INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN YLÄTASANGOT JA SUURI ALLAS Osa 4.

SUURI ALLAS

Vaikka mitään luonnollista jyrkkää muutosta ei olekaan siirryttäessä ylätasangon alueelta suurelle allasalueelle tulee vaikutelma suurien Columbia- ja Fraserjokien kaltevuudesta yhä ilmeisemmäksi. Näistä joistahan ylätasangon kulttuuri on niin suuresti riippuvainen.

Idässä Kalliovuorten ja lännessä Sierra Nevadan rajoittamana sijaitseva Suuri Allas kattaa Oregonin ja Idahon eteläosat, koko Nevadan ja Utahin, sekä Wyomingin ja Coloradon länsiosat. Allasalueelta ei johda mereen yhtään jokea ja - erityisesti sen länsi- ja eteläosassa - sadetta saadaan vain rajoitetusti ja vaihtelevasti. Aluetta luonnehtivat tasaisen maan ylle nousevat vuoret, mutta maasto vaihtelee kuitenkin suuresti.



Keski- ja lounaisosissa, jossa Coloradojoki on uurtanut valtavia kanjoneita, joiden jyrkät seinämät paljastavat voimakkaan värisiä maakerroksia, dominoivat suolapensaiden ja marunan täplittämät autiomaat. Pohjoisessa ja idässä, alueilla joilla virtaavat Snake- ja Greenjoet on laajoja pehmeästi kaartuvia, vaihtelevia ruohikkomaita, sekä korkeammilla paikoilla hajanaisia avoimia havupuumetsiköitä ja alppityyppisiä yrttimaita.

Alueen intiaaniheimoja

Tällä valtavalla, vaihtelevalla alueella, joka peittään noin neljännesmiljoona neliömailia, asui pääasiassa shoshonin kieltä puhuvia kansoja joiden alue kerran ulottui pohjoisille tasangoille ja etelässä miltei Meksikoon asti. Koillisessa olivat shoshonit ja bannokit - joskus samanaikaisesti ylätasangon nez perce- ja lattapää-heimojen kanssa. Heidän länsipuolellaan paviotsot tai pohjoisen paiutet ja näiden heimojen eteläpuolella läntiset shoshonit, paiutet ja utet.

Poiketen ylätasangon kansoista oli näiden heimojen elintapojen välillä suuria eroja, erityisesti sen jälkeen kun itäisimmät shoshonit ja utet saivat hevosia, viimemainittujen käyttäessä kuormahevosia niinkin aikaisin kuin 1650 luvulla. He eivät ilmeisesti kuitenkaan ratsastaneet.

Ympäristön olosuhteet

Viimeaikaiset arkeologiset muinaisten leiripaikkojen analyysit suuren altaan pohjoisosissa - Utahissa sijaitsevan Suuren Suolajärven läheisyydessä ja siitä länteen - antavat tärkeätä tietoa varhaisten intiaanien elintavoista. Nämä tavat lienevät olleet tyypillisiä suurelle osalle alangon keski- ja länsialueita. Ympäristöolot vaihtelivat täällä suolaerämaista alppityyppiseen yrttimaahan ja yksityiset leiripaikat suurista, hyvin tuuletetuista luolista pieniin avoimiin leireihin.

Kiinnostavaa on, että enemmän kuin kahdeksankymmentä prosenttia leiripaikoista sijoittuu 1 600 ja 2 300 metrin korkeudelle ja vain yksitoista prosenttia sijoittui 1 600 metrin alapuolelle. Ilmeisenä syynä tähän on, että intiaaniväestö yleensä vältti avointa erämaata, jossa ei ollut suojaavaa kasvillisuutta.

Korkeammalla kuin 2 300 metriä oli metsästyssaalis usein rajoitettu ja arvaamaton sekä talvet ankaria. Alangon väestö onnistui selvästi valitsemaan tasapainon äärimmäisten ympäristöolojen välillä.