Kilpikonnat muodostavat oman lahkonsa matelijoiden luokassa. Kilpikonnia elää sekä maalla
että vedessä kaikissa maanosissa, viileitä ilmastovyöhykkeitä lukuunottamatta, samoin kuin lämpimissä
merissä.
Kilpikonnat ovat ikivanhoja eläimiä. Jo triaskaudella, parisataa vuosimiljoonaa sitten, kilpikonnat
olivat jokseenkin samanlaisia, kuin nykyään. Ne todellakin uhmaavat aikaa kovan panssarinsa sisällä.
On, kuin niiden kehitysmahdollisuuksien äärimmäinen raja olisi saavutettu jo ennen matelijain nousukautta
ja ne sen jälkeen olisivat jähmettyneet paikoilleen "eläviksi kivettymiksi". Iästään huolimatta
kilpikonnat ovat tänään yhtä elinvoimaisia, kuin aina ennenkin.
Verkkaisia ja pitkään eläviä
Kilpikonnaa on etanan ohelle vanhastaan pidetty hitauden vertauskuvana, ehkä kuitenkin etana tässä kisassa
vie voiton. Tosin, eräät merikilpikonnat kuuluvat nopeimpiin uimareihin selkärankaisten joukossa.
Useimpien kilpikonnien koko elämänrytmi on hyvin verkkainen, ja mahdollisesti juuri sen vuoksi
ne elävät vanhemmiksi, kuin mitkään muut eläimet. Pieni kreikankilpikonna voi tulla jopa
satavuotiaaksi ja mahtavat jättiläiskilpikonnat vielä paljon vanhemmiksi.
Kilvistään kilpikonnat tunnetaan
Kilpikonnien tyypillisin tuntomerkki on niiden kuori, joka on muodostunut kahdesta osasta,
kuperasta selkäkilvestä (carapax) ja melkein levymäisestä vatsakilvestä (plastron).
Nämä yhtyvät toisiinsa eläimen kyljissä, niin että vain kumpaankin päähän jää aukko, etupäähän
päätä ja raajoja, takapäähän häntää ja takaraajoja varten.
Molemmat kilvet ovat muodostuneet kahdesta kerroksesta. Päällä on toisiinsa tiiviisti liittyviä
sarveislevyjä, ja niiden alla on luulevyjä, jotka myös melkein aina ovat liittyneet toisiinsa
kiinteästi niin, että syntyy luja, yhtenäinen kotelo. Kilvissä on eri lajeilla
erilaisia saranasysteemeitä. Kilpikonnien pituus mitataan tavallisesti kuoren etureunasta takareunaan
ja eläimen koko pituus on siten hieman suurempi.
Kuori on tehokas suoja vihollisia vastaan varsinkin niillä lajeilla, jotka
pystyvät vetäytymään kokonaan sen sisään; toisaalta se se kuitenkin tekee
eläimen liikkeet hitaiksi ja kömpelöiksi.
Pehmeäkilpikonnien (Trionychidae) kuori on taipuisa ja sarveissuomut puuttuvat kokonaan. Heimon lajeja elää
varsinkin Aasian ja Afrikan trooppisissa osissa.
Galapagoksen jätit
Kuva näyttää, miten Galapagoksen jättikilpikonnia silitetään. Galapagoksen
norsukilpikonnalla voi olla pituutta 150 cm, korkeutta 75 cm ja painoa lähes 400 kg.
Helposti pyydystettäviä jättejä ihminen saalisti aikoinaan suuret määrät, mutta nykyisin
nämä mahtavat, mutta avuttomat kilpikonnat ovat rauhoitettuja.
Muiden matelijoiden tapaan kilpikonnatkin ovat vaihtolämpöisiä. Kilpikonnilta hampaat puuttuvat,
mutta sen sijaan niillä on kerotiini- eli sarveisnokka. Nokan reunat ovat usein sahalaitaiset ja terävät.
Kova kuori estää kilpikonnaa hengittämästä laajentamalla ja supistamalla rintakehäänsä.
Sen hengityksestä huolehtivatkin vatsalihakset.
Kilpikonnien koko rakenne on purstunut jäykäksi pakkaukseksi, kylkiluut ja selkärankakin,
joskus eräät hartian ja lantionkin luut
ovat osittain sulautuneet kuoreen. Rintalasta puuttuu ja tarpeettomiksi käyneet selkälihakset ovat surkastuneet.
Ruumiin jäykkyyttä korvaa osittain pitkä ja notkea kaula.
Isoimmat kilpikonnat voivat painaa satoja kiloja.
Kilpikonnilla on yleensä hyvä näkö- ja hajuaisti, mutta kuulo on melkein olematon.
Elintavat, lisääntyminen, ravinto
Eräät kilpikonnat elävät vain maalla, eräät osittain vedessä, eräät kokonaan suolattomassa vedessä
ja eräät meressä.
Kaikki kilpikonnalajit munivat maalle. Pariutuminen, johon saattaa liittyä mutkikkaitakin
menoja, tapahtuu joko maalla tai vedessä. Useimpien matelijoiden tapaan kilpikonnat tyytyvät
valitsemaan munintapaikan, laatimaan pesän ja peittämään munat - mutta siihen kaikki jääkin, ne eivät
huolehdi jälkeläisistään enempää.
Monet kilpikonnat syövät kasvisravintoa, mutta eräillä on taipumusta myös raadonsyöntiin
ja jotkut ovat lähes yksinomaan pikkueläinten pyydystäjiä.
Kilpikonnat lemmikkeinä
Kilpikonnat ovat suosittuja lemmikkieläiminäkin. Suomessa harrastettuja lajeja ovat maakilpikonnista
mm. kreikankilpikonna, nelivarvaskilpikonna ja reunuskilpikonna. Vesikilpikonnista suosittu
lemmikkilaji on punakorvakilpikonna.
Jos suunnittelet kilpikonnan laittoa, hanki monin tavoin mahdollisimman paljon tietoa siitä,
mitä tämän suunnittelun toteuttaminen vaatii.
Eräiden kilpikonnalajien lemmikiksi ottamisen yhteydessä vaaditaan suurta harkintaa.
Esimerkiksi sarvikonnalisko voi ruiskuttaa puolustuksekseen verta silmistään.
Se on myös erikoistunut syömään vain muurahaisia, joiden hankinta voi olla todella vaikeaa.
Afrikankannuskilpikonna on pienenä kyllä varsin söpö, mutta se voi kasvaa
liki metrin mittaiseksi ja lähes satakiloiseksi. Hyvin harvoilla on mahdollisuus
tarjota tämänkokoiselle jätille riittävän suuret oleskelutilat. Terraario ei enää riitä,
vaan tarviaan ihan oma huone, josko sekään riittää. Huoneen lämpötilan
ja valaistuksen pitäisi kaiken lisäksi vastata eteläisen Saharan oloja.
Punakorvakilpikonnastakin kasvaa lautasen kokoinen, joten sille akvaario
on liian pieni. Se vaatisi oleskelutilakseen jo ihan ikioman lammikon,
ja sellaisen järjestäminen Suomen talvioloissa lienee mahdotonta.
Suurikokoinen kilpikonna ulostaakin paljon ja sotkee veden omilla ulosteillaan.
Tarvitaan altaaseen siis jo kuutioittain vettä, jotta puhtaana pitäminen onnistuisi.
Pienikokoisen kilpikonnan kanssa kaikki on helpompaa.
Kreikankilpikonna(Testudo hermanni)
Kreikankilpikonna on yksi Suomessa yleisistä lemmikkikilpikonnista. Naaras on hieman koirasta suurempi.
Kilvessä on keltaisella pohjalla tummia kuvioita. Kilven pituus on 12 - 20 cm.
Leveä kilpi on matala ja vatsakilpi on jäykkä ja kiinteä.
Kreikankilpikonna syö mielellään salaattia, kaalia ja voikukanlehtiä, välipalaksi
myös kastematoja ja jauhelihaa. Luonnonvaraisena sen erityisherkkua on lanta. Talveksi
se vaipuu horrokseen, joten sille on lemmikkinä järjestettävä mukavat ja rauhalliset olosuhteet.
"Nämä valtavat matelijat, taustanaan musta laava, lehdettömät pensaat ja suuret
kaktukset, näyttivät mielikuvituksessani kuin vedenpaisumuksen takaisilta eläimiltä". - Charles Darwin matkakertomuksessaan
Galapagos-saarilta.
Aavikkokilpikonna(Gopherus agassizii) ja (Gopherus morafkai).
Viranomaiset esittelevät lapsille eläinlajeja, tarkastelussa on uhanalainen aavikkokilpikonna,
joita elää kaksi lajia Nevadan, Arizonan, Utahin ja Kalifornian autiomaa-alueilla -
Mojaven aavikolla ja Sonoran aavikolla - Yhdysvalloissa, sekä Meksikon luoteisosissa.