Joulu
Pikku Maarit

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/sangak

Pikku Maaritin ensimmäinen kirkkomatka - kirjoittanut I.L/Joulukuusi 1917

Oli jouluaaton aatto. Kaukana Lapissa Tenojoen varrella oli ankara pakkanen. Savu kohosi suoraan ylös pienen mökin savupiipusta. Mökin isäntä Jouni Sarre istui penkillä pehmitetty heinänippu käsissään. Taitavasti hän heinitti lappalaiset poronnahkakenkänsä, veti ne jalkaansa ja pauloitti kiinni. Kelpasi jalkojen olla sukittakin pehmeissä, lämpimissä heinissä! Hän nousi hitaasti ylös, veti peskin päällensä, sitoi vyön suurine Lapin puukkoineen vyötäisilleen, painoi lakkinsa syvemmälle korviin ja astui tuvasta ulos.

Hän meni metsään hakemaan porolaumasta pari komeata sarvipäätä kirkkomatkaa varten. Hän pani eväitä laukkuun. Sitten hän otti nuorimman lapsensa, noin vuoden vanhan pikku Maaritin, ja pani hänet komsioon. Se on lappalaislapsen kehto. Komsio on tehty pienen veneen muotoiseksi, ohuesta ja hienosta poron varsan nahasta. Sen pääpuolessa on pieni kuomu. Maarit peitettiin komsioon lampaan nahalla, joten pikku pallerosta ei näkynyt nenänpäätäkään. Hänen kimakka ääntelynsä vain kuului.

Jouni-isä oli jo valjastanut kaksi poroa ahkioiden eteen. Toisen keulaan pani äiti komsion ja peitti sen vielä poron taljalla. Sitten hän sitoi sen huolellisesti ahkioon kiinni. Nyt ei pikku Maarit putoaisi siitä, vaikka poro sattuisikin liian rajusti laukkaamaan ja ahkio keikahtaisi kyljelleen. Isä "kaaristi" eväslaukun oman ahkionsa keulaan ja niin he lähtivät kahdeksan penikulman pituiselle taipaleelle Inarin kirkolle paukkuvassa pakkashämärässä. Poron kavioitten tasainen kapse viihdytti pikku Maaritin pian suloiseen uneen.

Joulupäivänä oli pikku Maarit vanhempimeen kotimatkalla. Mitä enemmän ahkio keikahteli, sitä hauskemmalta tuntui Maaritista. Toista penikulmaa kirkolta ajettuaan he pysähtyivät Riutulaan. Isä ja äiti arvelivat, että piti käydä "joulua katsomassa" Riutulassa.

Riutulan lapsijoukko oli parhaillaan salissa, jossa tulet loistivat kirkkaasti. Joulupuuna oli mänty, sillä kuusia ei kasva enää niin pohjoisessa. Ihmeissään katsoivat Jouni-isä ja Inka-äiti toisiinsa. Ensi kerran eläessään he näkivät riemuitsevan lapsijoukon joulupuun ympärillä. Heidän joulunsa olivat olleet vain toisten tavallisten päivien kaltaisia. Eivät he olleet koskaan edes uneksineet joulukuusesta kynttilöineen ja koristuksineen. Vasta kun Maarit komsiossaan huusi äänekkäämmin, muisti äiti pikku tyttönsä ja kiirehti avaamaan komsiota.

Kilvan loistivat Maaritin silmät kynttilöiden kanssa, kun hänkin ihmeissään kohotti päätään komsiosta. Ja niiden loisteesta luki äiti varmaan valoisampaa aikaa lapselleen kuin mitä hän itse oli viettänyt. Ehkäpä hän aavisti, että kun hänen tyttönsä on suureksi kasvanut, silloin loistaa jouluvalot edes joistakin Lapin mökkien ikkunoista ja kaikuu kiitos joulun ruhtinaalle Jeesukselle.

Tähtien kirkkaasti tuikkiessa ja revontulten loimutessa kiidätti pikku Maarit jälleen vanhempineen kohti kotiansa. Isän ja äidin korvissa soi vielä harmonin ääni ja kaikui äsken lauletun laulun sävel:

"Päivä jo koittaa
usvat se voittaa
poissa on paulat yön".
Kauneimmat Joululaulut