Sivu 1/1

James Oliver Curwood

Lähetetty: Su Heinä 04, 2021 3:43 am
Kirjoittaja Wyatt Earp
James Oliver Curwood

James Oliver Curwood (12. kesäkuuta 1878 – 13. elokuuta 1927) oli yhdysvaltalainen romaanikirjailija ja luonnonsuojelija. Publishers Weekly sijoitti 1920-luvulla hänen kirjansa kymmenen parhaan joukkoon Yhdysvalloissa. Curwoodin romaanien ja novellien perusteella tai innoittamana on tehty ainakin 18 elokuvaa. Kuolemansa aikoihin hän ansaitsi kirjailijoista parhaiten maailmassa sanaa kohden mitattuna. Hän työskenteli rakennuttamassaan Curwoodin linnassa, joka on nykyään museona Michiganin Owossossa.

Curwood oli nelilapsisen michiganilaisperheen nuorimmainen. Hän jätti lukion kesken, mutta läpäisi Michiganin yliopiston pääsykokeen. Hän kirjautui Michiganin yliopiston englanninkieliselle osastolle opiskelemaan journalismia. Kahden vuoden kuluttua hän keskeytti opinnot ja ryhtyi toimittajaksi.

Curwood myi ensimmäisen tarinansa vuonna 1900 ollessaan töissä Detroit News-Tribune -sanomalehdessä. Vuonna 1909 hänellä oli säästössä niin paljon rahaa, että hän pääsi matkustamaan Kanadan luoteisosaan. Tästä matkasta tuli inspiraation lähde hänen erämaihin sijoittuville seikkailutarinoilleen. Kirjojen menestyksen ansiosta hän saattoi vastaisuudessa matkustaa joka vuosi useiksi kuukausiksi Yukoniin ja Alaskaan. Hänen tuotantoonsa kuuluu yli 30 seikkailukirjaa.

Curwood oli vaurastunut kirjoistaan saamillaan tuloilla, ja hän toteutti vuonna 1922 lapsuudenaikaisen unelmansa ja rakennutti Owossoon Curwoodin linnan. Se rakennettiin 1700-luvun ranskalaisen linnan tyyliin. Curwoodin linna on nykyään museo.

Kuva

Kuva Copyright Kioskilänkkärit kautta aikain.

Curwood oli innokas metsästäjä nuorena, mutta vanhempana hänestä tuli suuri luonnonystävä ja -suojelija. Hänen sai nimityksen vuonna 1926 Michiganin luonnonsuojelutoimikuntaan (Michigan Conservation Commission).

Curwood oli vuonna 1927 kalastusretkellä Floridassa, kun häntä puri hämähäkki reiteen, ja seurauksena oli allerginen reaktio ja tulehdus, josta aiheutui verenmyrkytys. Curwoodin terveys romahti muutamassa kuukaudessa, ja hän kuoli kotiseudullaan 49-vuotiaana. Hänet haudattiin Oak Hillin (Owosso) hautausmaalle perhehautaan.

Owosson kaupunki pitää vuosittain kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Curwood-festivaalit. Tällöin juhlitaan kaupungin perinteitä. Lisäksi L'Anse Townshipin vuori Michiganissa on nimetty Curwoodin vuoreksi, ja L'Anse Townshipin puisto on uudelleen nimetty Curwoodin puistoksi.

Kuva

Kuva Copyright Kioskilänkkärit kautta aikain.

Kirjallisuus ja elokuvat

Curwoodin seikkailukirjojen esikuva oli Jack Londonin tuotanto. London tavoin Curwood sijoitti useat tarinansa mahtavaan luoteeseen (Great Northwest). Sen luonnosta ja eläimistä piirtyy luonteenomaista moniin kirjoihin, kuten Kazan (Kazan, susikoira), Baree, Son of Kazan (Kazanin poika), The Grizzly King (Kalliovuorten kuningas) ja Nomads of the North (Salomaiden samoilijat). Monissa Curwoodin seikkailuromaaneissa on varsinaisena tai toissijaisena juonteena romanssi. Tämä piirre lisäsi kirjojen viehätystä ja kaupallista menestystä sekä nosti Curwoodin teokset menestyskirjalistoille 1920-luvulla. Suosituin teos oli The River’s End (Ihmismetsästäjän salaisuus) vuodelta 1920. Kirjaa myytiin yli 100 000 kappaletta, ja Publisher Weeklyn mukaan se oli Yhdysvalloissa vuoden neljänneksi menestynein kirja.

Kirjailijanurallaan Curwood tuotti monenlaista kirjallisuutta ja suosittuja lehtiä. Curwoodin tuotantoluettelossa on yli 200 artikkelia, lyhyttä kertomusta ja kirjoitussarjaa. Hänen teoksensa on julkaistu Kanadassa ja Englannissa. Joitakin hänen kirjojaan on käännetty ranskaksi, italiaksi, venäjäksi, espanjaksi, hollanniksi, ruotsiksi, suomeksi ja puolaksi. Teoksia on julkaistu näiden kielialueiden maissa. Viimeisen kirjansa Green Timber Curwood sai lähes valmiiksi ennen kuolemaansa. Teoksen viimeisteli Dorothea A. Bryant, ja se julkaistiin 1930.

Kuva

Kuva Copyright Kioskilänkkärit kautta aikain.

Curwoodin kirjoihin tai lyhyisiin tarinoihin perustuu ainakin kahdeksantoista elokuvaa. Tarina Wapi the Walrus kuvattiin kolme kertaa: 1919, 1927 ja 1953. Filmi perustui teokseen Back to God's Country. Vuoden 1919 versiossa urheaa ja seikkailunhaluista naista pohjoisen erämaassa näytteli Nell Shipman. Curwoodin teokseen The Wolf Hunters (Sudenpyytäjät) perustuvassa elokuvaassa The Trail Beyond (1934) näytteli John Wayne. Yoimintosarjassa Kirby Grant esitti ratsupoliisikorpraali Rod Webbiä Chinook-koirineen kymmenessä elokuvassa.

Ranskalainen ohjaaja Jean-Jacques Annaud ohjasi vuonna 1988 elokuvan The Bear (Karhu), joka perustuu Curwoodin romaaniin The Grizzly King (Kalliovuorten kuningas) vuodelta 1916. Elokuva herätti uuden kiinnostuksen Curwoodiin.

Osa Curwoodin kirjoista on Suomessa julkaistu suositussa Riksin sarjassa. Alkujaan niitä julkaisivat WSOY (kaksi nimikettä), Karisto (yhdeksän nimikettä) ja Minerva (kahdeksantoista nimikettä). Ostettuaan Minervan WSOY julkaisi uusintapainoksia.

Teksti: Wikipedia