Häntien kirjoa ja liitelyäkin
Gekkojen ruumiinrakenteessa yhden tyypillisen osan muodostaa niiden häntä. Se on pitkä ja voi olla
muodoiltaan suippo, pyöreä, tai hieman litistynyt, suomureunainen, tai ihan lehtimäisen litteä.
Eräällä eteläamerikkalaisella lajilla pyrstö on pullistunut pöyhäkästi kuin turnipsiksi.
Kaakkoisaasialainen lentävä gekkolaji omaa litteän, lehtimäisen hännän. Tämän lisäksi sillä
on leveät ihopoimut kuin siipinä molemmilla sivuilla, ja raajojen takareunoissa. Sen päänkin sivuilla
on kapeat poimut. Tällaisella rakenteellaan se kykenee liitämään alaspäin, ei sentään kuitenkaan vielä
lentämään.
Hännän katkaisu
Vaaran uhatessa gekko voi katkaista häntänsä ja kasvattaa sitten sisiliskon tapaan tilalle uuden hännän.
Hännän katkaisu on aika yleistä, sillä eräiden lajien keskuudessa 40 prosentilla yksilöistä on uusi häntä.
Joskus häntä katkeaa vain osittain ja kun uusi häntä kasvaa kuitenkin tilalle, voi gekolla ainakin jonkin aikaa olla
kaksi, jopa kolmekin häntää yhtä aikaa.
Hännän kasvuun vaikuttaa suuresti ulkolämpötila.
Kuumassa hännästä kehittyy pitkä, mutta viileämmässä se jää lyhyeksi.
Harjasgekko
(Rhacodactylus ciliatus).
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© Mike Dolla
Australiassa elävä marmorigekko
(Christinus marmoratus).
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© Alexandre Roux
Valkotäplämuurigekko
(Tarentola annularis).
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright
Matt Reinbold
Valkotäplämuurigekko (Tarentola annularis)
Yksi gekkoharrastajien lajeista on valkotäplämuurigekko. Sen elinseutua luonnossa on Pohjois-Afrikka.
Eräs toinen lemmikkigekkolajeista on paksuhäntägekko
(Hemitheconyx caudicinctus).
Laji voi kasvaa 20 - 30 cm pitkäksi.
Se on siisti, lempeäluonteinen ja rauhallisempi kuin leopardigekko ja soveltuu näin täydellisesti ensimmäiseksi gekoksi.
Muita lemmikkilajeja ovat mm. hämähäkkigekko, madagaskarinpäivägekko, kultagekko ja madagaskarinmaagekko.
Välimeren käyrävarvasgekko eli paljasvarvasgekko (Cyrtopodion kotschyi)
Italiassa, Lähi-Idässä, Balkanilla ja Pohjois-Afrikassa elävän paljasvarvasgekon yläluomi on hyvin kehittynyt, toisin
kuin monilla muilla gekkolajeilla, joilla silmäluomet ovat yhtenäisenä kalvona.
Sen harmaassa selässä on epäsäännöllisiä ruskeita poikkijuovia, vatsapuoli
on valkea. Paljasvarvasgekon voi usein yllättää kivien alta, jossa se makaa
selällään. Saalistaessaan sekä päivisin että öisin se liikkuu vilkkaasti
muureilla ja kivikoissa. Laji viihtyy vain kuumilla ja kuivilla seuduilla.
Tokee voi elää noin 30 vuotta.
Muurigekko
(Tarentola mauritanica mauritanica).
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat yllä Copyright
J. Gállego
Muurigekko (Tarentola mauritanica)
Tunnetuimpia gekkolajeja on Euroopan gekkolajeista yleisin, muurigekko, kuvat vasemmalla. Sitä tavataan
kaikissa Välimerta ympäröivissä maissa, paitsi Vähässä-Aasiassa ja Välimeren itärannikolla.
Se on varsin pieni eläin, häntä mukaan luettuna pituus on tavallisimmin 10 - 12 cm, mutta enimmillään 16 cm.
Ihoa peittävät pienet suomut, joiden lomassa on pitkittäis- ja poikittaisriveiksi asettuneita kyhmyjä.
Selkäpuolen väri vaihtelee vaaleanharmaasta kellertävään, ruskehtavaan ja miltei mustaan.
Väri vaihtelee valaistuksenkin mukaan niin, että eläin näyttää varjossa vaaleammalta kuin auringossa.
Varpaat ovat laajentuneet, ja niiden litteällä alapinnalla on poikittaisharjanteita.
Kussakin jalassa ainoastaan kolmas ja neljäs varvas on kynnellinen.
Muurigekko elää luonnossa kallioilla ja vanhoissa muureissa, mutta usein se pesiytyy vanhoihin taloihin, joissa
on sopivia halkeamia ja koloja sen piilopaikoiksi. Piiloistaan se ilmestyy joka ilta
melkein samalla kellonlyömällä, tarkkana kuin porkkana, metsästämään hyönteisiä. Hyvin usein sen voi nähdä kiipeilevän
lamppujen lähistöllä, koska valo on omiaan houkuttelemaan hyönteisiä paikalle.
Muurigekko on varsin harmiton eläin, mutta sitä silti usein inhotaan ja jopa pelätään,
kun luullaan sen olevan myrkyllinen.
Ensimmäisten syyskylmien tullessa muurigekko lakkaa syömästä ja vetäytyy kiven alle
tai maankoloon ja vaipuu horrostilaan. Tämä horrostus on kuitenkin täysin
lämpötilasta riippuvainen, ja voi jäädä lyhytaikaiseksikin. Niinpä lämmin, aurinkoinen päivä herättää
taas gekon esille kolostaan, vaikkapa vain muutamaksi tunniksikin.
Loppukeväällä, lisääntymiskaudella koiraat käyvät keskenään kovia
taisteluja naaraiden omistamisesta.