Intiaanit
Tunturisuden sivut

Zane Grey (1872 Zanesville, Ohio - 1939 Altadena, Kalifornia)

Hammaslääkäri, baseballin pelaaja ja ennen kaikkea kirjailija Zane Grey kirjoitti 85 kirjaa, joita on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Lännenkirjoja häneltä ilmestyi 56.

Ensimmäisissä tarinoissaan Grey kirjoitti kalastamisesta, liittyen omiin kalastuskokemuksiinsa Delaware-joella. Hänen ensimmäinen julkaistu artikkelinsa oli "A Day on the Delaware" vuonna 1902, Recreation-lehdessä.

Seuraavana vuonna, 1903, julkaistiin Greyn ensimmäinen fiktiivinen novellinsa Betty Zane, jonka julkaisun rahoitti hänen tuleva vaimonsa Lina Elise Roth. Greyn ensimmäinen lännentarinakirja oli The Heritage of the Desert, joka julkaisiin vuonna 1910 ja josta tuli hänen ensimmäinen suuri menestyksensä.

Useimpien Greyn kirjojen tapahtumat sijoittuvat vanhaan Länteen ja western-kirjallisuuden joukossa hänen kirjojaan pidetään parhaimpana, mitä koskaan on kirjoitettu.

Zane Grey on jättänyt pysyvät jälkensä paitsi kirjoillaan, myös elokuvien kautta, sillä hänen tarinoidensa pohjalta on tehty 111 elokuvaa. Useiden mielestä hänen tapansa kuvata ja kirjoittaa Lännestä on paras ja siksi hän on saanut tyylilleen lukuisia jäljittelijöitä.

Juuri kukaan muu yksittäinen ihminen ei ole samalla tavalla ollut muovaamassa ja rakentamassa kuvaa myyttisestä Lännestä, kuin Zane Grey. Hän kuulutti kirjoissaan Lännen maailman, maisemien ja ihmisten universaalia kauneutta ja osoitti kunnioitustaan intiaaneille, ollen tällaisessakin suhtautumisessa edelläkävijä.

Zane Grey

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva , ratsupoliisi King vauhdissa - Copyright © Flickr/e r j k p r u n c z y k


Villi Länsi

Greyn tarinoiden pohjalta tehtyjä varhaisia elokuvia ovat mm. Riders of the Purple Sage (1918, 1925, 1931, 1941), The Rainbow Trail (1918, 1925), The Vanishing American (1925), Rangle River (1937), The Mysterious Rider (1933, 1938), Lone Star Ranger (1942), Nevada (1927, 1936, 1944), Western Union (1941), Gunfighters (1947) ja Red Canyon (1949).

Zane Grey

Zane Greyn suomennettua tuotantoa - Riksin sarja. Tässä pehmeäkantisten kirjojen sarjassa vuosilta 1950-1960 ovat ilmestyneet seuraavat Zane Greyn kirjat: Erämaan kultaa, Ukkosvuori, Betty Zane - seikkailukertomus Pohjois-Amerikasta intiaanisotien ajoilta, Lännen tähtien alla, Erämaan vaeltaja, Salaperäinen ratsastaja, Purppurarinteiden ratsastajat, Auringonlaskun sola, Metsien mies, Viimeiseen mieheen, Texasin tyttö, Yksinäisen tähden harhailija, Kanjonin kutsu, Aavikon ratsastaja, Viimeinen ajo, Rajaseudun sissit, Erämaan kukka, Yöllinen hyökkäys, Nuori metsänvartija, Satumaan lilja ja Tuliharja. Useat näistä kirjoista olivat ilmestyneet suomennoksina jo huomattavasti varhemmin, siten esimerkiksi Lännen tähtien alla ilmestyi suomeksi jo vuonna 1920.

James Fenimore Cooper

James Fenimore Cooper (1789 - 1851)

James Fenimore Cooper on intiaaniromaanin isä, joka kirjoitti yli 30 romaania - myös meritarinoita, sekä historiallisia ja romanttisia kertomuksia. Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1826) on Cooperin tunnetuin teos. Cooperin kirjallinen ura ei alkanut suurella menestyksellä. Omaa tyyliään etsiessään hän kirjoitti ensimmäisen oman kirjansa Precaution vuonna 1820 ja tavoitteli siinä Jane Austen'in tyyliä.

Toisessa kirjassaan The Spy vuonna 1821 hän sisällöllisesti ja tyylillisesti oli kirjailija Walter Scott'in kynänjäljillä. Tämä Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin kuvauksessaan sijoittunut teos toi Cooperille jo mainetta kirjailijana. Nuori kotka ja vanha metsästäjä (The Pioneers) ilmestyi vuonna 1823 ja kirja oli ensimmäinen niistä, joissa Cooper keskittyi rajaseutujen pioneerien seikkailuihin ja elämään. Tämä aihemaailma kiehtoi häntä kirjailijana seuraavat kaksikymmentä vuotta.

Näissä kirjoissa sankarina oli Natty Bumppo, ja hänellä oli intiaanitoveri Chingachgook. Tässä sarjassa ilmestyivät klassikot Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans), sekä Ruohoaavikko (The Prairie, 1827), Haukansilmä (The Pathfinder, 1840) ja Hirventappaja (The Deerslayer, 1841). Viimeisestä mohikaanista on tehty useampia elokuvia ja tv-westernejä.

SUOMENNETTUA LÄNNEN KIRJALLISUUTTA

BALLANTYNE,R.M. Crusoe-koira. K 1977. BLADES, Ann Intiaanipoika Charlie. W+G 1980 BRINK, Carol Ryrie Villin Lännen Kati. WS 1968 BRUCHAC, Joseph Tuulikotka: abenakikansojen syntytarinoita. Finnkirja 1990 BURROUGHS, Edgar Rice Intiaanipäällikkö. TJ 1973. Intiaanipäällikön kosto .TJ 1979. CODY, William F. Buffalo Billin seikkailut. O 1979 COLLIER, Edmund Buffalo Bill. K 1976 COOPER, James F. Nahkasukka-sarja: Hirventappaja. WS 1909 Viimeinen mohikaani. WS 1914 Haukansilmä. WS 1919 Ruohoaavikko. WS 1956 COREN, Alan Buffalo Artturi. WS 1977 Yksinäinen Artturi. WS 1977 Rautatie-Artturi. WS 1979 Artturi intiaanisodassa. WS 1979 CURWOOD, James Oliver Sudenpyytäjät. WS 1971 Aarteenetsijät. WS 1974 Kalliovuorten kuningas. WS 1981 DONNELL, Susan Pocahontas: intiaaniprinsessa. WS 1995 DUBELMAN, Richard Holly Hobbie kadonnutta etsimässä. WS 1980 ELLIS, Edward S. Nopsajalka. WS 1939. Nopsajalka, vaeltava intiaani. K 1976 Nopsajalka preerialla. K 1976 Nopsajalka Kalliovuorilla. K 1978 Nopsajalka suurissa metsissä. K 1978 Nopsajalka seikkailee. K 1980 Punanahkojen käsissä. K 1980 Nopsajalka erämaassa. K 1980 Nopsajalka ja uudisraivaajat. K 1980 Nopsajalka ja turkismetsästäjät. K 1980 Nopsajalan viimeinen taistelu. K 1980 Punanahkojen käsissä. K 1990 Väijytys Ohiossa. WS 1962 ELLIS, Mel Valkoisen suden pako. WS 1976 Yläjärven kotka. WS 1976 ERICSON, Stig Pieni Valkosulka. O 1980 Varokaa punanahkoja. O 1980 Dan Henryn pako. G 1975 Pidä varasi Dan Henry. G 1975 Dan Henry villissä lännessä. 1975. Hyökkäykseen, Dan Henry. G 1976 Pian leimahtaa, Dan Henry. G 1976 FALCONER, Bertil Pizarron varjo. WS 1970 FERRY, Gabriel Metsäsissi. WS 1955 FISCHER, Marie Louise Delia etsii isäänsä. G 1969 Delia ja päällikön poika. G 1969 Delia villissä lännessä. G 1970. FLEISCHMAN, Sid Hokkuspokkusperhe. WS 1955 Kastanjakulkuri ja suuri veijari. WS 1965 FOOTNER, Hulpert Turkiskuninkaan perintö. WS 1957 FORRESTER, Roland Punanahkojen vankina. T 1954 FRAZEE, Steve Bonanza: Hoss ja puuma. K 1969 + jatko-osia HANES, Mary Pocahontas: tosi prinsessa. Aika 1997 HARTE, Bret Preerian poika. WS 1954 HENTY, G.A. Sotapolulla. O 1971 HEUCK, Sigrid Jim cowboy. O 1979 Kuunmetsästäjä. O 1986 Petah Pöllöpää. O 1978 HEYNE, Isolde Tsaske Pilvenpoika ja muita kertomuksia. Kirjateos 1982 HILL, Tom Davy Crockett. WS 1956 Davy Crockett, valkea orava. WS 1956 Davy Crockett pakenee. WS 1957 HOLMÅS, Stig Apassi-sarja: Ukkosenpoika. WS 1988 Apassisola. WS 1988 Tulivaunut. WS 1989 Auringonnousun kansa. WS 1989 Kaksi laukausta. WS 1990 Punainen tuuli. WS 1990 HORN, Elmer Yli valtameren. O 1962. Vankkurit vierivät Lähteen. O 1962 Pako Intiaanisaareen. O 1963 Intiaanisaari. O 1963

ISTUVA HÄRKÄ: tarinoita sioux-intiaanien viimeisestä suuresta päälliköstä. O 1978 LANG, Othmar Franz Joki peittää jäljet. WS 1981 LESLIE, Robert Franklin Ystäväni Nahani. WS 1975 MCCLOSKEY, Robert Homer Price, lännen poika. K 1962 MARRYAT, Frederick Uudisasukkaat Kanadassa. O 1975 MAY, Karl Hopeajärven aarre. WS 1986 Inkan testamentti. WS 1986 Winnetou, apassien päällikkö. Artko 1979. Winnetoun kosto. Artko 1979. Aave autiomaassa. 1979 Erämaan kostaja. V 1962 MEADOWCROFT, Enid Lamonte Intiaanipäällikkö Hullu Hevonen. K 1988 Davy Crockett. K 1976 MELEGARI, Vezio Rin-Tin-Tin. + jatko-osat MOON, Grace Kadonnut taika. WS 1954 MORROW, H.W. Uudisasukkaan poika. WS 1974 O'DELL, Scott Seitsemän kaupungin kulta. T 1975 PARKER,Teddy Bonanza: matkalla seikkailuun. K 1972 Bonanza: väärinpeluri. K 1975 Bonanza: laukauksia Ponderosassa. K 1976 Hyppivä huuli. O 1935 Vasenkätinen kummitus. O 1936 (ilm. yhteisniteenä Huuto aavikolta. O 1957) PITKÄ KEIHÄS: intiaanipäällikön elämä. O 1961 REID, Mayne Kullankaivajia ja intiaaneja. WS 1966 Mississippin metsästäjäpojat. K 1972 Valkoinen hevonen. WS 1966 Valkoinen puhveli. K 1972 RICHTER, Conrad Kivityttö. WS 1981 Valkoinen intiaani. WS 1980 RUTGERS, Ann Niin vaelsivat sisarukset. O 1977 SCOTT, Dan Bret King -sarja: Erakkovuoren salaisuus. K 1976 Aavekanjonin salaisuus. K 1976 Rodeoarvoitus. K 1977 Arvoitusten sola. K 1977 Myrskytasangon salaisuus. K 1978 Linnoituksen salaisuus. K 1978 SETON, Ernest Thompson Kaksi partiopoikaa. WS 1917 SOBOL, Rose Yksinäinen tähti - tyttö josta tuli intiaanipäällikkö. WS 1981 SPEARE, Elizabeth George Tunnuskuvana majava. WS 1987 STOCKTON, Frank R. Perun kuninkaiden kulta-aarre. WS 1957 STRIKER, Fran Yksinäinen ratsastaja ja kultaryöstö. K 1972 Yksinäinen ratsastaja ajaa suurriistaa. K 1974 Yksinäinen ratsastaja ja Tonto. K 1976 SWAHN, Sven Christer Intiaanimatka. WS 1959 SYKES, Jo Kanjonin susikoira. G 1960 TRELLER, Franz Kuningasten jälkeläinen. O 1969 ULLER, Ulf Haukansilmä. O 1960 Haukansilmä ja musta mokkasiini. O 1960 Haukansilmä ja valkoiset veljet. O 1960 Haukansilmä ja Minnetonka. O 1960 ULRICI, Rolf Seriffi Bill. G 1970 ULYATT, Kenneth Punainen Pilvi ja kuoleman toteemi. T 1970 Punaisen Pilven kosto. T 1971 Pitkänsarven reitti. T 1971 Hullun Hevosen väijytys. T 1972 Kultakuume. T 1974 Hullun Hevosen taistelu. T 1976 WERNSTRÖM, Sven Köyhien kylän aarre. T 1971 Mateo, meksikolainen. V 1968 Mateon kylä. V 1969 WHITTINGTON, Harry Bonanza: petoksen poluilla. 1971 WIER, Esther Voittajat. O 1971 WILDER, Laura Ingalls Pieni talo preerialla. G 1957 Pieni talo suuressa metsässä. G 1961 Luumujen poukama. G 1964 Hopeajärven rannalla. G 1966 Pitkä talvi preerialla. G 1969 Farmarin lapset. G 1973 Onnen kultaiset vuodet. G 1974 Pieni kaupunki preerialla. G 1975 Neljä ensimmäistä vuotta. G 1977.

INTIAANISATUJA

BJÖRK, Christina: Sakun intiaanikirja. T 1974. (82.142) BROWN, Margaret Wise Suuri intiaani ja pieni intiaani. T 1979. CLYMER, Eleanor Intiaanipoika Oravanjalka. O 1969. DISNEY, Walt Hiawatha, pieni intiaani. T 1953. Pikku Hiawatha karhujahdissa. ym. ELISIF Elvinsdottir Tulilintu. GC 1989. (82.142) ESBENSEN, Barbara Juster Tähtineito. GC 1990. FRISKEY, Margaret Pikku Nopsajalka ja hänen hevosensa. WS 1976. HULPACH, Vladimir Intiaanisatuja. W+G 1967. JANOSCH Jannesta tulee intiaani. WS 1991. LONGFELLOW, Henry Wadsworth Hiawatha. WS 1985. MAAGINEN KIRJA: Seikkailuja. satuja ja myyttejä maailman kaikilta kolkilta. Unicef 1992. MORRIS Tiesitkö tämän intiaaneista. O 1986. Tiesitkö tämän karjapaimenista. O 1986. Tiesitkö tämän rosvoista. O 1986. Tiesitkö tämän sheriffeistä. O 1986. SANDBERG, Inger Puhveli-Petteri ja intiaanit. W+G 1971. WOLF, Winfried Intiaanipoika Pieni Kuu. LK 1992.

KANSANPERINNETTÄ

GIFFORD, Douglas Intiaanisotureita ja henkiolentoja: maailman taruaarteet : Keski- ja Etelä-Amerikka. WS 1985 WOOD, Marion Poppamiehiä ja karhukansaa : maailman taruaarteet : Pohjois-Amerikka. WS 1986 ALEX, Ben Manuel, tiilentekijän poika. Sley 1989 EK, Birgitta Antonio, viidakon poika. W+G 1981 Fernando, banaanimetsän poika. W+G 1980 Manuela, intiaanityttö. W+G 1979 RUNNERSTRÖM, Bengt Arne Jose, intiaanipoika Amazonin viidakosta. T 1983 ALLES, Hemesh Errata: historiaan piilotettuja virheitä. Kirjalito 1995. DAVIS, Christopher Tasankointiaanit. WS 1978 HUGH-JONES, Stephen Amazonin intiaanit. WS 1980 HUNT, W. Ben Intiaanikirja. O 1982 LIPS, Eva Intiaanit. W+G 1978 LEGAY, Gilbert Intiaaniatlas. WS 1995 TAIKARATSU-SATUTAPAHTUMA: 1. Ompelijatyttö ja tähtiveljet: tasankointiaanien satuja ja kulttuuria. Suomen YK-liitto 1992 TAIKARATSU-SATUTAPAHTUMA: 4: Sulkakäärmettä etsimässä: atsteekkien myyttejä ja kulttuuria. Suomen YK-liitto 1992.

HISTORIAA

MELLETT, Peter Pyramidit. WS 2000 VENTURA, Piero Kolumbuksen vuosi. T 1991 ARNESEN, Finn Intiaanikirja. WS 1991 ERICSON, Stig Intiaanit (Tietohyrrä). WS 1973 INGOGLIA, Gina Kultainen villi länsi: intiaaneja ja karjapaimenia. T 1993 HENRIKSSON, Markku Alkuperäiset amerikkalaiset. Gaudeamus 1986 JOHNSON, Michael Villi länsi. O 1986 MAY, Robin Villi länsi. Artko 1977 MELLETT, Peter Pyramidit. WS 2000 MURDOCH, David H. Cowboy. Helsinki Media 1998 ORAN, Sandie Aurinkokansat. W+G 1975 RACHLIS, Eugene Preerioiden intiaanit. K 1972 RIEUPEYROUT, Jean-Louis Näin elettiin villissä lännessä. O 1981 ROBERTS, David Inkojen kadonnut kaupunki. Artko 1977 SINDT, Ulf Intiaanit ja cowboyt. Schildt 1998 STOTTER, Mike Villi länsi. O 1998 VENTURA, Piero Mayaintiaanit. WS 1985.

SUOMALAISET KIRJOITTAJAT

PENTTILÄ, Simo, oikealta nimeltään Uuno Ilmari Hirvonen, Punavyö-sarja: 1. Punavyö. O 1958 2. Kapteenin perintö. O 1958 3. Taistelu kartanosta. O 1958 4. Kuvernööri kukistuu. O 1958 5. Geronimo. O 1959 6. Gilan hirviö. O 1959 7. Kaappaus Intiaanivuorilla. O 1960 8. Aavekaupunki. O 1960 9. Salaperäinen käskijä. O 1960 10. Kummitusratsastajat. O 1961 11. Petturien salaliitto. O 1962 12. Paholaisen lähetti. O 1963 13. Vuosisadan huimaavin huijaus. O 1964 14. Haamutanssijat. O 1966 15. Kamelit tietävät kuolemaa. O 1966 16. Punavyön parhaat aseet. O 1967 17. Rauniolinnan salaisuus. O 1968 18. Punavyö ja kostaja etelästä. O 1969 19. Punavyön vanhat ystävät. O 1970 20. Punavyö lähtee etelään. O 1971 JYLHÄ, Heikki Delawaren pojat. WS 1972 KARILAS, Tauno Armoton aavikko. V 1956 Punainen Pilvi. V 1962 LAULAJAINEN, Leena Sateenkaarilaakso. T 1999 (Chilen intiaaneja) MARTINHEIMO, Asko Ville Waldemar ja viimeinen apassi. WS 1981 MELLER, Leo Viidakon kadonnut kansa. Kuva ja sana 1963 MOILANEN, Usko Nuori kullanhuuhtoja. Satakunnan kirjateollisuus 1965 NOJONEN, Uolevi Kumipallopeli. WS 1999 (Kanadan intiaaneja) PALONEN, Seppo Laakson lapset. UT 1998 REKIMIES, Erkki Hopeakynsi. WS 1970 Näkymätön intiaani. WS 1972 SALOMAA-HILLMAN, Maire Lintutyttö. K 1967. STRÖMSTEDT, Margareta Maijun intiaanijuttu. WS 1986 VIROKANGAS, Juho Nukutusnuolet. O 1958.

INTIAANISATUJA

KONTTINEN, Aili Tässä tulee intiaani. WS 1964. JAATINEN, Eila Aamukaste ja Tuuliharja. LK 1986.

KANSANPERINNETTÄ

PITKÄNEN, Matti A. Inkojen lastenlapset. O 1984 VIRRANKOSKI, Pentti Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. SKS 1994.

Osuma

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright - © CHRISTO DRUMMKOPF