Sivu 1/1

Uudisasukkaat vyöryvät yli preerioiden ja vuorten

Lähetetty: Pe Kesä 25, 2021 6:21 am
Kirjoittaja Wyatt Earp
Ensimmäiset Lännen tutkimusmatkailijat eivät voineet aavistaa, minkä kulkijoiden vyöryn he saisivat jäljilleen muutama vuosikymmen myöhemmin. Vielä 1830-luvulla Lännessä ei ollut valkoihoisia, lukuun ottamatta turkismetsästäjiä ja niiden linnoitusten väkeä, joita suuret amerikkalaiset tai englantilaiset riista- ja turkisyhtiöt rakennuttivat erämaahan, englantilaiset erityisesti maan luoteisosiin. Erämaihin piiloutuneiden linnoitusten toiminta päättyi 1830-luvun lopulla turkiskaupan lakatessa.

Lännen - Appalakkien vuoristosta Mississippijoelle ulottuvan alueen - valloitus alkoi toden teolla 1840-luvulle tultaessa. Yhdentoista osavaltion alueet ulottuivat tälle rikkaalle seudulle, jonne tulvi yhä uusia uudisasukkaita. Kiihkeimmillään siirtyminen Länteen oli 1850-1860-luvuilla. 1840-luvulta 1860-luvulle noin 300 000 ihmistä muutti Amerikan läntisiin territorioihin.

Preerioille ilmestyivät pitkät vankkurikaravaanit rohkeine uudisasukasperheineen - yhdessä vankkurikaravaanissa saattoi olla kaksisataakin vankkuria. Heidän myötään myös koko tuo Lännen kirjava ja loputon joukko; kullanetsijät, revolverisankarit, cowboyt, postivaunut matkustajineen, rautateiden pioneerit, pelurit - kaikki muut. Kaikilla heillä oli yhteisenä tavoitteenaan löytää oma sijansa tässä uudessa maailmassa, työtä, toimeentuloa, ehkä onnea ja rikkauttakin.

Näinä Lännen valloituksen alkuaikoina monet epäonnistuivat ponnistuksissaan, monet kuolivatkin - toiset löysivät mitä etsivät, ja saavuttivat mainetta ja rikkauksia.

Luotien laulaessa, seriffien, karjapaimenten, sotilaiden ja intiaanien keskellä unohtuu helposti Amerikan Villistä Lännestä se arkinen elämä, jota urheat uudisraivaajat ja myös naiset, vaimot ja perheenäidit uudistiloillaan viettivät. Loppujen lopuksi, heidän varassaanhan kaikki oli ja he olivat niitä, jotka maan saivat ja asuttivat. Heidän rohkeutensa myötä syntyi uusi, uljas Amerikka.