Dinosaurukset hirmuliskot

Euoplocephalus - (Nimesi Lambe, 1910)

Myöhäisellä liitukaudella, 76 - 67 miljoonaa vuotta sitten elänyt Euoplocephalus oli yksi Pohjois-Amerikan länsiosan yleisimmistä panssaridinosauruksista. Lawrence Lambe löysi ensimmäisen fossiilin vuonna 1902 Albertasta, Kanadasta. Sen jälkeen on löydetty 40 yksilöä lisää.

Euoplocephalus kuului ankylosaureihin (Ankylosauridae), jotka olivat kasveja syöviä, panssaroituja, linnunlantioisia dinosauruksia. Sen pituus oli 6 metriä ja paino 2 tonnia.

Euoplocephaluksen keho ja pää oli panssari- eli luulevyjen suojaama. Sitkeästä nahasta törröttävät, paksut luulevyt peittivät koko dinosauruksen ruumista, vatsaa lukuun ottamatta. Niiden välissä oli pienempiä luunystyjä ja 10 - 15 cm pitkiä luupiikkejä, jotka jatkuivat jalkoihin ja häntään. Pisimmät luupiikit sijaitsivat harteilla.

Nyt nuijitaan!

Euoplocephaluksen hännän päässä oli pelottava ase, kaksipäinen luunuija, jonka yksi hyvin tähdätty huitaisu saattoi tehdä liian lähelle tulevasta vihollisesta raajarikon lopuksi ikää. Hännän juuri oli melko joustava, mutta viimeinen kolmannes oli kuin hitsattu kankeaksi kangeksi pitkillä tukirakenteilla, joita lähti jokaisesta selkänikamasta. Nuijalla pystyi viuhtomaan erityisen tehokkaasti sivulta sivulle, edestakaisin. Sen turvallinen ohittaminen oli käytännössä liki mahdotonta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva ylinnä Copyright London looks
*Kuvat oikealla - ja alla, Copyright etee

Leveä nokka ja paljon hampaita

Euoplocephaluksella oli leveä nokka, laaja kitalaki ja paljon pieniä hampaita. Sen suun rakenne viittaa siihen, ettei se pahemmin nirsoillut ruokansa suhteen. Se saattoi kaluta lähes mitä tahansa ulottuvilla olevaa kasviainesta. Lehtiä Euoplocephalus nyhti hampaattomalla nokallaan. Se pureskeli ne pienillä, uurteisilla hampaillaan leukojen takaosassa.

Kaasuvirtauksia

Euoplocephaluksella on saattanut olla lehmän tapaan mahassaan pötsi, joka on auttanut sulattamaan karkeita kasviskuituja. Lehmän lailla se on ilmeisesti vapauttanut ilmaan valtavasti kaasua. Ehkäpä nämä ylisuuret ilmavaivat toimivat myös puolustuskeinona?!

Sinänsä, Euoplocephaluksen tienoilla pyörivät hajut saattoivat hyvinkin huomaamattomasti kadota suurempiin kaasupilviin. Mesotsooisen maailmankauden tulivuorenpurkauksissa vapautui valtavia määriä rikkiä ja muita pahanhajuisia kaasuja. Eikä varmasti tuoksahtanut hyvälle Euoplocephaluksen ahdistelijoiden, eli lihansyöjädinosaurustenkaan hengitys, kun niiden valtaviin suihin, hampaiden väliin jäi pakostakin mätäneviä lihanriekaleita. Jos lähistöllä sattui vielä huokumaan suuren sauropodin jättimäinen jätöskasa, ei mitään tehtävissä ilman raikastamiseksi paikallisesti ollut.

Silmäluometkin luuta

Euoplocephaluksen silmäluometkin olivat luun peittämät ja laskeutuivat suojelemaan sen herkkiä silmiä vaaran hetkellä. Raskaasta ruumiistaan huolimatta Euoplocephalus oli mitä ilmeisimmin ketterä eläin ja kykeni kääntyilemään nopeasti silloin, kun joku petodino hyökkäsi. On mahdollista, että ärsytetyn Euoplocephaluksen koko panssari täyttyi verellä, ja eläin näytti vaaleanpunaiselta.

Yksin viihtyvä

Kaikki lajista löydetyt fossiilit ovat olleet toisistaan erillään, mikä viittaa siihen, että Euoplocephalus eleli enimmäkseen yksin, ei laumassa. Se omasi niin hyvän, henkilökohtaisen suojavarustuksen, että se selviytyi yksinkin, ilman lauman antamaa tukea ja turvaa.

*** www.tunturisusi.com ***