Yllä kokovertailussa eräitä petodinosauruksia. Isoin on kaikkien aikojen
suurikokoisin Spinosaurus, mutta suuri on myös mukana oleva Baryonyx walkeri.
Mestarikalastaja
Mitä ilmeisimmin Baryonyx on ollut taitava kalojen pyydystäjä.
Se on voinut käyttää valtavia peukalonkynsiään kalojen pyydystämiseen.
Sillä oli kapea, pitkä ja krokotiilimainen kuono, minkä ansiosta
se on voinut käyttää myös teräviä hampaitaan kalojen nappaamiseen
vedestä. Se varmaankin kahlasi joissa ja iski
kalaan kiinni aina sellaisen havaitessaan. Koskipaikasta se saattoi
napata kalaa suunsa täyteen yhdellä salaman nopealla louskauksella.
Kalojen lisäksi Baryonyx saalisti myös muita ajan vipeltäjiä,
dinosauruksiakin.
|
Ehkä tasalämpöinen?
Baryonyx on voinut olla tasalämpöinen ja täysin kykenevä nopeutta ja
kestävyyttä vaativaan saaliin takaa-ajoon maalla.
Liitukauden maisemaa
Aikana, jolloin Baryonyx eli, eteläinen Englanti ei ollut nykyisen kaltainen,
leuto ja vehreä maa. Länsi-Eurooppa oli tuohon aikaan soisten, kosteiden metsien
peittämää, trooppista tulvatasankoa. Mm. kortteista, käpypalmuista, saniaisista
ja havupuista muodostunut kasvillisuus oli runsasta.
|