Tiipii

Tiipii eli tipi on perinteisesti preerioilla eli Suurilla tasangoilla (engl. Great Plains) elävien intiaanien käyttämä, usein eläimen nahoista rakennettu teltta. Sana tipi tulee siouxien kielestä ja tarkoittaa "asuntona käytettyä". Ensimmäiset arkeologiset havainnot tiipiistä sijoittuvat aikaan 2000 eaa.

Tiipiit rakentuvat neljästä päärakenneosasta: 10-15 tukipaalusta, kangas- tai nahkapäällysteestä, sisäpuolisesta kangas- tai nahkaverhoilusta sekä kankaasta tai nahasta valmistetusta ovesta. Köysiä, nauloja ja tappeja on usein käytetty paalujen ja päällysteen sekä oven ja verhoilun kiinnittämiseen, sekä koko rakennuksen kiinnittämiseen maahan.

Tiipiin rakentamiseen tarvittiin 12 biisonin vuotaa, jotka pingotettiin mäntysalkojen ympärille. Naiset valmistivat, omistivat ja pystyttivät tiipiit. 1800-luvulla käyttöön tulivat kankaat.

Tiipiin koko ja muoto

Käyttötarpeiden mukaan tiipiiden koko vaihteli. Perhetiipiin halkaisija oli 5 - 6 m ja siihen mahtui neljä vuodepaikkaa. Pohjakaava ei ollut pyöreä, vaan kananmunan muotoinen. Sivulta katsottuna tiipii oli kuin taaksepäin kallistunut - takaseinä oli jyrkempi, kuin etuseinä. Joillakin heimoilla tiipii kallisteli enemmän, kuin toisilla.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright Vanessa Marchand

Tiipiin kehityshistoriaa

Yksi tärkeä tekijä, joka johti tasankointiaanien paimentolaisuuteen oli epäilemättä tiipiin kehitys. Ei tiedetä, millaista asumusta tasangoilla esimerkiksi shoshonit käyttivät ennen tiipiitä, luultavasti se oli pienikokoinen, kartiomainen asumus, joka oli katettu puhvelin taikka hirven nahoilla. Mutta oikean tiipiin - joka muodostui suuresta, puolipyöreästä peitteestä, joka vedettiin kartiomaisen salkorakenteen päälle ja jossa savun vetoa keskustulesta voitiin säännöstellä erikoisilla teltan huipulla olevilla siivekkeillä - huomasivat ensimmäisinä espanjalaiset tutkimusmatkailijat Eteläisillä tasangoilla niin varhain kuin 1500-luvun puolivälissä.



Koska tuohon aikaan koiria käytettiin kantojuhtina, on luultavaa että nämä asumukset olivat pieniä, ehkä eivät enempää kuin kaksi metriä halkaisijaltaan. Tuollaisten kartiomaisten rakennusten pystyttämiseen oli idea saatu ehkä wigwameista, joita löydettiin kaikkialta pohjoisesta, sekä Uudesta että Vanhasta maailmasta.

Kolmi- ja nelisalkoiset tiipiit

Tiipii oli tavallisesti rakennettu selkä päin vallitsevaa länsituulta, ja sen laaja pohja ja viistot seinät soivat sille tukevuutta toisinaan äkkinäisiä ja voimakkaita tuulenpuuskia vastaan, jotka tasangolla olivat yleisiäkin.

Vaikka kaikki tiipiit olivat ulkonäöltään samanlaisia, oli huomattavia erojakin ja nämä erot perustuivat paljolti perussalkojen lukumäärään. Seuduilla, joilla tuuli oli erityisen voimakas, käytettiin kolmisalkoista rakennelmaa, kun taas suojaisemmilla mailla - vuorten juurella ja metsäisissä jokilaaksoissa - suosittiin nelisalkoista rakennetta. Joten sellaiset laajalle levinneet heimot, kuten mustajalat luoteistasangoilla ja omahat kaakossa käyttivät nelisalkoista rakennetta, kun taas assiniboinit itään mustajaloista tuulen tuivertamalla tasangolla, joka nykyään tunnetaan Saskatchewanina ja Manitobana, samoin kuin kiowat eteläisillä tasangoilla käyttivät kolmisalkoista tyyppiä. Crowt pitivät tyylikkäistä valkoisista tiipiistä ja lakotat sellaisista, joihin oli maalattu sekä realistisia että geometrisiä kuvioita.

Kenties kaikkein näyttävimpiä ja upeimpia olivat mustajalkojen tiipiit, joita jo vuonna 1809 turkismetsästäjä Alexander Henry kuvasi runsaasti sekä oikeiden, että mytologisten eläinten ja lintujen kuvilla koristelluiksi.

Muita asumismuotoja edustivat savitiiliset pueblot, tuohesta ja puista valmistetut wigwamit sekä maamajat.

Tiipiin ominaisuuksia

Tiipiit eroavat muista teltoista kahden ensiarvoisen innovaation vuoksi. Ensimmäinen seikka on katossa oleva reikä, jonka kautta savu pääsee pakenemaan sisätiloista, sekä "savuventtiili", jonka ansiosta sisätiloissa oleskelevat ihmiset voivat tehdä ruokaa ja lämmitellä avotulen lämmössä. Toinen seikka on verhoilu, joka mahdollistaa vakaan ja hallitun raikkaan ilmavirran tulelle ja sisällä olijoille melkein missä säässä tahansa. Kesällä vuodat nostettiin sivuilta ylös, jotta tuuli pääsi puhaltamaan sisään.

Tiipiit on suunniteltu helposti ja nopeasti koottaviksi, mikä mahdollisti intiaanien leirien siirtymisen paikasta toiseen, esimerkiksi biisonien perässä. Rakenteeltaan ja periaatteiltaan tiipii muistuttaa hyvin paljon saamelaisten kotaa.



Tiipiiden käytön mukana kulkivat niihin liittyvät tapakulttuurit. Kunnioitetut vieraat sijoitettiin tiipiissä istumaan oviaukosta sisään tultaessa kaukaisimpaan nurkkaan, kasvot oviaukkoa päin. Monet heimot maalasivat tiipiinsä kuvitukseksi suojelusjumalten kuvia taikka parantamiseen ja heimoon liittyviä symboleja.

Tiipiisiin maalattujen kuvioiden uskottiin suojelevan omistajiaan epäonnea ja sairautta vastaan. Määrättyjä merkkejä, joita heimon uskonnollinen johtaja ymmärsi selvästi, mutta jotka olivat tuntemattomampia tavallisille ihmiselle, käytettiin symbolisten kuvioiden maalaamisessa. Pyhästi maalatun tiipiin ja kaiken siihen liittyvän omistaminen oli ulkonainen merkki korkeasta sosiaalisesta asemasta heimon keskuudessa.

Näkymä tiipiin sisältä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright BinoCanada



Lepäilyä ja haaveilua tiipiissä. Charles Marion Russell (1864 - 1926).

Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi.
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit.
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West.
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains.
Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat (Colin F. Taylor, William C. Sturtevant, 1991)
Nalle Corander: Perinteiset teltta-asumukset