Villi Länsi

YHDYSVALTAIN ENSIMMÄISET NAISSERIFFIT

Villin lännen aikana 1800-luvulla Yhdysvalloissa ei vielä ollut ainuttakaan naispuolista seriffiä. Kuka oli ensimmäinen naisseriffi Yhdysvalloissa, on hieman epäselvää ja siitä kiistellään. Esillä ehdokkaina on pari kolme nimeä, Emma Susan (Daugherty) Banister, Lois Roach, ja Mabel Chase.

Emma Susan (Daugherty) Banister (1871 - 1956)

Ensimmäinen naisseriffi kautta aikain Yhdysvalloissa oli mitä ilmeisimmin Emma Susan (Daugherty) Banister. Hän opiskeli opettajaksi ja avioitui sitten entisen Teksasin rangerin ja sittemmin seriffin virkaa vuodesta 1914 hoitaneen miehen kanssa.

Miehensä seurassa hän tottui hoitamaan puolivirallisesti apulaisseriffin tehtäviä. Sitten hänen miehensä kuoli ja Emma tuli valituksi seriffin virkaan, vuosi oli 1918 ja paikkakunta Coleman County, Teksas. Noina aikoina, kun sukupuolten välistä tasa-arvoa ei vielä juurikaan tunnettu, naisen nimittäminen seriffiksi oli suuri tapaus, josta ajan sanomalehdet uutisoivat näyttävästi.

New York World hehkutteli ylistävästi, että Emma Banister oli niitä lännen suuria hahmoja, joille pelko on tuntematon käsite. Emma hoiteli seriffin virkaa päivisin seriffin toimistolla, jossa hän vastaili posteihin ja erilaisiin virallisiin pyyntöihin, käskytti alaisinaan toimivia apulaisseriffejä ja huolehti vankilasta. Iltapäivällä olivat vuorossa kirjanpidot, ruokailujen suunnittelu ja kotityöt. (Texas State Historical Association)

Revolverisankari

Haddon Sundblomin maalauksessa vauhdissa on varsin nuori revolverisankarityttö, josta varmasti on tullut aikuisena seriffi!

All rights reserved
*Kuva yllä - Copyright - All rights reserved:
© Flickr/tortuga2010

- Used with permission.

Mabel Chase (1876-1962)

Mabelin tarina on hyvin samanlainen, kuin muidenkin ensimmäisten naisseriffien. Hänen miehensä toimi seriffinä ja Mabel tottui hoitelemaan miehensä Frankin apuna apulaisseriffin tehtäviä. Frank jäi eläkkeelle ja Indianassa syntyneestä Mabelista tuli täysivaltainen seriffi vuosiksi 1926-1928, paikkakuntana Kiowa County, Kansas.

Siinä, missä Emma Susan (Daugherty) Banister viihtyi seriffin toimistolla erilaisissa askareissa, Mabel oli toista maata. Mabelin aseistuksena oli konepistooli, kun hän jahtasi viinan salakuljettajia ja pankkiryöstäjiä erikoisvahvisteisella autollaan, jossa oli luodinkestävät lasit. (Kansas Historical Society)

Yhdysvaltain ensimmäinen naisseriffi

All rights reserved
*Kuva yllä - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/atosekpapierosek

- Used with permission.

Mary Lois Roach (1896-1979)

Yksi ensimmäisistä Yhdysvaltain naisseriffeistä oli Mary Lois Roach, joka nimitettiin virkaansa vuonna 1921 ja toimi seriffinä vuoteen 1925. Nimityspaikkakuntana oli Graves County, Kentucky. Hänen miehensä oli hoitanut aiemmin seriffin virkaa, mutta tullut riitatilanteessa yhden apulaisseriffinsä ampumaksi.

Muut apulaisseriffit eivät tässä erikoisessa tilanteessa halunneet ottaa vastaan seriffin virkaa. Tällöin asukkaat hyvin vahvasti esittivät ajatusta, että seriffin vaimon pitäisi ryhtyä seriffiksi, johon virkaan tuomari J.W. Monroe hänet sitten nimitti. (Kirjaesittely netissä: America's First Woman Sheriff Captures Kentucky's Barefoot Desperado - www.findagrave.com)
Seriffi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright - Algiers Photography

Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi

Naiset ovat jo kauan aikaa tehneet poliisityötä miesten rinnalla - niin myös Kanadassa. Kanadan kuninkaalliset ratsupoliisit (Royal Canadian Mounted Police) ovat maailman tunnetuimpia ratsastavia poliiseja punaisine takkeineen, keltajuovaisine housuineen ja stetson-lierihattuineen. Stetsoneita käytetään yleensä vain paraateissa ja juhlatilaisuuksissa.

Muulle maailmalle nämä Kanadan punatakkiset ratsupoliisit ovat ehkä kaikkein näkyvin ja tärkein Kanadan symboli.