnittelemassa sitä. Näiden rahojen "ihmeellinen" kulkeutuminen metsään tapahtui seuraavasti. Brian Fieldin saksalainen vaimo ei halunnut, että mies piti heidän kotonaan osuuttaan junaryöstöstä tulleista rahoista. Brian Field piilotti siksi rahat isänsä autotalliin. Isä löysi nämä rahat, eikä myöskään halunnut olla niiden kanssa missään tekemisissä ja kävi keskellä yötä viskaamassa ne metsikköön, josta ne sitten edellä kuvatulla tavalla löytyivät.
Rikollissapu - rahaa puhelinkopissa
Poliisi sai 3.12.1963 nimettömän vihjeen, joka ohjasi heidät puhelinkoppiin, josta löytyi rahaa 47 245 puntaa. Näiden rahojen sijoittuminen puhelinkoppiin ja nimetön ilmianto liittyvät ryöstön jälkiselvittelyihin, joista on olemassa useita erilaisia versioita. Varsinaista totuutta näiden rahojen suhteen ei ole saatu selville. Hyvin paljon on mahdollista se, että joku ryöstöön osallistuneista uskoi poliisilla olevan hänestä enemmänkin tietoa, panikoitui, ja palautti rahat, jotta niitä ei tavattaisi hänen hallustaan.Jälkisanat
Pahinta koko rikoksen selvittämisen kannalta oli se, että kolmea tekijöistä ei koskaan saatu kiinni. He saivat siten ihan vapaasti nauttia ryöstössä saamistaan rahoista ja niiden tuotoista, ilman mitään seuraamuksia. Kaiken lisäksi näiden kolmen miehen joukossa oli mahdollisesti myös se mies, joka löi veturinkuljettajaa rautatangolla päähän. Eräs eläkkeellä ollut rikosetsivä, Frank Williams, on kirjassaan No Fixed Address (1973) kertonut jäljittäneensä tämän miehen, jonka henkilöllisyyden hän on selvittänyt ja kertonut Scotland Yardille. Minkäänlaisia sellaisia todisteita miestä vastaan, jotka olisivat riittäneet oikeudessa, ei kuitenkaan ole onnistuttu löytämään, joten häntä ei ole voitu syyttää.Suuri junaryöstö, jossa valtava rahamäärä katosi ryöstäjien matkaan, herätti monissa aikalaisissa myös ihailua. Media, kirjat ja elokuvat sekä ihan viime vuosinakin tehdyt laajat tv-dokumentit ovat pitäneet Suurta junaryöstöä näkyvästi esillä ja ihmisten mielissä. Ryöstäjien elämänvaiheita on seurattu ihan samoin, kuin he olisivat olleet filmitähtiä tai muita julkkiksia. Kuitenkin kai voidaan todeta, että jos jotakuta haluaa ihailla, niin olisi parempi ihailla elokuva- ja rocktähtiä, kuin ryöstäjiä, jotka iskevät raakalaismaisesti rautatangolla päähän työssään uurastavaa veturinkuljettajaa. Mistään Robin Hood-fantasiasta tai viihteellisestä seikkailusta ei suuressa junaryöstössä ollut kysymys. Siinä rikolliset olivat valmiit ryöstämään, anastamaan rahat itselleen ja tekemään kaiken sen, mitä se vaati.
Suureen junaryöstöön osallistuneet toimivat monin tavoin kaikille esimerkkeinä siitä, kuinka rikos ei todellakaan kannata, vaikka sen myötä voisi saada vuorellisen rahaa. Ronnie Biggs totesi elämänsä viimeisinä vuosina:
"Haluaisin kuolla vapaana miehenä. Olen pahoillani kaikesta siitä, mitä on tapahtunut. Nämä elämäni vuodet eivät ole todellakaan olleet helppoja. Ei ole minkäänlaista kunniakkuutta siinä, että tulee tunnetuksi suurena junaryöstäjänä. Minun koko elämäni on tuhlattu."
Maatilalla miehet pelasivat ryöstön jälkeen, tilanteen rauhoittumista odotellessaan Monopoliakin, käytellen pelissään oikeaa rahaa. Pelailu oli jälkikäteen tarkastellen arveluttavaa, sillä poliisi löysi pelilaudasta hyvin selkeitä sormenjälkiä, joiden avulla pelaajien henkilöllisyys selvisi.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright fir0002 | flagstaffotos.com.au
Austin Loadstar - ryöstäjien kuorma-auto rahasäkkien siirtoon. Vuonna 2012 esiteltiin autonäyttelyn yhteydessä junaryöstäjien rahasäkkien siirtoon käyttämä kuorma-auto. Auto oli tuolloin varsin rähjäisessä kunnossa ja se oli kerran jo lähes palanutkin.
Kuvan oton aikoina suunniteltiin auton kunnostamista ja palauttamista entiseen loistoonsa. Auto on 1950-luvun elämää esittelevän museon hallussa Walesissa.
Luonnehdintoja ryöstäjistä, heidän lähipiiriläisistään ja seuraamuksia
Suurin osa ryöstösaaliista katosi niille teilleen, eikä rahoja ole kyetty jäljittämään. Ryöstetyistä 2 600 000 punnasta saatiin takaisin alle 400 000 puntaa. Yksikään ryöstäjistä ei pysyvästi rikastunut, vaan rahat tulivat tuhlatuiksi.Oikeudenkäynti junaryöstön tiimoilta alkoi 20.1.1964 Aylesburyssa, joka on yksi Buckinghamshiren maalaiskunnista. Kuudestatoista miehestä yhdeksän oli syytettynä tässä oikeudenkäynnissä. Päätekijät, seitsemän miestä, saivat vankeutta 30 vuotta. Rikosnimikkeinä heillä olivat osallistuminen ryöstöä suunnitelleeseen salaliittoon ja aseellinen ryöstö. Koko joukkion vankeustuomiot olivat aikanaan yhteenlaskettuina 307 vuotta. Erilaisten syiden vuoksi juuri kukaan tuomituista ei viettänyt vankilassa tuomion täyttä aikaa, vaan he vapautuivat huomattavastikin aikaisemmin.
Bruce Reynolds (1931 - 2013). Lempinimeltään "Napoleon". Taparikollinen ja vankilakundi, junaryöstön suunnittelija ja johtaja - hyvin älykäs. Jo varhaisina teinivuosinaan Bruce Reynolds tutustui rikollisiin ja luisui heidän seurassaan rikosten maailmaan. Hän oli pitkä, kalpea mies, joka käytti kehyksettömiä laseja. Bruce Reynolds oli kiihkeä modernin jazzin ystävä Ronnie Biggsin lailla, ja miehet keskustelivatkin vankilassakin usein keskenään jazzmusiikista. Molempien kirjallinen makukin oli sama, kummankin lempikirjailijoita olivat Hemingway ja Steinbeck. Bruce Reynolds ihaili Butch Cassidyn ja Jesse Jamesin kaltaisia kuuluisia rikollisia, ja halusi myös itse tehdä jonkin suuren rikoksen.
Myös Bruce Reynolds onnistui heti ryöstön jälkeen pakenemaan Meksikoon, josta hän siirtyi perheineen väärennetyllä passilla Kanadaan. Bruce Reynolds antautui poliisille, oltuaan tällä pakomatkalla viisi vuotta ja vuonna 1969 hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen. Hänet vapautettiin vuonna 1978. Vankilasta hän siirtyi pennittömänä ja yksinäisenä asumaan pikkuasuntoon Lontooseen.
Niin täydellisesti kuin Bruce Reynolds miestensä kera suunnittelikin ja suorastaan hioi ja harjoitteli kaikkea kuukausien ajan ennakkoon, niin yhtä täydellisesti kaikki ryöstön jälkeen oli suunnittelematonta ja meni improvisoiden ja miten sattuu. Bruce Reynolds kyllä tiesikin, että osa heistä tulisi jäämään kiinni ja puhuikin siitä ennen ryöstöä miestensä kanssa, joten ehkäpä hänelle ensikädessä riitti se, että ryöstö onnistui.
Esimerkiksi maatilalla monet miehistä vaativat, että kaikkien pitäisi käyttää siellä käsineitä, jotta sormenjälkiä ei jäisi. Bruce Reynolds ei tällaiseen suostunut, koska hän oli suunnitellut, että maatila puhdistettaisiin ja poltettaisiin ryöstön jälkeen. Näinhän ei käynyt, vaan maatila tarjosi poliisille valtaisan määrän todisteita ryöstäjistä. Eräiden miesten käyttäytyminen ryöstön jälkeen oli täysin amatöörimäistä ja suunnittelematonta, kuten se, että Roger John Cordrey vuokrasi itselleen autotallin poliisin leskeltä.
Bruce Reynolds jäi 1980-luvulla kiinni amfetamiinin myynnistä ja hän sai siitä kolme vuotta vankeutta. Hän totesi saaneensa suuresta junaryöstöstä sellaisen rikollisen maineen, että kukaan ei tarjonnut hänelle enää töitä. Niinpä hän eli vanhan rikollisen lailla, muiden vanhojen rikollisten siivellä. Bruce Reynolds kirjoitti kolme kirjaakin ja oli monin tavoin näkyvästi mukana Suuren junaryöstön mediakulttuurissa. Hän oli mukana myös vuonna 2012 tehdyssä, junaryöstöä esitelleessä dokumentissa. Bruce Reynolds kuoli vuonna 2013. Hänen hautajaisissaan olivat läsnä ryöstäjäjoukkiosta Ronnie Biggs ja Robert (Bob) Welch.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Flickr/Peter Denton
Photo used with permission.
Ronald "Ronnie" Arthur Biggs (1929 - 2013). Oma lukunsa näissä jälkitapahtumissa oli Ronnie Biggsillä, jolla itse ryöstössä oli kohtuullisen pieni osuus "rivimiehenä". Ennen junaryöstöä hän toimi kirvesmiehenä ja pikkurikollisena. Hänellä oli oma, pieni puusepänliike. Hänen rikoksensa olivat kaikenlaisia pieniä omaisuusrikoksia, murtoja ja autovarkauksia, jotka hän toteutti typerästi ja joista hän jäi usein kiinni. Hän oli istunut useita vuosia eri vankiloissa, työskennellen niissä esimerkiksi harjaverstaalla, jossa hänelle oli maksettu palkkaa neljä shillinkiä ja yksi penny viikossa.
Junaryöstöön Ronnie Biggs tuli mukaan niin, että hän eräänä päivänä oli pyytämässä vanhalta vankilakamultaan, Bruce Reynoldsilta pientä vippiä. Bruce Reynolds oli jo pitkään tällöin ollut suunnittelemassa junaryöstöä ja nyt hän kuuli, että Ronnie Biggs työskenteli parhaillaan entisen veturinkuljettajan talossa. Bruce Reynolds tarvitsi ryöstöönsä ammattinsa taitavan veturinkuljettajan, jonka hän oli saava täten Ronnie Biggsin avulla.
Ronnie Biggsistä tuli ryöstön jälkeen seuraavina vuosikymmeninä hyvin kuuluisa, suorastaan legenda, sillä hän onnistui pakenemaan vankilasta ja oli tällä pakomatkallaan peräti 36 vuoden ajan. Pakomatkalleen hän pääsi jo parin vuoden vankeuden jälkeen, kiipeämällä klassiseen tapaan vankilan muurin yli. Näinä pakovuosinaan hän koreili Interpolin etsityimpien karkulaisten kärjessä ja hänen etsintänsä on ollut eräs rikoshistorian suurimmista takaa-ajoista.
Plastiikkakirurgin avullakin piirteitään muuttanut Ronnie Biggs pakeni ensiksi Australiaan, mutta siirtyi sieltä sitten Brasiliaan ja Rio de Janeiroon. Sieltä hänet löysi sekä poliisi, ettå brittilehdistö vuonna 1974. Eipä Ronnie Biggs tästä juurikaan hätkähdellyt, vaan hän vietti tämän jälkeen vuosikymmeniä varsin näkyvää elämää Brasiliassa, sillä maalla ei ollut rikollisten luovuttamissopimusta Englannin kanssa.
Ronnie Biggs tuhlasi varsin nopeasti oman osuutensa ryöstösaaliista, mutta senkin jälkeen hän ansaitsi varsin mainiosti, myymällä medialle tarinaansa osuudesta rikokseen ja siinä ohessa kaikenlaista fanikamaa, kuten mukeja ja t-paitoja.
Ronnie Biggsin värikylläisiin vuosikymmeniin, jolloin hän karttoi joutumista takaisin vankilaan, kuului myös se, että hänet kidnapattiin vuonna 1981. Kidnappaajilla oli tarkoituksena saada kuljetetuksi hänet Englantiin ja hankkia näin palkkiorahat etsintäkuulutetun rikollisen luovuttamisesta. Kuljetus ulottui kuitenkin vain Barbadokselle saakka, jossa vene hajosi. Pidemmälle kuljetus ei onnistunutkaan, sillä Barbadoksellakaan ei ollut luovutussopimusta Englannin kanssa.
Ronnie Biggs palasi vapaaehtoisesti Englantiin vuonna 2001, yksityiskoneella sotilastukikohtaan Lontoon lähellä. Lennon kustansi juorulehti The Sun, joka maksoi Biggsille 20 000 puntaa yksinoikeudesta haastatteluun. Tällöin 71-vuotias Biggs kertoi paluunsa syyksi sen, että että hän halusi juoda oluen tavallisessa brittipubissa ja nähdä rakastamansa maiseman. 60 poliisia oli ottamassa vastaan Ronnie Biggsiä. Mies joutui siitä paikasta lyhyen oikeskäsittelyn jälkeen takaisin vankilaan, sillä hänellä oli suorittamatta 30 vuoden vankeustuomiostaan vielä 28 vuotta. Vankilasta hänet vapautettiin terveydellisistä syistä vuonna 2009. Ronnie Biggs kuoli vuonna 2013.
Douglas "Gordon" Goody (1930 - ). Bruce Reynoldsin vanha ystävä ja liittolainen. Tunteeton ja kohtaloon uskova mies, joka oli toiminut parturina ja meristuerttina. Gordon Goody oli Bruce Reynoldsin tapaan ammattirikollinen, aina hyvin pukeutunut ja aina uusimman urheiluauton ratin takana. Nämä kummatkin miehet olivat luontaisia johtajia, jotka muissa olosuhteissa olisivat voineet olla liike-elämän palveluksessa. Gordon Goody johti joukkiota yhdessä Bruce Reynoldsin kanssa, yhtenä kärkimiehenä heidän rinnallaan oli Ronald "Buster" Edwards.
Gordon Goody sai vankeutta 30 vuotta. Hän on kertonut, että kun saa pitkän vankeustuomion, se on hyvin pelottavaa. Sitä joko jää sellissä makaamaan petiinsä ja itkee - tai alkaa kuntoilla ja lukea. Gordon Goody valitsi kuntoilun ja lukemisen ja mm. opiskeli vankilassa espanjan kieltä. Vapauduttuaan vankilasta vuonna 1975 hän muutti Espanjaan ja avasi siellä baarin.
Ronald "Buster" Edwards (1931 - 1994). Väkivahva mies, joka oli toiminut mm. nyrkkeilijänä ja yökerhon omistajana. Hänellä oli kaakkoislontoossa oma rikollisryhmittymänsä eli jenginsä, joka kilpaili Bruce Reynoldsin ryhmän kanssa. Buster Edwards onnistui myös pakenemaan ryöstön jälkeen Meksikoon. Hänkin kykeni olemaan karkumatkallaan vain kaksi vuotta ja ilmoittautui sitten poliisille. Istuttuaan yhdeksän vuotta vankilassa ja vapauduttuaan, hän ryhtyi kukkakauppiaaksi. Kukkia hän myi Lontoossa Waterloon rautatieaseman edustalla. Edwardsin loppu oli synkkä, sillä hän hirttäytyi autotallissaan 62-vuotiaana vuonna 1994.
Etsivä Jack Slipper, joka oli jäljittänyt ja löytänyt Ronnie Biggsin Brasiliasta, vaikkakaan ei sitten ollut onnistunut aikaansaamaan Biggsin luovutusta, totesi, kuultuaan Edwardsin kuolemasta: "En voi sanoa, että kaipaisin häntä, mutta olen hyvin surullinen, kun näen, että ihminen ottaa itse hengen itseltään".
James "Jimmy" Edward White. Hoikka kahvilanomistaja, yksi johtoryhmään kuuluneista. Hän oli entinen sissijoukkojen sotilas, laskuvarjohyppääjä ja vastuussa kaikista varusteista. Jimmy White hankki kaksin kappalein kaikkia ryöstössä tarpeellisia välineitä, kuten taskulamppuja, paristoja, opastimiin vaadittavia sähkötarvikkeita, kurkkumikrofoneja, radiopuhelimia, sekä kirveitä ja pamppuja murtautumista varten.
Jimmy White oli myös maineikas varas, joka toimi yleensä yksinään. Tällaisia puuhia hän oli harrastanut jo kymmenisen vuotta ennen junaryöstöä. Hän osasi sulautua näkymättömänä ympäristöönsä, ollen "Mr Nobody". Ryöstön jälkeen hän pystyi karttamaan kiinnijäämisen kolmen vuoden ajan, kunnes eräät hänen uusista rikostovereistaan tunnistivat hänet yhdeksi junaryöstäjistä, ja ilmiantoivat hänet poliisille. Hänen autonsa paneelista löydettiin piilotetut 30 000 puntaa. Hän sai vankeutta 18 vuotta.
Roy "Weasel" James (1935 - 1997). Kilpa-autoilija ja hopeaseppä. Joukkion nuorin, 28-vuotias. Hänellä oli tyylikäs asunto ja hän oli lupaava kilpa-ajaja. Voidaan hänenkin kohdallaan ihmetellä sitä, että miksi hän kuitenkin valitsi rikollisen uran. Ajotaitoineen hän oli erittäin sopiva mies joukkioon, joka käytti ryöstössään autoja ja jolloin mahdollisiin, tiukkoihin takaa-ajotilanteisiin tarvittiin taitavaa kuskia. Roy James kykeni ajamaan kuorma-autoa myös pimeässä, ilman auton valoja. Hän inhosi lempinimeään Weasel (Näätä). Hänet tuomittiin vuonna 1964 30 vuodeksi vankeuteen, mutta hän kärsi siitä vain 11 vuotta ja vapautui vuonna 1975.
Vapauduttuaan vankilasta Roy James palasi heti kilparadoille, mutta onnistui romuttamaan useita autoja ja haaveet F1-kuljettajaksi pääsystä jäivätkin vain haaveiksi. Hän omasi myös taidot hopea- ja kultakaupassa, ja pääsi suhteillaan toimittamaan arvometallisia palkintoja F1-kisojen voittajille. Kaikenlaista hämminkiäkin oli Roy Jamesin kultakauppiaan uralla. Hän ampui appeaankin, löi aseella vaimoaan ja sai tästä väkivallasta 6 vuotta vankeutta. Kolmen vuoden vankeuden jälkeen hän vapautui vankilasta vuonna 1997. Pian tämän jälkeen hän sai sydänkohtauksen ja kuoli samana vuonna.
Charles Frederick (Charlie) Wilson (1932 - 1990). Claptonilainen kirjanpainaja, Reynoldsin lounaislontoolaisen jengin jäsen, ammattirikollinen - useiden ryöstöön osallistuneiden lapsuudenystävä. Hän toimi ryöstön jälkimainingeissa joukkion raha-asioiden hoitajana, rahojen laskijana ja jakajana. Porukan parantumaton koomikko. Oikeudenkäynnissä hän tuli tunnetuksi hiljaisena miehenä (The Silent Man) koska hän kieltäytyi puhumasta mitään oikeuskäsittelynsä aikana.
Hänkin onnistui pakenemaan vankilasta, vietettyään siellä vain muutaman kuukauden. Tämän jälkeen hän onnistui pakoilemaan Kanadassa neljän vuoden ajan ja jäi sitten kiinni.
Charlie Wilson kuoli, tultuaan palkkamurhaajan ampumaksi Espanjassa vuonna 1990. Palkkamurhaaja koputti Wilsonin ovelle, ja kun Wilson avasi oven, hänet ja hänen lemmikkikoiransa ammuttiin. Hautajaisissa olivat läsnä useat junaryöstöön osallistuneista.
Thomas "Tommy" William Wisbey (1930 - ). Vedonlyöntivälittäjä. Kovanaama ja voimamies, jonka oli tarkoitus peloitella, jos ryöstön jossakin vaiheessa jonkun rautatievirkailijan kanssa jostakin syystä niin olisi pitänyt tehdä. Hänen tuomionsa oli 30 vuotta vankeutta ja hän vapautui vankilasta vuonna 1976.
Saalisrahojen käytössä hän oli monia muita ryöstöön osallistuneita fiksumpi. Hän jakoi osuutensa perheelleen, veljilleen, ja sai nähdä myöhemmin näiden elävän mukavaa elämää. Vuonna 1989 Tommy Wisbey sai 10 vuotta vankeutta kokaiinin myymisestä, tuolloin yhdessä Jim Husseyn kanssa.
Robert "Bobby, Bob" Alfred Welch (1929 - ). Kireähermoinen, tupakkaa ketjussa polttava tyyppi. Palkattiin "muskelimieheksi". South Coast Raiders -jengin jäsen ja klubinomistaja. Tuomiona 30 vuotta vankeutta, josta vapautuminen vuonna 1976.
James "Big Jim" Hussey (1933 - 2012). Lempeäluontoinen jättiläinen. Hän sai junaryöstöstä vankeutta 30 vuotta ja hänet vapautettiin vuonna 1975. Vapautumisensa jälkeen hän mm. perusti ravintolan Sohoon, Lontooseen, mutta oli mukana myös erinäisissä rikoksissa. Esimerkiksi vuonna 1989 hän sai vankeutta 7 vuotta siitä, että myi kokaiinia yhdessä Tommy Wisbeyn kanssa. Tommy Wisbey oli yksi junaryöstöön osallistuneista. Kuolinvuoteellaan maatessaan syksyllä 2012 Jim Hussey tunnusti olevansa se mies, joka iski rautatangolla päähän veturinkuljettaja Jack Millsiä. Hänen tunnustukseensa on suhtauduttu epäilevästi ja on katsottu sen olleen vain yritys suojella muita joukkion jäseniä syytteeltä tästä teosta. Jack Millsin poika John on kertonut, että hänen isänsä on kertonut hänelle, kuka häntä iski - ja Johnin mukaan iskijä ei ollut Jim Hussey.
Brian Arthur Field (1934 - 1979). Bruce Reynoldsin asianajaja ja avustaja, 29-vuotiaana yksi nuorimmista junaryöstön salaliittoon osallistuneista, 28-vuotiaan Roy Jamesin ohella. Brian Field antoi apuaan useille rikollisille, puhdisteli heidän jälkiään ja kehitteli alibeja. Brian Field oli järjestämässä kauppaa, jossa Leatherslade Farm -maatila tuli Bruce Reynoldsin omistukseen. Hänellä oli yhteys "ulsterilaismieheen" (Patrick McKenna), jonka tarjoama sisäpiiritieto postijunien liikkeistä ja rahakuljetuksista oli olennaista junaryöstön onnistumiselle, ja jonka tiedon hän sitten välitti Bruce Reynoldsille.
Brian Field tuli sittemmin tunnetuksi ryöstäjäjoukkion "heikkona lenkkinä". Hänen vastuulleen ja tehtäväkseen oli asetettu maatilan puhdistaminen todisteista sen jälkeen, kun joukkio oli sieltä poistunut, mutta hän ei tehnyt laisinkaan tätä.
Brian Field saatiin liitetyksi junaryöstöön myös eräiden moottoripyöräilijöiden löytämien rahojen avulla. (Lue ylempää otsikko ja teksti: Kansalaisapu - moottoripyöräilijät löysivät rahaa salkuittain ja kasseittain).
Brian Field tuomittiin vankeuteen 25 vuodeksi. Häntä ei tuomittu osallistumisesta itse junaryöstöön, vaan hän sai 20 vuotta vankeutta salaliitosta, eli osallistumisesta ryöstön suunnitteluun, ja sen lisäksi 5 vuotta siitä, että hän esti oikeutta toteutumasta, piilotellen todisteita yms. Myöhemmin hänen saamansa tuomio salaliitosta tuomion muutoksenhaun myötä purettiin ja tuomioksi jäi 5 vuotta vankeutta. Hän vapautui vankilasta vuonna 1967.
Brian Field sai surmansa vuonna 1979 44-vuotiaana rajussa auto-onnettomuudessa, jossa kuoli myös hänen vaimonsa ja toisena osallisena olleessa autossa ollut 4-henkinen perhe. Kului viikkoja, ennen kuin Brian Field kyettiin tunnistamaan.
John Daly (1930 - 2013). Vaitelias irlantilainen, Bruce Reynoldsin kavereita ja myös hänen lankonsa. Lempinimenä Paddy. Erityistehtävänä pakoauton kuljetus. Toisena erityistehtävänä hänellä oli peittää opastimen vihreä valo ja hän käytti tähän peittämiseen käsinettä.
Ryöstöstä oli kulunut 12 tuntia, kun John Daly oli jo poliisin epäiltyjen listalla. Hänen sormenjälkiään löytyi myöhemmin maatilalta, mm. Monopoli-pelilaudasta. Oikeudenkäynnissä John Daly kiisti osuutensa junaryöstöön ja selitti, että hänen sormenjälkensä ovat jääneet pelilautaan aiemmin, kun hän on pelannut Monopolia Bruce Reynoldsin kanssa. Tuomari hyväksyi John Dalyn selityksen, ja hän oli ainut, joka vapautui syytteistä ja jäi tuomiotta.
John Daly ei saanut osuuttaan ryöstösaaliista ja tämä loukkasi häntä suuresti, kun hän huomasi, että miehet, joihin hän oli luottanut, eivät huolehtineet hänen osuudestaan. Hän katkaisi kaikki yhteytensä rikollisiin ystäviinsä ja muutti Launcestoniin, Cornwalliin, jossa hän työskenteli koko elämänsä ajan katujen puhdistustöissä. John Daly kuoli vuonna 2013, vain kuusi viikkoa sen jälkeen, kun Bruce Reynolds oli kuollut.
Roger John Cordrey (1921 - 2005). Kukkakauppias ja sähkötekniikan asiantuntija. South Coast Raiders -jengin johtaja. Monien muiden jengiläisten tapaan ahne uhkapeluri. Roger Cordreyta pidettiin turvallisuusriskinä, koska hän oli syrjäänvetäytyvä ja viihtyi perheensä parissa. Juuri hän suunnitteli sen keinon, punaisen valon, jolla postijuna pysäytettiin varhain elokuun kahdeksannen aamuna 1963. Itse asiassa opastevaloja, jotka piti saada toimimaan halutulla tavalla, oli kaksi. Ensin oli pienempi esiopaste, johon piti saada palamaan keltainen valo. Siitä veturinkuljettaja tiesi odottaa, että seuraavassa opasteessa valo on punainen. Roger Cordrey osallistui tiiviisti Bruce Reynoldsin kanssa ryöstön suunnitteluun ja hän lopulta myös valitsi sen paikan, jossa ryöstö toteutettiin.
Roger Cordreyn ilo onnistuneesta ryöstökeikasta jäi lyhytaikaiseksi, sillä hänet pidätettiin jo noin viikko ryöstön jälkeen. Roger Cordrey oli itse asiassa ensimmäinen junaryöstön jälkeen kiinnisaatu tekijä. Hän sai vankeutta 20 vuotta. Myöhemmin hänen vankeustuomionsa alennettiin 14 vuodeksi ja hän vapautui vuonna 1971. Tämän jälkeen hän jatkoi elämäänsä kunniallisesti kukkakauppiaana.
William (Bill) Gerald Boal ( - 1970). Roger Cordreyn pidätyksen yhteydessä pidätettiin myös eräs William Boal, Cordreyn ystävä. Boal oli pieni, punanaamainen 50-vuotias mies, jolla oli pieni lentokoneen osia ja hienomekaniikkaa valmistava yritys. Poliisi piti Boalia yhtenä ryöstöön osallistuneista, vaikka hänellä ei ollut sen kanssa juuri mitään tekemistä.
Sen verran kuitenkin, että hänen hallustaan tavattiin ryöstettyä rahaa 141 000 puntaa. Hän myös tarjosi piilopaikan Roger Cordreylle. Thames Valley Policen nettisivullaan kertoman mukaan Boalia olisi enimmilläänkin voitu syyttää vain näistä kahdesta asiasta, ei itse junaryöstöön osallistumisesta. Hän olisi tällöin saanut vankeutta 4 - 5 vuotta. Myös Scotland Yardin etsiväylitarkastajat, Fewtrell ja Jack Slipper, olivat sitä mieltä, että Boal oli syytön.
Kaikesta huolimatta, Boal sai syytteen osallistumisesta junaryöstöön ja sen seurauksena 24 vuotta vankeutta. Tuomio lyhennettiin myöhemmin 14 vuodeksi. Boal on koko tämän tarinan murheellisin hahmo, ja hän kuoli katkeroituneena ihmisrauniona vankilassa syöpään vuonna 1970.
Leonard "Lennie" Field (1930-luku - ?). Lennie Field ei ollut sukua Brian Fieldille. Lennie Field oli mukana järjestelemässä joukkion maatila-kauppaa. Hän tuli maatilalle muiden joukkoon, päivän taikka kaksi ennen varsinaista ryöstöpäivää. Hän sai vankeutta 25 vuotta. Myöhemmin on uskottu, että hän olikin ehkä syytön William Boalin tavoin.
John Denby Wheater (1921 - 1985). Bruce Reynoldsin lakimiehen, Brian Fieldin työnantaja, joka oli tietoinen maatilakaupoista ja ehkä monesta muustakin ryöstöön liittyvästä asiasta. Hän sai 3 vuotta vankeutta siitä, että pimitteli tietojaan eikä kertonut niitä poliisille. Itse ryöstöstä hän sai tiedon vasta, kun se oli jo tapahtunut.
Patrick McKenna. Tuntemattomana vuosikymmeniä pysynyt mies, josta käytettiin nimitystä Ulsterman, ulsterilaismies. Hän antoi tärkeää sisäpiiritietoa, jonka avulla ryöstö oli mahdollista toteuttaa.
Bruce Reynolds oli suunnitellut, että postijuna ryöstettäisiin 7.8. - mutta Patrick McKenna antoi viimetipan vihjeen, että seuraavan päivän postijunassa rahaa olisi enemmän, ja niin ryöstöpäivää siirrettiin yksi päivä ja ryöstö tapahtui 8.8. Junan ryöstäjillä ei ollut ennakkoon mitään tarkkaa käsitystä siitä, minkä verran rahaa junassa olisi, mutta he otaksuivat sitä olevan huomattavasti vähemmän, kuin sitä sitten oli.
Lähteet
Colin Mackenzie: Suuri junaryöstö
Wikipedia: Great Train Robbery (1963)
HS 8.8.2013: Englannin suuren junaryöstön "ulsterilaismies" paljastumassa
Iltalehti 18.12.2013: Suuri junaryöstäjä Ronnie Biggs on kuollut
Iltalehti 27.7.2013 Mari Julku: Kaikkien aikojen rikos
Turun Sanomat, Veli Junttila: Suomi 1963: Englannin suuri junaryöstö
Surrrey Life 18.12.2013: The Great Train Robbery, Ronnie Biggs and the Surrey connection
The Independent 30.11.1994: Train robber Edwards is found hanged
ITV News: 50 years on: What happened to the Great Train Robbers?
BBC News: The Great Train Robbers: Who were they?
Thames Valley Police: The Great Train Robbers
The Observer: The quiet Great Train Robber reveals identity of the gang's mystery insider
Christopher Pickard: The 50th Anniversary of the Great Train Robbery