Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, sekä kuva silppuavasta laiskiaisesta Copyright drzoidbergh

Laiskiaiset - Folivora

Laiskiaiset kuuluvat nisäkkäiden (Mammalia) luokassa lahkoon Pilosa, ja siinä alalahkoon Folivora.

Puissa elävät ja liikkuvat eläimet ovat yleensä mukautuneet taitoa ja tasapainoa vaativiin olosuhteisiin niin, että niistä on tullut nopeita, valppaita, vilkkaita ja notkeita, usein ihan akrobaatteja. Täysin päinvastainen kehitys on tapahtunut laiskiaisten kohdalla. Ne ovat olemukseltaan ja liikkeiltään hitaita ja kuin uneliaita, taikka laiskanoloisia. Laiskiaiset ovatkin maailman hitaimpia nisäkkäitä. Hitaudestaan huolimatta ne ovat sopeutuneet täydellisesti puuelämään.

Laiskiainen
Laiskiainen

Eläintarhassa Illinoisissa vierailijat pääsevät paijailemaan laiskiaista. Maaliskuu 2020.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright © Charles Edward Miller


Laiskiaisen pää on pyöreä, pieni ja kasvoista litteähkö - suu pieni, huulet kovat ja vähän liikkuvat. Laiskiainen kykenee kääntämään päätään 270 astetta. Pienet ovat myös korvat ja silmät. Laiskiaisen koko ruumista peittää tuuhea ja hyvin "hoitamattomana" reuhottava turkki. Turkin karva on pitkää ja pörröistä, ja se näyttää ihan kuivalta heinältä. Häntä on miltei huomaamaton töpö - 5 - 10 cm, tai sitä ei ole juuri laisinkaan.

Laiskiaisella on yläleuassa viisi ja alaleuassa neljä paria hampaita, mutta hampaat ovat kaikki samanlaisia ja hyvin erityisiä. Hampaat ovat juurettomia ja kasvavat koko laiskiaisen elinajan. Hampaistoissa on lajikohtaisia eroja, esimerkiksi sierainlaiskiaisella ei ole etuhampaita.

Hallavalaiskiainen
Hallavalaiskiainen

Laiskiaisen kasvoilla on usein kuin hymyilevä ilme.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright Aviarios Sloth Sanctuary
*Kuva alla, perhe matkallaan Copyright Jorge Cancela


Laiskiainen

Perhe on matkallaan.

Roikkuminen ei vaadi paljon voimaa

Laiskiainen oleilee ja liikkuu puissa riippumalla. Eturaajat ovat takaraajoja huomattavasti pidemmät. Jokaisessa jalassa on pitkät, voimakkaat, käyrät kynnet - niiden pituus on 8 - 10 cm. Laiskiaisella ei ole paljon lihaksia, mutta sen raajat teurastajan koukkuja muistuttavine koukkukynsineen ovat sellaiset riippumisvälineet, että riippuminen ei vaadi paljon voimankäyttöä.

Laiskiainen

"Silppuamalla" liikkuminen pitkin paksua runkoa vaatii jo enemmän voimaa, mutta pitkillä raajoillaan ja kynsillään kolmivarvaslaiskiainen etenee rungolla leikiten, ja luonnollisesti hyvin verkalleen.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva laiskiainen sylissä, Copyright Carol Schaffer
*Kuva rapsuteltavana, Copyright Skokie Public Library


Kolmivarvaslaiskiainen

KAKSI LAISKIAISHEIMOA

Laiskiaisiin kuuluu kaksi heimoa - ja niissä on yhteensä kuusi eri lajia.

Kolmivarvaslaiskiaiset (Bradypodidae)

1) Laiskiainen (ent. kolmivarvaslaiskiainen) Bradypus tridactylus).
2) Hallavalaiskiainen (ent. ruskeakaulalaiskiainen) (Bradypus variegatus).
3) Harjalaiskiainen (Bradypus torquatus).
4) Kääpiölaiskiainen (Pygmy Three-toed Sloth) (Bradypus pygmaeus).

Paino 3 - 5 kg ja ruumiin pituus noin 50 cm. Yksineläjiä. Hyviä uimareita.

Laiskiainen on saanut valittavasta huudostaan alkuperäisväestön keskuudessa nimekseen ai-ai. Tämän tukevan, kiinteärakenteisen eläimen jokaisessa jalassa on kolme kellertävää, hyvin käyrää ja terävää kynttä, joiden tehtävänä on toimia kiinnityskoukkuina, eläimen roikkuessa ylösalaisin oksistoissa.

Päivänsä kolmivarvaslaiskiaiset viettävät kaikkien laiskiaisten lempipuuhassa, nukkumassa, riippuen puun oksalla kuin jokin groteski, karvainen hedelmä. Illan tullen ne virkistyvät hieman ja lähtevät etsiskelemään ravintoa, jota on yleensä lähelläkin yllin kyllin.

Kaksivarvaslaiskiaiset (Megalonychidae)

1) Unau (ent. kaksivarvaslaiskiainen) (Choloepus didactylus).
2) Sierainlaiskiainen (ent. hoffmanninlaiskiainen) (Choloepus hoffmanni).

Isompia, kuin kolmivarvaslaiskiaiset - paino enimmillään 9 kg ja ruumiin pituus enimmillään noin 70 cm. Hieman nopeampia, kuin kolmivarvaslaiskiaiset. Urokset yksineläjiä, mutta naaraat voivat muodostaa ryhmiä. Sierainlaiskiaisella ei ole häntää.

Kaksivarvaslaiskiaisilla on eturaajoissaan vain kaksi varvasta ja kaksi kynttä. Takaraajoissa niilläkin on kolme varvasta ja niiden myötä myös kolme kynttä. Niiden turkissa karvat ovat pituudeltaan noin 15 cm, eli hieman pidempiä, kuin kolmivarvaslaiskiaisilla. Elintavoiltaan kaksivarvaslaiskiaiset eivät paljonkaan poikkea kolmivarvaslaiskiaisista.

Ravinto

Laiskiainen syö puissa lehtiä, silmuja, hentoja oksia ja hedelmiä. Nestettä se saa riittävästi lehtiä peittävästä kasteesta, taikka muuten lehtiravinnon mukana.

Laiskiaisten aineenvaihdunta on hidasta - alle puolet siitä, mitä samankokoisilla nisäkkäillä yleensä. Niiden ruumiinlämpö vain 28 - 32 °C. - ne lämmittävät itseään oleilemalla auringossa. Niiden syömä lehtiravinto on hyvin hitaasti sulavaa. Siksi laiskiaisilla on iso ja erikoistunut mahalaukku, ja siinä on monta osastoa, joissa symbioosissa elävät bakteerit hajottavat lehtiainesta. Kuitenkin ruoansulatusprosessi voi kestää jopa kuukauden. Jopa kaksi kolmasosaa laiskiaisen painosta voi muodostua mahalaukun sisällöstä.

Laiskiainen

Riippuva kummitus maassa

Laiskiaista kuvataan olemukseltaan kuin riippuvaksi kummitukseksi. Jos on laiskiaisen liikkuminen puissa vaivalloisen näköistä, vaikkakin varmaa - niin vielä vaikeampaa on meno maassa. Eteneminen on vaivalloista raahautumista, ja kun pitkät kynnet puussa ovat mitä mainioimmat apuvälineet, niin maassa ne ovat hyvin hankalat. Laiskiainen yrittää edetessään kääntää kyntensä syrjään ja nojata rystysiinsä.

Maassa laiskiainen kuitenkin etenee "oikein" päin, eli selkä ylöspäin. Laiskiaiset laskeutuvat puusta maahan vain noin kerran viikossa, virtsaamaan ja ulostamaan. Muun aikansa ne viettävät puissa ja jopa synnyttävät puussa.

Kylmän- ja kosteanarka kyyhöttäjä

Laiskiainen on hyvin herkkä kylmälle ja kosteudelle; sadeaikana se pysyttelee päiväkausia liikkumattomana tiheikössä, hakeuduttuaan mahdollisimman hyvin suojaan tippuvilta sadepisaroilta. Vatsapuolelta kohti selkää kasvava turkki valuttaa sadeveden roikkuvan laiskiaisen turkilta maahan.

Ulkopuolisesta tarkkailijasta saattaa vaikuttaa siltä, että laiskiainen on vetäytynyt kuin omaan maailmaansa, eikä näytä paljon välittävän siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Laiskiainen vaikuttaa liikkeellä ollessaankin olevan kuin jonkinasteisessa koomassa taikka horroksessa ja kaikki sen toimet ovat vitkastelevia ja aikailevia.

Lisääntyminen

Naaras synnyttää kerrallaan yhden poikasen, jolla pienestä pitäen on kehittyneet kynnet ja turkki. Synnytys tapahtuu puussa. Poikanen tarrautuu kiinni emonsa vatsapuolen karvapeitteeseen ja kulkee tämän mukana tällä tavalla viiden-yhdeksän kuukauden ajan.

Emo imettää alkuajat poikastaan, joka ajan myötä alkaa riipiä matkan varrelta yhä enemmän lehtiä ravinnokseen. Poikanen jättää emonsa noin kahden vuoden iässä. Laiskiainen saavuttaa noin 10 - 30 vuoden iän.

Levä on laiskiaisen henkivakuutus

Trichophilus welckeri -levä on erikoistunut elämään juuri laiskiaisten karvoilla, levää ei ole löydetty mistään muualta. Tutkijat uskovat, että evoluution aikana laiskiaiset ja Trichophilus welckeri -levä ovat kehittyneet yhtenäisesti ja ovat nyt riippuvaisia toisistaan. Levä ja laiskiainen elävät siis symbioosissa.

Trichophilus welckeri siirtyy laiskiaispoikasten karvoihin emolta. Levälle laiskiaisen karvat ovat ainoa mahdollinen elinympäristö. Laiskiaiselle levä antaa uskomattoman tehokkaan vihertävänharmaan suojavärin, jota on lähes mahdoton havaita trooppisen metsän keskeltä.

Suojaväri on laiskiaiselle elintärkeä, sillä se on niin hidasliikkeinen, että ilman suojaväriä se olisi kaikille pedoille helppo saalis. Otuksen hitaudesta johtuu, että niiden turkissa kasvaa ympäristöstäkin leviäviä viherleviä. Laiskiainen laskeutuu puusta maahan vain noin kerran viikossa.

Tutkijat kertovat laiskiaisten löytämisen tutkimusta varten olleen työlästä. Yhden laiskiaisen havaitsemiseen saattoi mennä koko päivä, vaikka siihen kiinnitetty elektroninen panta kertoi tutkijoille eläimen olevan näköetäisyydellä.

Tutkijat keräsivät kaikkien kuuden tunnetun laiskiaislajin karvoja neljästä maasta: Brasiliasta, Costa Ricasta, Panamasta ja Ranskan Guianasta. Tutkimusaineisto koostui 71 laiskiaisyksilön karvoista. Tulokset on julkaistu BMC Evolutionary Biology -tiedelehdessä.

Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tehty tutkimus myös osoittaa viherlevän antavan laiskiaisen harmaalle turkille vihertävän sävyn. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsityksen, että laiskiaiset elävät symbioosissa Trichophilus welckeri -viherlevän kanssa. "Levä saa laiskiaisen turkista suojaisan, kostean elinympäristön ja laiskiaisesta erittyy ravinteita levien kasvun tukemiseen. Laiskiainen puolestaan saa levästä vihertävän suojavärin. On myös ehdotettu, että laiskiainen voisi saada ravintoa tai vitamiineja nuolemalla levää turkistaan", kuvailee tutkimusta johtanut Jaanika Blomster.

Kolmivarvaslaiskiainen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Marissa Strniste

Kuhinaa laiskiaisten turkissa

Tutkimus osoittaa, että laiskiaisten turkissa käy melkoinen kuhina. Siellä elää paitsi useita Trichophilus -suvun lajeja ja muita viherlevälajeja, myös ripsieläimiä, sieniä, alkueläimiä ja hämähäkkejä. Viherlevää lukuun ottamatta muilla eliöillä ei todennäköisesti ole symbioottista suhdetta laiskiaiseen.

Levinneisyys

Laiskiaiset elävät Keski- ja Etelä-Amerikassa, useiden maiden alueella, erityisesti Amazonilla, sekä aina Brasilian eteläisiin osiin asti. Eräin paikoin elää molempien laiskiaisheimojen lajeja, mutta lajit eivät kilpaile keskenään elintilasta taikka ravinnosta. Kolmivarvaslaiskiaisista pienikokoinen kääpiölaiskiainen (Pygmy Three-toed Sloth) (Bradypus pygmaeus) elää ainoastaan Panaman edustalla sijaitsevalla asumattomalla saarella, Isla Escudo de Veraguas. Niitä arvioidaan elävän siellä enää 300.

Aistit

Laiskiaisten näkö- ja kuulokyky ovat heikosti kehittyneet. Ruokaillessaankin ne turvautuvat sekä haju- että kosketusaistiinsa.

Uhat ja puolustus

Laiskiaisen puolustautumiskyky petoja vastaan on heikko, jos hyökkäys pääsee jo tapahtumaan. Siksi laiskiaiset pysyttäytyvät puissa liki kaiken aikansa, sillä siellä ne parhaiten pysyvät piilossa ja suojassa. Erityisesti maassa laiskiaisen tilanne on vaikkapa jaguaarin kanssa todella huono. Laiskiainen käyttää pitkiä kynsiään ja puree ja yrittää näin puolustautua. Kynsillään se kykenee viiltämään yllättävän nopeasti.

Hyökkäyksen kohteeksi joutunut laiskiainen voi myös yrittää paeta ja silloin sen nopeus nousee - mutta tämä "huippunopeuskin" on vain noin kaksi metriä minuutissa! Isot kissat, kuten jaguaarit ja pienemmät kissat, kuten suokissat - sekä isot käärmeet, kuten boat ja anakondat ovat laiskiaisten vaarallisia vihollisia. Näiden maapetojen lisäksi vaanivat taivaalta suuret petolinnut.

Nukkuva laiskiainen

Nukkuva laiskiainen.

Nukkuminen

Laiskiaisten on aiemmin oletettu nukkuvan vuorokaudesta 15 - 20 tuntia. Mutta uusimpien tutkimusten mukaan laiskiaiset nukkuvat luonnossa huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin eläintarhoissa elävien laiskiaisten elintapojen perusteella on päätelty. Trooppisessa sademetsässä elävät hallavalaiskiaiset käyttivät nukkumiseen 9,6 tuntia vuorokaudessa, kun aiemmin laiskiaisille on mitattu runsaan 15 tunnin nukkumisaika vuorokaudessa.

Laiskiaisten vuorokausi jakautui tutkimuksessa keskimäärin 14,3 tunnin hereillä oloon, 7,8 tunnin nukkumiseen ilman silmän liikkeitä eli ei-REM-uneen ja 1,8 tunnin mittaiseen unienkatselujaksoon eli REM-uneen. REM-unijakso on viidennes koko nukkuma-ajasta. Yksittäiset REM-unijaksot olivat keskimäärin kahdeksan minuutin mittaisia ja koko unisykli kesti 46 minuuttia.

Luonnossa elävät laiskiaiset eivät luultavasti kärsi unenpuutteesta vaan nukkuvat keskimäärin sen minkä verran unta tarvitsevat. Siten luonnossa elävien eläinten tutkimus antaa tarkempaa tietoa unen ja nukkumisen merkityksestä kuin passiivista elämää eläintarhassa viettävien eläinten seuranta.

Elinympäristö ja liikkuminen

Läpitunkemattomien, trooppisten aarniometsien lehvistö on laiskiaisten kotimaisemaa. Mitä tiheämpi oksien ja liaanien sekasorto, sitä paremmin viihtyvät laiskiaiset. Laiskiainen voi pitää kotipuunaan samaa puuta jopa vuosien ajan.

Laiskiaiset oleilevat ja liikkuvat puissa, oksilla alaspäin roikkuen. Yleisimmin yksikseen liikkuvina ne kömpivät verkalleen oksalta toiselle, riippuen selkä alaspäin käyrien kynsiensä varassa. Tähän merkilliseen asentoon ne ovat mukautuneet niin täydellisesti, että turkin karvatkin kasvavat "väärään suuntaan", vatsapuolelta selkää kohti. Tuuhea lehvistö estää niitä näkymästä esimerkiksi korppikotkan silmiin. Turkin suojaväristä täydellisen tekevät siinä elävät Trichophilus welckeri-levät, jotka saavat laiskiaiset näyttämään lähinnä vihreiltä, takkuisilta sammalmättäiltä taikka pesusienikasoilta.

Vauhti ei laiskiaisen matkatessa päätä huimaa. Hitaasti se siirtää eturaajansa uuteen kohtaan, varmistuu pitkät ajat oksan kestävyydestä ja hinautuu sitten varovaisesti eteenpäin. Muutama askel näyttää olevan laiskiaiselle jo liiankin rasittavaa. Niinpä se jo taas ihan pysähtyy, painaa päänsä rintaa vasten, vetää takaraajansa koukkuun ja nukkuu sikeästi tuntikausia, ennen kuin viitsii taas jatkaa matkaa.

Lähteet
Uusi suuri eläinkirja - WSOY
National Geographic Society: Three-Toed Sloth
ADW Animal Diversity Web
IUCN
Oregon Zoo
YLE Tiedeuutiset