Kissaeläimet

Leijona Leijonan alalajit

Maailmassa elää lajina yksi ja ainoa leijona (Panthera leo). Sillä on elossa olevia alalajeja yksitoista. Nämä alalajit voidaan selkeästi jakaa maantieteellisen sijoittumisensa mukaisesti: alalajeista kymmenen elää Afrikassa ja yksi Aasiassa.

Yhdentoista elossa olevan alalajin lisäksi tunnetaan kaksi sukupuuttoon kuollutta alalajia, jolloinka kokonaismääräksi alalajeille tulee kolmetoista. Neljästoista mahdollinen leijonan alalaji olisi Euroopassa aikoinaan elänyt leijona (Panthera leo europaea), mutta sen status alalajina on vahvistamaton.

Sukupuuttoon kuolleita alalajeja

Sukupuuttoon kuolleita ovat atlasleijona eli barbarileijona ja kapinleijona. Myös Euroopassa elänyt leijona (Panthera leo europaea) tai (Panthera leo tartarica) on tapettu viimeistä yksilöä myöten noin vuoden 100 jKr tienoilla. Euroopanleijonat elivät Balkanilla, Apenniinien niemimaalla, eteläisessä Ranskassa ja Iberian niemimaalla.

Euroopanleijona oli himoittu metsästyskohde roomalaisille, kreikkalaisille ja makedonialaisille. Euroopanleijona saattoi olla aasianleijona (Panthera leo persica), mutta eräiden tutkijoiden mielestä saattoi olla kyse luolaleijonasta (Panthera leo spelaea).

Kapinleijona

Kapinleijona (Panthera leo melanochaitus)

Kapinleijona eli Etelä-Afrikassa ja on kuollut sukupuuttoon noin vuonna 1865.

Atlasleijona eli barbarileijona

Atlasleijona eli barbarileijona (Panthera leo leo)

Kuollut sukupuuttoon 1920-luvulla - viimeinen ammuttiin Marokossa 1922. Oli kooltaan kaikkein suurin leijonan alalajeista. Atlasleijonauros painoi 180 - 295 kiloa (eli Bengalintiikerin verran) ja atlasleijonanaaras 120 - 180 kiloa.

Atlasleijonat elivät nimensä mukaisesti Pohjois-Afrikan Atlas-vuoristossa Marokon, Tunisian ja Algerian alueilla. Uroksilla oli erityisen suuri ja näyttävä harja. Elelivät yksikseen, eivätkä laumoina muiden leijonien tapaan. Englantilaisia nimiä Barbary lion, Atlas lion ja Nubian lion.

Atlasleijonia vangittiin Rooman keisareiden aikaan tuhansittain erilaisiin näytöksiin ja gladiaattoritaisteluihin. Rooman hallitsijoista esimerkiksi Sulla, Pompey ja Julius Caesar saattoivat tapattaa yhdessä ainoassa näytöksessä kerralla jopa 400 atlasleijonaa.

Luolaleijona

Luolaleijona (Panthera leo spelaea)



Jättiläismäinen luolaleijona oli leijonan alalaji, joka eli Siperiassa ja Euroopassa ja kuoli sukupuuttoon noin 10 000 vuotta sitten.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Daniel Mennerich
Jellonat

Elossa 11 alalajia

Masaileijona, senegalinleijona, transvaalinleijona eli afrikanleijona, angolanleijona eli katanganleijona, koilliskongonleijona, kongonleijona, nubianleijona eli itäafrikanleijona, abessinianleijona, somalianleijona, kalaharinleijona ja aasianleijona. Kymmenen näistä alalajeista elää Afrikassa ja vain yksi Aasiassa.

Kalaharinleijona (Panthera leo verneyi)

Kalahari on kooltaan suuri, kuiva puoliaavikko eteläisen Afrikan keskiosissa. Alueelle ovat tyypillisiä punaiset hietikot ja kuivuneet suola-altaat. Auringon paahtaessa kuumuus voi olla niin armoton, että sanotaan "kärpästenkin hakeutuvan varjoon", kuten David Livingstone kirjoitti 1800-luvulla. Näissä vaativissa oloissa elää ja selviytyy kalaharinleijona.

Kalaharinleijonan tassut ovat tavallista isommat, niin että se selviytyy pehmeässä hiekassa. Sen turkki on vaaleampi, kuin muiden leijonien ja toimii erinomaisena suojavärinä hiekka-alueilla - uroksilla harja on usein musta. Kalaharinleijonien hartiakorkeus on suurempi kuin muilla leijonilla.

Kalaharissa leijonien laumat ovat pienempiä, kuin muualla Afrikassa ja niiden reviirit ovat suurempia. Kalaharinleijonat saalistavat aika paljon pienikokoistakin riistaa, vaikkakin gasellikeihäsantiloopit ja muut suuremmat nisäkkäät muodostavat niiden ravinnosta pääosan.

Kuten muutkin Afrikan eläimet, on kalaharinleijonakin täysin rauhoitettu ja suojeltu eteläisen Afrikan suurissa luonnonpuistoissa, joita ovat Kalaharin kansallispuiston suojelualue Botswanassa ja Gemsbok, kansallispuisto Etelä-Afrikassa. Alueen puistot ovat yhdistyneet vuonna 2000 ja kantavat nimeä Kgalagadi Transfrontier National Park.

Kalaharinleijona

Masaileijona (Panthera leo massaicus)

Masaileijona elää Itä- ja Etelä-Afrikan suojelualueilla, mutta viime aikoihin asti metsästyslupia masaileijonan ampumiseen on myönnetty.

Senegalinleijona (Panthera leo senegalensis)

Senegalinleijonaa tavataan läntisessä Afrikassa, kuten Senegalissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Togossa, Norsunluurannikolla, Ghanassa, Beninissä, Sierra Leonessa, Liberiassa ja Burkina Fasossa. Vaikka asuinseutu on laaja, on laji luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Transvaalinleijona eli afrikanleijona (Panthera leo krugeri)

Ainoa leijonan alalaji, joka pystyy saamaan valkoisia jälkeläisiä. Huhuja tällaisista valkoisista leijonista oli olemassa jo kauan ennen kuin kyseisiä yksilöitä löydettiin 1975. Transvaalinleijona on erittäin uhanalainen.

Angolanleijona eli katanganleijona (Panthera leo bleyenberghi)

Katanganleijona on saanut nimensä Katanga -nimisestä alueesta Kongon demokraattisen tasavallan eteläosassa. Katanganleijonaa tavataan myös Angolassa, Sambiassa ja Zimbabwessa. Katanganleijona on erittäin uhanalainen.

Somalianleijona (Panthera leo somaliensis)

Lajia tavataan mm. Somaliassa sekä Djiboutin kääpiövaltiossa. Ei ole uhanalainen.

Koilliskongonleijona (Panthera leo azendica)

Koilliskongonleijonan levinneisyys ulottuu mm. Tsadin, Kongon demokraattisen tasavallan, Nigerian, Keski-Afrikan tasavallan, Sudanin ja Kamerunin alueille. Koilliskongonleijona ei ole uhanalainen, kuten jotkin muut leijonan alalajit (mm. senegalinleijona ja aasianleijona).

Kongonleijona (Panthera leo hollisteri)

Tavataan mm. Kongon demokraattisessa tasavallassa, Sambiassa, Botswanassa sekä Malawissa. Laji ei ole mitenkään erityisen uhanalainen. Ravintonaan kongonleijona käyttää yleensä gaselleja ja seeproja sekä ravinnon ollessa niukkaa joitain pieniä nisäkkäitä.

Nubianleijona eli itäafrikanleijona (Panthera leo nubica)

Nubianleijonaa tavataan (kuten muitakin nykyisin eläviä leijonan alalajeja paitsi aasianleijonaa) ainoastaan Afrikan mantereella. Sudanissa, Etiopiassa ja Erireassa ovat nubianleijonan asuinseudut. Ravinto on samaa kuin kaikilla leijonilla, yleensä keskikokoisia nisäkkäitä - huonoina aikoina on tyydyttävä pikkunisäkkäisiinkin.

Abessinianleijona (Panthera leo roosevelti)

Tieteellisen nimensä (roosevelti) abessinianleijona sai Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltiltä, joka vietti mielellään aikaa Afrikassa safarilla hankkien amerikkalaisiin museoihin afrikkalaisia täytettyjä eläimiä. Abessinian (nyk. Etiopia) keisari Menelik II lahjoitti Rooseveltille täytetyn leijonan 1904, joka myöhemmin osoittautui entuudestaan tuntemattomaksi leijonan alalajiksi.

Aasianleijona (Panthera leo persica)

Katso aasianleijonasta tarkemmin sen omalta sivulta.

Luolaleijona ja villasarvikuono

All rights reserved
*Kuva - Copyright
© Website/Daniel Eskridge, 3D Render Artist
© Flickr/Daniel Eskridge
Art used with permission.

Luolaleijona hyökkää villasarvikuonon kimppuun

Jääkauden päättyessä katosi Euroopasta sukupuuttoon monta eläinlajia. Niitä oli kuvassa vasemmalla hyökkäävä luolaleijona (Panthera leo spelaea). Se oli jättiläiskokoinen leijonan alalaji, joka eli sekä Euroopassa että Siperiassa. 500 kg:n painoisella luolaleijonalla oli säkäkorkeutta puolitoista metriä - pituutta häntineen runsaat neljä metriä.

Luolaleijonan hyökkäyksen kohteena on toinen samoihin aikoihin, noin 10 000 vuotta sitten sukupuuttoon kuollut, Euroopassa elänyt laji villasarvikuono (Coelodonta antiquitatis). Villasarvikuonolla oli pituutta nelisen metriä ja säkäkorkeutta "vain" 1,8 metriä, mutta painoa 3 600 kg. Taiteilija Daniel Eskridge.

Luolaleijona ja ihminen

Kivikauden ihmisille luolaleijona on ollut hyvin vaarallinen kohdattava. Luolaleijonan tiedetään tappaneen myös ihmisiä. Valtavasta koostaan huolimatta luolaleijonat olivat kaikkien kissaeläinten lailla liikkeissään äänettömiä, sulavia ja nopeita. Vaikka luolaleijona joskus onnistuikin yllättämään ihmisen, niin nämä kivikauden urheat ihmiset eivät siitä suinkaan hätkähtäneet, vaan kävivät puolestaan vastahyökkäykseen. Ilmeisen tehokkaasti, koska luolaleijonan sukupuuton syiksi katsotaan sekä ilmastomuutokset, ilmaston lämpeneminen, että myös ihmisen aikaansaannokset, eli liiallinen tappaminen.
Naarasleijona
Safarilla Tansaniassa

Tarua vaiko totta - Afrikan kaksi leijonalajia

Kaupungeissa kiertävät omat urbaanilegendansa, mutta savanneillakin kiertävät omat savannilegendansa. Hyvät legendat ovat aina sellaisia, että ne tuntuvat hyvin uskottavilta.

"Vuosikymmenien ajan eri puolilla Afrikkaa on tehty havaintoja epätavallisista leijonista, erityisesti uroksista, joiden monet ominaisuudet ovat sopineet jo ammoin sukupuuttoon kuolleeseen luolaleijonaan ja nykyleijonan yhteen alalajiin, aasianleijonaan, joita elää enää Intiassa Girissä. On jopa esitetty, että Afrikan leijonat voisivat jakautua kahteen lajiin, tasankoalueilla elävään "laumaleijonaan" ja jokisysteemien tiheikköihin keskittyneeseen "puhveli"- eli "jokileijonaan".

Verrattaessa eri lajeiksi epäiltyjen leijonien ominaisuuksia toisiinsa niiden välillä on selviä eroja. Puhvelileijonien harjattomat tai heikkoharjaiset urokset ovat laumaleijonia painavampia (jotkut yli 260 kg) ja hoikkarakenteisempia ja niiden hartiakorkeus (jopa 122 cm, lähellä aikuisen miehen rinnankorkeutta) on suurempi kuin voimakasharjaisen laumaleijonan. Puhvelileijonista nimenomaan urokset saalistavat, tekevät sen yksin ja keskittyvät suuriin eläimiin eli puhveleihin. Tämä selittää suuren koon, tiheikössä liikkumista helpottavan hoikan rakenteen ja osaltaan myös harjan puutteen."

"Laumaleijonilla saalistuksesta vastaavat pääosin naaraat, joten naaraat eivät samalla tavalla hyödy uroksista. Siten laumaleijonaurosten täytyy taistella naaraiden hallinnasta muita uroksia vastaan toisin kuin puhvelileijonaurosten. Niiden huolehtiessa saalistuksesta tarvetta kamppailuun naaraista ei ole, ja urosten välisten taistelujen puuttumiseen kytkeytyy myös sen vaatimaton harja ja suurempi hartiakorkeus. Laumaleijonilla puolestaan tuuhea harja on hyvä suoja taistelussa muita uroksia vastaan, ja matalamman hartiakorkeuden ansiosta vanttera olemus auttaa pysymään taistelussa pystyssä."

Muita puhvelileijonaan liitettyjä ominaisuuksia ovat olleet hyvin tuuhea hännänpään tupsu, solakampi kallon muoto ja pitkin mahanalustaa kulkeva löysä nahkapoimu. Lisäksi "leijonalajien" sosiaalisessa elämässä on toisiinsa verrattuna paljon eroja. Todisteita on jopa siitä, että laumaleijonasta täysin poiketen puhvelileijonat pitävät mahdollisesti luolia, onkaloita tai muita vastaavia paikkoja pysyvinä tukikohtinaan. Tähän viittaavia havaintoja on tehty Ugandasta ja Tsavosta ja vanhassa kirjallisuudessa tapaan on viitattu myös muualta Keniasta.

Leijonan jakautuminen kahteen lajiin taikka alalajiin on yhä epäselvää ja tutkimukset jatkuvat, mutta suahilinkielisissä kansantarustoissa ja lauluissa on ollut iät ja ajat neljä suurta kissapetoa. Ne ovat leijona, leopardi, gepardi ja pelottavin kaikista on ollut ihmissyöjän mainetta niittänyt "nunda" tai "mnqwa". Tämä kauhun sekaista kunnioitusta herättänyt otus on liitetty "aasin kokoiseen" leijonaan, sellaiseen jolla ei ole harjaa". (Olli Marttila: Suuri savanni).