VALKOHÄNTÄKAURIS (Odocoileus virginianus)
Valkohäntäkauris ei kuulu alkuperäiseen lajistoomme, vaan kanta on lähtöisin
amerikansuomalaisten siirtolaisten lahjasta Suomen Metsästäjäliitolle.
Levinneisyys
Valkohäntäkauris on kotoisin Amerikasta, jossa sen levinneisyysalue ulottuu eteläisestä
Kanadasta USA:n ja Meksikon kautta pohjoiseen Etelä-Amerikkaan, Boliviaan ja Brasilian
koillisosaan asti.
Mitat ja tuntomerkit
Hartiakorkeus 90 - 130 cm,
ruumiin pituus 150 - 220 cm, häntä 10 - 28 cm. Urosten paino 60 - 140 kg,
naaraiden 40 - 90 kg.
Valkohäntäkauriin tunnistaa helposti vaikkapa
valkoisesta peräpeilistä ja hännänalusesta. Tuntomerkkeinä ovat myös kapea kuono ja
sierainten välin karvaton paljaus. Valkohäntäkauriin sarvet ovat piikkimäiset ja monihaaraiset.
Ne kaartuvat epätavallisesti ensin ulospäin ja sitten eteenpäin.
Valkohäntäkauriin sarville on tyypillistä symmetrisyys ja säännöllisyys.
|
Onnistunut eläinlajin siirto
Valkohäntäkauriin istuttaminen Suomeen on yksi maailman onnistuneimmista
riistanistutushankkeista. Maahamme vuonna 1934 Pohjois-Amerikasta tuoduista
yksilöistä selvisi hengissä neljä naarasta ja yksi uros, joista lähes 30 000 kauriin
kantamme on saanut alkunsa, joskin vuonna 1948 tuotiin maahan vielä muutama naaras lisää.
Viidessäkymmenessä vuodessa lajista on kasvanut merkittävä
riistaeläin Suomeen, jonka kannan kokoa eivät Etelä-Suomessa säätele niinkään
luonnonolosuhteet, vaan metsästys. Yleensä istutukset ovat joko epäonnistuneet tai
uusi laji on runsastuessaan vienyt elintilan joltakin alkuperäislajilta, uusi laji
on aiheuttanut suuria kasvustotuhoja, uusi laji on tartuttanut alkuperäislajeihin
jonkun kohtalokkaan taudin tai uusi laji on risteytynyt jonkun alkuperäislajin kanssa.
Valkohäntäkauriiden suhteen näitä ongelmia ei ole ilmennyt, vaikka mahdollisuudet
joidenkin uhkakuvien toteutumiseen olisivatkin olleet näin jälkikäteen tarkasteltuna olemassa.
|
|
Lisääntyminen
Pukit röhkivät, korskuvat ja rummuttavat etujaloillaan loppusyksyn
kiima-aikana.
Naaraan kiima on marraskuussa ja se synnyttää toukokuussa 1 - 3 vasaa, mutta
hyvissä laidunoloissa kaksivasaisuus on tyypillistä.
Ensimmäisenän elinvuotena molempien sukupuolten henkiinjäävyys on samanlainen,
mutta sen jälkeen naarailla selvästi korkeampi, kuin uroksilla.
Naaraat elävät vanhemmiksi. Imetysaika on 4 kuukautta.
Hajurauhaset
Valkohäntäkauriilla on hajurauhasia päässä silmien edessä sekä jaloissa
sorkkien yläpuolella ja varpaiden välissä. Ihminenkin kykenee haistamaan
vahvoja hajuja, joita valkohäntäkauriit levittävät liikkuessaan
elinpiirillään.
Hännän nosto
Valkohäntäkauris nostaa häntänsä ylös silloin, kun se tuntee itsensä uhatuksi
tai kiihtyneeksi tai silloin kun se pakenee.
Asuinympäristö
Valkohäntäkauris asustaa viljelyksiin rajoittuvissa lehti- ja
sekametsissä sekä purojen ja peltojen laidoilla. Valkohäntäkauris suosii aukkoisia ja
pensastoisia kangasmaita, vaikka ruokaileekin kosteikoilla ja suoalueilla.
Se karttelee suuria metsäalueita.
Talvisin valkohäntäkauriin elinympäristöksi saattaa sopia myös kuusikko.
Väritys
Kesällä punertavanruskea, syksyllä vaaleanharmaa, maha vaalea ja väriraja selvä.
Yksin ja laumassa - yöllä ja päivällä
Alkukesästä valkohäntäkauris elelee yksin ja talvea kohden pienissä,
4 - 8 yksilön laumoissa. Valkohäntäkauris on yöeläin, joskus se on liikkeellä myös päivisin.
Elinikä
Lajin elinikä on 16 - 18 vuotta.
|
|
Ravinto
Ravintona
kesäisin heinäkasvit, oraat, pensaiden ja puiden - katajan, pajun, pihlajan, haavan - silmut sekä oksat.
Talvisin
valkohäntäkauris syö puiden oksistoa ja runkoa, mustikanvarpuja ja katajan oksia.
Sen selviytymistä talvisin turvataan ihmisen pitämillä ruokintapaikoilla.
Se on paikkauskollinen laji, joka liikkuu vain muutaman kilometrin säteellä.
Valkohäntäkauris on vieras laji pohjoismaisessa lajistossa. Suomessa sillä kuitenkin on
”sosiaalinen tilaus” eli vapaa ekolokero, koska kilpailevia lajeja, kuten metsäkaurista,
täpläpeuraa ja isohirveä ei ole ollut kilpailemassa ravinnosta.
Hirven ekolokero on hieman toinen, sillä hirvi on metsäisempi laji, joten kumpikin
laji on voinut runsastua samoilla alueilla Etelä-Suomessa.
50 cm:n lumivahvuutta
pidetään esiintymisrajanarajana valkohäntäkauriin kohdalla - tätä paksumman lumen alueella
sen selviytymismahdollisuudet heikkenevät.
|
Lähteinä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi
Suomen luonto Nisäkkäät Eläimet - Weilin+Göös
Luonnossa Nisäkkäät - Weilin+Göös
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Otsikkokuva Copyright
law_keven
*Ylin kuva Odocoileus virginianus texanus Copyright
realworldracingphotog
*Alin iso kuva Copyright
drivebybiscuits1
|
|
|