Karjapaimenet

Lännen laajat ja laveat ruohostomaat, preeriat ja raikas vesi mahdollistivat laajamittaisen karjankasvatuksen. Niinpä Etelävaltioiden rancheilla kasvatettiinkin tuhansittain lehmiä. Niitä kaitsemaan ja myös kuljettamaan laajan karjakaupan myötä pohjoisiin osavaltioihin, tarvittiin karjapaimenia - jotka tunnemme nimityksellä cowboyt.

Karjatila toisensa jälkeen syntyi kasvattamaan nautoja, jotka aikanaan kuljetettiin suurissa karjanajoissa lihan ostajille. Tällaisella karjanajolla saattoi olla mittaa parituhatta kilometriä ja se kestikin pisimmillään nelisen kuukautta. Näissä karjanajoissa cowboyt riensivät ratsuillaan laumojen kupeilla.

Villissä lännessä eli Mississipin ja Kalliovuorten välisellä alueella, arvellaan työskennelleen parhaimmillaan 30 000 cowboyta. Muita, muualla maailmassa vähemmän tunnettuja nimityksiä Amerikassa cowboyn sijaan olivat vaquero, cowpunch, cowhand ja buckaroo.

Ateriat ja kokki

Karjanajon keskeisiä tukipisteitä olivat keittiövankkurit ja leirituli. Cowboyn lempiruokaa olivat pekoni, leipä ja pavut sekä korput. Myös kuivamuonaa ja säilykkeitä naposteltiin välillä vaihtelun vuoksi ja ehkä siksikin, että silloin kokki sai hetken huoahtaa. Mustaa, vahvaa kahvia lipiteltiin kaiken aikaa. Myös sämpylöitä, siirappia ja hedelmähillokkeita oli aterioilla.

Cowboylle ei maksettu hyvää palkkaa, mutta heidät pyrittiin pitämään hyvin syöneinä, jotta heidän työkykynsä säilyi parhaana. Kuumaa kahvia juotiin pannukaupalla ja pekonia syötiin uskomattomia määriä. Kokki oli tärkeä henkilö ja siitä, miten hän työssään onnistui - riippui koko yhteisön työhenki.

Arizonan cowboy - Reyes Station, Kalifornia.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, cowboy ja hevoset, Arizona USA - Copyright Glen Belbeck

Kortti tuo ja kortti vie

Korttipeli oli yksi saluunoiden harrastetuimmmista ajanvietteistä juomisen ohessa. Yhden dollarin maksusta cowboy pääsi pyörähtämään tanssinkin saluunatytön kanssa. Yleensä tällainen meno tiesi sitä, että kun cowboyt aikanaan jättivät kaupungin - lähtivät he sieltä rahattomina ja muutenkin surkeina. Osa saattoi jäädä rautoihin eli selliin odottamaan jatkoselvittelyjä - osa jäi, kun oikein huonosti sattui, lautoihin.

Hattu

Päähänsä cowboy useimmiten nakkasi stetsonin, lännenhatun, jonka leveä lieri suojasi silmiä preerioiden porottavalta auringolta ja korkea kupu piti päätä viileänä.

Kenttäpullo ja huopa

Kenttäpullo täynnä vettä oli aina käsien ulottuvilla, sillä armottomissa oloissa vesi saattoi olla elämän ja kuoleman kysymys. Topattu huopa kulki mukana öitä varten.

"Kahvituokio" - Verne Tosey (1920 - 2002).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Alan

Cowgirl

Cowgirls - lehmitytöt

Karjapaimenet eivät kaikki olleet miehiä. Lännen lehmityttöihin lukeutui myös esimerkiksi Mamie Hafley, joka ällistytti ihmisiä ratsastamalla 15 metriä korkealta lavalta kolme metriä syvään vesihautaan. Hafleyta pidetään rodeon naisratsastajien esikuvana.

Kuva created by prostooleh - www.freepik.com.

Lännessä oli myös naisrosvoja

Kaikki Lännen lainsuojattomat eivät suinkaan olleet miehiä. Eräs Lännen kuuluisimpia maantierosvoja ja hevosvarkaita oli nainen nimeltä Belle Starr. Hänen asuunsa kuuluivat yleensä kultaiset korvarenkaat, suuri meksikolaishattu ja samettihame. Hänen kohtalonsa oli karu, kuten niin monen tuolloin - hän sai surmansa vuonna 1889, selkäänsä osuneesta, tuntemattoman ampujan luodista.

Satula ja lasso

Cowboyn oli usein istuttava hevosensa selässä, satulassa, tunti toisensa perään. Niinpä satulan rakenteeseen ja mukavuuteen kiinnitettiin suurta huomiota. Lännensatulat eroavat monellakin tavalla muista satuloista. Lännenratsastuksessa käytettävässä satulassa on hyvin korkea etu- ja takakaari. Espanjalaisten valloittajien satulaa muistuttava lännensatula on suunniteltu työsatulaksi ja on siksi erittäin mukava istua.

Cowboyn oli osattava heittää lassoa, saadakseen vangituksi juoksevan hevosen taikka lehmän. Tämä lasso oli 10-15 metriä pitkä, punottu hamppuköysi. Lasso-sanan alkuperä on meksikolaisten kielessään käyttämästä sanasta lazo.

Lassoa tarvittiin myös silloin, kun saatiin kiinni hevosvarkaita. Hevosvarkaus oli murhaakin pahempi rikos, ja hevosvarkaat hirtettiin kiinni saataessa lähimpään puuhun, lassolla.

Muuta tärkeää

Muuta välttämätöntä varustusta olivat kannukset, satulalaukut, kivääri, pistooli, kahvikannu ja paistinpannu.

Karjan polttomerkintä

Jotta olisi tiedetty, kenelle mikin lehmä kuului - karja polttomerkittiin. Kullakin ranchilla oli oma polttomerkkinsä. Polttomerkinnän suorittivat polttoraudoilla cowboyt. Ensin lehmä vangittiin lassolla. Sen jälkeen se painettiin maahan, sen päälle istuttiin kahareisin - ja nuotiossa kuumennettu polttorauha painettiin lehmän ruhoon. Polttomerkintä ei ollut cowboyden oma keksintö, vaan karjaa on merkitty näin jo 4000 vuotta sitten.

Vaarallinen ammatti

Monenlaiset vaarat vaanivat karjapaimenia. Yksi pahimmista oli westerneistäkin tuttu karjalauman vauhkoontuminen. Tuhansien nautojen rynnistyksen raivoisaan ja kaiken alleen murskaavaan vyöryyn saattoi laittaa liikkeelle ukkosen jyrähdys taikka ruohikkopalo, mutta joskus siihen riitti pelkkä cowboyn varomaton aivastus väärällä hetkellä. Kaikki karjapaimenten taidot olivat oman hengenkin uhalla äärimmäisellä koetuksella silloin, kun vauhkoontunutta laumaa yritettiin saada hallintaan. Myös jokien ylitykset olivat vaarallisia, sillä useat cowboyt olivat uimataidottomia.

Oman vaaransa toivat myös intiaanit ja karjavarkaat. Heitä oli varottava kaikissa tilanteissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright © Lindsey B

Leirinuotioiden tunnelmissa

Vaikka cowboyn arki olikin täynnään raskasta työtä, tarjosivat leiritulet lomaan romanttisempiakin hetkiä ja tunnelmia. Silloin kipinöiden myötä ilmoille kajahtelivat laulunkin äänet. Karjapaimenten lauluissa oli innostavia työlauluja, jotka kertoivat karjanajosta kaikkine vaikeuksineen - mutta myös tunnelmallisia ja lempeitä yö- ja tuutulauluja, jotka herkistivät kuulijoitaan juuri nuotioiden äärillä.

"Kaikki, mitä tarvitset onnelliseen elämään, on hyvä ase, hyvä hevonen ja hyvä vaimo." - Daniel Boone.

"Hevosen selässä cowboylla oli aikaa ajatella - siksi monet cowboyt kuvittelivat olevansa filosofeja." - Charles M. Russell.

"Älä koskaan lähesty härkää edestä, hevosta takaa - taikka hullua mistään suunnasta." - Cowboyden viisaus.

Cowgirl

Cowboyn vapaa-aika

Raskaat työt vaativat raskaat huvit. Cowboyt osasivat ensiluokkaisesti myös huvittelun jalon taidon. Ilo päästettiin irralleen karjanajojen päätepisteissä ja mikseipä muutenkin, karjakaupungeissa, joissa karja vaihtoi omistajaa. Useat Wichitan, Ellsworthin, Dodge Cityn ja Abilenen kaltaiset kaupungit kukoistivat juuri karjakaupan ansiosta.

Cowboyn lempijuomia olivat olut ja viski, joita hän nautiskeli halvoissa saluunoissa. Meno saluunoissa oli aika ajoin varsin villiä ja huoletonta. Kaupungit vetivät puoleensa kaikenlaista väkeä, onnenonkijoita, pelureita, lainsuojattomia ja revolverisankareita. Tappelut ja yhteenotot olivat alituisia ja niissä ei käytetty vain nyrkkejä, vaan hyvin herkästi turvauduttiin veitsiin ja aseisiin. Kaupungit yrittivät hillitä hulinointia, palkkaamalla lainvalvojikseen Wild Bill Hickokin kaltaisia asesankareita, joiden piti jo maineellaan ennakkoon pelotella pahimpia pukareita.

Hyvä ratsastustaito ja kunto kaiken perusta

Voidakseen toimia tehokkaasti cowboyna, täytyi omata erityisen hyvä ratsastustaito. Tämä edellytti paitsi suurta harjaantuneisuutta ratsastamiseen, eli käytännön kokemusta - myös ratsastajan hyvää fyysistä kuntoa, kestävyyttä, vahvuutta ja sitkeyttä. Kenestä hyvänsä ei todellakaan ollut cowboyksi!

Työtä ympäri vuorokauden

Cowboyt nukkuivat yönsä siellä, missä kulloinkin karjaansa kaitsivat - useinkin ulkona nuotioilla pelkkä huopansa pehmikkeenään. Öisinkin osa heistä vuorollaan valvoi vartiossa. Aamulla anivarhain tunti ennen auringonnousua oltiin jo uurastamassa ja satulassa vietettiin aikaa peräti 14 tuntia päivittäin. Työpäivä kesti siten aamuvarhaisesta iltamyöhään ja jatkui vielä osin öisinkin.

Karjanajoissa suuressa laumassa saattoi olla 2 500 päätä. Taivallusvauhti oli runsaat 120 km viikossa.

Rodeoprinsessa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Rodeoprinsessa kuva - Copyright Alana Holmberg

Rodeo

Cowboyt ovat edelleenkin Amerikan arkipäivää. Työn ohessa he ylläpitävät taitojaan vauhdikkaissa rodeoissa, joita järjestetään vuosittain tuhansittain. Niissä kaikkein taitavimmat rodeoratsastajat kilpailevat ratsastus- ja lassoamistaidoissa. Myös naiset ja tytöt sekä pojat osallistuvat rodeotapahtumiin.